Lomanloppumislevottomuutta

On se onni, ettei ole liian hienohelmaystäviä niin ei haitannut vaikka oli moni röykkiörupeama mökillä kesken kun karauttivat autolla pihaan. Emäntä haahuili räkäisenä ja pesemättömänä kylpytakissa ja imuri röhnötti keskellä lattiaa. Huvittavinta on se, että vierailijoilla on taipumus alkaa heti kysellä että mitä he voisivat tehdä.

Minkähänlainen työleirin maine Ryötönperällä oikein onkaan. Minäkö sen olen aiheuttanut?

Kyllä minä lähinnä toivon, että juhlapyhinä - ja muulloinkin - vierailijat saavat levätä eikä raataa. Vaikka minä itse jotain vierellä tössöttäisinkin. Varsinkaan en jaksa istua sisällä keskellä päivää. Yritän kyllä osallistua siihen aina välillä. Tulen joltain tiluskierrokseltani kahisevat päällä ja kengät jalassa hetkeksi tuvan korituoliin turisemaan ja häivyn sitten taas.

Ne ovatkin aina oikein antoisia turinatuokioita, en minä sillä. Maailmat paranevat ajatus kerrallaan.

Nyt olin ehkä poikkeuksellisen levoton, kun kiukutti edelleen sairastelun aiheuttama parin päivän sisätilavankeus. Kaipasin ulos, vaikka tuntui ettei siellä hurjien yöpakkasten vuoksi oikein tapahtunut mitään. Noin niin kuin luontomielessä.

Kamera kaulassa tärkeänä kuljin pihalla patsastelemassa. Oikein olin näyttävästi asentanut siihen pitemmän putkenkin, että vieraat näkevät miten osaava minusta on tullut. Tuosta noin vaan rutiinilla kliks klaks tötterö paikalleen ja lintuja bongailemaan.

Kyllä ei ollut pakkasesta toipuvassa aamun pihapiirissä muuta kuvattavaa kuin meikäläisen tavarat ja pysähtyneet asiat. On aika monta otosta samoista puissa roikkuvista lyhdyistä ja jääpuikoista. Huussintienoosta ja saunasta. Hohhoijaa. Lumipotero - eli hankilounge - ei näytä valokuvissa miltään. Vaikka muuten mielestäni hieno onkin. Jos vaan eivät metsän puut olisi niin korkeita, niin siihen paistaisi oikein aurinkokin enemmän kuin tunnin päivässä.

On aikamoista kellon kanssa kulkemista, jos haluaa oleskella pihamaalla auringossa näinä aikoina. Ja varjossahan tuli heti kylmä. Minä vaihtelin takkia koko ajan. Untuvatakki ja Päivin vanha hiihtotakki olivat vuorotellen käytössä. Hyvä että on valinnanvaraa. Odotan anorakkivaihetta. Pilkkihaalarit kai voi jo kohta pistää naftaliiniin. 

Matkalla liiteriin odottamaan omaa sesonkiesilläoloaan.

Alunperin minä olin visioinut sellaista naistenlehtimäistä tunnelmaa pääsiäiseksi. Että rakennan piilovintiltä löytyneestä karvamatosta ja aitan ylijäämäpirttiryhmästä tunnelmointi- ja illanistumistilan saunan terassille. On lyhtyä ja öljylamppua. Kauneimmat liköörilasit esillä ja tarkoituksella pieni kevätkokoonpanomme kuvassa iloisena ja raikkaana nauttimassa leppeästä ilmanalasta ja fiiliksestä.

Takatalvi ja vilakka tuulenvire sen somistelun sitten keskeytti heti alkuunsa. Liiallista hössöttämistä ei minun puolikuntoisen jaksamiseni lisäksi kaivannut kukaan muukaan. Ihan tällättiin takapuolemme juuri niille jakkaroille ja sohville, jotka jo valmiiksi olivat esillä. Mitään yhden illan juhlastudiota ei alettu sen kummemmin rakentaa.

Minä kyllä pidän kiinni visioistani ja vielä sen tässä kevään mittaan toteutan. Pirttipöytä saa kulahtaa ulkona ihan rauhassa ennen kuin toimitan sen kaatopaikalle tai poltan juhannuskokossa.

Niin, pääsiäiskokkokin jäi rakentamatta vaikka yleensä olen pyrkinyt kilpailemaan vastarannan tulien kanssa. Eipä näkynyt sielläkään liikettä lankalauantain iltana, mikähän virusaalto heilläkin sitten mahtoi olla, tarina ei kerro.

Pääsiäissomisteluni rajoittui siispä keltaisiin servetteihin, pikkuruisiin suklaamuniin ja kituvaan oksaan, jonka vahingossa taitoin paskakaivosireenistä poteronkaivuuhuumassani jo alkuviikosta. Olin niin ajatellut, että kun laitan sen maljakkoon ja takanreunalle niin viikonloppuna siinä ihanasti jo lehdet vihertää. No ei vihertänyt.

Niin ja paikallisessa Siwassa oli puoleen hintaan jo itämään alkaneita helmililjan sipuleita, jotka olin lunastanut mukaani niin ikään tuodakseni kevättä tupaan. Vaikka kuinka pesin pari ikkunaa, että valo osuisi niihin paremmin, niin eivät ne innostuneet muutamaa milliä enempää kohottautumaan kasvukautta kohti. 

