sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Jatkuvuutta luvassa!



Syksyn eniten odottamani viikonloppu ja miniloma mökillä on nyt sitten takana. Kun minä sitä ajattelin etukäteen, niin vähän huoletti että tuleeko haikeus tai joku muu palleaa painava tunne näin sunnuntain koittaessa. Mutta ei kuulkaa ole ainakaan vielä iskenyt mikään suruisuus, vaikka juuri saavuttiin kotiin. Muutamat arkiset asiat toki tulivat mieleen, mutta sellainenkin tuntuu ihan hyvältä. Pitää varata Tumppi-kissalle parturiaika, huomasin. Alkaa olla turkki jo niin takussa, että saan kohta huomautuksen eläinsuojeluviranomaisilta. 

Vaan vielä tämän illan aion tunnelmoida viikonlopun muisteloissa, huomenna vasta kohdataan arkiasiat.

Veikkaan hyvän tuulen syyksi sitä, että tuli yhteisesti vietettyä niin onnistunutta aikaa. Ihminen on aika etuoikeutettu, jos näin aikuisenakin on vielä leikkikavereita. Minä palaan leikkiteemaan kohta, ensin haluan antaa nimittäin puutarharaportin.

Oli juuri sopivanlaisesti pientä hyötymaahommaa eiliseksi, ulkoilun hengessä puuhastelin ja ehdin sen lisäksi oikein mainiosti parantaa maailmankin miesväen kanssa päiväsaunan lämpiämistä odotellessa. Puutarhaeksperttiystävä sen sijaan käänsi koko pottumaan, riisui ruusupaputiipiin ja vieläpä papumaankin myllersi.

Yhdessä varmistettiin netistä, että totta tosiaan iisoppi oli sittenkin lähtenyt kasvamaan keväällä kylvämistäni siemenistä. Nätti kasvi on se. Siirsin hänet perheineen saunapolun varteen osaksi Japanialaista puutarhaa. Olisi hienoa, jos sinne syntyisi oikein iisoppipensaisto.


Erityisen juhlavaa oli valkosipulin istutus. Nimenomaan tulevasta sipulimaasta siirsin ne iisopit pois. Koska se on ehkä pihan paras paikka tälle kokeilulle, jonka todellakin toivon onnistuvan. Ainakin se hartaus, jolla valkosipulin viljelyyn suhtauduin, sai aikaan tunteen että tässä ei nyt mikään voi mennä pieleen. Nimesin heidät Leenasipuleiksi istutuskynsien lahjoittajan mukaan. Ja sopi siksikin, että mökillä aikoinaan asustellut isoäitini oli myöskin Leena.

Vaikka muistelisin, ettei hän kyllä ollut mikään valkosipulin käyttäjä. Mutta ei se mitään, minä olen.

Minä äsken paluumatkalla tunnelmoin, että noinkohan saan ensi vuonna itsekasvatettuja ja -marinoituja valkosipulinkynsiä laittaa vaikka joululahjoiksi. Kyllä vähän jännittää, miten tässä nyt edes malttaa odottaa kevättä ja sitä että Ryötönperän eteläpenkissä alkaa näkyä elämän merkkejä. Muutaman kukkasipulin laitoin penkin toiseen päähän. Että on sitten toivottavasti myös silmäniloa heti, kun kevät koittaa.

Jotenkin näin kun askaroi tällaisten asioiden parissa, tuntuu erityisen lohdulliselta. Että ei se kevät ehkä olekaan niin kaukana. Minä taidan jatkaa vielä joitakin syysistutusasioita sitten kun parin viikon päästä taas mennään maalle. Silloinkin mukaan tulee ehkä yksi puutarha-asioista tietävä ystävä. Voin kysellä kaikenlaista.

Puutarhaeksperttiystävä käänsi sipulipenkinkin minulle hienoksi!
Olen kiitollinen.
Sinne maan uumeniin kun peittelin sipulinkynnet, niin ihan tuli mieleen sellainenkin ajatus, miten ihmeellistä on sekin, että siellä he sitten talven ovat - ihan noin vaan - ja keksivät keväällä lähteä kasvamaan. Vähän niin kuin minulla olisi jokin mieletön salaisuus muhimassa. Vaikea löytää sanoja sille tunteelle, ei se nyt niin suuri ollut, mutta mielenkiintoinen. Pidetäänköhän minua jo ihan hulluna, kun tällaista kehtaan edes kertoa.

