Aika toimia

Ensin luulin, että akileijan juuresta ponnistaa jokin uusi kasvi. Varsin nätti pieni ruusumainen. Ajattelin oikein, että no tämähän on mukava välikausikukkanen, tervetuloa vaan juhlistamaan kevättä Puutarhanurkkaan. Havainnosta vuorokauden päästä eksyin kumminkin taas johonkin lukuisista internetin puutarharaporteista. Siellä oli tehty sama havainto.

Vaan sillä puutarhurilla oli laajempi tietämys. Kyseessä on siis ihan itsensä akileijan poikanen. Kyllä harvalla kukkasella on kautta linjan noin kaunis elämänkaari. Monella on punainen alkuponnistusnuppu kaikesta lupaavuudestaan huolimatta jotensakin vähän räikeä ja kylmänkin oloinen, anteeksi vaan pionit ja muut. Akileijat - kaikenvärisinä - ovat olleet kesäaikoina ihan suosikkitapauksiani aina, mutta nyt ovat sitä myös tähän aikaan kasvukaudesta.

Niitä kasvaa Puutarhanurkassa vain tämä ainokainen sattumainen yksilö. Ryötönperällä ovat levittäytyneet yllätyksellisesti harvakseltaan sinne tänne tilusta. En ole ainakaan minä niitä tarkoituksellisesti viljellyt, esiasukkaiden ansiota ovat. Kovasti olen kiitollinen. Toivon, että oikein riehaantuvat vuosien mittaan ja jonain päivänä on oikea akileijapelto. Pitäisiköhän heitä jotenkin hoitaa, mietin vaan.

Mitenkään tiheäkasvuista ei ole meillä myöskään krookusrintamalla. Heidänkään ilmaantumisesta en voi itseäni taputella selkään, tulevat joka vuosi yllätyksenä. En ole nimittäin vielä opiskellut riittävästi kukkasipuleiden istuttelua ja sommittelua, vaan nyt kun on se lahjapapukaijatulppaani, niin sen sipulit pitää kyllä säästää. Syksylläkö ne sitten vasta maahan laitetaan, niin se taitaa olla. Viisaammat kommentoikoot ja neuvokoot, sama homma edessä nimittäin narsissin ja helmililjan kanssa.

Oikeastaan on aika mukavaa, että krookuksia tupsahtelee esille sattumanvaraisista paikoista. Ei ole liian mahtipontista.

Aloitin ennen yövuoroja kertakaikkisen konkreettiset haravointityöt. Totesin vasiten, että ei se välttämättä ole ollenkaan huono juttu laiminlyödä sitä syksyllä. Paitsi naapureiden mielestä, kun vaahteroiden lehtiä lentelee tuulissa heidän parkkipaikoilleen ja muihin ei-toivottuihin sijainteihin. Silläpä oli kätevä vaivihkaa nyt siivoskella arkipäivänä, kun trafiikki kotikadulla on pienempää eikä tarvitse hehheh-selitellä, että tässä sitä nyt vasta syksyn sotkuja putsaillaan.

Mutta näin kun keväällä haravoi, niin alta paljastuu vaikka mitä ja tulee sitä sisältöä työhön. Ei tarvitse välttämättä olla rinnalla mitään sommittelu- tai somistusmomenttia, kun tulee vaihtelua ihan siitäkin, mitä lehtien alta löytyy. Sieltä paljastui tosin myös erikokoisia oksia ja keppejä, joita olin näemmä hyvässä uskossa varastoinut odottelemaan silppurointia.

Kimppasilppuri on ystäväperheessä, ja kun sitä tulee oltua vähän veltto, niin onhan tässä jo monta vuotta ollut Espooseen liian pitkä matka laitetta hakemaan. Iltaa on ehtinyt istumaan kyllä, vaikka turhan harvakseltaan sitäkin.

