Itsenäisesti mökillä

Kääk, nyt ollaan jo perjantaissa. Ja minä kun jotenkin ajattelin, että keskiviikosta sunnuntaihin mökillä on tosi kauan. Alkuviikon yövuoroissa olin jo ihan pistoksissa, kun tiesin pääseväni maalle. Suoraan töistä matkustin aamujunalla ja teki mieli kuuluttaa kaikille kanssaihmisille vaunussa että minäpä se olen matkalla Ryötönperälle. Kerroinkin vieruskaverille, joka lainasi minulle iltapäivälehteä. Hän oli työmatkalla ja hänestä tarttui höveli tunnelma, niin että mökkipaikkakunnan marketissa päästin erään rouvan edelleni kassajonossa. 

Rouvalla oli vain pikkuiset ostokset, minulla - no - kaikenlaista kärryssä. Kun en univeloissani osannut päättää, mitä mahdollisesti parina itsenäisenä päivänä mökillä tarvitsen. Ostin kaalin, punajuuria, perunoita, porkkanoita ja sen sellaista. Olen syönyt banaaneja ja leipää. Ei sitä näköjään malta itselleen kokkailla.

On se hyvä, että mies ja ystäväpariskunta tulevat tänään perässä tänne, niin tulee syötyä kunnolla. Valmistin heille viime yönä Ruhtinattaren Mielenkiintoista Keittoa hankkimistani aineksista. Saa nähdä, miltä se heidän suussaan maistuu.

Ai niin, satuin olemaan perävaunussa junassa, niin piti ihailla maisemaa. Näytti ihan Siperialta, vai mitä?

Aurinko paistaa nyt jo niin alhaalta, että vain iltapäivällä se osuu tontille. Siitä piti eilen ottaa ilo irti ja lopetin puutyöt samantien, koska piti tunnelmoida. Muuten olen ollut niin ahkera, että kädet ovat oikein terveesti kipeänlaiset. Olen jatkanut liiterin siivoilua ja reservipuiden tekemistä, inventoinut talvivarastoja ja perannut rankakasaa polttopuiksi.

Kyllä se on vähän tylsää. Nyt on kuitenkin jo sen verran vilpoista, ettei pihalla voi paikoillaankaan olla. Ainakaan kauan.

Olen myöskin pitänyt pikkuisen meteliä, koska lähitienoilla on ollut susia. En muista, että koskaan ennen olisi ollut aivan niin lähellä. Söivät viime viikolla vasikan parin kilometrin päässä. Mielelläni kyllä näkisin villin luontosuden, mutta kaukaa ja päivänvalossa. Meinasin ensin ottaa paikallisen lainakoiran tänne kaveriksi, mutta tajusin että sellainen otushan saattaa houkutella susia, niin päätinkin olla vain yksin.

Kamalaa, jos yhtäkkiä koira noin vain katoaisi tontilta. Ja illalla löytäisin irtonaisen käpälän jostain metsänreunasta.

En näköjään millään malttaisi edes kirjoittaa, kun kaikenlainen tekeminen polttelee. Vaikka olen minä turhaankin täällä aikaani käyttänyt. Eilen aamulla esimerkiksi harjoittelin taas huuliharppua, ja jatkoin illan pimeydessä kun en voinut nukkumaankaan mennä koska keiton piti antaa muhia liedellä. Lapsuudenystävä oli flunssassa Helsingissä, niin minä ihan hänelle soitin puhelimen välityksellä muutaman tahdin.

Kauheasti nauratti, vielä pitkään sen jälkeenkin. Tuossa se minun harppuni nyt lepää mykkänä. Ehkä harjoittelen kohta lisää, ennen kuin lähden pihatöihin.

Mies ei kumma kyllä ole pyytänyt papuraporttia. Kai hän sitten itse haluaa havaita, että ruusupapujen kehitys on tainnut pakkasöiden vuoksi pysähtyä. Niiden luona pysähtyminen onkin ollut tähän asti ainoa kasvimaa-asiani tällä reissulla, mutta tänään siihen saa luvan tulla muutos. Minä aion perustaa sen valkosipulipenkin ja ehkä muutenkin hoitaa tonttia. Viikonlopun polttopuut olen jo tehnyt - ja vähän ekstraakin - niin tänään voin pyhittää aikani puutarhalle. Ihanaa.

Mökki oli tosi kylmä kun tulin. Pihinä ihmisenä en viimeksi jättänyt mitään peruslämpöä päälle, joten tuvassa oli noin +6 astetta. Nyt ollaan jo viidentoista paremmalla puolella, sentään. Tavallaan kiva, että sääkin lämpeni eikä nyt ole luvassa pakkasöitä. Siis vaikkapa nyt viikonlopun mökkivieraita ajatellen. Mutta kyllä vähän olin ajatellut pääseväni ihailemaan jo huurteisia aamuja. Vaan kaikella on näköjään tosiaan aikansa. Ehtii niitä pakkasia sitten ihailla myöhemminkin.

Enimmäkseen on vielä vain aamusumuja. Kyllä minä niistäkin tykkään. Sitten kun päivä alkaa nousta, tulee pieni tuuli joka hälventää pilviltä näyttävän udun ja yhtäkkiä alkaakin kirkas paiste. Värit oikein selkeytyvät ja kuuluu havinaa. Niin - vielä sitä kuuluu, on sen verran lehtiä puissa, vaikka mielestäni maisema alkaa jo näyttää suhteellisen kaljulta.

