Käänteentekevää

Kaikenlaisia käännekohtia tapahtui viikonloppuna. Riisuin talviturkin, kuten kuvasta näkyy. Olen elvistellyt järvipulahduksellani nyt joka suuntaan ja tiedoksi vielä epäileville, että kyllä myöskin sukelsin. Elämänkaaren kannalta merkittävämpi käänne oli kuitenkin lapsuudenystävän vierailu vihdoinkin Ryötönperällä. Sitä on haudottu kaikki nämä hallintavuoteni ja nyt se tapahtui. Viimeksi hän kävi meidän mökillä kun oltiin teinejä.

Ja nyt se sama ihminen lainasi kesämekon, hatun, hanskat ja puutarhasakset ja alkoi hommiin. Tuosta noin vaan halusi rentoutua nokkosia ja puskia perkaamalla. Pohti välillä ääneen sitä, että kyllä se keski-ikä on tullut kun kitkeminenkin tuntuu kivalta.

Jos ystäväpiirini - ja omani - keski-ikäistyminen tarkoittaa tätä, niin sittenhän se on pelkästään kätevää.

Japanialaisen puutarhan alue laajeni ystävän toimesta entisestään, eilen illalla sitä vielä miehen kanssa pällisteltiin ja mittailtiin. Ystävä oli laitettu junalla takaisin kotiin ja meillä kun kerran oli tilaisuus palata vasta maanantaina niin saatettiin käyttää aikaa myös Japanialaisen puutarhan polkuasioiden suunnitteluun.

Harras käännekohta oli myös karhunlaukkataimille paikan etsiminen, raivaaminen ja istutus. Historiallisena tapahtumana se piti tietenkin dokumentoida huolella ja kutsuin puolison perunamaalta siihen tehtävään. Vaikka hän olisi ehkä senkin ajan käyttänyt mieluummin itämisihmeiden tarkasteluun. Hienosti olivat lähteneet viime kerralla maahan laitetut siemenperunat kohti uutta satoisaa elämää.

Minä löysin karhunpojille mielestäni aika hyvän paikan. Taimilaarin Iris neuvoi (Kiitos!), ettei ihan kielojen viereen kannata perustaa villivalkosipulimätästä. Niinhän minä aluksi suunnittelin. Voisi nimittäin käydä sellainen onnettomuus, että joku söisi kieloja. Kun ovat aika samannäköisiä karhunlaukan kanssa, ainakin lehdiltään. Niin olin sitten tarkkana tässä asiassa.

Kaivoin kottikärryllisen maata, juurakkoa ja kiviä erään isohkon kiviyksilön vierestä. Juuri siinä sijainnissa oli jotenkin hyvä henki.

Täytin kaivamani kuopan mullalla, jota paransin kalkilla. Nyt yhtäkkiä mietityttää, että istutinko taimet liian lähekkäin. Jotenkin en raaskinut heitä erottaa kovin kauas toisistaan, kun olivat jo ehtineet kokea niin paljon yhdessä. Pitkät matkat ja ilmastonvaihdokset. Kyllä sellainen lähentää.

Nyt vaan pitää kärsivällisesti odottaa ensi kevättä, että asettuvatko nallet Ryötönperälle. Syksyllä laitan ehkä mättääseen vielä kokeeksi muutaman siemenenkin.

Koska karhunlaukka on viikinkihenkinen kasvi, niin tein taimien oloa vähän kotoisammaksi lisäämällä mättään laitamille pari vanhaa ankkuria. Kannon raahasin kulmille ensin ihan vaan testimielessä ja mahdolliseksi istuimeksi. Mutta keksinkin ripustaa siihen lyhdyn. Yritän olla kanniskelematta mättäälle enempää rojua, nytkin vähän arveluttaa että pitäisikö sittenkin pelkistää vähän. No katsotaan, miltä näyttää sitten kun Japanialainen puutarha ollaan saatu laajennettua Karhunlaukkakivelle asti.

Täytyy myöntää, että toistaiseksi Japanialainen puutarha noin niin kuin kokonaisuudessaan näyttää aika - hmm - sekavalta ja jotenkin karultakin, kun ollaan reviskennelty puskaa ja kasvustoa sieltä täältä, että ollaan saatu kiviä esille. 

