Auerpartikkeleita

Minun mieleni auerpartikkeli. (Otin luvatta kuvan jonkun kasvihuoneesta.)

Vielä tovi menee vainen uneksuen oikein pihatöistä. Sisällä voi jo askarrella viljelysten parissa. Olen pakottanut läheiset syömään bulgarianjugurttia, että saan nättejä kierrätyshenkisiä purkkeja jo pikkuisen itäneille taimille. Olen leikellyt muovisista juomapulloista pohjia irti - aion kokeilla ensimmäistä kertaani niistä minikasvihuoneita. Raportoin sitten, miltä alkaa vaikuttaa. Jotenkin on vielä siemenkasvatuksen kosteusbalanssi vähän hakusessa.

On kokeiluja kelmun kanssa ja ilman.

Tein yövuorojen ympärillä kävelyretkiä. Millään en malta nukkua päivisin, kun on ollut niin kirkasta. Olen pysähdellyt isojen ja pikkuruisten asioiden eteen, harjoitellut valokuvausta ja ollut pollevana omista otoksistani. Sattuivat ne olemaan taidekuvia - eli epäonnistuneita - tai oikein oikeaoppisestikin hyviä.

Olen rikkonut yksityisyyksien etikettejä kaupungilla harjoittelemalla ihmiskuvausta. Sääli, etten uskalla laittaa niitä japanilaisturisteista ottamiani lähikuvia julkisesti esille. Puhumattakaan helsinkiläisestä katumuodista, johon näyttää tänä keväänä kuuluvan mitä persoonallisimpia aurinkolaseja ja hassuja hattuja. Piti mennä Senaatintorille kuvaamaan, kun Kauppatorilla ei tapahtunut sunnuntaina mitään. 

Olin haaveillut, että otan luonnekuvia torivilinästä. Myöhemmin sitten.

Eilen aamupäivällä silmistä valui vettä Kaivopuiston rannassa, kun oli niin mahtava keli. Pitäisi vissiin alkaa harkita taas aurinkolaseja. En tykkää käyttää, aina siitä marmatan. Puoli kaupunkia oli ulkoilemassa. Terassit pullistelivat kansaa ja niihin ei osunut laisinkaan pohjoisesta kevyesti puhallellut tuuli, kuulin ihmisten päivittelevän. Kyllä erotti, kuka oli näyttäytymässä, kuka ruskettumassa ja ken vasiten vain lähtenyt aamukahville ulkoilemaan. Minun teki pikkuisen mieli aamupäiväterassiolutta, mutten kehdannut mennä sellaista tilaamaan. Olisin erottunut epäedukseni. Töissä kun yövuorojen päätteeksi kippaa pannullisen kahvia, niin on kiintiöt hetkeksi täynnä mutta mielentila mahtava kun on univelan kaiken autereiseksi tekevä vapaus hetkeksi edessä.

Paitsi että autere oli merellä ihan todellisuuttakin. Sikäli mikäli olen ihan perillä, mitä se tarkoittaa. Autere. Minulle ainakin sellaista lyyrisesti väräjävää utua, sumua läpinäkyvämpää. Sellaista, joka saa kaiken näyttämään vähän niin kuin taiteelliselta tai epätodelliselta tai niin kuin oltaisiin toisessa maailmassa.

Kun saari näyttää kelluvan ilmassa siellä, missä on vapaata vettä. Sellainen oli ainakin minun mielestäni eilen kovin autereista. Wikipedia kyllä vähän lässäytti väittämällä, että auteretta syntyy lähinnä jostain saastepölyhiukkasista, mutta onneksi kiteytti asian lopuksi jännittävällä tavalla:

"Autereessa ilma on periaatteessa kuivempaa kuin ututilanteessa, mutta kosteuden lisääntyessä se alkaa tiivistyä auerpartikkelien pintaan eikä yksikäsitteisesti voida sanoa milloin auer muuttuu uduksi."

Auerpartikkeli. Alan ehkä käyttää sitä sanaa arkikielessä, niin teen vaikutuksen ihmisiin. Oi, voi, miten nätti aamu. Ilmassa on paljon auerpartikkeleita, oletteko huomanneet. Aivan tuota pikaa siihen kiinnittynee kosteutta ja saamme nähdä miten maisemamme peittyy utuun. 

Tai sitten alan käyttää auerpartikkelia sanana kuvaamaan niitä asioita, jotka tuovat mielenseesteyttä, pehmeitä ajatuksia ja tunnelmia. Maaliskuisia ajatuksia syntyy väkisinkin, kun kaikkialla tulee vastaan auerpartikkeleita.

