Hyvä Haltia ja minä

Oli luontoromantiikka vähän kaukana kun odotin eilen bussia Espoon keskuksen asemalla. Olin oikein tähdännyt sellaiseen junaan, että varmasti ehdin oikeaan autoon. Jouduin viettämään puoli tuntia tuulisella ja pölyisellä asemalaiturilla. Meinasin ihan että otan tänne oikein jonkun tosi härskin kuvan, mutta se sitten jäi. Miten voi olla joku niin ruma paikka. Oikein arkkitehtuurin kehto. Ei huvittanut mennä R-kioskille edes jäätelöä ostamaan. Sitäpaitsi jännitti vähän, osaanko mennä Nuuksion suuntaan lähtevään bussiin. Että jos joudunkin vahingossa jonnekin lähiöön ja menee sivu suun koko Haltian eksursioretki. 

Että parempi se oli tönöttää vaan paikassa, jossa luvattiin että bussi numero 85 vie "Nuuksionpäähän". Vakoilin ihmisiä sillä silmällä, että kukahan muu saattaisi olla tulossa kylään luontokeskuksen oppaiden uuteen työpaikkaan. Enimmäkseen arvioin väärin.

Bussikuski - oikein ystävällinen - nyökkäsi ennen kuin olin ehtinyt saada kysymystäni loppuun, että meneekö bussi varmasti Solvallan urheiluopiston suuntaan. Se oli sen pysäkin nimi, jossa piti jäädä pois. Minä seurasin tulostamaani ruttuista pysäkkiluetteloa hartaudella koko matkan ja sekoilin vain vähän kun tuli se hetki, että oltiin perillä. Sitäpaitsi bussissa pörräsi hermostunut ampiainen, niin sekin toi matkantekoon pientä ylimääräistä jännitystä. Seuraavalla kerralla osaan mennä Haltiaan rennommin.

Sitäpaitsi sinne alkaa kulkea suora bussi Kiasmalta ainakin kesäkauden yli, niin ei tarvitse kokea Espoon keskusta ehkä ikinä enää uudelleen.

Nuuksiontie 84

Kiitin itseäni, että olin lukenut kutsusähköpostin huolella. Että en törmännyt paikalle erähenkisissä vaatteissa ja kumisaappaissa. (Tarpeen tullen niitä olisi kyllä voinut Haltiasta vuokrata.) Sillä luvassa oli Haltian sisätilojen esittelyä. Ja ekoarkkitehtuurin. Ja ekotenkiikan. Ja tulevan toiminnan. Eniten kiinnosti jälkimmäinen, vaikka kyllä minä kaikenlaista luontoa kunnioittavaa rakentamista ja energiaa säästävää arkea suuresti arvostankin. Mutta siis lyhyesti ja ytimekkäästi - Haltia on rakennettu pitämällä hiilijalanjälki mahdollisimman pienenä. 

Kyllähän se vähän hullua olisikin, että pykättäisiin pystyyn kotimaan luontoa palvova pytinki, joka olisi jo valmistusvaiheessa tuhonnut ympäristöä jotenkin epäsopivan paljon, eli liikaa.

Näköalaterassilla oli vähän kuuma. Otin villatakin pois. Mutta maisema korvasi kaiken. Oikein kuvittelin itseni siellä huurteisella joskus sitten antoisan luontoelämyksen jälkeen. Jos vaikka saisin miehenkin lähtemään pikku patikoinnille, oli nimittäin todella kaunista. Keskittymiseni esittelyyn terästyi heti, kun kuulin sanan olut. Että Haltiassa sekin jäähdytetään omavaraisenergialla. Pelkkää säästöä siis, jos innostuisi nauttimaan vaikka toisenkin tuopposen!

Meitä kierrätettiin sisätiloissa niin, että piti aina ihan erikseen kysyä että mikä tulee olemaan virallinen kulkureitti, onko tuo pääovi ja nytkö me ollaan kulisseissa. Jäin vähän muista jälkeen välillä, kun yritin ottaa hienoja kuvia. Taidan olla kamerani kanssa vielä jotenkin hidas.

