Sinne jäi.

Aika suojaisa on tuo meidän saunaranta.

Sinne jäi mökkiranta ja kesäloma. Yllättävän seesteisin mielin selvisin siirtymävaiheesta takaisin kaupunkiin, vaikka kyllä minulla yhden kerran torstaiaamuna leuka väpätti saunapolulla ja pieni itku tirahti. Mutta se oli vain ehkä ilon ja onnen haikeusitku. Loma oli niin onnistunut. Jos sitä olisi jatkunut vielä viikon lisää, niin olisin ehkä ehtinyt lukea kirjoja, tehdä pihatöitä enemmän ja skannailla vanhoja valokuvia. Tai jos olisi ollut ankeat kelit, niin olisin ehkä päivystänyt saunakamarissa rannassa tai linnoittautunut kasvihuonepaviljonkiini.

Sen yksityiskohtia viilattiin viimeiset päivät. Helle toki teki työtahdista omanlaisensa, mutta eipä ainakaan ollut liian rehkimisen tuntua. Nyt minä täällä kotona mielessäni kertailen momentteja. Niitähän riitti, on paljon muisteltavaa.

Esimerkiksi se, kun Matrikkelitaiteilijan ja Upin kanssa kirjoitettiin yhteisnovelli. Siitä tuli aika taiteellinen ja melko lyhyt. Mutta hieno. Meidän piti pitää myös novellien lukupiirihetki, mutta ei oikein ehditty, kun oli kesävierailla niitä muita juttuja. Mustikoiden poimimista ja patsastelua. Vein Upin veneretkellekin.

Aina yhtäkkiä olikin taas ilta. Koko kesänä ei muuten syöty sisällä tuvassa. Kyllä tässä täytyy alkaa pihakeittiötä ruinata seuraavaksi varmaan. Vaikka ensin pitää korjata saunan terassi, kylläkin. Ja mies haaveilee vierasmajan rakentamisesta metsänreunaan.

Niin ja sitten ihan viimeisimpinä päivinä tontilla oli Jokke! Annoin sen nimeksi kyykäärmeelle, jonka Matrikkelitaiteilija näki vuorenkilpien alla varjossa. Kun personoi jonkun pelottavan asian, niin sitten se ei enää pelotakaan niin paljon. Ja minähän tottumattomuuttani pelkään käärmeitä. Kun ei niitä ole meidän tontilla näkynyt juuri koskaan. Yksi parissakymmenessä vuodessa ehkä. 

Aloin käyttää taas kumisaappaita. Leikkasin vanhoista liiloista sukkahousuista villasukkia kevyemmät saapassukat, niin ei ollut niin tukalaa. Keksin laittaa haaraosan päähän niin, että näytin itsekin vähän käärmeeltä tavallaan. Ajattelin, että osoitan sillä tavalla Jokelle, että eivät ole pahat aikeet minulla vaikka tömistelinkin aika voimallisesti. 

Sukkahousujen haarakiilaosa päässä tuntui ihan luontevalta, mitä voi myös pitää merkkinä sivistyksen parista vierottautumisesta. Hmm - jos mökkiloma olisi kestänyt pidempään, niin kuinkahan huonoksi huumori olisi mennytkään. Hyvä että tultiin jo eilen kotiin, niin on pari päivää aikaa asettua kaupunkimoodiin, katsoa peiliin ja muistella, että mites sitä nyt ihmisten parissa käyttäydyttiinkään.

Harjoittelin jo eilen heti pikkusiskon kanssa karaokessa.

Kasvihuonetta viimeistellessäni minä sentään ehdin jo ajatella puutarha-asioitakin. Ensinnäkin aloin miettiä, että mitähän kaikkea sitä voikaan laittaa vielä syksyllä maahan. Pitää muistella ja opiskella. Viime vuonna istutetut lahjavalkosipulit ovat kuulkaa oikein tomeria, ja vähän tässä jännittää että koska minä uskallan kurkata satoa. Niin lisää valkosipulia voisi ainakin taas laittaa. Näiden tämänvuotistenko kynsiä sitten säästetään muutama viljelemistä varten?

Kesken filmifestivaalin näytti olevan myös yksi kasvimaamomentti. Yhtäkkiä ohjelmallisen osuuden tauolla huomasin, että Puutarhaekspertti, Matrikkelitaiteilija ja äitipuoleni pyllistelivät kasvimaalla. Minähän en sinne pahemmin edustushommiltani ehtinyt. Paitsi lähtöaamuna huomasin, että nyt alkaa tulla salaattia ja että lehtikaalisatoakin saattaa tulla. Ja miehelle retiisiä. Kyllä on ollut huolettomin hyötymaakesä tähän mennessä, ei muuta voi sanoa.

