Enimmäkseen liiterissä

Innostuin eilen opiskelemaan huuliharppua mökillä. Miesparka toimitti yleisön virkaa. Kylläkin ihan vapaaehtoisesti. Se ei ole meillä aina ihan itsestäänselvyys, kun toteutan performanssiviettiäni. Yössä raikasi Amazing Grace, Lentäjän poika ja Oi jouluyö. Aika pitkään ja tauotta, koska piti kerta kerran jälkeen vähän viilata ilmaisua.

Syytämme ilmiöstä ystävien tyttölasta. Hän vieraili meillä ja kiinnostui sekä peikkokokoelmastani että soittimistamme. Eli nokkahuilusta ja huuliharpuista. (Kitarat ja saksofoni ovat kotona, ja ehkä ihan hyvä niin. Meidän kummankin soittotaidot ovat jääneet ala-asteelle.) Jälkimmäiset jäivät lapsen jäljiltä esille, enkä minä siispä pystynyt pitämään niistä näppejäni erossa.  

Oltiin saunassa kun auto ajoi pihaan ja tuli heti vielä lämpimämpi olo kun tämä paikallinen ystäväperhe tuli yllätysvisiitille. Olivat kyllä yrittäneet soitella ja viestitellä, mutta puhelimet olivat sisällä äänettöminä, niin kuin melkein aina mökillä. Paitsi jos on sellainen viikonloppu, että haluaa koko ajan raportoida kavereille kaupunkiin. Nuoruudenystäväni tuntee minut niin hyvin, että oli todennut miehelleen että "Ne on rannassa. Ei ne kuule puhelinta, mennään silti." Ajatella. Minusta on oikein hienoa, että minua pidetään ihmisenä joka on enimmäkseen rannassa. Jotenkin romanttista.

Paitsi että tänä viikonloppuna olin enimmäkseen liiterissä. En ollut ollenkaan suunnitellut, että saisin paljon aikaiseksi. Mutta niin vaan yhtäkkiä tapahtui ja nyt on kuulkaa mahtava jatkaa talvenvarapolttopuiden tekemistä. Aivan on niin siisti ja tyylikäs liiteri, että pohdittiin josko pidettäisiin siellä pienet tanssit oikein.

Otin tällaisen muodikkaan omakuvan.

Aikuinen minussa oli salakavalasti hyväksynyt sen tosiasian, että nyt ei ollut pihamaalla patsastelun tai luonnossa liikkumisen aika. Puhumattakaan, että olisi pelkästään istuskellut portailla tai rannassa viiniä litkuttelemassa. Täytyi alkaa varustautua talveen, tehdä inventaario polttopuista (Tiedossa on aika paljon puutöitä tässä vielä, että pärjätään.), siirrellä ylimääräiset romppeet pois tieltä ylisille ja siivota kesää pois.

Metsässä ja rannoilla olisi kyllä ollut tosi kaunista. Sade oli pehmeää ja tunnelma jotenkin seesteinen. Paitsi että pikkulinnuilla oli omat hommansa, ja meiltä oli taas nypitty villoja hirsien välistä ja levitelty niitä pitkin terassia. Minä keräsin ne kippoon, vähän niin kuin talitinteille vihjeeksi ja kysymykseksi, että minkä takia eivät vie aina tuppo kerrallaan suoraan pesään. Miksi niitä otetaan ja sitten jätetään näyttävästi esille. Saattaa sitäpaitsi tulla orava ja noukkia parhaimmat lämmikkeet itselleen.

Siellä ne villanpalat olivat taas tänä aamuna levitettyinä pitkin poikin kipon ympärillä. Eivät ymmärrä lintuset siisteyttä samalla tavalla kuin ihmiset.

Seuraavan kerran kun päästään mökille, on jo lokakuu. Hui. Aika menee ihan liian nopeasti. Onkohan silloin enää lehtiä puissa ollenkaan. Toisaalta talven läheisyys alkaa väistämättä muistuttaa myös seuraavasta keväästä. Pihamaata tulee tarkasteltua taas vähän niin kuin uusin silmin. Tulee mietittyä, että kuinkahan paljon vielä ehtii tehdä raivuuhommia vai meneekö kaikki aika ennen pakkasia puutöissä.

Liiteristä löysin kylläkin myös kukkasipulini. Eli ainakin sen verran saan askaroida pihalla, että perunanarsissit pääsevät maahan. 

Niin ja yksi ihana ystävä täältä blogimaailmasta ilmoitti, että lähettää minulle valkosipulia istutettavaksi. Ei jää sekään asia enää haaveilun asteelle, vaan aion ihan opiskella maanparannusasioitakin, jotta onnistutaan. Minä raportoin kyllä sitten, tietenkin.

Liiterin siivous taisi olla juuri sitä mitä tarvitsin. Jotenkin oli sekava olo sairaana makoilun jäljiltä, elimistö kaipasi tekemistä ja mieli jotain järkevää. Tuntui ihanalta järjestellä perikunnan romppeita, oikein nautin kun kiipesin ylisille, vaikka kumarassa olo sattui vähän selkään. Pakotin miehen avuksi ojentelemaan alhaalta sitä kaikkea turhaa, mitä ollaan keräilyviettimme huumassa haluttu säilyttää.