Ihanasti sisällä tuoksui tuoreelta ja puiselta, ja mikä parasta, materiaali on enimmäkseen kuusta niin eivät kuulkaa tummu ajan saatossa seinät, niin kuin Ryötönperällä. Hyvin ajateltu. Männyt oli jätetty kiltisti suosiolla ulos ja vieläpä oikein suunnitellusti, että ikkunoista ne näkyvät hienosti kehystettyinä.

Sekin tuntui ihan loogiselta, kun kerran luontokeskuksessa oltiin. Olikin vähän huolettanut etukäteen se, että jos ovat rakentaneet jonkinlaisen tunkkaisen museomaisen loukon, jonka seinillä löpsöttää surullisia sammaltupsuja. Turhaan murehdin, oikein oli avaraa ja valoisaa. Ihan olisin voinut viihtyä pidempäänkin.

Näyttelyiden rakentaminen oli ihan kesken vielä. Sehän on enemmän kuin tavallista ennen avajaisia. Haltiassa ne ovat ylihuomenna. En kauheasti viitsinyt mennä häiritsemään rakentajien ja visionäärien työtä, vaikka minulle jäikin vähän kaipuu erityisesti itse päänäyttelyyn. 

Minulla kun on esimerkiksi talvisen Lapin ja revontulien näkeminen vielä rästissä, niin kätevästi pääsisin niitä ihailemaan täällä etelässäkin. Jos vaikka tulee kamala helle, niin voisin mennä Haltiaan viilentymään. Tai sitten ensi talvena, kun itkettää kesän perään, niin olisi lähellä linnunlaulu ja niittykukat. 

Hyviä oivalluksia näyttelyidenkin suhteen oli. Esimerkiksi se, että tietoa annostellaan vain sen mukaan, mikä vierailijaa kiinnostaa. Ei ole joka paikka täynnä pakollisia informaatiotauluja, vaan voi itse valita reittejänsä ja pysähdellä sydäntä lähellä olevien maisemien ja asioiden äärelle. Tällä hetkellä minä perehtyisin erityisesti maankuori- ja majava-asioihin. Siis taivaankannen ilmiöiden lisäksi.

Ovat kehittäneet myös sellaisen konseptin, että vuokraavat seminaari- ja kokoustiloja. Hyvä etenkin siinä mielessä, jos saavat tavallisten kansalaisten lippumaksut pysymään alhaisina tällä vuokrailutoiminnalla. Puulämmitteinen saunakin oli tarjolla. Minä ajattelin, että voisin pomolle ehdottaa seuraavaksi työnkehittämispaikaksi vaikka Haltiaa, niin sitten kun tulee joku tylsä budjettikohta, niin voisin vain rentoutua tuijottelemalla auditorion suorastaan alttarimaisesta ikkunasta ulos.

Erittäin hyvin ajateltu, kyllä on tainnut arkkitehti kokea seminaareissa paljon sisäisesti luovia hetkiä, kun oli tällaisen keksinyt.

Vaikka kehuinkin Haltian imagoa, logoja, nettisivuja ja sensellaista siitä, että ovat jotenkin järkevät ja aikuismaiset - ei ole piirrettyä pikkueläintä puhekuplineen laukomassa jotain tekopirteää tai tunteisiin vetoavaa luonnonsuojeluasiaa, niin tottakai luontokeskuksen toiminnan tulee suuntautua erityisesti meidän toivoomme, eli nuorisoon.

Vaan voihan se olla, että aikuisetkin villiintyvät näyttelyissä niin että tukkivat lapsilta tien esimerkiksi karhunpesällä, jossa kuorsailee oikea (täytetty) eläin. Kukapa ei haluaisi kokeilla sen turkkia ja ihmetellä mahdollista haisua. Minä en uskaltanut mennä sitä hipelöimään, eikä siihen ehkä eilen olisi ollut virallista lupaakaan kun rakentajamiehillä oli työ kesken.

