lauantai 12. heinäkuuta 2014

Ennen hässäkkää


Päätin juuri, että kyllä minun täytyy ehtiä pistää ylös muutama sana ennen kuin alkaa hässäkkä. Niinpä nyt siis terveisiä hämärästä aamutuvasta. On aika siistiäkin. Toisin kuin eilen tähän aikaan, kun naapurin Rouva tuli tuomaan postia. Hän on niin kovin järjestelmällinen ihminen, että mahtoikohan edes uskoa kun selitin, että suursiivous on pikkuisen kesken ja että röykkiöt tuvassa johtuvat edellispäivän putkimiehen käynnistä. Ja että kun minä en millään malttaisi olla sisällä, niin vähän on hommat levällään. Tai siis oli. 

Minusta tuntuu, että Rouva poikkeaa meillä aina kun on sotkuista.

No, ei se mitään, ei siitä naapurisopu ole ainakaan kärsinyt kun kerran postikin tuotiin. Se oli perinteenä silloin kun minä olin lapsi. Että päivän lehti odotti myöhään nukkuvaa isäntäväkeä vanhan mökin lasikuistilla. Nyt minulta oli jäänyt kahden päivän lehdet ja postit hakematta ihan vaan kiinnostuksen puutteen vuoksi. Niin naapuri varmaan ajatteli, etten ollut jaksanut kävellä postilaatikoille, kun mies on vienyt auton kaupunkiin.

Kyllä ei se matka merkitse enää mitään niissä askeleissa ja energioissa, joka täällä on fyysiseen työhön tuhraantunut. Vieläkin olisi kasvihuonetyömaalla nyhertämistä, mutta taidan tänään keskittyä suurempiin linjoihin, ruohonleikkuuseen ja saunanpesuun mahdollisesti. Paitsi, että Apulainen saapui eilen yllätyskäynnille, joten voisin toki hänellekin nakittaa jonkun homman. Tai ehkä annan levätä.

No, mutta tältä alkaa paviljonki näyttää, pihapiiriänsä pitää vielä siistiä:


Kuten voitte havaita, olen siirtänyt tomaatit kasvihuoneen liepeille. Ajattelin, että turha heitä on enää sinne sisälle laittaa, kun ovat kesän keleissä karaistuneet kaikenlaisiin oloihin. Satoa emme taida tällä lomalla ehtiä saada, voivat naapurit ottaa valmiit tomaattihedelmät elokuussa sitten samalla kun kumminkin hakevat raparperia tai tikkaita lainaksi.

Hyvä, ettei mene hukkaan mikäli syntyy valmiita tomskuja.


Uusien tukikeppien sijasta viritin tomaateille varovasti narut. Toivon, että juuttihommeli on riittävän pehmeää eikä vaurioita varsia liiaksi, jos sattuu tuulemaan. Minulla ei ollut aikaa opiskella netistä oikeaa solmimistapaa, vaikka tiedän sellaisen olevan. Mennään nyt tämä kesä testimielessä - ovathan nämä ensimmäiset itseviljelemäni tomaatit, ja ensi vuonna on sitten opittu virheistä.

Sama pätee ämpärikasvualustoihin. Niissä minulla on salaojitusta kivistä ja sanomalehdistä. Multaa lisäsin toissailtana - kello oli varmaan jo yli kymmenen kun vielä tuhersin näiden kanssa, ja minusta kasvit näyttävät aika hyvinvoivilta.


Muuten itse kasvihuone saa vielä tämän kesän toimia huvipaviljongin virassa, mikä on minusta oikein soma ajatus ja kanniskelinkin sinne vähän perikunnan kahviryhmää ja sensellaista. Vaikkei lattiaa olekaan vielä käsitelty, se on viimeisen lomaviikon homma. Odotan, että Sisustusguru tulee, niin valitaan oikea sävy. Mies olisi halunnut saman tummanharmaan kuin on saunan lattiassa, mutta minusta pitää olla vaaleampaa, jossa ei näkyisi sitten ihan kaikki pöly ja roska.

Vaikka tokihan lattia tulee aina olemaan jossakin tuhrussa sitten, kun ovat kasvilaarit paikoillaan ja mullan ynnä kurakenkien kanssa siellä askaroidaan. Mitenkähän minä onnistuisin yhdistämään hyöty-, huvi- ja esteettisyysmomentit? Ja miten minä estän miesväkeä virittämästä paviljonkiini mitään rumia pumppulaitteita ja vempeleitä? Tulee olemaan haasteellista. Pitää nauttia nyt ensi kevääseen saakka tästä söpöydestä.

