sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Minä ja moottorisaha.


Vaikea oli päättää, mitä laitan otsikoksi kun olen vuorokauden laulanut Sulle luvannut en ruusutarhaa. Niin sitä olisin voinut siteerata. Ehkä sitten kesällä. Vaikka nyt onkin lähinnä kukka-asioita kerrottavana mökiltä, niin eniten olen ylpeä siitä että opettelin käyttämään moottorisahaa. Eikä mitä tahansa Taatan vanhaa sähkösahaa (jonka moottori onkin edelleen palasina kakkuvuoassa, kun miesväki "korjasi" sitä joululomalla), vaan ihan oikeaa bensasahaa.

Ihan sama logiikka kuin ruohonleikkurissa tai taannoin ensimmäisessä autossani (Simca 1100, vihreä). Paitsi että on vaarallisempi. Simcassakin piti aina laittaa ryyppy hetkeksi puoliväliin alkukäynnistyksen jälkeen. Mutta kyllä se helpommin käyntiin lähti kuin tuo saha-Partner. Pelotti niin, kun kiskoin siitä vipunarusta. Olin ihan varma, että laite sinkoaa saman tien kädestä päähän jos käynnistyy.

Mies seisoi tumput suorina vieressä ja unohti sanoa, ettei sahan ketju lähde pyörimään heti. Vaan pitää painaa sitten kaasua erikseen. Minä huusin ja kiroilin ja hikoilin turvalappuhaalareissa. Kypärä oli liian iso ja hölskyi koko ajan naamalle. 

Sahan vaadin käyttööni siksi, että liiterissä on valtava läjä tulipesiin liian pitkää puuta ja niitä piti saada alkaa pilkkoa, koska klapit ovat kohta loppu. Visiirin alta vain hiki valui, kun opiskelin sahatekniikkaa pistäessäni puita palasiksi. Ei kovin vaikeaa. Ensi kerralla jatkan.

Mutta sitten tuli se himo päästä vähän metsuroimaan oikein. Japanialaisen puutarhan alueella on vaikka kuinka paljon pientä haapaa. Kaadoin neljä. Vai viisi. Vähänkö tunsin itseni voimanaiseksi.


Minulla oli tietenkin pitkin sahahommia apuväkeä vieressä, että ehditään tilata sairasauto ajoissa, mikäli sahaan itseltäni raajan poikki tai jotain. Kyllä se mukavan turvalliselta tuntuikin. Mutta kun uhoissani menin vielä hetkeksi yksin kaatamaan puita, niin ei lähtenytkään enää aparaatti käyntiin. Ei sitten millään. Seisoin sen kanssa isolla kivellä ja kiskoin käden ihan kramppiin.

Se oli Luojan rangaistus ahneesta ja kaikkivoipaisuuden tunteessa hekumoivasta mielestä. En sahaa yksin, lupaan sen.

Piti heti jakaa metsurikuva kaikkien kavereiden nähtäväksi facebookiin. Kävin vähän väliä sisällä kyyläämässä, kuinka moni oli tykännyt. Sitten hieman lässähti, kun siellä muka osaavammat ystävät kommentoivat sahaotettani vääräksi. Miten niin? Jos luontaisesti pidän ja ohjailen sitä oikealla kädellä ja painan kaasua vasemmalla, sahaaminen onnistuu ja tulosta tulee, niin miten muka voi olla virheellinen asento, kysyn vaan?

Olin hilkulla vaihtaa hienon miehen ottaman kuvan ihan profiilikuvaksi asti, mutta en minä nyt sitten kun kerran hihittelevät siellä jo nyt. Varmaan kaikella rakkaudella, en minä sitä epäile. Mutta eniten minä tietenkin kaipailen kehuja ja sensellaista. Kuka tahansa.


Älyttömän hyvää liikuntaa ylävartalolle on tuo moottorisahaaminen. Ihan kuin olisin salilla käynyt. Ja extremeä tulee luonnostaan. Kyllä tekee mieli kuittailla kaikenmaailman triathlonihmisille, maratoonareille ja muille, että hankkikaa moottorisaha ja elämä, lopettakaa keinotekoinen liikkuminen.

