Hyvä syys.

Yleensä minä tulen tähän aikaan vuodesta kaihoisaksi, jos satun näkemään joutsenia. Mutta nyt kun kohdatiin mökillä järvenpohjukkamme laulujoutsenpariskunta, niin tulikin iloinen mieli. Koska he olivat koko kesän vähän niin kuin piiloksissa ja olin jo ehtinyt pelätä kaikenlaista pahinta. Että joku on heidät listinyt. Tai ovat tarttuneet vaikka kalaverkkoihin. Tai suuttuneet jostain ja muuttaneet pois. Valinneet muka paremman kotiseudun. 

Innostuin lintusistani niin, että pakotin miehen ihan souteluretkelle eilen ennen saunaa. Oltiin joutsenten kanssa yhtä aikaa järvenselällä. Oli mukana vain pokkarikamera, niin ei nyt ole heistä kuvamateriaalia. On kyllä minusta aika monta pontevaa soutamiskuvaa, joista voin myös todeta sen, että oli eilen vähän tukka sekaisin. Siis oikeasti omituisen peikkomaisesti. Onneksi vasta saunan jälkeen mentiin naapuriin, niin saattoi olla kuontalo vähän siistimpi.

Voi olla, että seuraavaan Ryötönperä-viikonloppuun menee sen verran aikaa - mikä on pieni vääryys tietenkin - että joutsenet ovat sitten jo lähteneet. Nyt voin kuitenkin heidän olemassaolonsa puolesta alkaa laskeutua rauhallisin mielin kohti talviaikaa. Vaikken minä sitä niin kamalasti haluaisi vielä ajatella. Mutta on kai vähän pakko.

Tein eilen vain kaksi kottikärryllistä klapeja. Se kuvastaa aika hyvin sitä kaikessa hiljaisuudessa pintani alla muhivaa pientä kapinaa. En ole oikein valmis kylmään ja pimeään vielä. Täytyy nyt kuitenkin tehdä tästä hyvä syksy, eikä murehtia turhia. Jätettiin tosin myös venekin kääntämättä, että jonkinlainen positiivinen pohjavire on sen suhteen, että mökille päästään sentään ennen jäitä. 

Perjantaina meillä oli selkeästi sovittu työnjako perille pääsemisen ajankohdaksi. Että mies menee suoraan rantaan lämmittämään saunaa ja saunakamaria. Ja minä jään yläpihalle pistämään kylmän mökin takkaan tulet ja pattereita päälle. 

Koskas sitä työsuunnitelmat täysin toteutuisivatkaan, niin.

Kuulin jo menomatkalla, että Edu Kettunen oli Puhelinlangat laulaa -ohjelman vieraana perjantai-iltana. Sitähän ei siis voinut jättää väliin. Lisäksi olin opiskellut säätietoja niin, että tiesin lauantaina olevan pilvistä. Eli auringonlaskusta tuli nauttia heti ensimmäisenä iltana. Päätin, että kyllä voi olla ihan hyvä nukkua vähän viileässä mökissä ja keskittyä ihan vaan ahmimaan viimeiset kaksi valoisaa tuntia sitä nyt jo rannasta niin vasemmalle laskevaa aurinkoa ja kaikkea sitä kullankeltaa, joka kohta on taas saavuttamattomissa.

Mielestäni oikein hyvä päätös. Jos olisin jäänyt lämmittämään tupaa, olisin menettänyt upeat ilta-aurinkohetket, ja saattaisi olla mieli vähän toisenlainen kuin sen kokemuksen jälkeen. Kohta on kuitenkin edessä ne kuukaudet, joiden aikana ei paljon auringonlaskua meidän tontilla nähdä. Madaltuu armaan valonlähteen kaari, mistä sinänsä tulee maailmaan nätti vino valo, mutta varjoa on ehkä vähän liikaa.

Kapinamielialani ulottui myös ruohonleikkuuseen. Tai siis siihen ajatteluun, että kyllähän se nyt tekee nurmikolle hyvää jättää talveksi vähän tuuheampi ilme. Ja eilen aamulla oli niin märkääkin, että mitähän siitäkään olisi tullut, koko leikkaamisesta. Oli muuten kaunis sumuinen aamu. En minä ole ollenkaan mitenkään pakkomielteinen auringon fani, jos joku nyt on tuon ilta-aurinkohehkutuksen vuoksi jäänyt sellaiseen luuloon.

