Saunareportaasi

Jukeboxin valo tuolla taustalla siintää
tässä työkaverin otoksessa.

Tämä on saunareportaasi, mutta vaatii pienen johdannon:

Joskus sitä saa vahingossa piristystä sateisen mustaan marraskuun viikkoon. Vaikka väliin mahtuu monta työvuoroa, niin parhaiten muistoissa säilyy maanantai-illan extempore-performanssitilaisuus kahden työystävän kanssa. Vietettiin yhtäkkiä ikään kuin pitkä ilta, mutta pikakelauksella. Käytiin syntymät ja kuolemat, liikututtiin ja sitten tanssittiin jukeboxin tahdissa, ja loppuviikon soikin päässä Abba. Se meni sillä tavalla nopeasti, että ennen kymmentä oltiin kuitenkin jo päät tyynyissä jotta tiistaina jaksettiin taas töihin.

Minä olen normaalisti arki-iltoina mielestäni aika kurinalainen, mutta viikon voi myös aloittaa tuolla tavalla mukavan anarkistisesti. Ympäristö oli mahtavan kokonaisretro, mikä vain siivitti villiä mutta nostalgista tunnelmaa. Ystäväpariskunta, jonka kotona oltiin, on varsinainen keräilijakaksikko! Ja kun miljöönä oli vielä vanha helsinkiläinen ratavartijan talo, junat kulkivat vierestä ja historia havisi, niin se jo itsessään tuntui kaupunkikulttuurilta.

Silläpä kokonaisuuden kruunasi ja viikon päätti osuvasti eiliset löylyt yleisessä saunassa. Niitä Helsingissä on muutama, mutta Arla on oma suosikkini, koska siellä on paras naisten puoli ja vilvoittelemaan pääsee kätevästi sisäpihalle eikä näytille kadunvarteen. En tosin ole käynyt Hermannissa tai uudessa Kulttuurisaunassa (vielä), joten siinä mielessä en ole mikään tosiasiallinen ekspertti julistamaan paremmuusjärjestystä. Kotiharjussa kävin Kalliossa asumisen aikoina usein perjantaisin ja jouluaattoina.

Jotenkin oli ystävältä päässyt unohtumaan, että minä löylyttelyn fanina tykkään myös näistä perinteisistä julkisaunoista. Hän sinne kutsuessaan vitsaili, että pystynköhän minä moiseen kun olen tottunut porvarillisesti nautiskelemaan kodin ja Ryötönperän omista puulämmitteisistä saunoista. Kyllä oli turhaa se vinoilu. 

Arla ei enää lämpiä puilla. Sen hissin kokoiset kiukaat saavat kuumuutensa kaasusta, ja löylyt ovat mahtavat. Vaikka alalauteille löpisemään minä taas tapani mukaan aika nopsasti siirryin. Toivottavasti en häirinnyt kenenkään saunarauhaa, kun selvitin tanskalaisille nuorille naisille asioita isänpäivän aukioloajoista ja Helsingistä.

Kööpenhaminan tytöt olivat viikonloppumatkalla täällä, ja heidän must see -listallaan oli vain yksi kohde ja se oli Arlan sauna. Minua nolotti, kun en ollut tajunnut ottaa pukuhuoneesta pyllyni alle Marimekko-peflettiä ja avasin siitä keskustelun heille suomeksi. Heti vaihdettiin englantiin ja löylyissä kanssani ollut Puutarhaekspertti valotti turisteille, että Suomessa on yli kolme miljoonaa saunaa. Ja minä siihen sitten että niistä minulla on kaksi. Kaikesta sitä pitääkin elvistellä. Joskus voisin sauna-asioissa olla nöyrempikin.

Pesuhuoneessa toinen tanskalainen kysyi minulta peltiämpäreiden tarkoitusta ja sitä, että pitäisikö hänen täyttää niistä yksi ja lotrata vettä minun päälleni. Vastasin siihen, että no esimerkiksi. Hän oli jo tarttumassa ämpäriin, mutta korjasin sitten siihen, että ei nyt herranjestas, ei tarvitse, minä vain tässä istun ja puhaltelen löylyjä. Mukavaa ennakkoluulotonta ystävällisyyttä ja saunakulttuuriin tutustumista oli näissä turisteissa havaittavissa.

Olen kuullut ennenkin, että yleisissä saunoissa vierailleet ulkomaalaiset ovat todellakin fiiliksissään kokemuksesta.

Pelkkä porttikongi seinämaalauksineen on näkemisen arvoinen.

Eilen oli sopivasti porukkaa. Minä en siksi oikein saanut tunnelmallisesta eteisestä kunnon kuvaa, kun pokkarikamerani kanssa pyörin paikalla juuri miesrevohkan saapuessa sisään. Olin suunnitellut, että ikuistan Kimmonkin töissänsä, mutta eipä hän ollut vielä paikallakaan. Törmättiin onneksi myöhemmin Helsinginkadun Alepalla, niin tuli tilanne korjattua.