Olen ehkä hieman ylpistynyt. 

Eikä pollevuuttani vähennä yhtään se, että Ryötönperän pihamaalla - aika paljosta lumesta huolimatta - alkoi olla jo pikkuisen elämää. Olen niin täynnä kaikenlaisia positiivisia tunteita, että jostain syystä edessä oleva pitkä työviikkokaan ei pahasti turhauta. Kun on kukkamaa-aika ihan edessä vielä. Ihan kuin oltaisiin siirrytty talvesta suoraan kesään. Omalla tavallaan siis kätevä, se nyt päättynyt pitkittynyt kylmyys.

Se ei ollut tappanut edes laventeleitani. Ihme. Tuli sellainen olo, että nyt on joku hyvä henki kyllä kaiken yllä. Pitää uskoa siihen. Yleensähän pelkään, että kohta tapahtuu jotain kamalaa jos on liian onnellisesti kaikki. Monesti on tapahtunutkin. Jospa se kausi olisi ohi. On se.


Ja yrttimaa. Se oli jo pikkuisen sulanut talvisen tuhkanheittelyn ansiosta. Lisäsin sinne tänä aamuna kahvinporoja, kun ystävä opetti että madot tykkäävät niistä. Ihmeesti ruohosipuli sieltä jo vähän nousi, vaikka maa tuntui ihan jäiseltä. Jospa se alkaisi oikein viihtyä ja levitä, sitä minä toivon. Ruohosipuli on paras sipuli.

Vaikka luin kyllä uusimmasta Simple Thingsistä vähän kateellisena villivalkosipulista. Ei taida meillä Suomessa sellaista kasvaa metsässä. Pitää vielä opiskella aihetta, ja alkaa viljellä jos on sellainen mahdollisuus, että alkaisi viihtyä Ryötönperällä. Jos kerran etelämainen laventelikin, niin miksei villivalkosipuli.

Opiskelin jo pikaisesti. Karhunlaukka se on. Nyt on hankittava sitä jostain maahanlaitettavaksi.


Timjami oikein tuoksui, kun vähän haroin sitä sormilla ihaillessani, miten hänkin jo taas vihertää. Ihmeellistä. Spearmint nyt on varmasti selvinnyt hengissä ja sen leviämistä pitää alkaa kesällä ehkä vähän hillitäkin, mutta hän oli vielä lumen alla.

Mitähän minä lisäilisin yrttimaahan sitten kun voi alkaa taas istuttaa ulos. Kotona kanelibasilikalla on jo aika pontevakin taimi, pyhis kituu väärän mullan takia, mutta on sekin hengissä vielä. Tilliä pitäisi laittaa varmaan ja rosmariini istuttaa. Sitruunamelissalla olisi käyttöä. 

Miten ihanaa tämä aika, kun voi mietiskellä tällaisia. Viljelemistä ja taimihankintoja. Tuosta noin vaan, muina naisina.


Mökille vietiin nyt vähäksi aikaa oksasilppuri, vaikka sen kimppaomistajat asuvatkin Espoossa. Toivottavasti heille ei tule ihan heti tarvetta. Minä nimittäin ajattelin hakettaa risuja huussinkuivikkeeksi. Ja niin teinkin. Mutta koska olin valinnut työmaani sijainniksi takapihan - järveltä eilen jäätävästi puhaltaneelta tuulelta suojaisan kohdan, jossa harvemmin oleskelen, niin näin taas kituliaan ruusutarhani.


Melkein kaikki lauantain hake menikin niiden juurelle. Ensin lapioin lunta pois, pikkuisen leikkelin ryvettyneimpiä oksia ja sitten asettelin hartaudella silppua. Varsinkin sitä, josta tuli terän väärän asennon vuoksi aluksi liian isoa vessakäyttöön. Mitähän ammattiruusutarhurit mahtaisivat sanoa meikäläisen kukkainhoidosta. Että ei ei ei ei, niitä ei leikellä tähän vuodenaikaan. Minulla ei itse asiassa ole hajuakaan, miten ruusuja huolletaan. Intuitiolla mennään. 

