Keskiviikkona kello neljä

Vaikka nyt eletäänkin jo viikonlopussa, en malttanut olla otsikoimatta viitaten arkeen. Minulla on nimittäin takana mitä mainioimmat päivät yksin mökillä, ja nyt kun heräsin taas kaupunkikodista, on kiva palata vielä muisteloihin. Että voin seuraavaksi orientoitua cityyn ja pikkujouluihin. Millähän sitä itsestään saa taas ihmisen näköisen kun on vieläkin vähän metsäläinen olo.

Kun tosiaan istuin rantasaunan löylyssä keskiviikkona kello neljältä, niin ajattelin että halleluja - tämä tällainen on tosiaan mahdollista. Siihen toki tarvittiin muutamia edesauttavia tekijöitä. Työkaveri, joka tuli päästämään minut niin ajoissa yövuorosta että ehdin 7:30-junaan. Mökkinaapurit, jotka hakivat minut asemalta 11:30. Niin, että todellakin tönötin omassa maaseutupihapiirissäni jo puoliltapäivin.

Eikä ahdistanut yhtään, vaikka olin itsekseni. Sitähän minä olin etukäteen vähän pelännyt ja koko syksyn lykännyt yksin mökille menemistä. Olin ihan alkuviikosta paininut pienoisten henkisten tuskatilojen ja väsymyksen kanssa, niin ehkäpä hiljentymiseni mökille oli etukäteen tähtiin kirjoitettu rauhoittumisen pakko, pois levottomista mietteistä. Voin tähän samaan hengenvetoon jopa elvistellä sillä, että en pelännyt yhtään edes pimeää! Räpsäytin pontevasti pihavalot yöksi pois päältä, ja ovenkin laitoin säppiin vain siksi ettei se aukea yöpakkaseen itsekseen, niin kuin sillä on joskus tapana.

Mutta ei se pelkkä lomaretki ollut. Minulla oli listalla aika paljon tauluasioita, kun olin luvannut mennä etukäteen valikoimaan Helsinkiin tuotavia äidin töitä. Keskiviikon ja torstain valoisa aika menikin sitten siihen. Paitsi, että laitoin sivupuhteikseni aina saunan lämpiämään jo niin, ettei ihan sysipimeässä tarvinnut ensimmäisiä löylyjä heittää. Muuten enimmäkseen siirtelin ja kanniskelin tauluja, ja pohdin asioita niihin liittyen.

Onneksi ihmisen mieli on kuitenkin varsin fleksiibeli - jotkut voivat sitä sanoa huonoksi keskittymiskyvyksikin - mutta minä tykkään siitä, että mielessä muhii monia mieluisia asioita yhtä aikaa. Niinpä väistämättä ajattelin kaikkea muutakin, pikkuisen teinkin - ja luojan kiitos minulla on eri foorumi tuosta taidehommasta raportointiin, niin saan täällä keskittyä muuhun.

Esimerkiksi mielessä kävi yhteinen kaamoksen ja juhlapyhien vietto mökkioloissa. En ole vielä edes pyrkinyt mihinkään joulutunnelmaan, mutta kun löysin kummitädin perintötavaroiden joukosta muutamia sieviä pikkuliinoja, tulin vahingossa päättäneeksi että niitä käytetään lasinalusina sitten juhlassa. Yhden otin tosin käyttöön jo itselleni. Vaikka kuinka nauttii iltaviininsä juomalasista, niin kyllä siihen erityinen romantiikka syntyy, kun alla on pellavainen pitsiliina.

