Kapa-aika.

Kesä on nyt virallisesti käynnissä myös Ryötönperällä. Historian ensimmäistä kertaa kirjoitan tätä teille kuulkaa kasvihuoneessa! Ei täällä vielä mitään viljelmiä kyllä ole, kun eivät mahtuneet eilen kyytiin. Piti täyttää vuokra-auto perikunnan tauluilla, kun tulee se näyttely. Mies jätti minut tänään tänne yksin sitä tekemään, paitsi että nyt on vapaapäivä. Huomenna aloitan hommat, tiistaina tulee ystävä avuksi ja keskiviikkona käynnistyy ripustus. Ensi lauantaina avajaiset. Piti ottaa ihan ihmisvaatteetkin mukaan sitä varten. Että ei tämä kesäloman ensimmäinen osio ole pelkkää niityllä patsastelua.

Mutta tämä sunnuntai on. Ihan luvan kanssa. 

Leikkelin äsken pikkuisen Teuvo-juhannusruusua, kun hän oli talvesta ottanut nokkiinsa. Sitten tosiaan pyörin niityllä katsomassa, että ehtisivätkö metsäkurjenpolvet aueta viikossa. Löysin itseni lopulta kasvihuoneen portaalta "suunnittelmasta", niin järkeilin että samantien pistän muutaman ajatuksen tänne ja jatkan sitten hommia.

Olisi risusavottaa ja klapitöitä, ainakin. Akileijakohdan perkausta horsmista ja Japanialaisen puutarhan raivuuta. Vaan voisihan sitä toisaalta lämmittää saunankin vaan, kääntää veneen löylyjä odotellessa ja sensellaista. Minä olen ollut niin tämän tarpeessa, ettette uskokaan.

Päätin eilen viiriä nostaessani, etten sittenkään
hommaa sinivalkoista. Karjalan väreillä mennään.

Mökkipihan tuomi on alkamassa kukkimistaan juuri nyt. Se vähän kompensoi sitä, että menee varmaan Helsingin omenankukka-aika ohi tänä vuonna. Raparperi on aivan valloillaan myös, ja kun äsken kävin naapurissa, käskin rouvaa hakemaan itselleenkin muutamia varsia. Hän kun tunnusti jo miettineensä, että voisikohan taas noutaa meiltä piirakka-aineksia. 

Minä niin tykkään tästä meidän mökkiperän YYA-sopimuksesta! 

Kävin kauempanakin toisessa naapurissa morjenstamassa isäntää, ja puhuttiin aika pitkään linnuista. Kehuttiin korppien ja varisten viisautta. Sivuttiin myös täällä aika ajankohtaista karhuasiaa. Ei ole meidän kulmilla vielä otsoja näkynyt, mutta lähellä ovat viimeisimmät havainnot. Ihan jännittää - minusta olisi aika mahtavaa, jos karhu tallustelisi pihaan. Voisin tarjota hänelle vaikka vähän grillattua kesäkurpitsaa, jos sattuisi olemaan ruokahommat kesken.

Olen tällä kerralla ajatellut nimittäin myös syödäkin - vaikka olen yksin, ja itsekseen aterioiminen on jotenkin tylsää - ja haalin eilen kaupasta kaikkea mistä tykkään. Saunan jälkeen pistän grillin lämpiämään ja oikein fiilistelen. Niin olen suunnitellut.

Täällä on ihanaa. En melkein meinaa uskoa, että saan nyt istua tässä. Aamulla kun heräsin, luulin olevani kaupungissa ja tuli aika autuas olo nähdäkin mökkihirret ympärillä. Vain kissat puuttuivat. Paitsi että silloin oli pikkusade ja muistin klapikoneen olevan ulkona. Pitää öljytä se. Tällä tavalla minä täällä viihdyn itseksenikin, kun tiedän miten kaikenlaista on kohta edessä - enkä lähde pois täältä yksin. Jopa Matrikkelitaiteilija on kai tulossa loppuviikosta, kunhan saa oman tilataiteensa Mänttään laitettua.

