Show-esityksiä ja suuria suunnitelmia

Huomasin, että olen yhtäkkiä alkanut tykätä lehdettömistäkin puista. Aiemmin elämässä on saattanut tähän aikaan vuodesta tulla ihan sellainen kuristushaikeus. Jokin minussa on loksahtanut nyt paikoilleen. On järkevää pitää kaikista vuodenajoista, niin ei mene elämää haaskuuseen kaipaillessa. Vaikka totuuden nimissä voin myöntää tänä aamuna laskeneeni, että ensi kevääseen on vähemmän aikaa kuin mitä on viime keväästä. 

Mökin pihapiirissä oli mielestäni jännän kevyen näköistä. Oma osuutensa asiaan on tietenkin kesän aikana suoritetulla raivuuhommalla. Puiden välissä on risukon sijasta ilmaa.

Helppohan se oli luonnon kaljuudesta nautiskella, kun oli ihan tyyntä. Aivan hiljaista. Muutamat joutsenet loilottivat ohilennoillaan ja järvellä pesivä pariskunta piti nuorisolle lentoharjoituksia.

Kotimatkalla minä pidin kameraa koko ajan esillä, jos olisi tullut pysähdeltyä joutsenten levähdyspaikoille kuvaamaan. Neljä isoa kokoonpanoa nähtiin, mutta ei sitten pysähdytty kuitenkaan. Helmikaarassa reistailee oikean puolen vilkku, ja tänään oli juuri sellainen päivä ettei se oikeastaan toiminut ollenkaan. Ihan tuli tarpeeksi stressiä siitä, kun piti risteyksissä kääntyä. Niin että en kaivannut ylimääräistä noloutta ja takana tulevien tööttäyksiä varjostamaan joutsenten ikuistamista, joten painoin niiden kuvat vain mieleeni.

Olen miettinyt sitä, että miksi laulujoutsenet muuttavat ja hengailevat isoina parvina, mutta sitten kuitenkin ollaan nipottajia silloin kun pesitään. Vieläkään meidän omat joutsenemme eivät anna muiden laskeutua järvelle edes levähtämään.

Eilen myöskin jouduttiin googlaamaan sitä, että minne asti joutsenet muuttavat. Minä olin oikeassa, että eivät kovin kauas. Ihan vaan vaikka Ahvenanmaakin saattaa riittää. Jotenkin lohdullinen ajatus, eivät ole kaukana kotoa.

Lapsuudenystävä-sisustusguru oli vieraanamme. Tällä reissulla ei kylläkään sisustettu, vaikka yhteisesti todettiin taulujen paikkojen kaipaavan vähän fiksausta saunakamarissa. Ja että päärakennuksen parvikin olisi pienen rymsteerauksen tarpeessa. Se onkin sellaista oikein sopivaa talvipäivän hommaa joskus sitten. 

Ei ollut aikaa näperrellä, kun tehtiin eilen vähän oikeitakin töitä. Minä pitkästä aikaa pikkuisen moottorisahasin puiden rankoja ja sitten näytin ystävälle, miten Lahja-klapikone toimii. Saatiin me aikaiseksi muutaman puukorillisen verran halkoja kuivumaan. Ensi kerralla aion ehkä kaataa jonkun puun oikein, ja pistää palasiksi. Sellainen on suunnitelma.

Töiden jälkeen tuntui ansaitulta istuskella tulipesien äärellä, puhetta riitti, niin kuin aina, ja jutuissamme taannuttiin taas alakoululaisten tasolle. En millään kehtaa jakaa kaikkea sitä kakkahuumoria tässä julkisesti, mutta sen verran voin kertoa että nyt on seurueessamme uusi käsitys multimediaviestin ja tekstarin erosta. (Tirsk.)

Ystävä otti toistuvasti puheeksi ensi vuoden Ryötönperän filmifestivaalit. Hänellä - kuten aika monella muullakin - on selkeä halu päästä osalliseksi. Jos on riski, ettei saa kutsua, niin aina voi puhua itsensä korvaamattomaksi. Siis lobata. Hän keksi, että mehän emme ehkä pärjää ollenkaan ilman PR-henkilöä ja että hän mielellään ottaisi sen roolin. Oli ideoita, että festivaalivieraita voisi ehkä aina välillä vähän haastatella nauhalle ja eräs toinen ystävämme voisi esimerkiksi kuvata vieressä. 

He siis aikovat ottaa jonkinsortin dokumentointivastuun. 

Mies puolestaan oli viikolla tavannut Festivaalipuheenjohtajan ja heillä on virinnyt suunnitelma kokonaisesta telttakylästä, joka levitetään tontille, koska vieraita tulee kuitenkin enemmän kuin on tilaa. Minä aloin miettiä, että täytyy varmaan sitten festivaalien ajaksi viedä kissat kaupunkiin turvaan ja muutenkin alkoi taas huolettaa. Minun täytyy löytää jostain sopiva jämäkkyyden aste ja Pääsponsorina pitää huoli siitä, ettei koko homma aivan karkaa käsistä.

Sain ohjattua keskustelun muualle kun keksin, että voisimme keväällä pitää 120-vuotisjuhlat. Heti piti tekstiviestittää yhdelle ystävälle, jota kaavailtiin kolmanneksi päivänsankariksi. Oikeastaan päätettiin jo päivämääräkin.

Juhlien teeman suunnittelu on vielä vähän kesken. Onhan tässä aikaa. Vaikka minä kyllä eilen illalla tanssin pikkuisen Diggiloo diggileitä esimerkiksi helposta performanssista, jolla voisimme juhlavieraita ilahduttaa. 

Tuli pidettyä muutama muukin esitys viikonlopun aikana. Pitkästä aikaa vedin sukkashow´n ja Kaksi puuta -modernin tanssin esityksen, huuliharpun soittoa unohtamatta. Että nauratti kovasti sunnuntainen tyhjä olo. On ollut kovin kulttuuripainotteinen viikonloppu puutöiden tekemisen lisäksi. Todettiin, että kaikkensa kun antaa taiteellisille esityksille, niin kyllähän sellainen ihmistä väsyttää. Onneksi meillä on tavalliset palkkatyöt.

Vaan tulipa naurettua.

Minulle kellojen siirtely muuten sopii, olen sillä ennenkin rehennellyt. En oikein edes ymmärrä sitä ruikutusta, että ollaan monta viikkoa sekaisin talvi- tai kesäaikaan siirtymisen jälkeen. Sehän on vain yksi 60 minuuttia, herranjestas. Mutta kyllä minä järjellisesti tiedän, että joillekin se on kamalan vaikeaa.

Minusta oli ihanaa herätä tänään aikaisin ja käyttää viikonlopun ylimääräinen tunti siihen, että tein ja kannoin ensi kerran polttopuut valmiiksi. Muistin oikein laittaa täyden puukorillisen päälle vielä tuohen palasenkin sytykkeeksi. 

Jotenkin ei yhtään tunnu siltä, että ensi viikolla alkaa marraskuu.