Ennen yövuoroja tein päiväkävelyn siirtolapuutarhaan. Siellä jos missä saa inspiraatioita ja ideoita, tarpeitakin herää. Aina olen yhtä huolissani siitä, että olen häiriöksi. Jotenkin enemmän kuin kaupungilla, tulee pelättyä että loukkaan liiaksi ihmisten intimiteettisuojaa jos otan valokuvia mökeistä ja pihoista. Nythän on vielä hyvä aika paparazzitoiminnalle, kun moni mökkipiha on talviteloilla.

Palaan tähän teemaan joka kevät niin, että se alkaa olla mitä varmin merkki lopullisesta vuodenajan vaihtumisesta. Siirtolapuutarhamökkialueella kesä vaan jotenkin nukkuu, sen läsnäolo on kaikkialla hangista huolimatta. Onneksi siellä käyvät mökkiläiset vissiin talvellakin vähän, tai sitten vain me huokailevat huvikävelijät olemme tehneet sinne sinnikkäitä polkuja niin, että päästään ihailemaan.

Yksityiskohtien määrä on loputon. Ihanaa.

Tänään laitoin itämään lyhtykoisoja. Ajatella, jos saan ne pysymään hengissä maahan asti, kuljetettua Ryötönperälle ja vieläpä kukkimaankin. Sitten on loppukesällä pieniä oransseja lyhtykukkia. Sopisivatkohan ne solakoina kasveina akileijaniitun lisäkkeiksi. Olen hankkinut myös ruiskukan siemeniä, ja mökiltä pitää tuoda kotiin iisoppia itämään.

Luultavasti tulen olemaan vielä pulassa viljelysteni kanssa. Kun tänään vapaapäivän kunniaksi siirsin kaikki (6) kylvämäni ja onnistuneesti (!) itäneet chilitaimet isompiin astioihin ja laitoin ihan vaan pääsiäisohraruohoa tulemaan, niin sain aikaan oikein kunnon sotkun keittiöön. Sehän on kodin sydän, niin ei voi ihminen muka muualla multiaan levitellä.

Puutarha-alustustöiden jälkien siivoaminen tuntuu aina niin tylsältä. Pitäisi kehitellä siihenkin jokin auerpartikkeli. Vaikka joku sellainen kodinhoitohuoneen tyyppinen tila. Kyllähän monilla oikein osaavilla pihaihmisillä varmaan hienot ateljeet kukkahommilleen onkin. Minä nyt olen vain tällainen todellisuuspakoinen puuhastelija, niin tiskipöytä riittää.

Ajattelen mökin yrttimaata ja sitä, että tänä kesänä ei saisi olla piparmintulle liian hellä. Jos meinaan, että siellä viihtyvät ja mahtuvat muutkin yrtit ja vielä lisääkin. Toivoisin, että ruohosipuli olisi yhtä ponteva kuin mintut. Se saisi levitä oikein kunnolla.

Ajattelen, että tulikohan tehtyä moka, kun viime kesänä siirsin pari lupiininjuurakkoa kaakkoisseinustalle näyttelemään kukkapenkkiä akileijojen viereen. Että jos ne nyt valtaavaatkin koko paikan. Kun ovat tähän saakka olleet sillä tavalla hallinnassa, että takapiha lainehtii sinisenä, mutta muualla on aikalailla tilaa muillekin kukkasille.

Opiskelin, että jos leikkelee lupiininvarret heti kun ovat kukkineet, niin ei ehkä lisäänny niin voimallisesti. Vaikka ei se minun mielestäni ole rikkaruoho, onhan siitä ollut puhetta. Jännä, kun vuosi vuodelta lisääntyy tämä taipumus että haluaisi - ne harvat puutarhan kohdat, jotka jotenkin on osannut ottaa pieneen hallintaansa - pitääkin aisoissa. Niitä ei vielä ole paljon, mikä on hyvä.

Lintukuvaosuus: Kun opiskelee kameran kanssa kulkemista ja kuvaamiseenkin rutinoitumista, niin voi vahingossa ottaa mestariotoksen. Siirtolapuutarhassa oli eräs tavattoman kärsivällinen varpunen minulla mallina, käänteli itseään ja päätään ja lopulta otti syvällisen ilmeen:

Eiralaisvarpuset olivat jotenkin ylemmyydentuntoisia ja kriittisempiä, tykkäsivät silti olla kuvattavina: