Kultahattu (Lukunurkka)

Luulin, ettei melkein kukaan ole lukenut Kultahattua (1925). Sitten kun töissä vouhkasin siitä, miten olisin toivonut bussimatkan kestäneen pidempään - sillä kirja oli nautittava - jotta olisin saanut lukea Kultista, niin kävi ilmi että kaikkihan sen ovat lukeneet. Varsinkin miestyökaverit, joka ikinen kolme. Oikein vielä sanoivat että "tietenkin". Heille ei tullut ollenkaan yllätyksenä se, että minä oikein kovasti pidin kirjasta.

Sitä vaan mietin, että mikähän Kultiksessa lopulta nyt sitten niin ihmeellistä oli. Voi olla, että pidin enemmän tyylistä kuin itse tarinasta. F. Scott Fitzgerald ei selittele, ei jankkaa, jaarittelusta nyt puhumattakaan. Asiat esitellään sellaisina kuin ne ovat. Tai siis, mistäs minä tiedän kun en ollut paikan päällä, mutta sellainen tunne ainakin tulee. Ja älykkäitä havaintoja ihmisistä ja pikkuisista eleistä, tykkäsin.

Juoni eteni joutuisasti, ei pysähdelty liiaksi maalailemaan kohtauksia. Asioita tapahtui ja ihmisillä riitti juttua. Kamalan kätevää, ei todellakaan ehtinyt pitkästyä. Vaan jotenkin kumminkin jäin miettimään, että mitä minä kaikesta nyt sitten lopulta sain. Minusta minähenkilö oli oikein mukava kaikessa arkisuudessaan ja sopiva kontrasti rikkaiden hömpötyksille. Mutta itse tapahtumat, eli lähinnä ihmisten sekoilut - eivät ne minuun kovin suurta jälkeä jättäneet.

Kirja oli huomattavasti yksinkertaisempi ja kevyempi kuin oletin. Tai sitten minulta jäi jotakin tosi oleellista käsittämättä. Vasta lukemisen jälkeen kävin pikkuisen googlailemassa, ja täytyy kyllä sanoa että aika mielenkiintoisella tavalla on Kultahatusta haettu vertauskuvia, oikein tosi syvällisiäkin. Voi herranjestas, pitääkö sitä aina olla loputtomasti merkityksiä kaikessa. Haluaisin kysyä itse Fitzgeraldilta, että noinko hän on itsekin tarkoittanut. Että esimerkiksi vihreä valo vastarannan Daisyn laiturilla on todellakin paljon enemmän kuin pelkkä valo. No, miksei se voi ollakin, jos kirjailija olikin salaa taipuvainen lyriikkaan ja metaforiin.

(Tämä on kuva nykyajasta ja mietin kovasti,
kuka tällaisia käyttää.)

Ja jotain jazzin aikakauden mahtavaa kuvaustakin on Kultahatussa nähty. Jos nyt Gatsbyn bileissä soi pari kertaa jazz, niin ei sen minun mielestäni tarvitse tarkoittaa että sivuille on painettu isokin palanen jazzin kultakautta. Minulle jäi muuten vähän epäselväksi lopulta se, että miksi Gatsby niitä juhliaan piti. Oliko se vaan tosiaankin sen takia, että jonain päivänä Daisy keksisi ilmaantua ilman kutsua paikalle, niin kuin suurin osa vieraista. Jaahas, mikähän nyt onkaan kun huomaan että syvälliset analyysit kirjasta taitavat suorastaan ärsyttää.

Ehkä olen jotenkin yksinkertainen ja muutun puolustusreaktiona ylimieliseksi.

Voi olla, että minun täytyy lukea kirja vielä uudelleen, joskus. Tuli tunne, että minulta jäi jotakin olennaista huomaamatta Kultahatusta. Meniköhän lukukokemukseni nyt aivan viihteen puolelle. Glamourista nauttimiseen.

(Kyllä sellainen on ihan kivaakin ihmiselle, jonka elämästä glamour on aika kaukana ja sitä edustavat lähinnä omituiset unet. Viime yönä esimerkiksi tapasin Heidin Hautalan hakunilalaisessa kerrostalossa, jonka hissi reistaili ja rappukäytävässä oli paljon Hautalan kissoja. Osalla oli oikein pitkä turkkikin. Toisessa unessa työkaverin pikkulapsi opetti minulle, että mikä on oblikaatio. Glamoröösi sana.)

Otin Kultahatun vielä uudelleen nyt työmaalla puheeksi, ja sain vähän selvennystä siihen miksi kirjaa pidetään klassikkona. Kieli kuulemma on hienoa - niinpä - yksi työkaveri oli lukenut kirjan nuorena englannin läksynään. Historiallista oli kai myös sukupolven kuvaus, joutilaisuutta, ylimääräistä varallisuutta, individualismia ja sitä jazzia siinä sitten höysteenä. Oman aikansa tuotteena Kultis on kuulemma ehdoton amerikkalainen merkkiteos, katsaus yhteen New Yorkin hetkeen. Pitäisi siis vissiin kirjojen kanssa muistaa myös kirjoittamisen ajankohta, eikä miettiä koko ajan vaan että minä minä minä ja että mitä minä ajattelen.

Jäin miettimään - ihan vaan viihteekseni sitäkin - että ketkä nykyaikana mahtaisivat edustaa kultahattulaisia, jos tarinan siirtäisi tähän päivään. Mielenkiintoista.

Suunnittelen, että kaamosaikana katsoisin ainakin pari Kultahattu-elokuvaa. Ehkä pidän jonkun teemasunnuntain. Mielenkiinnolla seuraan, mitä mutkia niissä on ehkä oiottu ja mitä jopa lisätty. Lisäksi voisin lukea muitakin Fitzgeraldin kirjoja. Ja odotan myös mitä Päivi sanoo, kun on Kultiksensa lukenut. Minä en malttanutkaan pitää kirjaa sivussa niin, että oltaisiin luettu yhtä aikaa.

"Olin puhunut hänen kanssaan viime kuun aikana ehkä kuutisen kertaa ja pettymyksekseni olin havainnut, ettei hänellä ollut juuri mitään sanottavaa. Ja niin ensimmäinen vaikutelmani, se, että hän oli jollakin epämääräisellä tavalla merkittävä henkilö, oli vähitellen haihtunut, ja hänestä oli tullut vain ylellisen naapurihuvilan omistaja.

     Ja sitten tuli tuo hämmentävä ajomatka. Ennen kuin olimme ehtineet West Eggin kylään, Gatsby alkoi jättää hienoja lauseitaan kesken ja takoa epäröivänä toffeenvärisiä housunpolviaan.

     - Sanohan, vanha veikko, hän lopulta sai yllättävästi sanotuksi,  - mitä mieltä sinä oikeastaan olet minusta?
   Hiukan typertyneenä aloin ladella ylimalkaisia vältteleviä sanoja, jotka sopivat vastaukseksi tuollaiseen kysymykseen.

     - Minä kerron sinulle nyt hiukan elämästäni, hän keskeytti. - En halua sinun saavan väärää kuvaa minusta niiden juttujen perusteella, joita kuulet.

     Hän siis tiesi niistä eriskummallisista syytöksistä, joilla keskusteluja hänen seurusteluhuoneessaan maustettiin.

     - Minä kerron sinulle ehdottoman totuuden.

Hänen oikea kätensä kohosi äkkiä vaatien taivasta todistajaksi."