Pidän erityisesti tyynestä säästä ja sumusta. Miksen myrskytuulestakin joskus, jos on kunnon kamppeet tai mahdollisuus tunnelmoida sisällä. Yleensä on. Molemmat. Niin voi ensin puskea halutessaan tuulta päin ja sitten rentoutua suojassa. Laitella vaikka pieniä valoja ja kynttilöitä, lukea hyvää kirjaa tai turista perheenjäsenten kanssa punaviinilasillisen ääressä.

Sellaisia hyviä puolia tosiaan syksyssäkin on. Tunnelmia. Toivottavasti talvella kestää tosi kauan tulla tänäkin vuonna!

Koska syyskausi oli niin todella läsnä, niin juhlistettiin sitä oikein glögillä. Sattui olemaan mökkivarastoissa pullo jäljellä ihan viime joulusta. Jännä, että en ollut sitä kevätkaihoissani kiskonut napaan viimeistään helmikuussa. Oliko tullut sitten talvisydännä nautittua niin paljon hehkuviiniä ja muuta lämmintä juomaa, että oli kiintiö tähän saakka täynnä. 

Minähän olen siis vannoutunut termospullojen ystävä. Minulla on niitä kolme, yksi kahville ja kaksi eri kokoista glögeille. Niin nyt sitten jäivät pölyyntymään hyllyyn, kun miehen piti saada testata kesällä kirpputorilta lunastamaansa lämpimän juoman kynttiläkulhosysteemiä. Mielestäni ehkä vähän turha tavara kaiken muun romumme joukossa. Paitsi että jäin äsken miettimään, että voisikohan siinä pitää vaikka keittoa tai aamupuuroa lämpimänä.

Olisi hellyyttävä näky kaamosaamuna tuvan pöydällä. Voisivat mahdolliset mökkivieraat heräillä omaan tahtiinsa - niin kuin aina - ja olisi kynttiläkulho pöydällä somasti odottamassa. Vieraista puheen ollen, tajusinkin perjantaina että oltiin oltu miehen kanssa mökillä kahden kesken viimeksi heinäkuussa. Että jos tarvitsee tunnelmointiin lisäsyitä keksiä, niin siinäkin oli yksi.

Paitsi, että me kyllä tykätään kovasti kun on ystäviä mökillä mukana. Meillä on vähän niin kuin sellainen suurperhe, ja olo on vajaa jos menee pitkä aika ettei kokoonnuta yhteen. Pitää vissiin alkaa vaatia kalenterointia taas senkin suhteen. 

Raahasin Kulttuuriaitasta yhden taidematkalaukun Lasipaviljonkiin tuomaan lisäsisältöä glögihetkellemme. Piti alunperin valita Millalle tauluja, mutta otettiinkin tänään mukaan meille itselle kotiin vain yksi. 

Siitä molemmat olivat samaa mieltä, että ihana on se taulu. Kummatkin näkivät siinä lyhdyn. Tai majakan. Merellinen tunnelma. Minun pitää vielä miettiä pikkumaalaukselle sopiva paikka kodin seiniltä.

Tuli samalla todennettua, että kasvihuone on mitä parhain paikka myös taideteosten tarkasteluun, eikä tietenkään vähiten valonsa ansiosta. Minä voisin alkaakin pitää siellä joitakin kivoja pikku matineatilaisuuksia, ainakin siihen saakka kunnes saan sen tilaamani pation Kulttuuriaitalle. Ensin pitää kyllä korjata aitan katto.

Lisäksi työlistallani on liiterin rempsottavien seinien korjaus sekä rakennusten punamultamaalaus lähivuosina. Saunan terassikin pitää korjata. Että ei tässä ensi kesältä ohjelmaa puutu. Tavallaan tuleva talviaika on siitä kiva, ettei noita remonttiprojekteja voi oikein toteuttaa mökkioloissa. Voi keskittyä polttopuiden pienimiseen, lyhtyhommiin ja saunaan. Tänä aamuna, kun olisin mielelläni pötkötellyt mökkikammarissa vaikka iltapäivään, jäin oikein haaveilemaan että joskus minä sen vielä toteutan. Pyjamapäivän Ryötönperällä. Enkä edes ajattele tekeväni mitään. En pue kahisevia vaatteita, vaan hissuttelen. 