Pensasaita kasvaa aika boheemilla tavalla, suorastaan rönsyää. Verrattuna naapureiden pihoihin. Vaan enpä kyllä ole koskaan ollut ankkalinnatyyppisen yhtenäisyyden ystävä. On ohikulkijoillakin enemmän katseltavaa, kun ei ole kaikilla viivasuorat pusikot. Sitäpaitsi kesällä on hyvä näkösuoja, kun antaa kasvaa orapihlajankin oikein korkeaksi. Ei haittaa vaikka olisi säärikarvat ajamatta, kun tunnelmoi kesähepeneessä omalla pihalla. Ei näy kadulle.

Pätkin oksista saunanpesään meneviä kappaleita ja vitsailin kotiväelle, että niistä saavat hyvät löylyt kun minä paahdan illalla töissä.

Totta puhuen olen tullut varastoineeksi myös takapihalle kaksi laatikollista oksanpätkiä, enkä vielä ole edes uskaltanut mennä katsomaan, mikä tila siellä vallitsee. Tuntuisi hölmöltä ja syntiseltä vain heittää ne roskiin. Joku idea siinäkin oli, lämmitys tai askartelu, en voi enää muistaa.

Puutarhanurkan joutomaakohtaan - johon olen myös lintujen vesipistettä haikaillut - on näköjään alkanut onneksi levittäytyä maanpeitekasvi. Heinien lisäksi. Olen antanut niidenkin siinä villiintyä (parempi kuin ei mitään), ja nythän luin olevani melkein trendikäs. Kotilieden artikkelissa oikein nimenomaan kerrottiin, että suomalaiset eivät oikein ymmärrä koristeheinien päälle. Että heinääkin pitää puutarhakasvina arvostaa. 

Minä arvostan. Tervetuloa vaan taas tuulessa huojuvat tuppaat. Ehkä vähän pitää kumminkin vielä sitäkin kohtaa siistiä.

Tyytyväisyystauoilla portailla silmäilin samalla sisäänkäyntiäkin vuodenajan vaihtumisen hengessä. On leppoisaa ajatustyötä synkistelyn ja työnteon sijasta pohtia, miten tänä vuonna pihatavaransa sijoittelisi. Haaveilen myös hedelmälaatikkoon tehdystä yrttiviljelmästä, johon kyllä ostan valmiit taimet. Jokohan sen voisi rakentaa, jos muistaisi nostaa yöksi sisälle ulkoeteiseen. Mieli tekisi.

Uusimpiin tavaratulokkaisiin kuuluu pikkusiskolta saadut koristelasipullot perhosteemoineen. Otin ne "hoitoon" vaan, jos vaikka siskon mieli muuttuu. Hän kun halusi juuri niistä eroon, veivät kuulemma liikaa tilaa nyt kun vauvakin oli tullut. Jännä ilmiö, että meinaako hän sitten pitää vauvaa ikkunalaudalla. Tuli ehkä vähän kiusoiteltua tuoretta äitiparkaa, joka hormonihuuruissaan koitti vain saada kotinurkkiinsa tolkkua ja ehkä sitä kautta mieleensäkin.

Kyllähän minä itsekin tiedän, että nurkkiin kertyneiden tavaroiden pois- tai uudelleenjärjestely on mitä järkevintä toimintaa. Tiskaamisen lisäksi. Niillä mieli seesteytyy.

Laitoin perhospullot nyt roikkumaan ja tuumin, että kun niihin on jotenkin vaikea virittää kynttilöitä, niin ehkä voivat toimia pieninä maljakoina katkenneille kesäkukkayksilöille.

Seuraava kiireellinen haravointikohde pihalla on se, johon kohta nousee valkovuokkomeri. Tiedän, että siellä ne alla jo lymyävät ja riemastuvat valosta. Vielä se osuu siihenkin nurkkaan, kun ei ole pensaissa ja puissa lehtiä. Sinne paistaa kesäisin vain ilta-aurinko, ja jos olisin kasveja paljonkin istuttelevaa sorttia, niin voisi puhua jopa pihan ongelmakohdasta. Harva kasvi siellä viihtyy kuunliljojen lisäksi.

Lannoitustakin pitäisi taas opiskella, että jos siitä olisi sitten kesäkuumalla jotain apua kitukasvuisissa ja kuitenkin kuivissa varjopaikoissa.