Aurinkoisempien pihojen penkereet

Tuli aamupäivällä kiire kävelylle ennen uutta lunta. Vaikka ilmahan olisi ollut pienen sateen jälkeen kyllä raikkaampi. Ei houkuta kaupungissa ulkoilu tällaiseen katupölyaikaan. Vaan halusin lähteä etsimään kevään merkkejä, kun kotipiha on sillä tavalla varjossa, että paljasta maata ei näy yhtään. Ihan on hankinen vielä.

Olen seuraillut omenapuussa konsertoivaa mustarastasta. Tosi kovaääninen. Ihana. Taitaa olla vaan jotenkin ylpistynyt, kun lähti eilen karkuun innokasta vaimoehdokasta. Jätti viereiselle oksalle viekoittelevasti lennähtäneen dooriksen yksin ihmettelemään, vaikka ensin oli oikein houkutellut laulannallaan. Jotenkin se tilanne näytti epäreilulta.

Hän sai lisää glamouria elämäänsä tänään, kun kotikadullemme ilmestyi ihan oikea lintubongari. Pysähtyi vasiten ja meni naapurin pihalta käsin kuvaamaan meidän omenapuuta. Minä en ainakaan nähnyt muita kuin mustarastaan, mutta saattoihan siellä joku harvinaisuus olla. Olisi pitänyt mennä tekemään tuttavuutta, mutta en minä kehdannut. Ajatella, jos täällä asuukin joku erikoislintu, sana kiirii ja kohta tästä tulee joku lintubongareiden mekka. Minähän voin sitten liittyä joukkoon uuden kamerani kanssa.

Lintujen seuraaminen on kyllä hauskaa. Kun ei tiedä oikeastaan niistä mitään, niin käyttäytymisen tulkinta tapahtuu lähinnä mielikuvituksen varassa. Enhän minä oikeastaan ole edes varma, että oliko se tyttölintu oikeasti kiinnostunut siitä laulujaan lurittelevasta pojasta. Tai että oliko se edes tyttö. Tai jos se menikin nalkuttamaan ja siksi mustarastas lensi loukkaantuneena pois.

Takatalven iloksi yhtenä bussikirjana minulla on ollut Eläimet ja muu kotiväkeni. Olin sen kyllä lukenut joskus nuorena, muistin että tykkäsin, ja tällaiseen lamaannuttavasti pitkittyneeseen kesäkauteen siirtymiseen se sopii todellisuuspakokeinoksi oikein hyvin. Asuvat vieläpä Korfulla, niin on miljöökin lämmin ja eksoottinen. Päähenkilö seurailee siinä luontokappaleita ja erityisen herkullisesti hän kuvaa pääskysten pesänrakennus- ja perheeperustamispuuhia.

Eikä siinä vielä kaikki. Kirjassa esiintyy myös Akilles-niminen kilpikonna, joka on kovin perso viinirypäleille ja mansikoille. Odysseus-pöllö, gekko-Geronimo ja kaikenlaisia muitakin kiinnostavia eläimiä. Kyllä vähän kadehdin, miten osaavasti Gerry niitä kuvailee. Kirja on vieläpä omaelämäkerrallinen. Minäkin haluan kirjoittaa sellaisen.

Tai siis pakko suuren teokseni olisikin perustua tosielämään, kun en osaa keksiä tarinoita.

Mutta en varmaan oikein hyvin osaisi lintujakaan kuvailla, voisin sortua tyhmiin nokkeluuksiin. Ei ole pelkkää huumoria siivekkäiden elämä oikeasti. Gerry kyllä sen tiesi jo lapsena, tuleva maailmankuulu luontoihminen.

Tiesikö hän aamulla, että illalla sataisi lunta?

Tuollaisia minä olen miettinyt monta päivää ja harjoitellutkin vähän. Lähetellyt kavereiden sähköposteihin ensimmäisen luvun teoksesta Vuosi Ryötönperällä. Siitä voisin päätellä, etten ole oikea taiteilijakirjailija, kun eiväthän sellaiset esittele keskeneräisiä tuotoksiaan. Minä olen lukenut jopa ääneen ja vaatinut kotiväeltä kommentteja.