Tuli hänestä mieleen, että artisokista ei näy ituakaan. Oikein nyppii se. Matrikkelitaiteilija ne istutti jo puolitoista vuotta sitten, ja viime kesänä lisää. Mutta ei mitään elonmerkkiä! Eikös sen nimenomaan pitäisi olla helppo ja villiintyvä kasvi? Kun saan asiantuntijan tontille, pitää tunnistuttaa muutama muu rehu. Että josko edes piparjuuri olisi lähtenyt kasvuun. On nimittäin ainakin yksi vieraannäköinen juttu tuolla kasvimaalla.

Ja aika paljon rikkaruohoa.

Sääli, että tänä vuonna on pottumaa kesannolla. Ei vaan olla ehditty, eikä ehditä nytkään. Minä olen hukannut jonnekin salaatin siemenet, joita ajattelin tökkiä Ryhtimaalle, että olisi edes jotain järkevää tulossa. Siis ruohosipulin ja mojitoainesten lisäksi.

Ah - tajusin nyt ottaa saappaat pois jalasta ja ihailen tässä raitasukkiani - jos kiinnostaa. Sain ne aikoinaan jo ennen kolmikymppisiäni (!) Tiuku-ystävältäni synttärilahjaksi. Näyttää olevan oikean jalan sukka väärinpäin. Villapaitakin piti riisua, sillä täällä kasvihuoneessa on nyt yli parikymmentä astetta lämmintä, vaikka ovat ovet levällään. Ampiainen tuli pörisemään sisälle, hölmö. 

On etelätuuli. Se ei pahemmin osu tontille, mutta metsän humina kuuluu. Ensimmäisen kerran tänä vuonna saan kokea lehtien havinan. Se ei tosin ole mitään keskikesään verrattuna. Sitten kun haavoissakin on kunnon lehdet, on äänimaailma ihan mahdoton tuulessa. Minä tykkään. Eniten minä kuitenkin pidän kesäsateesta ja sen jälkeisestä tuoksusta. Toivottavasti tulevalla viikolla saan kokea myös sen.

Aion varmuuden vuoksi nukkua ikkuna auki, ettei mene tilanteet ohi. (Viime yönä mies oli laittanut ikkunan kiinni, mutta nythän minä saan toimia miten tykkään, kun ei ole kukaan kärsimässä vedosta. Ystävälle pitää vaan tiistaina muistaa sanoa, ettei avaa vierashuoneen ikkunaa, koska sen päällä on linnunpesä. Ei saa häiritä nuorisoa.)

Tosiaan. Minuahan etukäteen jännitti mikä täällä on pesimis- ja poikastilanne. Tänä vuonna pikkulinnut ovat jääneet metsään. Vain rastaat ovat keksineet suojaisat paikat, ja pesiä on siis kaksi. Toinen on mökin sisäänkäynnin terassin luona ja toinen siellä vierashuoneen ikkunalla. Ja mikä draama! Ihminen saapuu, niin pitää räpiköidä, huutaa ja mellastaa. 

Minä eilen jo sanoin terassirastaalle, että kokeilepa mennä siihen pesään kun minä olen tässä. Tapahtuuko jotain pahaa. Ei tapahdu. Mutta ei hän uskonut. 

Minun on niin vaikea arvostaa räkättirastaiden tilannetajua, jota ei ole.

Mutta heidän lapsensahan ovat moiseen syyttömiä, ja siksi vaalin rauhaa ja toivon, että pojasta polvi paranee ja ensi vuonna viisaammat rastaat. Tässä on tikka lennellyt kaikessa tyyneydessään niityn ja metsän väliä, korppi kraakkunut pari kertaa ja liverryslinnutkin ottavat ihan iisisti. Mutta mitä tekevät rastaat? Möykkäävät ja hermostuvat koko ajan. En voi ymmärtää.