Sinne ne jäivät, kaikki kaksitoista. Mies ehdottikin saunassa, että jos niiden nimi olisikin Leenan opetuslapset.


Lisäksi viljelin karhunlaukan siemeniä. Sinne perustamaani yksikköön, johon alkukesällä istutin ne pari taimeakin. Jos siemenet eivät suostu keväällä itämään, pitää taas kääntyä Taimilaarin Iiriksen puoleen ja tilata lisää valmiita kasveja.

Siinäpä ne tärkeimmät kasviasiat olivatkin. Ihana tietää, että vielä tulee lisää! Oikein pitää nyt selvittää, mitä kaikkea ehkä voisin nyt lokakuussa istutella tahi viljellä. Kukkia ajattelin.

Vaikka kesä onkin nyt tältä vuodelta kerätty tontilta aika tarkkaan pois. Puutarhaeksperttiystävä piti siitäkin huolen, että nostettiin perunat. Tai siis hän nosti. Ahkera ihminen. Söimme eilen illalla aterialla pikkuruisia pottuja, ja taivasteltiin miten hyvältä ne lokakuussa maistuivatkaan. Heidän kasvunsa pysähtyi heinäkuussa johonkin mystiseen tautiin. Minusta on aika ihmeellistä, että eivät olleet maatuneet jo maaksi vaan aivan olivat syömäkelpoisia, hyviäkin oikein. Kiva on niitä ensi viikolla kotonakin vielä iltaisin keitellä.


Jo saunassa virisi pieni keskustelu viime kesän Ryötönperän filmifestivaaleista ja jatkosta. Syntyi lopullinen päätös siitä, että festivaalit järjestetään ensi vuonnakin ja että asiasta täytyi pitää virallinen palaveri vaatteet päällä, vielä samana päivänä. Kun minä Pääsponsorina istuin hetken myös kahdestaan löylyssä Festivaalipuheenjohtajan kanssa, sovittiin jo ensi vuoden festivaalien pääteemasta. Se paljastetaan sitten omana ajankohtanaan.

Tämä on nyt siis se leikkiosuus. Minua niin huvittaa se, että näin sitä aikuisenakin kehitellään kaikenlaisia leikkejä. Ja Ryötönperän filmifestivaalien hierarkia täyttää kaikki leikkimisen tunnusmerkit, melkein niin kuin jokin roolipeli.

Minusta on oikein hauskaa käyttää muka valtaa, mutta jaetusti.

Palaveri järjestettiin illan pimennyttyä liiterissä. Koska - sen voin paljastaa - ensi vuonna elokuvaesitykset tullaan pitämään siellä. Nyt ei saa sitten talven mitaan kerätä kamalasti rompetta sinne, että säilyy katsomolle tilaa. Valkokankaan kiinnitystä piti myös miettiä, mutta sellainen käytännön yksityiskohta jäi sitten kuitenkin näköjään toiseen ajankohtaan.

Kovasti yrittivät kokouksessa virittää keskustelua hallinnosta ja organisaatiosta. Minusta sellainen oli tylsää ja torpedoin saman tien idean siitä, että virallisesti jaettaisiin päällikköys hallinnolliseen ja taiteelliseen johtajuuteen. Nehän ovat jo olemassa! Minä vastaan miljööstä ja Puheenjohtaja taidevalinnoista, joita minä komppaan kun en paremmistakaan tiedä.

Laadin kokouksesta pöytäkirjan, ja vielä pitäisi vuodenvaihteen tienoilla olla vuoden 2013 toimintakertomus ja ensi vuoden suunnitelma ihan paperillakin. Lisäksi Puheenjohtaja lähetti viime festivaalien vieraille palautelyselyn ja soitimme ihmiselle, jonka toivomme saapuvan ensi kesänä artistivieraaksi. Ruotsiksi. Kunniavieraaksi kutsuin äitipuoleni, jolle myös soitettiin. Niin ikään ruotsiksi. Olin juuri siinä mielentilassa, että puhuin taas kaikkia maailman kieliä.