Onnistuin lietsomaan itseni eilen sellaiseen mielentilaan, että olisin voinut syödä koko maailman. Siis pelkästä elämisen ilosta. Lähimmäksi sellaista syömisen kokemusta pääsee ehkä hyppäämällä järveen, ja senhän minä sitten tein. Tai no, luisuin järveen, pulahdin omaan kotilammikkoon. Kaksi kertaa. Saunasta käsin.

Mies ihmetteli ihan ääneen sitä, että minulla on sellainen kummallinen piirre että tekee mieli veteen keväällä ja syksyllä. Mutta ei sitten kesähelteillä, ei ollenkaan. Sehän johtuu siis rantamme mutaominaisuudesta ja heinistä. Jotenkin logiikkani toimii niin, että kylmennyttyään muta ei ole ällöttävää eikä kuihtuvista vesiheinistä vaaraa. Kalatkin ovat muka jossain syvemmissä osissa järveä.

Kokemus oli raikas ja mahtava, ja viivähdin oikein "isolla kivellä", joka edustaa mökkirannan vedenalaista maamerkkiä. Jos sitä ei tiedä, ei ole oikea ryötönperäläinen. Minä olen. Lapsena opin uimaan kun isoäiti neuvoi isolle kivelle ja takaisin. Turvallinen möhkäle on hän.

Voisin minä muutaman tehdyn työnkin luetella, ettette luule että minä olen vain punaviinihuuruissani rakastanut maailmaa koko viikonlopun. Sen kahden klapikottikärryllisen lisäksi otin riippukeinun pois rantakoivikosta. Tässä todiste:

Paljon työtä vaati myös se, että sain miehen fiksailemaan keittiön lamput. Mikään ikkunalampuista ei enää palanut, ja nyt kun pimeää vuodenaikaa kohti mennään, niin on tärkeää saada sopiva valaistus myös kyökkiin. Ikään kuin minä siellä ikinä mitään tekisin. Voisin ehkä pimeää vuodenaikaa vasten kehitellä myös jonkin ruoanlaittoharrastuksen. Niin sitten olisi valoista minullekin hyötyä.

Meillä pyöritetään samoja - ehkä viittä - ruokia viikosta toiseen, niin voisihan sitä innostua kokeilemaan jotain uuttakin välillä. Listallani on punajuurifalafelit, esimerkiksi. Voisin ottaa vastaan myös uusia hyviä reseptejä, kiitos!

Sitten me kannettiin yksi laatikosto terassilta liiteriin ruuvien ja tilpehöörien säilytyspaikaksi. Ja minä kannoin pihakalusteet pois paskakaivosireenin luota. Yläkertaan tuvasta päätyivät keinutuoli ja pari muuta istuinta, muuten mökin interiöörin syystuunaus jäi vielä kesken. 

Kesätiskipaikan muoviromppeet siivosin myös pois pihapiiristä, ja kävin kasvimaalla. Katsomassa. Siellä oli reikäistä lehtikaalia ja ensimmäisen vuoden elinvoimaansa uhkuvia maa-artisokkia. Ihmeellisiä palkokasveja siinä, missä piti olla retiisiä. Minä jätin kaiken niille sijoilleen, koska luin tällä viikolla jostain naistenlehdistä marttojen syysohjeita pihamaalle. Että kyllä voi kasvimaan kääntämisen jättää kevääseenkin. Se oli hyvä tieto se.

Miehellä oli jo melkein vuokra-automme käynnissä, kun minä vielä tänään leikkelin yrttimaalta muutaman varren kotiin muistoksi. Nyt minulla on tuossa kaupunkikodin keittiönpöydän maljakossa muutama kukka. Iisoppia, kangasajuruohoa, oreganoa ja sitä neljättä jonka nimeä en muista.

Ne saavat ilahduttaa minua ensi viikon ja muistuttaa siitä, että mökillä piipahtaminen ei ollutkaan unta.

Minä olisin syysloman tarpeessa, sen maalla tajusin lopullisesti, vaikka oli siitä tällä viikolla töissäkin puhetta. Täytyy ehkä seuraavina vuosina alkaa budjetoida lomien kanssa sillä tavalla, että voisi kesken syyskaudenkin kunnolla hengähtää. Vaikka jos tämä aika menee näin nopeasti, niin kohtahan sitä jo kesken joulukaamoksen saa mökillä köllötellä.

Sitä ennen toivottavasti vielä ainakin pari viivähdystä rantasaunalla.