Likaiset mutta lämpimät

Otsikko ei suinkaan viittaa viikonlopun ajatuksiin - tai no miksei niihinkin - vaan minun sukkastrategiaani Ryötönperän rantasaunalla. Se herätti eilen miesväessä hilpeyttä, nimittäin. Minullahan on siis sellainen tapa, että. Kun lähden saunakamarista löylyihin, niin tietenkin pitää ottaa koko päivän pihakengissä hautuneet sukat pois. Tähän vuodenaikaan perussukkien lisäksi myös villasukat. Sitten minä siirrän jakkaran aika lähelle kaminan lämpöä ja tällään sukat siihen riviin kuivumaan ja lämpenemään.

Aina ne ovat pikkuisen nihkeät siinä vaiheessa päivää.

Perustelin miehille, että on sitten mukava pukea lämpimät sukat jalkaan, vaikkeivät ne aina ihan puhtaat ole, varsinaisesti. Mutta eikös villalla ole sellainen jokin vähän itsestään puhdistuva taipumus? Eli tavallaan, pelkät alussukkien vaihtelut riittäisivät. Jos muistaisi vain saunalle lähtiessään ottaa mukaan. Kun sitä sitten on siihen rannan tunnelmaan virittäytynyt, niin ei oikein millään huvita lähteä "ylös" mökkiin etsimään sukkia. Kun niitä on jotenkin niin vaikea sekalaisista kaapeistani sitäpaitsi löytää.

En siivonnut niitä (kaappeja) tälläkään reissulla. Niin tuntui pikavisiitiltä, että olennaisempaa oli olla päivänvalotunnit ulkona ja pimeän tunnelmat porukassa, kun oli ystäväkin kerran mukana. Siivoan joskus sitten. On tässä elämässä tärkeämpiäkin asioista. Eli jos kolmen viikon päästä tulee heti joululomalaisia mökkivieraiksi, niin vastaanottamassa on mm. sisävessan pommisotku ja yläkerran röykkiöt. Ei se mitään. Ehdin hyvin sitten tehdä pikkuisen joulusiivouksen.

Silläpä tänään olikin ihan hyvä vire kotiin lähtöön, kun tiedän että ensi kerralla ei tarvitsekaan sunnuntaina lähteä, vaan saadaan jäädä. Mahtavaa.

Minulla oli eilen koko päivän kamera mukana ulkona. Tai ei mukana, mutta terassin pöydällä odottamassa. Otin sen hollille valmiiksi, ettei mene sitten linssi huuruun jos tulee kuvauksellinen hetki. Olihan niitä hetkiä, mutta en minä kyllä niitä kuvannut. Tänään olikin ihana aamuvalo ja innostuin huurtuneista talventörröttäjistä ja heinänpätkistä. Niitä saatte nyt sitten tekin tässä raportissa katsella, ihan kuin suomalaiset eivät tarpeeksi tietäisi, miltä huurreluksus näyttää.

Se valaisee sopivasti kaiken ja kimaltelee, mikäli sattuu aurinko osumaan sopivasta kulmasta. Meidän tontille se ei pahemmin tähän vuodenaikaan metsän takaa ylety säteilemään. Onneksi kuukauden päästä saa alkaa taas nauttia päivien pitenemisestä. Voi alkaa tehdä kevätsuunnitelmia.

Vaikka tehtiin niitä jo nytkin. Tai siis ensi vuoden työlistaa, josta ehkä elokuuhun mennessä on noin yksi asia viivattu yli. On tärkeää, että on sitten kesäpuuhissa valinnanvaraa. Tekisikö terasseja vaiko rakentaisiko pienen vierasmajan sinne metsänreunaan. Vai keskittyisikö viljelyslaatikkoyksikön esteettiseen ilmeeseen ja ruusutarhan hoitoon. Olisi ollut esimerkiksi valokuvauksen - tai jopa suorastaan filmaamisen - ansaitseva hetki se, kun me kolme kailotettiin niityllä juuri hämärän laskeutuessa. Eli oli käsillä sininen hetki. Liekö Lasipaviljongissa vietetyn glögituokion ansiota, että alkoi taas puutarhaluovuus vaivata koko seuruetta.

