Filmifestivaalit

Minä en ole vielä saanut Ryötönperän filmifestivaalin lehdistövieraalta tai juuri muiltakaan virallisia valokuvia tämän viikon tapahtumista - eikä tässä nyt kehtaa alkaa lomalaisia hätyyttääkään - joten nyt näillä mennään. Minun hätäpäissäni räpsimillä kuvilla. On se meikäläisenkin päästävä kesälomassa eteenpäin, enkä pysty keskittymään kukkainhoitoon, kasvihuoneen fiksailuun tai klapitöihin ennen kuin olen kirjoittanut edes pienen yhteenvedon kaikesta.

Varsinaisen toimintakertomuksenhan kirjoitan ehkä sitten marras-joulukuussa, kun on pitkät tylsät illat. Sehän tällaisen kesätapahtuman järjestämisen idea onkin, että siitä saa huumoripilkkuja myös muina vuodenaikoina. Se tuli viime päivinä ihan ääneenkin sanottua. Itse festivaali on "vain" kaiken huipentuma, ja tässähän on jo alkanut vähän huolettaa, että voiko tämän parempaa kliimaksia enää ikinä tullakaan. Kaikki - siis kaikki - meni niin sanotusti nappiin.

Ja nyt oli sentään kyseessä vasta toinen Ryötönperän filmifestivaali. 

Tekniikka ja teatteri oli tälle festivaalille viritetty ensimmäisen kerran liiteriin, eli Kino Ryöttöön. Vaikka minua jännitti etukäteen kokonaisuudessa eniten vieraiden viihtyvyys, niin kyllä miesväki ei oikein pystynyt rentoutumaan ennen kuin kaikki konejutut pelasivat niin kuin piti. Eikä se minusta vaikealta vaikuttanut ollenkaan, ja onkin jo syntynyt yhteinen hankintapäätös omasta valkokankaasta ja elokuvatykistä, vai mikä se on. 

Tänä vuonnahan laitteet lainattiin itse kunniakutsutaiteilijavieraalta, kiitos vaan.

Omaa festivaalin aloituspäivääni käynnisti kätevästi putkimiehen parituntinen ja suht. tulokseton vierailu päätalossa. Ei siinä ehtinyt stressikiukutella, kun opiskelin takaiskuasioita ja sensellaista. Niin, tämä kesähän on siis putkimieskesä täällä, vielä ylihuomenna loput. On vähän erikoinen paukkupulma tuolla pumpuissa, niin se katsotaan loppuun vielä. 

Melkein muuten alkoi kesken festivaalin hermostuttaa, kun huomattiin että Kulttuuriaitan katto vuotaa. Että eikö tässä nyt saa ihminen hetken rauhaa. Joutuu majoittamaan ihmisiä tupaan sittenkin, vaikka se piti pitää rauhoitettuna. Mutta niin on kuulkaa kätevää ollut tämän vuoden festivaaliväki, että ihan siinä tapahtumien ja seurustelun lomassa noin vaan laittoivat pressun hätätilaratkaisuksi aitan päälle.

Osa vieraista askarteli myös klapeja, moni tiskasikin. Että vaikka virallisia vapaaehtoistyöntekijöitä oli lähinnä cateringin ja järjestyksen ylläpidon puolella, niin usea henkilö sai luontaisia tekemisen puuskia. Kalastustakin harjoitettiin.

Ihanatunnelmainen Kino Ryöttömme oli tietenkin monessa roolissa. Kun olimme ennen festivaalia haalineet tontin kaikki penkit ja pöydät lähettyville, niin niitä aina sitä mukaa siirreltiin ja järjestyksiä vaihdeltiin, että mikä tilaisuus oli kyseessä. Ensimmäinen niistä oli akkreditointi. 

Minua jotenkin jännitti se vieraiden vastaanotto, ja tuli kummallisesti ujostunut mykkä olo. Ehkä vieraitakin vähän askarrutti, että mitäs tässä nyt oikein tapahtuu. Onneksi paikalla oli muuta johtoryhmää, jolla on elokuvafestivaaleista enemmän kokemusta, niin sujui sitten kuitenkin kunnialla kaikki meikäläisen ramppikuumeesta huolimatta. Tuli jaettua informaatiota alueesta, majoittumisista, ohjelmasta sekä ennen kaikkea lippuja ja kutsuja esityksiin. Festivaalikasseissa oli lisäksi mm. kertakäyttösadetakit, joilla aina välillä olikin käyttöä.

Mutta tänä vuonna sää kyllä suosi. Oli vain tapahtumia hauskasti rytmittäviä sadekuuroja, muuten oikein ihanaa.