No, joka tapauksessa rouvat siellä järjestelivät ja sain pari uutta artisokkaa maahan - kun syksyllä laitetut olivat kadonneet (!) jonnekin. Ja olin tilannut Matrikkelitaiteilijan palstalta piparjuurta. Ajatella, jos se alkaa viihtyä Ryötönperällä niin voi tehdä vaikka itse piparjuuritahnaa! Yrttimaallekin ilmaantui festivaalin aikana muutama basilika ja joku muukin taimi vissiin.

Kyllä minun täytyy ensi viikonloppuna saada keskittyä kasviasioihinkin vähän aikaa. Onneksi ollaan siis menossa takaisin, ja muutenkinhan tässä on vielä kivasti kasvukautta jäljellä vaikka loma loppuukin. Toivottavasti mies ehtii ja suostuu kanssani mökille mahdollisimman monena viikonloppuna. Kyllä me talvella sitten ehditään kaupungissakin taas olla.

Ei muka ollut aikaa kunnolla valokuvata kasvihuonetta.
Eilen aamulla ennen lähtöä tällainen ikkunan läpi otettu vaan.

Iltaisin saunassa minä unohduin alalauteelle katsomaan ikkunasta ulos pihapiiriin. En lakannut ihmettelemästä kasvihuonetta ja sen tuomaa uudenlaista vaikutelmaa koko tontille. Ihan niin kuin valaisisi kaiken. Tässähän tuskin malttaa odottaa pimeään vuodenaikaan, että pääsee näkemään miltä se näyttää sitten kun sisällä on lyhdyt.

Sain niitä varten koukutkin jo ja valikoin lyhtyrepertuaaristani mielestäni sopivimpia jo valmiiksi.

Viime hetkellä päätinkin maalata kaikki kasvihuoneen sisäseinät valkoisiksi nekin. Vaikka ensin olin ajatellut, että voi jättää puisiksi vain kun kuitenkin tulee ehkä niitä kasvilaareja, eivätkä seinät sitten näy. Mutta kun mies rakensi toiseen päätyyn penkinkin niin seinät näyttivät sen jälkeen jotenkin siltä, että kaipasivat viimeistelyä. 

Miehellä on jokin sisäänrakennettu penkkien rakennusvietti. Minä vaan ihmettelen, että minne sinne kohta mahtuu niitä kasvulaatikoita, kun täytyy jäädä tilaa minun kahviryhmällekin.

Lattian käsittelyn jälkeen muuten koko huone alkoi oikeasti tuntua ulkorakennusmaiselta. Se on vaan niin ihana. Joudutte varmasti joka mökkiraportissani tästä eteenkin päin lukemaan hehkutuksiani.

Vein kasvihuoneeseen myös pari lempipuutarhakirjaani.

Niin ja sekin vielä, että kun materiaalina olivat ne vanhat ikkunat ja kun ulkoverhoilu tehtiin perinteiseen pystyrimatapaan, niin ei näytä liian uudenkarhealta vaan ihan kuin olisi aina kuulunut tontille tämä ihana paviljonki. Minähän olen muutenkin suuri puutalojen ystävä, erityisesti pidän pystyrimalaudoituksesta. Vaikka sen voin toki sanoa, että niiden nakuttelu helteessä oli aika tuskaa. 

Onneksi olen niin huono naulaamaan, ettei mies jaksanut kuunnella sitä kiroiluani vaan naulasi suurimman osan itse ja minä sain maalaushommat. Niistä minä tykkään. Paitsi yksityiskohtien nysväämisestä, ja myönnettävä on että tuhruja tuli. Kesälomakielenkäyttöömme vakiintui termi smutsig. Eli smutsiigia löytyy, jos liian läheltä tarkastelee. 

Ja sitäpaitsi festivaalin tuoksinassa oli maalarinteippini kadonnut jonnekin, eli en olisi voinutkaan suojailla ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt. Kateissa on myös terävimmät oksasakset. Täytyy vissiin pitää jokin kunnon inventaariojärjestely syksyviikonloppuna sitten.

Meillähän ei ole työkalut tai mitkään oikein koskaan järjestyksessä. Ja poissiivouksen kanssa ollaan vähän laiskoja, ja niinpä liiterissä on nyt ruuvipurkit ja akkulaturit, sahat ja systeemit ihan sekaisin. Mutta sisällä sentään, eivätkä pihapiirissä lojumassa niin kuin enimmän kesää.

