Enteili syys.

Miten minusta tuntuu, että kaikkien muiden viikonloppupäivitykset on tehty auringonpaisteesta. Ollaan oltu poutaisilla festivaaleilla ja rannoilla. Meillä mökillä yksinkertaisesti satoi. Edes ilmatieteenlaitos ei ollut oikein kärryillä Ryötönperän säätilasta, kun ennusti eiliseksi vain pilviä ilman pisaroita. Minähän säämummona ravaan meteorologien nettisiviuilla aivan alvariinsa, etenkin maaseutuoloissa. Eikä tämäkään viikonloppu tuonut siihen asiantilaan poikkeusta.

Vaan en minä valita. Annoin villapaidan ja farkunlahkeiden pikkuisen kastuakin. Se eilinen sade oli nimittäin oikein nätti ja lempeä. Sellainen hiljainen, pehmeä, melkein niin kuin olisi ollut vain tosi kostea ilma. Ei äitynyt ropinaksi kuin vain hetkeksi. Silloin minulla tuli mieleen, että pitäisikö ottaa Kultis (Tuttavallisesti vakiintunut jo nyt Kultahattu-kirjan lempinimeksi, vaikka meillä on Päivin kanssa vasta sen lukupiiri alussa.) ja lasi punaviiniä. Mennä saunakamariin lukemaan. 

Ihana ajatus.

No mutta, sen sijaan minä kumminkin keskityin kynttilä- ja lyhtyasioihin. Miten voikaan ihminen saada kulumaan oikein kertakaikkiaan monta tuntia, ihan vaan siirtelemällä asioita paikasta toiseen. Jotenkin perjantai-iltana ärsytti, kun järveltä pikkuisen henkäillyt leppoisa tuuli sai kynttilät palamaan kumman hermostuneesti.

Sitten oikeastaan kyllästytti sekalainen kynttilävalikoimakin. Että olin nostellut pöytään vaan nurkkiin unohtuneita puoliksi poltettuja yksilöitä. Joskus minä kyllä tykkäänkin sellaisesta kirjavuudesta, aina ei ihminen kaipaa harmoniaa. Oikein vasiten tulee toisinaan askarreltua huvikumpuhenkisiä asetelemia. Ja miksei sellainen olisi mennyt nytkin, mutta kun se levottomuus niissä liekeissä oli niin kiusaannuttavaa.

Voihan se olla, että valoasetelmien uusiksi laittaminen liittyy myös vuodenajan vaihtumiseen. Säätilan takia syksy oli mielessä aika paljonkin. Tavallaan ihan hyvä, niin tulevat nämä kesäiset päivät vähän niin kuin yllätyksenä. Muistan toissasyksynä, kun vielä syyskuukin oli ennätyksellisen lämmin. Mitä kaikkea ihanaa tässä onkaan vielä edessä. Ja kun illat ovat jo aika pimeitä, niin lyhtyasiat ovat taas prioriteettilistan kärjessä.

Pitäisi ehkä keksiä syksyyn jotain muutakin teemaa, lähimmäiset kyllästyvät jos olen loputtoman yksipuolinen.

Ai niin. Saattoi se kynttiläasetelman vaihtaminen johtua siitäkin, etten halunnut minkään muistuttavan perjantai-illan pizzamössöstä. Haluttiin uusinta grillipizzasta. Siitä, mistä elvistelin loman lopussa. Mies ajatteli olla tehokas ja täytti leipomansa pizzapohjat valmiiksi. Jotenkin molemmat unohdettiin, että grillipizzassa on se välivaihe, että ensin pohja kuumalle kivelle ja vasta lennossa täytteet.

Tuli mössöä. Pahaa. Pakko sitä oli vähän syödä kun oli nälkä. Kyllä muuten haisee palanut mozzarella hirveältä. Korjattiin tilanne eilen, ja onnistuttiin, Luojalle kiitos. Minä olen grillipizzafani.

Olen vuosien saatossa harjaantunut vähän myös myrskylyhtyjen suhteen. Niinpä uskaltauduin räpelöimään niitä ja nykyään saan jo lasin ehjänä pois. Siis pesemistä varten. Kyllä öljylyhty - ja mikä tahansa muukin valonlähde - on nätti ilman nokea. 

Minä en vaan ole vielä keksinyt tekniikkaa lasin irrottamiseksi täydellisesti. Aina joudun vääntelemään, ja rautapidikkeet eivät enää koskaan asetu nätisti ristiin takaisin lasin ympärille. Jos jollakulla on tämän välttämiseksi joku hyvä neuvo, niin otan vastaan, kiitos. 

Tulee jotenkin osaava olo, kun pärjää myrskylyhtyjen kanssa. Niin kuin oikeasti olisi taitava ja merellinen.

Yhteen lyhtyyn oli viimeisen leposijansa järjestänyt yöperhonen. Otin hänen maallisen tomumajansa talteen, kun se oli niin rauhaisa. Miestä puistatti, kun esittelin perhosta. Kumma, että aikuinen ihminen kammoksuu viatonta kuollutta hyönteistä.