Vähän jäi huolettamaan luontokoululaisia varten tehdyt avainkaapit ja erityisesti niiden hienot avaimenperät. Tajusin vasta jälkikäteen, että unohdin tarkistaa onko arkkitehdin hyväksymissä avaimenperissä nimittäin toisella puolella kaapin numero. Jämähdin ihailemaan muotokieltä niin kertakaikkisesti, että käytännöllisyys unohtui. 

Toivon todella, ettei arkkitehdille ole käynyt samoin. Tulee nimittäin sekavia tilanteita, jos luontokoululaisilla tai -leiriläisillä menee kaapit ja tavarat sekaisin. Kokemusta on.

Sisätiloissa oli hienoa, mutta silti kyllä enimmäkseen teki mieli ulos kun oli kaunis päiväkin. Ehkä se onkin luontokeskuksen yksi tehtävä, herättää ihmisessä patikoimisen ja retkeilyn halu. Minä voisin joskus palkata Haltiasta vaikka oikein henkilökohtaisen retkeilyneuvojan. Ehkä hän tietäisi, miten kannattaisi parhaiten suojautua hirvikärpäsiltä ja miten järkevimmin pidetään aisoissa käärmeiden pelko.

Minne leiriytyä fiksuimmin, ettei olisi punkkiarmeijaa ihossa kiinni pilaamassa tunnelmaa.

Kyllä meidät onneksi vietiin sitten ulos näköalatorniinkin. Se oli sotkan (muistaakseni) siiveksi naamioidun huoltotunnelin kupeessa katon yläpuolella niin, että kun sinne jonain päivänä laitetaan oikein tähtikaukoputkikin, niin on näkymä taattu. 

Itse kattohan ei nyt varsinaisesti ollut mikään silmänilo, mutta sen teknisyyden saattaa kyllä hyväksyä kun tietää, että vempeleet liittyvät siihen ekoenergisyyteen. On aurinkokeräimiä ja muita hienouksia. Jos oltaisiin päästy maan allekin käymään, niin siellä vasta olisi ollut ihmeteltävää 11 kilometrin pituisen maalämpöputkiston äärellä.

Kyllä ihminen on vaan viisas, kun osaa keksiä kaikenlaista teknistä. 

Haltian katostakin tulee vielä kauniimpi, kun sinne istutettu maksaruoho alkaa elää kunnolla. Siitä tulee oikea viherkatto, jolla on kuulemma ihan oma tehtävänsä talon lämmönsäätelyssä. Sellaista minäkin voisin opiskella vähän enemmän.

Vaan maisema oli niin hieno, että ihan vakavissani aloin suunnitella parempaa perehtymistä pääkaupunkiseudun luontoelämään. Seuraavan kerran kun menen Haltiaan, otan sieltä mukaani kaiken tiedon lähiseutujen mahdollisuuksista, niin ei tarvitse ruikuttaa enää ylenpalttisesti, jos on joku pakollinen tauko maaseutuelämässä. Voi käydä rauhoittumassa lähelläkin.

Varsin oli opettavainen retki. Aidon kiinnostuneena minä kyllä Haltiaan meninkin, kun kerran tarjoutui tällainen tilaisuus päästä kuulemaan kaikesta pikkuisen ennakkoon. Kiitos vaan mahdollisuudesta. Luontoasioita on mukava pitää tapetilla, ja minä nyt itse olen ainakin elävä esimerkki siitä, miten oppimisen halu voi herätä vasta aikuisena.

Siitä minä taisin paluumatkalla pitää ihan kunnon yksinpuhelunkin. 

Jospa ulkoilmaelämän lisäksi innostuisin opiskelemaan lisää myös niitä energia-asioita. Lähipiirissä on kyllä asiantuntijoita tarjolla varmaan lyhyelläkin varoitusajalla, jos tulee inspiraatio. Sanatkin ovat jotenkin mielenkiintoisia ja herättävät hauskoja ajatuksia:

Ai niin. Kellarissa päästiin näkemään lisää tekniikkaa. Lopuksi vielä se oluenjäähdytyssysteemi, kun tiedän että se saattaa ystäväpiiriäni kiinnostaa: