lauantai 2. toukokuuta 2015

Pistooli ja papukaija



Joo. Pistooli ja papukaija. Ne minä olen nyt kotipihan maaperästä löytänyt. Ja yhden punaisen tiilenkin kaivoin esille tänään, sekä lonkkaluun. Hyi! Ihan totta - ei ole eläimellä ehkä niin isoa luuta lumpioissansa. Tästä kaikesta voi päätellä, että elämme historiallisessa kolkassa ja sitähän minun pitäisi tietenkin arvostaa. Alkaakohan meillä nyt kummitella, jos se on ihmisen luu. Täytyy vissiin kaivaa se takaisin maahan.

Olen nimittäin ottanut nyt kunnon kontaktia kotipihaan pitkästä aikaa. Monta vuotta olen oikeastaan vain ylläpitänyt jonkinlaista villiä järjestystä, mutta eilen kun tulin yövuoroista kotiin vapaille, tartuin pistolapioon. Se tuntui ihanalta. Olin ehtinyt kaupungissa bussia odotellessani nähdä työväen vappumarssin liikkeelle lähtemisen ja itkeäkin taas tietysti sitä ihmisten solidaarisuutta ja protestimieltä. Vaikutuin. Vaikka näin parikin tuttua siellä joukossa, en silti mennyt mukaan vaan halusin omaan rauhaan kaivelemaan.

Jo pitkään on tullut säälittyä näitä alppiruusun rönsyilyn alle uupuneita pioneita. Miettinyt, että siirrän ne mökille. Höh - mitä turhuuksia, kun siellä on kukkia ennestäänkin. Vappuaattona yövuorojen välissä huomasin päättäväni, että niiden paikka vaihtuu ihan vaan tällä tontilla - ja vaikka pioni ymmärtääkseni on loukkaantuvaa sorttia - ei ole mitään menetettävää, koska nämä yksilöt eivät ole kukkineet pitkään aikaan muutenkaan. Katselin kevätvuohenjuurten takaa niille oivallisen testipaikan, kaivoin siitä maata ylös, möyhensin, kastelin ja istutin.

Tässä vielä herrasväki juurakkoineen puolimatkassa uuten kotiin:


Nyt on juuri hyvä sade, ja pionit näyttivät mielestäni tänään jo suorastaan pontevoituneilta, vaikka on mennyt vasta vuorokausi siirrosta. Kuvassa ne eivät tietenkään näytä vielä miltään, mutta tallennan sen nyt kuitenkin tänne ikään kuin muistiinpanoksi. Jos nuo lähtevät tuosta uuteen nousuun, niitä on kiva sitten ihailla alhaalta käsin. Tuli kukkia tahi ei.



Pionien uudesta kotipaikasta minä sen pistoolin löysin. Kävin esittelemässä sitä miehelle ikkunan läpi ja sain peukutusta hyväksynnän merkiksi. Maankaivelusta syntyi ylijäämätuotteena sammal"harkkoja", jotka minä tietenkin säästin. Eilisten puhteideni lopuksi minä sitten kanniskelin niitä ympäri pihamaata, kunnes keksin että teen niistä pienimuotoisen penkereen yhteen tylsään joutomaakohtaan kotipihan sisääntulon läheisyyteen. Jälleen oli tunne, että ei siinäkään hommassa varsinaisesti hävitäkään voi.

Tänään oli pakko sateesta huolimatta päästä taas lapion varteen visioimaan tätä uutta pengerpaikkaani, ja sieltähän se tiili ja lonkkaluu sitten nousi. Kaikesta toimintahalustani huolimatta oli vähän sellainen laiskannaisen puutarhanhoitopäivä, enkä jaksanut alkaa reuhata kompostikehikoita irti maasta, että olisin saanut kaiveluihini uutta multaa. Tein sitten niin, että laitoin kuopan pohjalle pari ämpärillistä limaista puolimaatunutta lehtiroskaa - jospa niillä olisi jonkinlainen lannoittava vaikutus.

Istutin porttipenkereeseeni pari kuivuutta sietävää kukkajuurakkoa takapihalta, sekä iisopin taimiani. Lisäksi tökin maahan huvikseni muutaman sokeriherneen ja ravistelin joukkoon vielä kangasajuruohon siemeniä. Kyllä noista nyt joku varmaan alkaa paikalla menestyä. Itse penkki ei näytä vielä yhtään silmänilolta, ihan on kurainen suhru. Niinpä laitan teille siitä jälkeen-kuvan vasta kun se oikein kukoistaa.

Tässä on vasta se suunnitteluvaihe:


Ai niin, se "papukaija". Se on ehkä jokin vanha ovenkahva ja löytyi pionien entisestä kotimaasta. Senkin minä eilen möyhensin ja täydensin iisopeilla. Katsotaan miten käy. Maa lienee siinä kohdassa aika köyhää, mutta eipä se iisoppi paljon mitään ymmärtääkseni kaipailekaan. Jogurttipurkeissakin ovat viihtyneet ihan hyvin, vaikken ole kamalasti muistanut kastella.

Meillä on vähän sellainen metsittynyt tämä kotipuutarha, mistä minä siis tykkään. On paljon helpompaa kun ei yritä mitään väkisin kasvattaa - koska on sitä varjoa ja vettä juoksuttavaa pengertä. Tässä kohdassa kevättä on kiva seurata mm. kielojen kasvamista ja valkovuokkoja. Sitten alkavat nousta saniaiset, ja ihan kohta kukkivat ne kevätvuohenjuuret.


Täällä minulla on vain yksi akileija - mökillä sadoittain. Ihan hyvä järjestely. Helsingin akileijani on tässä, hän on ihana:


Kuvasin taannoin myös kotipihan ainoat kaksi sinivuokkoa. Se piti tehdä, että sain lähetettyä kukkaterveisiä rakkaille Sardiniaan. Siellä seurataan kotiseutukaiholla aina meidän keväämme etenemistä, ja tuli lämmin olo kun sain raportoida herkistä kukkasista. He ovat jo lakastuneet, eli tässä saa alkaa olla jo kaihoisakin. Voi että. Ajatella, että tosiaan ensimmäiset tämän vuoden kukkijat ovat jo menneet levolle. Onneksi vielä on paljon edessä.


Esimerkiksi koko hyötyviljelyskausi on edessä. Kesä saapi kunnolla näyttää kyntensä, kun siirretään esiviljelyksiä maalle kasvihuoneeseen ja laariin laareihin. Minulla on nyt kysymys kahta kasvihuonekurkkuani koskien. Isompi heistä on alkanut kasvattaa lehtien tyvistä häntiä. Ne ovat aluksi hauskoja kiekuroita, jollaisesta kuva tuossa alhaalla. Ensimmäinen kiekura on nyt venynyt suoraksi ja hipoilee vieressä kasvaviin tomaattitaimiin asti.

Pitääkö noille hännille tehdä jotain? Ehkä poistaa? Vai antaa kasvaa vaan? Mitä niistä tulee, vai ovatko jotain ihmeellisiä ilmanottojuuria? Ja ylipäätään, pitääkö kurkuista leikata "varkaita" pois sitten kun on sen aika? Tomaateistahan minä viime vuonna opin, että pitää rohkeasti saksiakin vaan, mutta miten on kurkun laita?

Ei ole harrastelijaviljelijän elämä tylsää, koko ajan pitää ja saa oppia uutta. Ei tässä ehdi muuta maailmanmenoa pahemmin seurailla, enkä valita siitä. Tuntuu hyvältä keskittyä pieniin asioihin. Laitoin minä sentään Nepali-keräyslippaisiin tällä viikolla rahaa. Se, ja vappumarssin näkeminen riittäköön panoksekseni - kamalan itsekästä, mutta niin nyt vain tällä hetkellä on.


Alkuviikosta sotkettiin miehen kanssa kotia mullalla. Keittiö oli yhtäkkiä kasvien huoltokeskus. Minä olin löytänyt kellarin salakätköstä hyviä isohkoja istutusastioita, ja siirrettiin niihin miehen pontevat pavut ja muutamia muita hänen viljelmiään. On vahva tunne, että ollaan pikkuisen liian edellä... Tulee myöskin mielenkiintoinen kuljetusretki mökille sitten kesän korvalla.

Onneksi minulla on sinne menossa muutakin isoa kuormaa, niin eivätköhän kasvitkin mukaan sitten mahdu.

Jouduin siirtämään omat viljelmäni ihan muualle miehen hyötypuutarhan tieltä - huomenna siivoan ulkoeteisen ja kasvit saavat muuttaa sinne. Mutta toistaiseksi työhuoneessa näyttää muun muassa tältä:


Siitä aasinsiltana ja loppukevennyksenä interiööriasioihin. Olen taas skannaillut perikunnan valokuvia, ja niiden joukossa oli myös kaunis - varmaan isän ottama - kuva minun ensimmäisen kotini ruokapöydästä. Itse tosin en tuohon aikaan osannut vielä istuakaan - vauva kun olin - mutta kuvaa katsellessa ei kyllä jää epäselväksi, mistä taipumukseni asetelmiin on periytynyt.