Hyötykasvirintamalla oli aika mielenkiintoista. Mies kun meni mökille jo torstaina etukäteen, niin sain aika paljon kännykkäkuvia kasvimaalta. Sitten saatiin pottuekspertiltä viestiä, että kannattaisi kurkata perunarintamalle. Pieniä olivat, mutta eivät taudin saastuttamia. Varrethan kuolivat jo yli kuukausi sitten. Jätettiin perunat maahan vielä, jos vaikka kasvaisivat edes isovarpaan kokoisiksi.

Jäin miettimään, että mitähän kaikkea tehdään kurkkuyrtillä, kun sitä on aika paljon. Kuulin, että ystäväperheessä sitä oli laitettu täytekakun koristeeksi. Meillä syödään niin vähän kakkua. Tai siis ei leivota koskaan. Minä olen suuri kermavaahdon ystävä, että miksei sitä voisi vaikka ensi viikonloppuna jonkun tortun pyöräyttääkin, jos vaan on sitä kermaa paljon päällä. Ja sitten niitä kurkkuyrtin kukkia. Ja niitähän riittää.

Suurin yllätys oli ruusupapu. Kuva ohessa. Hän oli kasvanut yli tiipiinsä ja kukki valtoimenaan, kuten näkyy. Nyt todellakin toivotaan lämmintä syksyä, että saataisiin myös satoa. Pitää sitten ottaa tikapuut käyttöön, että yletytään kaikkiin papuihin. Erittäin kaunis pihamaan piriste, kun muu tontti kaipaa lähinnä viikatetta.

Että jos vaikka ei tule papuja, niin ilon aihe oli kumminkin tämä:

Siinä vaiheessa, kun mies eilen kanniskeli saunapuita, minä keksin laajentaa astelematyöni kukkasiin. Kun sade oli piinannut itse viljelemäni ruiskukat pitkin maata, niin minä leikkelin ne sieltä talteen nätiksi muistoksi kesästä. Ja talvi-iltojen lupaukseksi seuraavasta suvesta. Viime vuonna tein saman homman olkikukkien kanssa, ja on se kuulkaa totta, että lohdutuksen niistä saa kun on kaamos ja pakkanen. 

Olisin kyllä jotenkin toivonut, että ruiskukka olisi voinut lisääntyä pihamaalle itsenäisesti, mutta nyt ei varmaan niin sitten tapahdukaan, kun kerran keräsin kukintoja sisälle kirjoituspöytäni tunnelmaa ylläpitämään. Liitin joukkoon myös pari laventelinkukkaa, niin saa nenäkin elämyksiä sitten kun pihalla tuoksuu vain mädät lehdet ja kura.

Paitsi että kyllä minä siitäkin hajusta tykkään.

Ei kovin massiivinen sato.

Kotimatkalla meihin iski yhtäkkiä hirvittävä säilöntähimo. Melkein poikettiin maaseutupuoteihin hankkimaan avomaankurkkuja. Mutta sitten vakavoiduttiin sen tosiasian edessä, että taas tuli hätäinen lähtö mökiltä ja tillit ynnä viinimarjanlehdet jäivät sinne. Tuntui niin typerältä ajatella niiden ostamista kaupasta, kun omassa maassakin on.

Lähdettiin sitten visioimaan, että ensi viikonloppuna kun palataan mökille, pidetään oikein pikkutalkoot säilönnän hengessä. Minun piti googlailla miehelle etikkasienten ohjetta, itse tunnelmoin myös punajuurireseptin äärellä. Suunniteltiin, että viedään kotoa mukana kaikki isot lasipurkit ja se sellainen laite, jolla saa juureksista spiraalia.

Sitten tehdään kaikenlaisia kokeiluja. 

Minä jäin miettimään, että kauanko niiden pitää sitten lillua liemissään, että pääsee maistamaan. Pitääkö odottaa jouluun asti, vai joko esimerkiksi pyhäinpäivänä pääsee maistelemaan. Paitsi että silloin on työkaverin suuret syntymäpäiväjuhlat, ei olla mökillä. Jos antaisin lahjaksi itse etikoitua punajuurinauhaa. Niin sitä mieli jo askartelee syksyn aikataulujen parissa. Kai se on luonnollista.

Olipa ihana viikonloppu. 

Uni maistui oikein makeasti mökkisängyssä, vaikka siinä onkin keskellä kuoppa, johon aina jossain vaiheessa yötä valun ja selkään sattuu. Olisin tänäänkin voinut nukkua vaikka koko päivän. Ehkä se johtui arjen lyhyeksi jääneistä unista. Oli aamuvuorot ja niitä ukkosia Helsingissä kahtena yönä peräkkäin. Tuli valvottua kun salamoi ja odotin, koska katon läpi räsähtää minuunkin. 

Tuleekohan vielä ukkosia, vai saakohan tässä jo alkaa ihminen nukkua yönsä rauhassa.