Jokainen seisoi eri kohdassa niittyä ja visioi omiaan ja yritti markkinoida muille suunnitelmiaan. Ja minulla oli itsevarma olo, sillä onhan lopulta kyse minun kukkakedostani. Miehillä oli kyllä liikuttavan somat ja innostuneet ideat, että melkein onnistuivat aivopesemään minutkin niihin. Ja minähän oikeastaan suostun mihin vaan - melkein - jos minulle luvataan kuusikon pois raivausta metsänreunasta löytämieni vanhojen ruusupuskien kasvun tieltä.

Onneksi minulla oli saunallakin vanhojen Valittujen palojen ja taidekirjojen lisäksi muutama Kotipuutarha-lehti, niin jatkoin hetken naislöylyvuoroa odotellessani puutarhahaaveiluja. Oli ihana kesäkukka-artikkeli. Kuvien äärellä minä totesin kaiholla, että kyllä kyllä - on sitä meidänkin pihamaalla villiintyneitä akileijoja ja peurankelloja. Minusta akileijat ovat ihanimpia ja suojelen niitä kaikelta. Ei ole mitään selkeää kukkapenkkiä heillä - tai no ehkä takapihalla on vähän yritystä - vaan kukkivat vähän siellä sun täällä talon läheisyydessä. 

Olisi ihana tietää, että kuinka vanha akileijakantani on. Onko se ihan historiasta kertakaikkiaan, tontin torppuuden ajoilta, vai olisiko isoäitini niitä istutellut mahdollisesti. Hän oli kyllä enemmän orvokki-ihmisiä ja sinisen ystävänä rakasti myös Ryötönperälle villisti levinnyttä vuorikaunokkia, josta kyllä minäkin tykkään.

Onpa kiva näin ensimmäisenä adventtina ajatella kukkasiakin. Jos jouluksi ei tule lunta, niin voisin ehkä vähän raivata taas mökkitonttia. Nyt tuli tehtyä sen verran klapejakin - kiitos ystävän - että ei tarvitse ensisijaisesti alkaa puutöihin jouluvapailla, vaan saan osittain tehdä mitä huvittaa. Ja ruusupuskat ja Japanialaisen puutarhan polkuhommat tuntuvat nyt mielekkäiltä. Melkein tässä jo rentoutuu ajatuksestakin, vaikka onkin varhaisaamuvuoroviikko edessä.

Mutta on meillä luntakin silmällä pitäen suunnitelmia. Tehdään taas iglu. Tai ei mitenkään taas, sillä onhan tässä jo ollut pari välivuotta. Lisäksi kokeilimme eilen jätkänkynttilätyyppistä ratkaisua rannassa. Kun on niitä oksaisia puunrunkopaloja, joita ei millään saa klapimittaisiksi palasiksi vaan taipuvat vain sinnikkäiksi karahkoiksi. Niin niitä sitten voi kokeilla polttaa pihatulina.

Eilen kun yritettiin luomuna pelkällä tuohen sytysvoimalla saada sellaista syttymään, niin eihän siitä oikein mitään tullut kun puuaines oli vielä vissiin kosteaa. Ensi kerralla minä tirskuttelen pölliin salaa vähän sytytysnestettä, niin katsotaan auttaisiko se. Ehkä voisin opiskella aihetta pikkuisen netistä.

Jos ei jätkänkynttiläroihut onnistu, huomasin ajattelevani että joku joulukokko voisi silti olla kiva. Miten en ole aiemmin tullutkaan keksineeksi, että nimenomaan tämä synkistä synkin talviaika - se suorastaan vaatii kokkoprojektia! Ei ole edes metsäpalovaaraa, miten kätevää! Minä alankin nyt ehkä öiden unettomina hetkinä miettiä, että mitä kaikkea voisin joulukokossa polttaa. Siinähän saattaisi sivutuotteena vaikka vahingossa tulla suursiivottua.