Olen jo visioinut syysiltapäiviä. Kuinka villapaidassa saatan joko lukea tai kuunnella radiosta Entisten nuorten sävellahjaa pikku huvimajassani. Ja katsella, miten lehdet lentävät tuulessa tai kuunnella miten sade ropisee kattoon.

Jonka mies muuten asensi vähän väärinpäin.. Hmm. Jännitämme, hapertuuko katto ennen aikojaan, sillä UV-suojapuoli on nimittäin niin sanotusti nurjalla puolella. Emme todellakaan ottaneet kattoa enää irti, kun se oli kerran hikipäässä paikoilleen saatu.


Tänään alkaa pihapiirin siivous. Vähän ollaan jo sivupuhteina valmisteltu tiistaina alkavaa Ryötönperän filmifestivaalia. Minä olen melkein ruikulla siitä väenpaljouden ajatuksestakin. Ja siitä, ehditäänkö saada kaikki ajoissa valmiiksi. Miehen sanoja lainatakseni, on todellakin mennyt kaikki energia kasvihuoneeseen.

Aina yhtäkkiä onkin ollut ilta, ja minä olen huomannut miten paljon jäi kunakin päivänä tekemättä. Pihahommat muunmuassa. En ole edes käynyt kasvimaalla moneen päivään. Varmaan siksikin, että en ole myöskään käynyt pariin päivään ulkohuussissakaan, joka on siinä aika lähellä. 

Se odottaa nimittäin, että Puutarhaekspertti tulee sen kanssani tyhjentämään enkä halua että päällimmäisenä on meikäläisen tuoretta kak... no sitä. Olen meinannut opiskella sen tyhjentämisen ihan itsekseni, mutten sitten ottanutkaan riskiä, että kaadun sammion kanssa horsmikkoon. Ikävää voisi olla se.

Sitäpaitsi oksennusmomentteja on riittänyt ihan kissojen terassille tuomissa lahjoissa. On ollut sellaisia pikkujyrsijöiden suoliläjiä, että te ette edes halua tietää mitä niissä oli. Heti alkaa pallea pumpata kuin vain ajattelenkin, yäk.


Mutta on täällä tosiaan pidetty kotitaloudestakin huolta. Minä sain hyvän hetken järjestellä pyyhehyllyä kylppärissä samalla kun putkimies teki töitään sähkösaunan lauteiden alla painesäiliön - vai mikä se on - kanssa. (Siitä ne röykkiöt tuvassa, kun sähkösaunahan toimittaa täällä ainoastaan varaston virkaa ja on aivan täynnä vaalimiani perikuntien nyssyköitä ja laatikoita. Ylälauteilla on läjä pilkkihaalareita.) 

Koko painetynnyri piti vaihtaa, jännityksellä odotan laskua. Mutta nyt tulee vettä hyvin taas, ja sehän on toki mukavaa. Putkimies ei tosin ehtinyt kaikkia suihkujen ja hanojen sihtejä katsella kuntoon, kun piti mennä päästämään vaimo vuorotöihinsä. Juteltiin siis kaikenlaista. Hänen vaimollaan on myös muutama kana, joita avoimesti kadehdin.

Putkimies sanoi, että on niissä myös hommaa ja haisuakin tulee. Minua se ei haittaisi.


Samalla kun siivosin kylpyhuonetta putkimiestä varten muistinkin, miten kätevä on sen tarjoama takaovi, jolle paistaa aamuaurinko. Kun pitää sen levällään ja sisällä vessan oven auki, niin tulee varjoisaan tupaan ikään kuin valoisampi tunnelma ja hyvä tuulettava läpiveto.

Oli muuten yhtenä päivänä sisilisko sisällä. On toki siis sellainen eläinmaailmaan liittyvä varjopuoli, kun on koko ajan ovet auki. Ovat kärpästeipit ja hyttystöpselit kovassa käytössä.

Minä en ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi ihmiset esittelevät vessojaan, mutta valosta ja puhtauden tuoksusta haltioituneena otin minäkin nyt sitten oikein kuvan meidän sisäklosestista, joka varmaan festivaalivieraiden toimesta on kohta liiankin kovassa käytössä. Täyttyyköhän paskakaivo, se tässä nyt vähän huolettaa.

Sisustuselementtinä Pirkka-kissanhiekkaboksi suihkujakkaralla.
Ei ole sponsoroitu.