Lisäksi olin helpottunut lintukannasta. Olin menomatkalla lukenut lehdestä huolestuttavia uutisia, ja aloin jo murehtia sitä, kun en Ryötönperällä pysty ruokkimaan siivekkäitä säännönmukaisesti. Niin sitten en ruoki ollenkaan. Jäi tänäkin vuonna suunnittelematta ja toteuttamatta lintujen massiiviruoka-automaatti, josta ei heti loppuisi sapuskat. Näin minä silti monia erilaisia tiaisia, yksi ihmeellinen valkomustaharmaa västäräkkipyrstötyyppinen pikkulintukin tuli pihapiiriin lajitovereineen. Olivat selvästi ohikulkumatkalla tyyliin "Tuolta ne tulivat, ja tonne ne menivät.". Nyppivät jotain puiden oksilta ja sirpattivat keskenään. Pihamaan pilkkihaalari-ihminen ei kiinnostanut niitä ollenkaan.

Korppikin raakkui metsässä.

Heti keskiviikkona yhdeksän joutsenen muuttoyksikkö tuli levähtämään mökkirantaan, ja minulta pääsi ehkä vähän itkukin ilosta. Olen yövuorojen jälkeen väsymyksessä aina vähän sellainen.

Koska tarvitsin liikkumatilaa Kulttuuriaittaan taulujen siirtelyä varten, jouduin kanniskelemaan sieltä pikkuisen ylimääräistä tavaraa pois. Lasipaviljonki tarjosi siihen hyvän välietapin, kun sisällä mökilläkin on vielä muutama laatikko ja läjä lajittelematta. Ei sinne viitsi millään tunkea enempää tavaraa ennen kirjahyllyjä. Tavallaan kasvihuoneesta tuli entistä kodikkaampi, kun sinne lastasin muutamia satukirjoja. Mutta jonnekin toisaalle minun on kehitettävä niille lopullinen paikka, ei siitä pääse mihinkään.

Olisikohan yhteisillä kaamoslomapäivillä meillä miehen kanssa myös sen verran aikaa, että oikeasti saataisiin niitä hyllyjä mökin yläkertaan aikaiseksi. Keskitalvi olisi hyvä ajankohta sellaiseen, kun ei oikein pihahommiakaan voi tehdä. Kyllä minä niitäkin taas kaipailin, mutta puutarhalle minulla ei taaskaan ollut yhtään aikaa.

Niin, paitsi ajatuksissani tietenkin. Meillä on kaupungissa virinnyt keskustelu, että kokeiltaisiin laatikkoviljelyä ensi kesänä. Aina välillä aitan kulmalla minä katsoin sillä silmällä niityn metsäreunaa. Kyllä. Sinne oli helppo hahmotella mielessä muutamia kasvatuslaatikoita. Sijainti on aika aurinkoinen, mutta ei kuitenkaan pilaa kukkaniittuni kokonaisuutta.

Miehillähän on toivoton idea saada lohkaistuksi keskeltä niittyä siipale itselleen viljelytarkoituksiin. Että siitä pitääkin joka vuosi keskustella. Toivon, että saadaan hyvä konsensus aikaiseksi kevääseen mennessä ja voidaan alkaa netistä metsästää niitä lavakauluksia, vai mitä ne on.

Eilen junassa minulle tuli tarve oikein "kynällä" hahmotella laatikkojen paikkaa kuvan päälle. Olen jotenkin todella yksinkertainen, kun en löytänyt photoshopista "kynätoimintoa". Se on varmaan ihan etualalla jossain, en vain tajua. Jonkinlaista viivaa minä lopulta sain aikaiseksi ja olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Voisin ehkä talvipuhteikseni ottaa tuosta niittykylmasta oikein mitat ja piirtää karttamaisen pohjapiirrospuutarhasuunnitelman.

Miehet voisivat ehkä vähän karsia pikkukuusikkoa, ihan vaan esteettisyyssyistä.

Yövuorojen takia oli unirytmi vähän sekaisin, ja tietenkin menin molempina iltoina aikaisin nukkumaan. Torstaiaamuna heräsin neljältä, ja perjantaina viideltä. Molempina pakotin itseni yrittämään lepoa vielä tovin, ja näinkin muutamia mainioita unia. Oli siellä joukossa sellaisiakin, joissa oli jotenkin kireä tunnelma ja laskut maksamatta, mutta enimmäkseen näin mukavasti myös sukulaisia ja tuttuja.