Eilen, kun ajeltiin tänne niin tuli vuokra-autoradiosta aika monta kertaa Suvivirsi. Minä olin niin kamalan väsynyt, että siinä kun istuin ihmisvaatekassi sylissäni, taulut selän takana, niin alkoi joka ikinen kerta leuka väpättää ja itku tulla. Koitin koota itseäni ja laulaa mukana. Muistan aina lapsena, kun mietin, että mikä se kapa-aika on. 

Kauniisti jo kapa-aikaa kooristaa kuukkaneen!

Oikeasti minun lempikohtani on se matala, kutsuu elohon ja taas vuosi vuodelta. 

Aargh, taas minä herkistyn ihan vain tässä ajatellessani. No, saa kai sitä ihminen olla kiitollinen. Ainoa varjopuoli on nyt se, että taitaa vasen puoli naamasta kohta kärvähtää auringosta, kun se tuolta paistaa kasvihuoneen katon läpi, enkä ole vaihtanut vielä kirjoitusasentoa. Pitäisi minun nyt pikkuisen huomioida se, että joudun ensi viikolla edustamaan perikuntaa, enkä saisi olla kamalan ryvettynyt mökkipeikko.

No, jos sitten huomenna alkaisin katsoa peiliinkin - tai ylihuomenna. Jos tässä nyt nenä palaa, niin kyllähän se ehtii parantua.

Jäin nyt miettimään, että mitä vielä tänään pitäisi tehdä. On aika kätevää, kun pimeä ei tule käytännössä laisinkaan. Jossain vaiheessa pitää muistaa mennä nukkumaan, mutta ehdin huoletta vaikka saunan jälkeenkin vielä vähän perata yrttimaata, esimerkiksi. 

Raparperihommiin en ainakaan ala. Laskin, että otan varsia mukaan viikon päästä kaupunkiin ja teen siellä sitten chutneytä ja ehkä hilloa. Mehuakin pitäisi. Mutta täällä en ala lieden ääressä höseltää, kun tuvassa on kesällä niin pimeää ja tylsää. Nyt pitää saada olla ulkona - no, saada ja saada, minähän en sitä kysele - koska on kesä.

Nyt ovat sisätilat rempallaan kaamokseen asti, ja sillä hyvä! Ihanaa, on aika anarkistinen olo. Vaikka minua moni pitää tosi pikkuporvarillisena, niin itse olen toista mieltä ja tykkään vähän kapinoida. Paitsi, että pari ikkunaa pitäisi pestä, saunalla ja makkarissa ainakin. Ehkä huomenna.

Minulla on nyt vähän sellainen tunne, että käyn tässä vielä päivän mittaan pitkin omaa pihaani oikein köllölleni nurmikolle ja kuuntelen leivosia. Niin ja käkikin kukkuu - eli häntä seurailen myös.

Otin teille saunakamariselfien peilistä.

Sauna on ehkä vähän ikävä lämmittää vain itselle, mutta teen sen silti. Tietenkin! Voin minä keskilaudemonologeja pitää, vaikkei olisi kuuntelijaa. Ylihuomenna Festivaalijohtajalla on varmaan kärsivällisyys koetuksella, kun minä puran hänelle kaiken, mitä olen parina päivänä ajatellut. 

Jos kävisin vaikka välillä naapurissa höpöttämässä, niin ei olisi sitten niin paljon sydämellä, kun oikeasti saan seuraa.

Ja voinhan minä halutessani vaikka soitella tyttökavereillekin illan päälle, kuten täällä sanotaan.

Mutta ensin savottaan ja sitten saunaan. 

Ai niin! Riisuin eilen talviturkin! Enkä nyt puhu säärikarvojen ajelusta, vaan oikeasta järvikastautumisesta. Minä olen tuolla vedessä, ja se oli huikeaa. Kesämmällähän minä harvemmin menen veteen, kun on niitä heiniä ja kaloja, mutta tykkään tässä välissä pulahdella.