Oli vissiin viinin lisäksi noussut ruhtinattaruus ja pääsponsorius päähän, itsetuntoa oli. Myönnän, ehkä vähän liikaakin.

Yksityiskohta liiteristä.
Kyllä nyt on mukava lähteä kohti uutta vuodenaikaa ja suoranaista aikakautta, kun on tehty hyviä suunnitelmia. On jatkuvuutta ja hyviä - suorastaan pakottavia - syitä tavata näitä ystäviä aika pian uudelleen palaveerauksen merkeissä. Ei tarvitse ikävöidä, kun aina voi tehdä festivaaleista asiaa, jos ei muka kehtaa sanoa, että oikeasti vaan olisi jo aika tavata. Suosittelen tällaisia teemaleikkejä muillekin. Mitä parhainta ajanviettoa, joka tuo vieläpä yhteistä lisäsisältöä elämään ja muisteltavaa.

Huolenaiheeksi edelleen jäi se, että jos festivaalit paisuvat liian suuriksi. Mitäs sitten tehdään, jos tuleekin yleisöryntäys? Minä en mielelläni halua tontille majoittumaan kymmentä henkilöä enempää. Tulee stressi, jos pitää olla enemmän petejä. Että voisikohan osa vieraista keksiä lähitienoilta jotakin muuta majoitusta, vai pysytäänkö miniatyyrikokoisessa festivaalissa.

Ryötönperän filmifestivaalien täytyy ehdottomasti pysyä hauskana leikkinä, stressaantuminen niistä on kiellettyä. 



Niin. Kyllä tuollaisen kokonaisvaltaisen pitkän viikonlopun jälkeen jaksaa taas arkea. Vaikkei minulla sen kanssa yleensä muutenkaan ole suuria haasteita, paitsi että kaipailen maalle. Mutta ei Ryötönperä enää varmaan tuntuisi henkireiältä jos tulisi mahdollisuus ihan muuttaa sinne, minä mietin ihan ääneenkin viikonloppuna. 

Ai niin. Soppani oli menestys. Ja kasviskaalilaatikkonikin oli menestys. Ohjetta keittoon on pyydetty ja voin kertoa, että normaali (perunaa, paprikaa, tomaattisäilykkeitä, porkkanaa, sipulia ja linssejä + mausteita) tomaattinen linssikeitto se on. Mutta kun yleensä maustan sen currytahnalla tai curryllä, niin niitähän ei tietenkään löytynyt kaapista. Päädyin kaneliin. Sehän sopi keitokseen aivan vallan hyvin! Ja ihan sain kehuja.

Vähän jäi huolettamaan, että joudunko jatkossakin tekemään ruokia. Kun minusta on kuitenkin mukava olla vain syöjän ja tiskaajan roolissa. Joskus harvoin innostun kokkaamaan ja silloin tietenkin syntyy ihan priimaa. 


4 kommenttia:

  1. Olen kerraan kasvattanut valkosipulia ja melkoisia mötkäleitä niistä tulikin ja vahvoja! Ei kaupasta sellaisia saa. Mies muistelee niitä kaiholla vieläkin, Jostain syystä ei oo sitten sen jälkeen tullut laitettua. Ihan vaan kaupan kynsistä kuitenkin...vaan Suomen kesä sen tekee! :)

    Mukavaa tulevaa viikkoa ja haikeus pois, siellähän se mökki odottelee seuravaa visiittiä! Meillä on pidetty rapujuhlia, joissa ei oo syöty ainoatakaan rapua! Teemajutut todella piristää!!

    VastaaPoista
  2. Girl, Google Translate is mutilating your words! Good luck with the gardening!

    VastaaPoista
  3. En filmifestejä kannattaa ehkä katsoa elokuva "Taking Woodstock". Pieneksi suunniteltu tapahtuma kasvaa yhtäkkiä megaksi:)

    VastaaPoista