Kimmo käsitykseni mukaan ilmaantuu saunalle usein neljän maissa, että jos haluaa itse puuhamiehen tavata, niin kannattaa ottaa se ajoituksessa huomioon. Olen ymmärtänyt, että saunan humaani ja kodikas tunnelma on juuri hänen ansiotaan. Heti eteisessä tietää olevansa tervetullut, eikä ilmapiirissä ole mitään ärsyttävää spa-henkistä keekoilua. Ollaan enemmänkin kaurismäkeläisessä miljöössä, mutta erityisellä lämmöllä höystetyssä - eli siis on esteettisesti ihanaa, ei ankeaa.

Minuahan normaalisti jännittää monien paikkojen käyttäytymisprotokollat, mutta ei Arlassa.

Naisten puolella oli pikkujouluseurue, joka suunnitteli jatkavansa puhtaana karaokeen. Yksi toivoi toisen laulavan Myrskyn jälkeen, ja tämä toinen pyöritteli minulle huvittuneena silmiään. Kerroin, että meidän ystäväseurueessa myrskyn jälkeen tulee nykyään pöytäsää, kun kerran vappuna laulettiin väärin. Sitten minulle tarjottiin pullonsuusta salmiakkikossua ennen kuin olin ehtinyt kunnolla edes takkia pukukaappiini laittaa. Maistui hyvältä.

Naiset jatkoivat föönailuaan, joku poksautti kuohuviinin ja Puutarhaekspertti saapui parahiksi kaverikseni saunaan. Mies oli jo mennyt yläkertaan ukkojen puolelle punomaan juoniaan Ryötönperän filmifestivaalin taiteellisen johtajan kanssa. Pidettiin myöhemmin illalla vähän palaveria, ja liekö löylyjen syy että miesväellä oli aika mojova itsetunto filmifestivaalin suhteen, ottaen huomioon että miljöön Pääsponsorina tarjoan minä.

Toivottavasti en joudu oikeuteen tästä hieman yksityisyyttä loukkaavasta kuvasta.
Tarkoitan sillä sanoa, että ei tarvitse säikähtää pihalla puhaltelevia paidattomia miehiä.
Lupsakoita yleensä ovat.

Muistan kun Kallion aikoina ensimmäisen kerran menin Kotiharjun saunaan ja ihmettelin niitä massiivisia betoniportaita, jotka siis toimittavat lauteiden virkaa. Samantyyppiset ovat Arlassakin ja ylimmillä askelmilla on toki laudepuutakin. Sitten on niitä käteviä irtolaudepaloja, että voi halutessaan vaikka laittaa selän taakse tai ottaa ala-askelmalle pyllyn alle, niin kuin minä tein.

Tanskalaiset kysyivät, että kuuluuko siihen jättikiukaan mustaan aukkoon laittaa oikein vettäkin ja minä näytin tosi mielelläni, että miten se tehdään. Iso on löylykauha isossa saunassa. Hyviin tapoihin kuuluu kuitenkin kysyä muiltakin että saako laittaa ja että pistänkö toisenkin kauhallisen. Eilen oli löylyistä tykkäävää porukkaa.

Muistan sellaisenkin saunareissun, kun pikkulapsi pullikoi lattialla pesuvadissa ja eri sukupolvia edustavat naiset keskustelivat muun muassa lastenkasvatuksesta. Vanhoilta ja viisailta tuli hyviä neuvoja nuorille, ja tuntui niin kuin oltaisiin sukulaisia vaikkei oltukaan. Saunahetkien jakaminen vieraiden ihmisten kanssa - se on jotain aika ainutlaatuista. Ja kun ei olla uimahallissa tai kuntosalilla, vaan nimenomaan tultu vain saunaan, niin se ilmeisesti jotenkin yhdistää erityisesti.

Sellainen kaupunkikulttuuri on mielestäni cityihmisyyttä parhaimmillaan. En minä niin välitä erikoiskahvikuppiloista tai teehuoneista, mutta tästä saunahommasta minä tykkään. Sitäpaitsi Arlassa saa ilmaiseksi saunakahvit, jos mieli tekee. Minulla oli kyllä mukana omat löylyoluet, vaikka siellä toki myydään ykköstä ja muita virvoitusjuomia - että kannatuksen vuoksi olisi voinut ostaakin. 

Sen sijaan vuokrattiin parilla eurolla miehen kanssa Arlasta pyyhkeet, ettei tarvinnut loppuiltaa kanniskella märkiä liinoja mukana.

Jonkun valkoviinipullo kodikkaasti ikkunan välissä viileässä.

Minä tiedän, että monilla kaupunkilaisilla on ihan säännönmukainen tapa käydä yleisessä saunassa. Aikoinaan nämä pesupisteet on nimenomaan perustettu Helsinkiin muuttaneiden maalaisten puhtautta silmällä pitäen. Asunnot Kalliossa ovat pieniä, eikä monessakaan alunperin ollut kunnon kylpytiloja. Eli julkisia saunoja oikeasti tarvittiin. Vieläkin näissä saunoissa käy sitä aikaa eläineitä sukupolvia, joiden kanssa seurustelu on aika valaisevaa meille pullamössökansan edustajille.