Mutta lapsuudenystävän uurastuksen ansiosta paljastui sellainenkin iloinen seikka, että meillähän on valmiiksi saniaisia! Ei tarvitse niitä erikseen yrittää puutarhaan istuttaa. Vaikka voikohan nyt olla niin, että kun ollaan enintä varjostavaa ja ylivilliä pusikkoa karsittu saunapolun vierestä, niin että saniaiset eivät yhtäkkiä viihtyisikään? Toivottavasti niin ei käy.

Paitsi että heitä löytyy myös syrjemmästä metsänreunan varjopaikoista, niin että kyllä Japanialaisen puutarhan tulevan polun varrelle joka tapauksessa saniaispaikka tulee. Sellainenhan on aivan kertakaikkisen elintärkeä ihmisen meditoinnille.

Sunnuntai-illan suunnitteluhetkien keskellä vaadin puolisoa askartelemaan tiipiihäkkyrän jollekin ihmeelliselle kiipeilevälle villivadelmalle, tai mikä nyt onkaan. Tiipiihän syntyy meillä nykyään kädenkäänteessä, kun mies niille pavuilleen viimeksi rakensi sellaisen tueksi. 

Minä solmin varovasti narulla sitä kiipeilevää kasvia, että hän ymmärtäisi alkaa myötäillä häkkyräänsä sen sijaan että nousee repimään viereisestä koivusta rempsottavaa oksaa entistä alemmas. Kyllä siinä tuhertaessani ajattelin, että monipuoliset ovat nykyään meidän mökkihommat. Jos joku tulisi vierailemaan sillä silmällä, että miten ollaan sisällä sisustettu ja siivottu, niin turhaan tulisi. 

En tänään suorittanut edes lähtöimurointia, vaikka lattialla leviää kaikenlaiset sahanpurut ja roskat. Kotoa vietyjä pahvilaatikoita ja kirjalaatikoita pyörii siellä täällä ja keräilyviettimme vuoksi säästetyt ihmeelliset esineet odottavat vielä purkamistaan. Ikkunoita on pesemättä ja hirsissä roikkuu hämähäkinverkkoja... Meidän elämä on siirtynyt nyt kokonaan ulos. Siivoan syksyllä sitten. Ehkä.

Tai jos tulee hienohelmavieraita. Mutta ei meillä onneksi lähipiirissä sellaisia kovin paljon ole. 

Tämä raporttihan ei nyt sitten lopu ollenkaan, kun oli niin paljon niitä käänteentekeviä tapahtumia. Esimerkiksi majava. Hän ui lauantaina ihan Ryötönperän rantavedessä. Oltiin ihan ihmeissämme. Koska aina ennen jos/kun olen havainnut majavatyyppistä liikehdintää - nähnyt yleensä vain ehkä vähän päälakea - niin samantien on hän plumpsahtanut kokonaan veden alle. Arkoja ovat.

Niin tämä yksilö aivan tyytyväisenä vaan hiljaa lipui. Ihan pokkana, vaikka kolme ihmistä turisi saunan terassilla. Mies sentään tajusi toimia ja otti valokuvia. Minähän olen sillä tavalla elämässäni viisastunut, että kannan kameraa koko ajan mukanani. Mutta majavakokemus oli niin hämmentävä, että jämähdin niille sijoilleni ettei se eläin olisi vaan kadonnut näköpiiristäni. 

Kyllä oli hienoa. Tarina ei kerro, minne hän oli menossa ja missä heidän pesänsä nykyään on. Kyllä minä sen ehkä kesän aikana tulen melomalla selvittämään. Pumpattavat kajakit vielä odottavat liiterissä tämän vuoden käyttöönottoa. Huolettaa vaan, että voinko ottaa kameraa mukaan vesiretkille. Että jos kastuu. Pitää kehittää joku minigripsysteemi.

Ja sitten oli perinteinen sumu. Perjantaina nimittäin valvottiin niin myöhään, että ehdittiin kokea se miten ilma jäähtyy vaan järvi on lämmin. Silloin aina sumu alkaa hiipiä rannoilta keskelle vettä. Jossain vaiheessa rantasumut kohtaavat ja sitten on koko selkä hienosti usvainen.

Rakastan sitä ilmiötä. Eikä se ole jäänyt kellekään läheiselleni epäselväksi.