Selitin itselleni, että no tämähän olikin vain kokeilu. Laitan ne maahan sitten joskus tai annan kuivua pimeässä syksyn sipulienistutusaikaan asti. Olisi vaan ollut niin mahtava elvistellä hauskalla asetelmalla. Jätin sekä sireeninoksan että liljojen ankeat sipulit ihan pokkana niille sijoilleen tupaan, kun eilen lähdettiin takaisin kaupunkiin.

Saavat miettiä hämyssä toimintaansa, siellä hiljaisuudessa seinäkellon raksutus nyt vain säestää. Jotenkin vähän surkea mielikuva. Toisaalta tietenkin lohdullinen, jättää jotain tupaan kasvamaan ja elämään, ehkä jopa nahistumaankin jos menee kauan seuraavaan mökkireissuun. En tiedä koska mennään takaisin tarkistamaan tilanne. Toivottavasti pian.

Natiiviystäväni järven toiselta puolelta poikkesivat kylään ja heidän virpomisensa ansiosta saunalle jäi mainiot kevätkoristukset. Tuuli nekin varmaan jonnekin riepottelee, saa nähdä. Kylläpäs nyt meinaa vetää mieli matalaksi, vaikka on huhtikuu ja kaikkea. Lomanjälkeinen masennus.

Se oli kyllä kivaa, kun sain tutustuttaa paikalliset ystäväni toisesta miljööstä tulleisiin kavereihin. Olin itsekin ihan vähän niin kuin mökkimantereelta kotoisin. Puhuin metsästyksestä ja koirista aivan niin kuin jotain tietäisin. En todellakaan tiedä. Haaveksin villieläinkohtaamisista tietenkin ja kadehdin ystävää, joka oli tuosta noin vaan nähnyt saukkoperheen laskemassa pyllymäkeä.

Lähteekö minusta jotenkin normaalia kovempi ääni kun olen luontokävelyllä? Niin että siksi näen aina vain pelkkiä jälkiä. Niistä sitten kerron viisaammille ja he tiedottavat, että minkä eläimen olisin ehkä voinut nähdä.

Vähän sama kuin arpajaisissa. "Olet voinut jo voittaa miljoonan tai auton." (Minuahan ei lähtökohtaisesti kiinnosta voittaa mitään iPadia, vaikka niitä enimmäkseen olisin jo voinut saada varmaan kymmenen, jos vain olisin antanut yhteystietoni ja vastannut muutamiin kysymyksiin.)

Niinpä tyydyin lauantainakin bongailemaan lähinnä saunapuita kanniskelevia vieraita. Oikein hyvä tekosyy vain seisoskella vieressä, kun piti dokumentoida heidän vierailuaan. Lämmitettiin päiväsauna ja mentiin aikaisin nukkumaan.

Tähän samaan aikaan viime vuonna olen varmasti jankuttanut sydäntäni niin lähellä olevasta aiheesta eli tästä kellojen siirtelystä. Joka vuosi pidän siitä oikein saarnoja, jos vähänkään lietsotaan. Minähän kuulun siihen vähemmistöön, jolle kellojen räpläys sopii. Mennen tullen. Syksyllä ovat aamut hetken valoisampia talviaikaan siirtymisen vuoksi ja näin keväällä illat pitkät ja ihanat. Olen alkanut simahdella nukkumaan iltaisin aivan turhan aikaisin ja aamuöisin olen kyylännyt kelloa jo neljästä eteenpäin. Niin nyt olen jotenkin järkevämmässä ruodussa, mikä on hyvä.

Ilta-aurinko valaisee nyt saunakamaria isoista ikkunoista sillä tavalla, että jos meinaa viihdykkeeksi pitää varjoteatteria niin täytyy ihan nähdä vaivaa löytääkseen sopivan kulman. Joka puolelta tulvii valoa, ja sehän passaa. Tai sitten pitää saunoa tosi myöhään, jos meinaa esittää käsillään varjoduettoa. Minun bravuurikseni talven aikana tuli "Tuhanneeen yöööötä".

Saunakamarissa vietetyt hetket kuuluvat poikkeuksetta mökkielämän sisätiloissa vietetyn elämän parhaimmistoon. Siinä on vähän niin kuin ulkona, mutta kuitenkin sitten suojassa jos sattuu olemaan haastava sää. 

Oli ihanaa olla viikko mökillä, kun takana on vain pikaisten visiittien talvi. Yritän ajatella, että kyllä nyt pitää tyytyä siihen, että on mökkikiintiö hetkeksi täynnä. Mutta ei se oikein ole. Mieli halajaa takaisin, vaikka kuinka järjellä tiedän että tässähän se varsinainen mökkikausi on vasta edessä. Kokonainen kevät ja kesä. Että mitä kaikkea ne tuovatkaan tullessaan ja mitähän saan puutarhahommissa aikaan, vai meneekö pelkäksi suunnitteluksi.

Välikatossa pesäänsä pitävä orava odotteli eilen lähtöämme metsässä ja jotenkin hänenkin olemuksensa oli haikea. Mikä on tietenkin minun korvienvälini tunnelma vain. Hän luultavasti pisti käpälänsä tyytyväisyydestä ristiin kun huomasi meidän tekevän lähtöliikkeitä. Kun on kokonaisen viikon saanut olla varuillaan, niin kyllähän siinä pieni kurre enimmäkseen rentoutuu kun näkee auton perävalot.

Minä rentoudun vasta kun tiedän, koska pääsen seuraavan kerran maalle. Alankin heti kärttää puolisolta suunnitelmaa, niin voin keskittyä hetkeksi arkeenkin huolettomana.