Ai niin. Tuli kyllä ensimmäinen tragediakin kasvihuoneeseen liittyen. Oli lintu lentänyt lasiin ja siinä menehtyneenä makasi maassa, mielestäni hän oli rastas. Toivon, ettei hän ollut ehtinyt laatia toista pesuetta loppukesäksi. Sydäntä särkee ajatus, että jossain on nyt munia ilman hautojaa tai pahimmassa tapauksessa pieniä nokkia turhaan ammollaan. 

Tuleekohan tästä nyt sitten oikein vitsaus, vai tottuvatko linnut lasimajaan niin, etteivät siihen alvariinsa törmäile?

Ehdotin miehelle, että hän laittaisi kasvihuoneen sisälle verhovaijerit. Voisin laittaa jotkut ihanat kevyet valkoiset verhot taikka pitsiverhotkin oikein. Niin olisi linnuille vinkkinä, että tässä on lasia ei pääse läpilentoja harrastamaan. Mies ei suostunut. Vaan jos tapaan yhden tai useamman siivekkään ruumiin kasvihuoneeni liepeiltä, mies saa luvan muuttaa mieltänsä.

Yhtä mieltä sen sijaan ollaan siitä, että kasvihuoneen edusta kaipaa jotain terassintapaista. Vaikka miten asettelin sinne tuoleja ja penkkejä, niin aina näytti jotenkin suttuiselta. Ja kun kuitenkin havaittiin, että paikasta oli tullut pihan paras näköalaistuskelupaikka, niin käynnistyi ajatustyö senkin ehostamiseksi. Ideoita otetaan vastaan!

Viimeisinä iltoina huomasin myös, että alkaa tulla tomaattisatoa! Siis siitäkin huolimatta, että kastelut unohtuivat välillä ja kasvuastioina ovat edelleen ämpärit. Jos tästä nyt tulee menestys, niin en tee ensi vuonna mitään eri tavalla. Naapurin Rouva on luvannut käydä kastelemassa poissaollessamme. Vähän kyllä hävettää, että hän joutuu hakemaan veden järvestä.

Vielä on sen verran kesken kasvihuone, että räystäs pitää laittaa. Ja tulee sitten sille säilömälleni vanhalle valurautaistumakylpyammeelle ehkä käyttöä. Hänestä tulee paviljongin sadevesiastia, nimittäin. Melko varmasti. Sitten saa vettä ihan kulmalta, mikä on hyvä. Ehdittäisiinköhän me laittaa se viikon päästä, kun sateetkin varmaan pian alkavat.

Vaikka eihän kasvihuoneella ole vielä oikein muuta kasteltavaa kuin ne ulkoseinustan tomaatit. Kuinkahan pitkään niistä tulee satoa? Mielenkiintoista. Raakileita oli tosin vasta noin kolme, että ei tässä tartte ihan heti alkaa oman maan ketsuppia suunnitella, vaikka mielessä on ollutkin.

On se hullua, miten nopeasti vuodet menee. Muistan kuin eilisen päivän viime kesäisen loman loppumisen, ja nyt ollaan taas tässä. Huh. Pelottavaa, vähän. On kumminkin edessä mielenkiintoinen ja työntäyteinenkin syksy, meillä molemmilla. Vaikka arki on nyt hyvää, niin tietenkin haluaisin jo almanakkaan sitovasti laitella seuraavat mökkireissut ja pitkät viikonloput. 

Olen kuitenkin ihan selvästi rauhoittunut ja kehittynyt ihmisenä, koska en ole nyt kamalan huolissani siitä, että ehditäänkö maalle riittävästi. Tiedän, että sinne tulee lähdettyä ja menen välillä varmaan mielelläni itseksenikin, jos mies on vaikka työmatkalla. Kun olen ihan yksin mökillä, teen yleensä tosi paljon klapeja, eli sellaisetkin käynnit kannattaa. Vaikka iltaisin onkin vähän tylsää ehkä.

Oli kyllä ihanaa, mutta ei se tähän lopu. Mökkiviikonloppuja siis tulee ja Helsinkikin on loppukesällä parhaimmillaan, voisin minäkin yrittää jossain ihmisten ilmoilla käydä elokuun tapahtumissa. Levänneet ihmiset palaavat kaupunkiin ja kaikki ovat aika leppoisalla tuulella. On kiva nähdä työkavereitakin pitkästä aikaa, osa heistäkin on vielä lomalla ja kunnon yhteisarki alkaa vasta parin viikon päästä kun loputkin palailevat töihin.

Minä en ole ehtinyt täällä netissäkään pahemmin pyöriä ja teidän blogiystävien kuulumisia lueskella. Siihenkin tulee nyt taas aikaa täällä kotona, kun ei tarvitse auringonlaskua tuijotella. Mitähän kuuluu teidän pihoille, taloille ja kanoillekin. Kohta luen.