Meille tämäntyyppinen peseytyminen edustaa luksusta ja perinteitä, joista mielellään maksaa 12 euron hinnan. Pieni raha tunteesta, että saa olla osallinen historiasta aidoimmillaan. 

Onneksi juhlaseurueet ovat keksineet yleiset saunat. On polttareita, synttäreitä ja muita ystäväporukoiden kokoontumisia vakkarisaunojien joukossa. On omia eväskoreja ja kimpassa meikkailua. On selänpesua ja välillä myös autuasta hiljaisuutta löylyhuoneessa. Sen saa kuitenkin rikkoa juttelemalla, koska yhdessä olemaanhan saunaan on tavallaan myös tultu. Saa sitä ihminen kotioloissa olla ihan tarpeeksi hiljaa, ja sen lauteilla tietävät kaikki.

Minä en koskaan ole uskaltanut kokeilla pesijättären tai kupparin palveluksia, mutta sellaisiinkin rohkeilla on mahdollisuus. Hui. Veikkaan, ettei meikäläisen selkään ikinä tulla tökkimään imukuppeja, niin paljon pahaa verta ei minussa ole, että sitä pitäisi ehdoin tahdoin imeä pois. Pelottava ajatus. Vähän samaa kategoriaa kuin pienlentokoneen kyytiin meneminen tai laitesukellus. 

Näistä yleisistä saunoista puhutaan tosiaan, että edustavat kaupunkikulttuuria. Arlassa se on viety vielä pikkuisen pidemmälle. Miesten saunalle vievällä portaikolla on esillä vaihtuva valokuvanäyttely ja saunojille on järjestetty kirjoja ja lehtiä lukemiseksi. Eilenkin moni rouva istui hartaana pukuhuoneessa saunaoluen ja päivän lehden kanssa. Ikkunalaudoilla on prosyyritelineitä, joissa otettavissa on esitteitä kaupungin ajankohtaisista tapahtumista.

Minäkin otin mukaan yhden kauniin kortin.

Minä sain kaapin numero 5. Joten se oli heti naisten pukuhuoneen etualalla. Kuitenkin kun se pikkujouluseurue laitteli tukkaansa, niin tuli heti mieleen akuutti kysymys: "Onko siellä takana se kampaamotila ennallaan?" Oli se. Kari Tapiota myöhemmin illalla laulamaan joutuva juhlijatar antautui unelmoimaan siitä vanhasta isosta tukankuivaajakuvusta, että miten sen alla olisi ihana istua paplarit päässä ja meditoida pari tuntia. Sitten olisi mahtavat pikkujoulukiharat. Muodikasta hidastelua kerrakseen olisi se.

Minun tukkaani siellä kampaamotilassa on kerran leikannut oikea kampaajan tytär Ninja Sarasalo. Hän oli silloin vuosia, vuosia sitten mukanamme saunomassa. Elin sellaisen budjetin aikaa, ettei ollut varaa kampaajaan. Niin Ninja sitten ystävällisesti tarjoutui leikkaamaan, ja hyvä tuli. Kiitos! Vaikka kyllä minä varmaan jo silloin kiittelin, jonnekin pubiin siitä vissiin iltaa jatkettiin.

Tuolla perällä se hiustenkuivaajakupu.

Tarjolla on nykyään myös moderneja kuivaimia.

Melkein alkoi tulla ikävä takaisin Kallioon asumaan. Ollaan me siitä miehen kanssa täällä esikaupungissa aina välillä haaveiltu. Vielä ei olla toteutuksen asteella. Onneksi kaverit asuvat Vaasankadulla, niin jatkettiin löylyjen jälkeen eilen sinne iltaa istumaan. Taas tuli performanssiosuus tälle viikolle, jo toinen.

Tosiaan sitten kun odoteltiin Alepan ulkopuolella Puutarhaeksperttiä, joka meni ostamaan spagettiaineksia, niin havaittiin Sauna-Kimmo. Minä heti kaivoin kameran laukusta ja tälläydyin asemiin oville. Kun miesparka tuli ulos kaupasta, niin minä paparazzin lailla hyökkäsin kimppuun kertoen että oltiin saunassa, teen reportaasin ja nyt muuten otetaan selfie. Sain luvan käyttää kuvaa, ja se on tässä alla. Ikään kuin kloussaukseksi tälle reportaasille.

Mahtoi se olla vaivaannuttava tilanne Kimmolle. Me kuitenkin tunnetaan vain vähän Rytmistä, ollaan juteltu polkupyöristä kun en minä oikein politiikastakaan osaa. Itse asiassa en kyllä aja pyörälläkään, vaan kävelen mieluummin. Mutta silti. Ehkä seuraavalla kerralla avaan keskustelun yleisistä saunoista ja niiden arvokkaasta perinteestä.

P.S. Jos joku teistä blogikavereista joskus haluaa tutustua Arlaan tai muihin yleisiin Helsingin saunoihin, lähden mielelläni oppaaksi. Ja meille saa jäädä yökylään!