Kaupungissa olin järkeillyt, että ehkä en heti ensimmäisenä iltana lämmitä saunaa - muka säästän puita. Ja hah. Ei sittenkään ole olemassakaan sellaista vaihtoehtoa, että ihminen pysyisi poissa oman rantasaunansa löylyistä. Tuli oikein ponteva uho, että kun kerran täällä olen, niin nyt nautitaan. Tietenkin. Miten sitä voikin taantua asfalttioloissa miettimään kaikenlaista joutavaa.

Mökkipihaan kun pääsee, niin ajatukset asettuvat oikeaan perspektiiviin ja asioille tulee tärkeysjärjestys. Niissä aikalailla ykkössijaa pitää sauna. Susien pelossani olen lämmittänyt kiukaan jo päivänvalossa. Ettei sitten tarvitse pimeässä vilvoitella ja ottaa syödyksi tulemisen riskiä. Saunapolun lamppukin vaatii pientä fiksausta - enkä ole yksin halunnut kiivetä tikkailla sitä korjailemaan (olen viisas, enkä altista itseäni turhille onnettomuuksille, jos tontilla ei ole apujoukkoja), niin hämärän laskeuduttua olisi voinut tulla olla aika orpo olo kirmata saunalta päärakennukselle.

Menisi hyvä puhtaus hukkaan, kun iholle nousisi pelkohiki. Puskissa kumminkin rapisee aika paljon, vaikka enimmäkseen ääni taitaa syntyä putoilevista lehdistä.

Mutta siis, tuolla minä olen jo kahtena iltana saanut löylytellä, eikä ole tullut ikkunapaikasta kilpailua:

Ja tältä näyttää kun siellä lauteilla istuu:

Vielä on tosiaan saunakamari kesäasennossa, ja ikkunakin näemmä pesemättä. Sekin on työlistalla kyllä, myös tuvassa olisi muutama ikkuna pyyhkimistä vaille. Tarkemmin kun katsoo, niin kesällä pestyt ikkunatkin kaipaisivat jo uusintakäsittelyä. Ei ole mitään lempihommaani se, menee hermot kun jää rantuja, enkä tykkää siitä hinkkaamisen äänestäkään. Niin että meillä elellään enimmäkseen likaisten ikkuinoiden kanssa. Ja mitäpä tuo oikeastaan haittaa, kun olen enimmäkseen pihalla.

Mutta kaikenlaisten yksityiskohtien virittelystä tykkään. Varsinkin näin kun on mökillä yksin, niin niitä tulee ihasteltua. Ja onhan se kiva, jos vieraatkin huomaavat. Vaikka saattavathan he olla montaakin mieltä meikäläisen taideasetelmista. Saunakamariin tuo henkeä muun muassa Sardinian muinaispyhimys. Hän patsastelee sen haravan päällä, joka vuosi sitten muka viinilasitelineeksi laitettiin kiinni muuriin. On jäänyt piikkien taivuttelu vielä muiden tekemättömien töiden joukkoon, niin ei uskalla haravaan toistaiseksi laseja tällätä, etteivät tipu.

Eilen innostuin asettelemaan taidetta liiteriin. Asetelma on vielä vähän kesken, niin en liittänyt vielä kuvaa. Vaikka miehelle ja lapsuudenystävälle väliraporttina kännykkäkuvia lähetinkin. Jollakin liiteritaidetta piti perustella, niin keksin sen, että kun se kerran on tila ja rakennus, jossa aika paljonkin näin syksyn tullen tulee aikaa vietettyä, niin saahan siitä sitten tehdä viihtyisän. Vähän niin kuin klapiateljee.

Kolme talitinttiä lensi sisälle liiteriin kun asettelin tauluja. Eivät pelänneet ollenkaan, puuhastelivat omiaan ja olivat suloisia. Minä kysyin heidän mielipidettään viritelmästäni, ja ilmeet olivat mielestäni melko hyväksyvät.

On täällä tontilla muutakin absurdia, eli ihan sopii henkeen taulut liiterissäkin. Vieläkään en ole keksinyt käyttöä äidin vaalimalle tassuammeelle. Se lojuu nyt liiterinnurkalla yksinäisenä ja orpona, voisin ottaa teiltä lukijoilta käyttövinkkejä. (Olen välillä vitsaillut miehelle, että siinä on sulle kylpypalju. Kun hän sellaisesta haaveilee, mutta minä en suostu. Ihan on turhake.)

Lopuksi vielä tämän mökkireissun omakuva. Taustalla näkyy rankakasa, jonka parissa puuhastelin. Onnistuin perkaamaan siitä ehkä noin kuudenneksen ja sitten kyllästyin. Tontin perkaamisen varjopuolia on tuollainen savottahomma. Mutta kyllä siitäkin polttopuita tulee, vaikka olen laskenut että yksi isompi puu pitäisi pistää lihoiksi että pärjätään talven yli.

Suurin vääryys, mitä mökillä voisi sattua olisi se, että polttopuut loppuisivat talvella kesken.

Yritin ensin ottaa sellaista trendikästä omakuvaa, jossa näkyy vain käsi ja siinä joitakin luonnonantimia. Ihmisillä on sentyyppisiä kuvia aika paljon instagrammeissa ja muissa. Somia ovat, ja olen jo pitkään (heh) suunnitellut, että minäkin alan ottaa sellaisia. Jotenkin käsi näytti ihan kummalliselta ja ryppyiseltä, kuvat lapsellisilta. Mutta tässä se nyt on, terveisiä mökkisyksystä ja hyvää lokakuuta kaikille, onneksi on viikonloppu vielä edessä!