Niin kuin paskakaivosireeninkin kanssa.


Siivosin myös akileijaniittua kuolleista heinistä. Sen nimeksi voisi yhtä hyvin tulla metsämansikkaketo. En ollutkaan ennen huomannut, että mansikka viihtyy siellä jalokukkien juurilla. Varmaan linnut ovat käyneet ne aina syömässä parempiin nokkiin. Hyvä se on niidenkin saada c-vitamiinia. Tai sitten en ole edes kunnolla katsonut maahan, kun olen ihaillut kukkasia.

Vielä se niittu näyttää vähän kaljulta, mutta onneksi tiedän että siihen nousee akileijojen lisäksi myös oikeita päivänkakkaroita.

En malta odottaa seuraavaan mökkikertaan, kun pääsen katsomaan miten kasvuhommelit kukkasilla edistyy.


Linturintamalla tapahtui vaikka mitä. Valtaisa meteli aamuisin. Kun laittoi silmät kiinni, oli ihan kesän äänimaailma. Näin korpin livenä. Hieno oli hän, juhlavasti leijaili ja raakkui rantametsikön yllä. Kameraa ei tietenkään ollut minulla käsissä sillä hetkellä.

Järvellä on iso sula kohta, mutta meidän rannasta oli sinne varmaan parikymmentä metriä ainakin jäätä, niin siivekkäät siellä kaukana uiskentelivat. Kiva oli heillä tunnelma, enkä kevään takia edes kiukustunut kun en saanut kunnon kuvia. 

Kyllä minä kokemuksesta tiedän, että ei mene enää kauan kun uiskentelevat mökkirannassa. Ilta-aurinko vain hienosti valaisee heidän lipumistaan ja minä saan hienoja kuvia. Kaikkea kivaa tiedossa linturintamallakin siis, kyllä nyt kelpaa.


6 kommenttia:

  1. Good luck with the gardening and BE CAREFUL with the chainsaw!

    VastaaPoista
  2. Mulla ei oo lupa koskea moottorisahaan. Eikä siimaleikkuriin. Eikä oksasilppuriin. En mihinkään bensamoottorilla varustettuun, sen verran tohelo olen. Kateellisena katselin sahauskuvaa, ammattilaistasoiselta näyttää :)
    Tuo ruusujenhoitohan sujuu täälläkin ihan sillä intuitiolla, en ole kyllä ihan varma, versooko tuolta hangen keskeltä paljastuneista käkkäröistä yhtään mitään... Mutta ihana kevät on silti!

    VastaaPoista
  3. Teholla vaan sahailemaan...

    Herra harmaakarhu on myös ajanut Simcalla aikoinaan, siitä autosta riittää monta tarinaa:)

    VastaaPoista
  4. Mää kehun sitten täällä blogin puolella, jos ei naamakirjassa ymmärretty tämän suuren saavutuksen päälle :) Olet sää vaan aika nainen, mulla on vielä pitkään käynnissä ollut tutustuminen porakoneeseen kesken ja sinä olet noin räyhäkän pelin ottanut käyttöön. Otan sut idoliksi seuraavan kerran, kun onnistun löytämään miehen kätkemän porakoneen. Ajattelen, että on se naisten kädessä suuremmat ja pelottavammatkin koneet olleet :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä saa olla pröhtevää, ku osaa käyttää moottorisahaa! Minen tohtisi eres kokeella.

    VastaaPoista
  6. Voi miten hienoa, täältä käsin näytti täysin kokeneen metsurin otteelta! Itse en ole uskaltanut kuin ketjusahalla vaan, ja silläkin turvasaappaissa (niin ettei jaksa nostaa jalkoja irti maasta) ja viiltosuojahousuissa, yleisön pyynnöstä. Olet sä aika akka! Ja onpa siellä Ryötönperällä ihanaa!

    Karhunlaukkaa mullekin tulee, kunhan ehtii. Paikka on jo katsottuna. Tosin näköjään tavallinen talvivalkosipulikin villiintyy, jos sitä jättää maahan. Unohtui kerran tuonne Chef's Herb Gardeniin, ja sieltä se nousee aina vaan.

    VastaaPoista