Molemmat vanhempani olivat aika esteetikkoja, mikä on varmasti tehnyt heidänkin elämästään tosi kaunista. Aina ei ollut helppoa - niin kuin ei meillä kellään - mutta silmää ja mieltä levähdyttävien asioiden näkeminen ja ympärille kerääminen on mahtanut tuoda hyvää mieltä.

Ihan sama vaikutus on ulkona olemisella, uskon. Ja sehän siis moninkertaistuu, jos tunnelmiaan rakentaa myös kodin sisälle. On toki ihmisiä, jotka saavat lohtunsa muista asioista, mutta minä tykkään kuulua tähän silmä-mieli -lajityyppiin.

1974.

Tällä hetkellä minulla on menossa pohdinta, mitä teen tellingille, jonka löysin samasta kellarin salakätköstä kuin ne isot muoviruukutkin. Eilen, kun Puutarhaekspertti puolisoineen tuli vappukylään, niin sain neuvon että pitää alkaa leipoa skonsseja, koska on nyt tämä tellinki. Todettiin, ettei se mitenkään voi liittyä kukkiinkaan vaikka löytyikin ruukkujen luota.

Pitää opiskella, mitä ovat skonssit. Alkaa pitää teehetkiä. Paitsi, etten minä ole oikein teeihmisiä. Mitähän pikkuhyvää opettelisin tekemään - siis sellaista joka sopisi vaikka viinin seuraksi. Tietenkin voisin keskittyä cocktail-asioiden kokoamiseen, jotta saisin tämän hauskan yksikön käyttöön.

Vai onko se sittenkin esimerkiksi kattausteline? Sellainen, johon voi pinota vaan lautasia keskelle pöytää? Kuka tunnistaa?

Paljon kaikkea ihmeellistä on siis ihan vahingossa tässä kotia ja pihaa tonkiessa löytynyt, ihan itsekin sen vasta nyt tajuan! Pitäisiköhän vähän rauhoittua suorastaan. Minä sain Puutarhaekspertiltä ja puolisoltaan lahjaksi Eedenistä pohjoiseen -elokuvan, niin esimerkiksi sen ääressä voisin pikkuisen pysähtyä. Se on varmasti ihana leffa, ja on ollut listallani pitkään. Aion tehdä siitä tänne sitten erillisraportin, odottakaahan vaan.


5 kommenttia:

  1. No, huh. Teillä löytyy vaikka mitä kukkapenkeistä! Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Olipa taas ihania pohdintoja. :-) Minulle tuli nyt oikein himo päästä kaivelemaan maata: jospa minäkin löytäisin aarteita. Luita en kyllä välttämättä haluaisi löytää!

    En suosittele skonssien tekemistä. Itse olen pariin otteeseen niitä tehnyt ja syönyt muistaakseni viisi tai kuusi kerralla. :-D En teen kanssa tosin, koska teetä en juo. Mutta jos jostain syystä innostut skonsseja tekemään, niin nämä kaksi hyväksi havaitsemaani ohjetta löytyvät täältä:

    Juustoiset kesäkurpitsaskonssit
    Porkkanaskonssit

    En tosin tiedä, ovatko nämä kuinka "oikeaoppisia" skonsseja, mutta hyviä olivat. :-)

    VastaaPoista
  3. Huh, empä toivoosi löytäväni pyssyjä enkä luita markiltani. Vanhoja tiiliä kyllä on löytyny palijoki. Isä oli aikoonansa tiilitehtahalla töis ja niitä on upotettu tuonne saven sekahan.

    VastaaPoista
  4. Huh, mikä löytö! Itse olen aikalailla kyllästynyt näihin vastaaviin vaarallisiin löytöihin, vaikka toisaalta nehän tietysti kiehtovatkin. Ja kertovat paikan menneisyydestä.

    Hieno tuo teline!

    VastaaPoista
  5. Kiva blogi sinulla, liityn oitis lukijaksi. :)

    Jäin miettimään tuota pistoolia (ja ehkä vähän luutakin..), itse tekisin ilmoituksen kyllä poliisille. Eipä tuo välttämättä toimintakuntoinen ole, mutta jos on niin se pitäisi ilmoittaa. Ja mistäs sitä tietää vaikka liittyisi johonkin vanhaan rikokseen jos on maahankin pitänyt se kaivaa. Uskon että poliisia kiinnostaisi.

    VastaaPoista