Yhdessä unessa Taata etsi punakahvaista sahaansa, ja minä sen hänelle tietenkin liiteristä löysin. Toisessa pätkässä oli tulossa Ryötönperälle musiikkivideon kuvaukset. Ja kaikkea sellaista. Harmi, ettei mies ollut mukana niin en päässyt heti kertomaan unistani. Minulla on joskus sellainen aamuinen lörpöttelevä tapa, että kun puoliso vielä yrittää nukkua niin alkaa tulla meikäläiseltä raporttia. 

Pitäisi minunkin oppia kunnioittamaan toisten aamurauhaa, kun itsekin olen aika vaativa hiljaisuuden suhteen ensimmäisen hereillä jalkeilla olemisen tunnin aikana. Mutta kyllä nyt oli aamurauhaa. En edes radiota laittanut. Nousin sillä tavalla tietoisesti ajoissa, että ehdin tössötellä asioitani sisällä ainakin pari tuntia ennen valoisaa aikaa. Alunperin piti siivota yläkerta ja kylpyhuoneeseen kannetut kesäröykkiöt. Ei huvittanut. Järjestin keittiön hyllyä inventaariomielessä. Niin pitkälle ei into kuitenkaan kanavoitunut, että olisin siivonnut myös kaappeja.

Eli jauhot, makaroonit ja riisit on vielä laskematta. Mutta esimerkiksi kuivahiivaa on varmaan seuraavan kymmenen vuoden pizzapohjiin. Sitä on näköjään kesällä ostettu monenkin ihmisen toimesta, ja meillä kun isäntäkään ei koskaan ennen kauppaan lähtöään tutki varastoja, niin varmuuden vuoksi ostettuja hiivapakkauksia on nyt sitten. Ja oliiviöljypullojen jämiä. Ja viinitetikoita. Muutama avattu hunaja. Ja sitä rataa.

Sen siitä saa, kun ei ole kesällä katsomassa mitä mies ja vieraat keittiöön kanniskelevat. Minä pidän silloin tärkeämpänä tehdä jotain muuta kuin hyöriä sisällä. Mutta nyt on toisenlainen sesonki ja sen mukaiset hommat, kiinnostaa vähän tutkia nurkkia ja tehdä samalla tiliä pian päättyvästä kalenterivuodesta.

Kolme tai neljä pullonpohjallista jotain viskiä tai rommia - en tykkää, niin en katsonut tarkemmin. Akvaviittiäkin näytti olevan, hyvältä se maistuu näin marraskuussakin.

Suodatinkahvi on loppu, mutta suodatinpusseja on. Ihan tiedoksi vaan seuraaville mökkivieraillekin, kun päiväkahveja kuitenkin toivotte. Minähän en siitä niin perusta, joten espressoa ja pressokahvia löytyy kyllä. Teetä on vaikka kuinka paljon, älkää tuoko suotta lisää. Sitäkään minä en juo. En ole oikein koskaan innostunut teekulttuurista, litku mikä litku, usein tuoksuu paremmalta kuin maistuu. Joskus saatan juoda mukillisen, jos palelee.

Aitasta löysin pois tieltä myös kaksi punaruudullista villahuopaa, ja kasvihuoneelle päätyivät nekin. Kesän vehreyden ja värien keskellä minä ajattelin, että Lasipaviljonki saa olla keveä valkea saareke pihapiirissä. Mutta nyt kun ympärillä on aika väritöntä ja kohta mahdollisesti maakin valkoisena, niin yhtäkkiä näyttikin tosi kodikkaalta kun kirjojen lisäksi viltit toivat syvyyttä kasvihuoneen talvi-ilmeeseen. Tuli vähän niin kuin sisustettua vahingossa.