Että jos tulee esimerkiksi taideinspiraatio. Hmm. On materiaalia.

Sanotaan kai, että kodin siisteystasapaino heijastaa suoraan joidenkin ihmisten mieleen tai kertoo jotain sisäisestä voinnista. Onkohan minun sieluni liiterissä, kun en malttanut sieltä melkein tulla pois ollenkaan. Piti seistä keskellä ja ihastella. Somistaakin pikkuisen. Ihan hyvin vanhat sukset ja muut olisin voinut nekin siivota pois näkyvistä. Mieskin vähän ihmetteli, kun halusin jättää ne koristeeksi esille. 

Sitten minä vielä lopuksi lakaisin ja asettelin klapikoneen ja sahauspöydän oikein hienosti rinnakkain odottamaan ensi kertaa. Viritin jopa työvalaisimenkin oven pieleen. Niin sitä jo tulee ajateltua kaamoksen hämäriä päiviä ja mustia iltoja.

Rantaan minä tein kunniallisesti reservipuita, joita ei vielä saa käyttää. Uhosin oikein kärsivälliselle puolisolleni, että nyt ei näihin ja penkin alle säilöttyihin puihin sitten kosketa. Ne ovat siellä sitä varten, että kun jonain hyhmäisenä pakkasperjantain iltana saavutaan pimeässä mökille, niin on varmasti puita. Saa heti tulet kaminaan ja kiukaaseen.

Sellaista mökkiviikonloppua ei olekaan, etteikö ensimmäisenä iltana olisi päästävä saunaan. Vaikka olisi miten myöhä ja arktista. Sitten tulee niitä laiskoja pimeän vuodenajan päiviä, kun melkein aamusta asti tulee tunnelmoitua saunakamarissa ja lämmitettyä päiväsauna.

Silloin saa käyttää reservipuita.

Vielä en laittanut rantaa ihan talviasentoon. Kamarin peti on edelleen levitettynä patjoineen ja peittoineen päivineen. Saa nähdä, laitanko sitä ollenkaan penkiksi tänä vuonna. Niin se houkuttelevasti nyt kutsuu köllöttelyyn. Pian tässä, kun ulkoilma kunnolla viilenee, saunan lämmittäminenkin kestää kauemmin - niin on se kiva että lämmittäjällä on mahdollisuus jäädä halutessaan kamariin vaikka lueskentelemaan tai kuuntelemaan radiota pehmeällä pedillä.

Kyllä jäi vielä siivottavaakin. Liiterin päädyssä ulkona minulla on sellainen kestorompeläjä. Ihan pistää nyt silmään, kun tietää miten siististi kaikki on varastoitu sisälle. Minun täytyy ensi tilassa seuraavalla kerralla kanniskella ylimääräinen romu pihapiiristä liiteriin muiden asioiden kanssa järjestykseen. Hyvästi kasat, tervetuloa siisti pihapiiri, jolle on kiva lumen sitten aikanaan asettua.

Minähän tunnen itseni näköjään melkein uudestisyntyneeksi, onpa kummallista. Jos sielunelämä on todellakin näin tiukasti sidoksissa liiteriin, niin täytyy nyt vaalia sitäkin rakennusta oikein huolella.

Leikkimökin purkamisesta tullut kasa täytyy sekin vielä siivota pois, osan sentään kanniskelin eilen sadesuojaan kuivumaan ja odottamaan pääsyä polttopuiksi. Se on niin ruma raato Ryötönperän paraatipaikalla, että talven yli se ei saa jäädä pilaamaan niittymaisemaa.

Katselin aamulla ensi viikon sääennustuksia. Saattaa tulla ensimmäiset pakkasyöt mökille. Siitä huolimatta minä ihan pikkuisen olen barrikadeilla, enkä suostunut jättämään vielä yhtään peruslämmitystä päälle. 

Olen huomannut, että käytän nykyään ilmaisua aamutakka. Se tarkoittaa sitä, että jos herään mökillä paljon aikaisemmin kuin muut - mistä tykkään - niin lisään aamuhiljaisuusluksukseeni myös takkatulen. Siitä on tietenkin ilon lisäksi myös hyötyä, varsinkin näinä aikoina kun torppa alkaa tuntua jo vähän viileältä, mutta ei vielä niin paljon että viitsisi sähköllä lämmittää. 

Tänä aamuna ei jäänyt aamutakalle aikaa, kun nukuin vähän pommiin (sitä se teettää, kun yöllä löytää sisäisen jazz-muusikkoutensa ja huuliharppuja) ja ehdin hoitaa vain pakolliset kotiinlähtötohinat. Mutta eilen minä heräsin jo seitsemältä kulutin aamun ensimmäiset tunnit takkahommissa. Ulkona satoi ja oli aika tunnelmallista. 

P.S. Kiitos ihanista viesteistä, joilla piristitte minun arvoisaa flunssamarttyyriuttani!