Esimerkiksi kun meillä oli Avajaispuhetilaisuus Kulttuuriaitan Matineapatiolla, niin heti puheiden jälkeen tulikin rankkasadekuuro. Siirryttiin maljoja nostamaan Lasipaviljongille. Tai siis festivaalin ajanhan hän oli nimeltään Utställningspaviljong. Tuli samantien testattua senkin uuden rakennuksen yleisömääräkapasiteetti ja kyllä se siinä kymmenen henkilön molemmin puolin pyörii. 

Catering-porukka oli valmistanut kauniisti festivaalin teemaväriin sointuvat drinkit. Vaikka ensin meillä oli kyllä hieman erilaisia käsityksiä siitä, kuuluuko ruokatiimille myös juoma-asiat. Johtoryhmän mielestä kuului. Kyllä sai olla niin ylpeä, kun oli uudet rompetorikristallitkin heti hienossa käytössä.

Avajaispäivään kuului tietenkin erään elokuvan maailmanensi-iltanäytös punaisine mattoineen. Minä laitoin päälle oikein pilkkumekon ja vähän ripsiväriäkin, että olisi välillä Pääsponsorimaista kutsuvieraiden kunnioitusta asuvalinnoissa. Enkä minä kaikelta touhotukseltani ehtinyt dokumentoida Kino Ryöttöä kunnolla.

Alunperinhän olin vaatinut Festivaalijohtajalta, että täytyy jossain vaiheessa edes lavastaa Chaplinin kuva valkokankaalle että saan ottaa kuvia siitä, miten nostattavaa - ainakin minulle - on se, kun joka näytöksen alla soi ja näkyy Smile-kipale. Olisi pitänyt saada siitä muistoksi kunnon kuvia, sillä itse elokuvanäytösten yhteistunnelmaa on vaikea kuvata aukottomasti. Se oli jotain sellaista, mistä ehkä tosiaan jo talvella haaveilin, mutta en uskaltanut odottaakaan että kaikki onnistuisi niin upeasti. Se oli itse asiassa aika liikuttavaa, kun ensimmäisen elokuvanäytöksen aikana tajusin tunnelman. 

Mutta siis, oheisen kuvan olen siis lainannut lähes luvatta. Siinä on menossa lippujen tarkastus, näkyy edes vähän teatteria:

Avajaisensi-iltagaalan ja juhladinnerin välissä oli ilotulitus. Sitä me emme olleet kylläkään muistaneet tilata, mutta ensi vuonna vissiin täytyy. Käsittämätöntä, uskomatonta - veti sanattomaksi sekin:

Eipä tarvinnut erikseen panostaa tunnelman ylläpitämiseen ensimmäisen päivän illallisella, eikä kyllä sen jälkeenkään. Kun pidetään festivaalia keskellä luontoa ja heinäkuisia sääilmiöitä, niin ei edes ilmanalasta puhuminen tuntunut keinotekoiselta. Vaikka tokihan vierailla juttua riitti ihan kulttuuristakin, sitähän varten tänne oltiin tultu. 

Oli myös tutustumista, ja eilen kun suurin osa vieraista teki lämminhenkisiä lähtöjään, tuli todetuksi että vierasvalinnat olivat erittäin onnistuneet ja määrä sopiva.

Ensimmäisen illan ilmassa oli sopivaa jännitystä siitä, että mitähän seuraavina päivinä tuleekaan tapahtumaan, ja minua toki huoletti vähän että voiko avajaispäivän tunnelmasta enää mikään festivaalipäivä pistää paremmaksi.

Kunpa olisin ollut vain rauhallisin mielin ihan koko ajan. Keskimmäinen festivaalipäivä sai sekin monia käänteitä, joista suurin osa oli ihan ohjelmaankin merkitty. Puolen tunnin jaloviinaklubi on festivaalillamme perinteisesti ainoa täysin aikataulutettu ohjelmanumero, klo 16:45-17:15 ja siitä ei joustettu nytkään. 

Minua yritettiin taas saada soittamaan Smile nokkahuilulla ja kyllä se ehkä vähän paremmin meni kuin viime vuonna, jolloin huilusta ei tullut pihaustakaan. Ensi vuodeksi harjoittelen sen ehkä huuliharpulla täydellisesti. Tai valmistan oman musiikkivideon Jalluklubille ja teen itse vaikka sen esityksen ajaksi asiaa huussiin.

Ei muuten kamalan pahasti tuoksahtanut hyyskä Kino Ryöttöön, vaikka sijaitseekin saman rakennuksen toisessa päädyssä. Minähän siis ennen festivaalia osallistuin sen tyhjentämiseen Puutarhaekspertin kanssa. Varmastikin se oli vähän kyllästyttävää kuunnella siitä ylpeilyäni, mutta saa sitä nyt ihminen kerran tai pari elämässään pitää meteliä itsestään ja huussin tyhjennys on mielestäni mitä parhain syy.