Pohtinut tuntitolkulla näkökulmia ja sitä, miten dialogia kirjoitetaan. (Kyllä varmaan tämäkin huuma kohta laantuu ja loppuu suurteoksen rustaaminen.)

Yhtäkkiä vaan. Kaikki suursiivousprojektit ovat levällään ja minä keksin alkaa käyttää aikaani hömpötykseen. Varmaan sillä on sama funktio kuin Gerryn kirjan lukemisella. Arkipako. Mutta jotkut sanovat sellaista myös harrastamiseksi. Kyllä ihmisen pitää saada ajatukset takatalvesta ja pyykkivuoresta muualle, ja jos se onnistuu nojatuolista käsin niin vielä parempi.

Jos en olisi aamulla tiennyt, että on lumimyräkkä tulossa, niin olisin ehkä iloinnut enemmän myös harrastuksestani vakoilla aurinkoisempien pihojen eteläpenkereitä. Oli siellä jotain pientä. Onneksi ehdin nähdä, olen melkein unohtanut että oikeasti kevät voi helähtää ilmoille hetkenä minä hyvänsä.

Voihan sen Ryötönperä-sarjan ajattelemisella huvittelu ja kirjoittelu johtua takatalven lisäksi myös siitä, että kaipailen mökille. Jotenkin pidettiin järkevänä jäädä tänä viikonloppuna kotiin, kun ei se kevät ole maalla edennyt sitäkään vähää, mitä täällä etelässä. Olen siispä ollut henkisesti siellä ja haravointi- ja kuopsutteluvaiheessa olevassa keväässä. Tunnelmoinut antaumuksella ja sillä tavalla kyllä ihan rentoutuneena voin lähteä uuteen viikkoon.

Ja nyt minä sitten ihailen aamulla ottamiani valokuvia vieraiden ihmisten aidanvieruksien nousukkaista. Lumen alle ovat nekin taas hautautuneet. Kuolevatkohan kukkaidut heti alkuunsa vai jatkavatko ne kasvuaan sitten kun taas lumi sulaa ja tulee aurinko.

Pitää käydä sitten tarkistamassa. 

Mökkitiluksella patsastelusta ja puutarhatöistä haaveksimisen toiminnallisena vastapainona toimii hyvin myös pienviljelysteni hoito. Vähän niin kuin kannustaa kärsivällisyyteen, että kyllä se vielä sieltä tulee. Lempeämpi kevät. 

Tänään huolsin chilit. Kaikki kuusi. Parhaiten ovat menestyneet jugurttipurkkien yksilöt. Saviruukkuihin viljelemäni ovat jääneet pienemmiksi, mutta kyllä nekin vielä hengissä ovat. Sen sijaan kauan sitten itämään laitetut oreganot eivät ole jaksaneet oikein lähteä ja lyhtykoisoista ei näkynyt merkkiäkään. Viljelin tilalle kissanruohoa.

Pitäisi vissiin tosissaan hankkia oikeanlaista multaa, jos meinaan oiken onnistuakin näissä viljelyshommissa. Itseään saa syyttää, jos tukahduttaa viattomat siemenet ja taimet painavaan kukkamultaan. 

Aika paljon minulla on siemeniä odottelemassa. Laitoin tänään muutaman kukkakrassin kokeeksi, saa nähdä itävätkö nekään.

Olen alkanut haaveilla tomaattien kasvattamisesta ja miettinyt sitäkin, pärjäisikö chilikasvi ulkona mökillä vai vaatiiko trooppisemmat olot. Jos uhraisi taimista yhden tällaiseen kokeiluun. Tomaattiasiaa pitää kyllä alkaa oikein opiskella. Ostetaanko taimet valmiina, vai miten yleensä tehdään. Voisin askarrella kepeistä ja kanaverkoista niille tukikehikkoja. Tälläisin johonkin aurinkoiseen paikkaan Ryötönperälle.

Jos vaikka sen purettavan leikkimökin tilalle sitten. Jos mies ei ehdi tehdä minulle kasvihuonetta, niin miksen minä voisi jotain kyhätä ihan vaan muovistakin ja jotenkin kiinnittää siihen metalliverkkoon. Tuleekohan tässä ensi yönä uni ollenkaan, kun on tätä mietittävää.