Minun piti nautiskella lasimajassani mukillinen viimevuotista glögiä, mutta hainkin sisältä vain punaisen pöytäkynttilän. Vietin yhden naisen pikkujouluvartin liekkien ääressä, hengitin syvään ja olin tosi tyytyväinen. Sitten menin taas rantaan lisäämän puita kiukaaseen ja saunakamarin kamiinaan. Sielläkin oli ihana istuskella. Kyllä riittää Ryötönperällä tunnelmapaikkoja. 

Pitää varmaan tehdä seuraaville kerroille oikein aikataulu ja rytmi, että mihin aikaan päivästä tai illasta istutaan missäkin. Vaikka aika luontevasti se menee nytkin. Iltapäivähetki paviljongilla, löylyttelyn ympärillä fiilistelyä rannassa ja illan tullen tuvassa takan ääressä. On kyllä melkein niin luksusta, että hävettää.

Näin myös vähän talven saapuvan. Jos ei tule erityisen lauha loppuvuosi, niin tämä saattoi olla vuoden viimeinen kerta kun sain pesuvedet saunaan järvestä. Keskiviikkona oli iltavalossa vielä lähes kesäinen tunnelma veden pinnalla, mutta eilen lähtiessäni oli jo jäätä. Lunta ei vielä tullut kuin muutama hitunen. Juuri sen verran, että tontin raskas syysilme hieman keveni. Näytti kivalta etenkin sinisinä hetkinä ennen ja jälkeen päivänvalon.

Torstaina:

Eilen:

Minä katselin rannassa pimenevää maisemaa samalla kun odottelin, että sauna on kunnolla lämmin. Aika paljon polttopuuta kuluu nyt, enkä minä tällä reissulla ehtinyt tehdä klapeja kuin sen verran että ensi kerralla on riittävästi. Aina niitäkin saa olla miettimässä. 

Lisäksi - kyllähän niitä huolimomenttejakin aina väistämättä jokunen tulee - totesin järven veden nousseen yllättäen aika paljon, pitkän matalan kauden jälkeen. Niinpä viime kerralla kääntämämme vene on hieman vaaravyöhykkeellä... Minä en mitenkään saanut sitä liikuteltua yksin ylemmäs, enkä kehdannut arkiviikkojaan eläviä paikallisia kavereitakaan pyytää avuksi. Niin tein pieniä hätäratkaisuja ja kohotin venettä vähän vanhoilla veneenpenkeillä ja kaikella, mitä nyt satuin löytämään.

Sen veneen ylemmäs hiissaamisen takia olisi oikeastaan kiire saada paikalle isompi revohka raavaita ihmisiä. Katsotaan, miten tässä nyt käy.

Lähdin eilen iltajunalla kotiin. Mitä nerokasta ajankäyttöä! Ei sitä nyt valoisaa aikaa kannata käyttää matkustamiseen jos ei ole pakko. Paitsi jos on liikkeellä autolla, aina vähän hermoilen mustia kelejä. Pimeys ehti laskeutua ennen kuin nuoruusystävä tuli ystävällisesti noutamaan minua asemalle. Minä sain kaiken järjestykseen, mitä pitikin ja ihan juuri ennen hämärää ihmeellinen metsäntakainen auringonlasku valaisi vastarantaansa. Minä en ehtinyt kunnollisille valokuvaussijoille, kun törmäsin villasukissa vain mökin terassille.

Mutta se hetken näkymä oli jotenkin lohdullinen, ja miettikää että jos nyt olisi tammikuu, niin tuon kaltaisen valon saattaisi tulkita jo lupaukseksi keväästä.

Valoilmiö sai aikaan sen, että lähtöaikatauluni meni pikkuisen sekaisin ja unohdin sulkea takan pellit ja varmaan pari muutakin pikkuasiaa jäi tekemättä. Mutta ei se mitään, seuraavalla kerralla edestä löytyvät sitten.