Tässä ollaan jo siirtymässä Jalluklubilta Utställningspaviljongille Vernissage-tilaisuuteen:

Elokuvien lisäksi meillä oli nimittäin artistivieraan pienimuotoinen esillepano hänen keräilemistään kissapatsaista. Kokoelmaan tulikin muuten loppugaalassa vähän täydennystä palkintojen jaossa. Pelkästään tämä kissateema olisi ollut oman reportaasinsa aihe, se kun on minunkin sydäntäni lähelllä. Tehtiin kahtena yönä myös kynttiläekskursiot Ryötönperän edesmenneen Roope-kissan haudalle.

Tontti ja rakennukset kestivät kaiken hyvin, eikä huussi tai paskakaivokaan täyttynyt. Ulkotiskipaikka toimi ja kaikki autotkin saatiin mahtumaan parkkimaalle niin, että pihapiirissä säästyi seesteisyys. Siinä käytiinkin - keskellä pihaa - monet hienot keskustelut ja ennen kaikkea naurettiin muutamat tikahduttavat naurut. Yksi dinner - monen suosikki, eli laulua ja lettuja - pidettiin Kino Ryöttö Loungessa sateen uhan vuoksi, ja nyt on todettu sekin, että illallisia voi pitää sielläkin.

Catering-ryhmää ei voi kiittää liikaa. Olenkohan muistanut kiittää vielä ollenkaan, kun on ollut hässäkkää. 

Juuri äsken soitti yksi festivaalivieras ja kertoi samaa kuin itsekin eilen illalla nukkumaan mennessä koin, että tuli ihan vain tuijoteltua kattoon kun oli niin paljon uusia muistoja ja ajatuksia kerrattavana, että oli niin tapahtumarikas ja onnistunut festivaali. Menee pitkään kaiken koetun sulattamiseen ja jäsentämiseen. Ei se mitään, se kai tämäntyyppisten leirien tarkoitus onkin. 

Minähän en lähtökohtaisesti ole elämässä mikään kokemusten metsästäjä vaan ainakin nyt elän sellaista vaihetta, että tasainen riittää. Mutta en minä kyllä tällaisen tapahtuman järjestämistä kadu. Tai enhän minä sitä järjestänyt, vaan tarjosin Ryötönperän siihen tarkoitukseen. On ihan etuoikeutettu olo, että on vähän kajahtanut ja huumorintajuinen ystävä- ja lähipiiri, niin saa vielä aikuisenakin leikkiä. 

Koskahan alkaa seuraavan festivaalin suunnittelu, ehkä ensin pitää tehdä palautekysely. Nytkin minä raportoin tietenkin vain omasta näkökulmastani

Nyt täällä on käynnistynyt viimeinen mökkilomaviikko paluulla maalaisarkeen. Apulainen on rekrytoitu lapsityövoimaksi tiskailemaan ja muuhun huushollaukseen. Minä mietin, mitä kaikkea vielä halutaan tai ehditään ennen kotiinpaluuta. Kesävieraita on tontilla, mutta festivaalin jälkeen pari ihmistä itsemme lisäksi tuo vain balanssinomaista kotoisuutta. Ei ole liian hiljaista.

Minä olen ajatellut ehkä huomenna vetäytyä vähän klapihommiin. Pitää tässä alkaa ajatella jo syksyä ja polttopuiden riittävyyttä.

Matrikkelitaiteilija leipoo tuolla mustikkapiirakkaa ja hänen Matrikkelipoikansa on hoitanut kalastuspuolta eilen. Kyllä on aika hyvää tuore savustettu hauki. Neiti Näpsä on ollut ahkerassa käytössä myös koko festivaalin ajan. 

Sauna on lämpiämässä ja ukkonenkin taisi kaikota muualle. Se on koko päivän pyörinyt ympärillä vähän pelottavastikin. 

Nyt kun suurin osa juhlien jäljistä on siivottu ja astiat ynnä systeemit taas minun paikoillani, niin huomenna voin vaikka koko päivän harhailla puutarhassa. Paitsi että Upi tulee. Mutta hän nyt on itsekin sellainen itsekseen tunnelmoija, että voidaan aina välillä ottaa portailla istumisen hetki ja jatkaa taas omille asioillemme.

Toimintaa seuraavalle kesävieraalle täällä tarjoaa Matrikkelitaiteilijan rakkaus mustikkametsällä käyntiin. Kyllä niitä on kuulemma aika hyvin, mustikoita.