Putkimiehen lisäksi täällä on käynyt jääkaapintuoja (oli pakko hankkia uusi, näitä talousrahareikiä riittää... ei tarvitse etelänmatkoja miettiä, enkä kyllä kaipailekaan) ja moottorisahankorjaaja.

Jälkimmäinen tuli eilen hakemaan sahan huoltoon ja annoin samalla hänelle pois meille niin turhan siimaleikkurin, joka tuli torpan mukana. Sen pörinää ei kestä kukaan. Juututtiin pihamaalle turisemaan pitkäksi ajaksi, kun meillä olikin yhtäkkiä lukuisia yhteisiä tuttuja täällä.

Tuli tosi kotoisa olo, ja syntyi myös sopimus siitä että olen aina yhteydessä jos tulee jotain pikkukorjattavaa. Nyt odottelen, miten käy sahan, löytyykö varaosa että pääsee miesväki festivaalin jälkeen pätkimishommiin. Niitä riittää, nimittäin, niitäkin. On niitä itse kaadettuja puita ja sitten on myrskyn kaatamia. Naapureillekin olen luvannut, että pätkitään klapimittaisia pöllejä.

Jääkaappimies sen sijaan tarjosi minulle kahdellakympillä jalallista tiskipöytää kesätiskauspaikalle. Kauppa jäi vielä avoimeksi, katsotaan.


Niinpä niin. Nyt täytyy mennä jatkamaan hommia. Apulainen nukkuu vielä, joten olen saanut aamurauhani pitää nyt huolella. Onkin tämän loman viimeisiä hiljaisia aamuja, kun kohta alkaa tanner täristä vieraista niin ja koko ajan kuitenkin joku kyselee minulta jotain. Pitäisiköhän minun karata aamuisin metsään kahvikuppini kanssa tai pistää törkeästi makuuhuoneemme ovi kiinni ja olla siellä aina hetki hissuksiin.

Aamurauha on ehdoton, jotta päivä onnistuu kokonaisvaltaisesti. Jos en saa olla tovia yksin herättyäni, voi häirityksi tulemisen ärtyisä tunne jatkua koko päivänkin. Kyllä minä olenkin hankala ihminen. Mukava, että siitä huolimatta on ystäviä, jotka haluavat ihan laumanakin tänne ensi viikolla tulla.

Jossakin olen onnistunut siis.

Tänään kuitenkin sain vielä onnistua myös aamuni kanssa, ja kävin taas kuvaamassa kukkasia vähän. On kiva kun tontilla on vielä nuppuvaihettakin havaittavissa.


5 kommenttia:

  1. Voi että miten ihanan näköinen huvipaviljongista tuli! Kelpais kyllä mullekin :) Ehkä sitten joskus johonkin, pistän haaveisiin.

    Ja onpas teillä valoisat tunnelmat klosetissa, takaovet ja kaikki. Luksusta :)

    Olenkos minä jo toivottanut mitä parhaimmat lomat..? Vai jäiköhän vain ajatuksen tasolle ja tuli joku tilanne päälle.. Huono muisti. Mutta ihanaista ja onnistunutta loman jatketta joka tapauksessa Saara <3 Ja festivaalia, tietysti.

    VastaaPoista
  2. Onpas komea paviljonki:)

    VastaaPoista
  3. Voi Saara, nyt teillä on se paviljonki ihan oikeasti! Blogin tältä puolelta kun katsoo, se tuli ihan tuosta noin naks vaan! Arvaan kyllä, että on siihen mennyt kaikki voimat ja ajatukset jonkun aikaa. Ja hieno tuli! Onneksi olkoon! Sano sille miehelle minulta, että tai älä ehkä kumminkaan, mutta nyt on varaa kehua sitä kyllä kaikin tavoin. Ja sinua, olet kaiketi taas mennyt ns. mukavuusalueesi ulkopuolelle ja ylittänyt itsesi.

    Kivalta kuulostaa nuo bisnekset alkuasukkaiden kanssa.

    Hauskaa hässäkkää!

    VastaaPoista
  4. Niin ihana. Josko jättäisit ensi vuonnakin sinne pienen esteettisen nurkkauksen, jossa voit siemailla kahvit tai kesädrinksut. On se kaunis… täällä päivittelee yksi, joka niin mieluusti myös ottaisi tuollaisen hyöty&huvipaviljongin!!

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuli hieno teirän kasvihuonehesta! Kelepaa sitä ny ihaalla ja taputtaa ittiänsä selekähän ja vähä kehaastakki. Ja tuo usvakuva on kaunis.

    Onnistunutta filimifestivaalia!

    VastaaPoista