Kasvihuoneen gögihetkessä eilen minä mietin, että tuleekohan paviljongin ikkunoihin jääkukkasia kun kerran olivat ulkopuolelta jännästi huurussakin. Sain vastauksen heti tänä aamuna, ja täyttymyksen toiveilleni. Oli kukkasia! Yöllä oli pakastanut vissiin ihan kunnolla - mikä meillä jäi illan huumassa kokonaan huomaamatta - ja aamulla oli luontohuurteen lisäksi tämä historiallinen Ryötönperän kasvihuoneilmiökin sitten. Kyllä oli nättiä ja emäntä hyvällä tuulella.

Itse asiassa hyvä mieli vallitsi kautta linjan. Ehkä ihan vähän perjantain pimeässä menomatkassa murehdin, että saadaanko lainattuun tila-autoon mahtumaan kaikki ne perikunnan taulut, joita siis mentiin hakemaan. Mutta kun mies heti eilen aamulla ensi töikseen testasi mahtuvuuden, niin minä rauhoituin siitäkin huolesta.

Kun oli se tasa-arvoinen avioliittolakiasia perjantaina koko ajan radiossa, melkein niin paljon että kyllästyttiin - vaikka sen puolella oltiinkin - niin syntyi heti mökin lämmityksen ja makkaranpaiston yhteydessä hauska väärinymmärrys. Minä sanoin miehille, että on meillä takkatikkujen lisäksi myös se ranstakka (yleisnimitys aika monelle asialle meillä), jolla voi paistaa useampiakin asioita takassa kerrallaan. Tarkoitin siis sitä ritilävälinettä.

Ystävä kuuli että transtakka ja kysyi, että mikä hemmetin transtakka. Ja minä sitten seksuaalisuusasioihin liittyvissä ajatuksissani kerroin, että meillä on täällä mökillä nykyään tällainen sukupuolineutraali Transtakka, joka lämmittää tasapuolisesti kaikille. Hihi. Juuri sitä yksinkertaisten pitkään toisensa tunteneiden ihmisten surkeaa huumoria. Mutta hauskaa, eikä niin sanotusti aukene muille kuin läsnäolijoille. Siinä mielessä kyllä kerroin sen nyt tässäkin vähän turhaan.

Poikkesin eilen naapurissakin ja sielläkin odotellaan jo joulunaikaa. Rouva mietti, mitähän hyvää syötävää valmistaisi meillekin joulutervehdykseksi ja isäntä lupasi tarjoilla konjakkia. Minä puolestani lupasin, että pidetään taas perinteiset pienet jouluistujaiset. Kloussataan vuosi yhdessä. 

Muuten minä en kyllä vielä somistanut joulua yhtään mökille, vaikka olin ajatellut kaivella tähdet ja systeemit valmiiksi joululomaa varten. Päätin, että ehtii ne sittenkin. Sentään sytytin takan päälle viime vuonna virittämäni tunnelmavalot eilisillaksi. Kiva oli huomata, ettei maku ole vuodessa muuttunut ja että valot näyttävät siellä ylhäällä yhtä kivoilta kuin muistinkin. Melkein teki mieli jättää ne lähtiessä palamaan, mutta sammutin sentään.

Jos siellä hämärässä mökissä joitakin henkiä liikkuu, niin eivät ne varmaan ole minun jouluvaloistani kiinnostuneita. Saanpa siitäkin sitten taas pienen ohjelmanumeron aikaiseksi kun möngin töpselille, riitelen tähtivalojen kanssa ja pohdin että silittäisikö joulupöytäliinan vaiko ei. Sentyyppinen stressi kuuluu asiaan sitten kolmen viikon päästä, kun laskeudutaan viikon maaseutulomalle. 

Minulla on aamukampa. Kuusi päivävuoroa ja neljä yövuoroa ennen joulupaussia. Välissä parit vapaapäivät ystävien ja perheenjäsenten tapailua varten. Kyllä tämä tästä, on marraskuustakin täyspäisenä selvitty eikä se ole mikään itsestäänselvyys ikinä.