sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Ai, että!


Oi halleluja, miten oli ihanaa käydä perinteisellä pitkää mökkilomaa edeltävällä huoltokäynnillä Ryötönperällä! Kun kesäkuu on ollut niin vilakka, niin ei kuulkaa ole mennyt kukinnot ohi. Minkä voitte havaita oheisista kuvistakin.

Jouduin ihan automatkalla suunnittelemaan, että miten rytmitän tämän raportin.

Ensin on kukka- ja luontokuvat, sitten tekemiset. Toivottavasti en kyllästytä.

Turhaa oli alkukesän haikeuteni siitä, että meneekö pakkokaupungissaolemisen vuoksi Teuvon ja muiden juhannusruusujen kukkein aika sivu silmien. Tai tapaanko vain ryvettyneen sireenin. Ja akileijojenkin tila huoletti. Aivan suotta. Kaikki oli mökillä täydellisimmillään! Nyt ollaan jo saavuttu kotiin ja soitettu poliisin neuvontanumeroonkin.

Oli nimittäin miehen autonromusta joku yrittänyt poissaollessamme vääntää ovea irti ja siitä turhautuneena oli tekijä rikkonut vieläpä ikkunankin. Helmikaarassa oli kaikki ovet auki, niinpä sieltä oli viety vain parkkirahat kolikkolaarista. Vitsailin, että olisi pitänyt jättää avaimet suulle, niin olisivat voineet sen viedä samalla pois. Päätin, että en suostu sellaiseen turvattomuuden tunteeseen, joka tällaisista ei-toivotuista kotipihavierailuista voisi ihmiselle tulla.

Vaan jatkan kesälomatunnelmissa ja sillä siisti.


Meillä on ollut viikonlopuksi vuokrattuna kunnollinen auto. Sehän tulee siis halvemmaksi kuin yhden hengen junaliput mökille ja takaisin, mitä ollaan äimistelty ja ihmetelty VR:n  politiikkaa. Pitäisi olla yliaktiivinen nettitarjoushaukka, että pääsisi maalle inhimillisin hinnoin rautateitse. Tiedä vaikka tässä alettaisiin enemmänkin sitä harrastaa - siis vuokrausta - kun ei täällä kaupungissa välttämättä tee menopelillä mitään, ja meillä tosiaan molemmat vanhat romut jo kohta paremmilla ajoteillä... Perjantaina siinä ilmastoinnissa ja toimivan radion (ja vilkkujen ynnä muiden asioiden) äärellä mietin, että pitäisiköhän pyytää jokin autovuokrafirma blogiyhteistyöhön. Siis vitsinä mietin, osin toisaalta vakavissanikin.

Vaikka minua vähän ärsyttääkin blogien mainonta, niin tästä kyllä hyötyisivät molemmat osapuolet. Tai siis minä ainakin. Ehkä blogini pitäisi olla himpun verran suositumpi, että saisin autoja vuokrailla puoli-ilmaiseksi mainontaa vastaan?

No, mutta siitä kuulkaa lähti rönsyilemään seuraava ajatus - eikä oltu vielä edes perillä. Että pitäisiköhän minun vaikka ensi keväänä pitää teille rakkaimmille blogiystäville jokin Ryötönperä-viikonloppu? Tulisitteko? Mies käski kysyä vielä, että mikä olisi paras ajankohta. Olisiko sellaiselle tilausta kuitenkin sydäntalvella, kun puutarhoissamme ei tapahdu mitään ja ollaan joutilaita, vaiko ihana kevät. 

Minä jään miettimään, saa laittaa ennakkoilmoittautumisia. (Sittenhän siitä voisi vahingossa tulla tottakin, hui!)

Kun saavuttiin mökkipihaan, unohdin kaikki mietelmäni. Oli niin nättiä, hyvä etten pussannut maata.


Perjantai-illan auringonlaskussa oli pakko mennä mönkimään Japanialaiseen Puutarhaan ja ottaa vastavalokuvia. Jos vaikka onkin loppukesä pilvinen, niin on meditaatiokuvia muistona ainakin. 

Ja heti eilen aamulla viistovalossa tietenkin ruusutarhaan.

Hyötykasvirintamasta ei mitään kovin valloittavia kuvia saanut, sillä ainoat, jotka meillä voivat erinomaisesti, ovat valko- ja ruohosipulit. Meikäläisen lehtikaali ja -salaattirivit olivat aika vaisuja vielä, muutama sirkkalehti. Eipä tarvinnut myöskään rikkaruohoja kitkeä, mikä oli kiva. Yllätysmomenttina komeili miehen spontaanisti viljelemät retiisit. Vähän tiuhalta se rivi minusta näytti, mutta suora oli ja jännä nähdä sitten, tuleeko muka satoakin ilman harvennusta.

Kuinkahan kauan joudutaan odottamaan, että selviää ilmaantuuko Matrikkelitaiteilijan syksyllä istuttamista maa-artisokista mitään. Silloin oli kyllä vähän pakkasen tuntua, ovatkohan paleltuneet. Ja erityisen pettynyt olen siihen, että en taidakaan saada Karhunlaukkamätästä. Tylsää. Siellä kaksi kitukasvuista yrittää ponnistaa. Ehkä ei ole Ryötönperän ilmasto sittenkään tarpeeksi länsirannikollinen.


Tilannehan Ryötönperällä on nyt myös sellainen, ettei voi oikein olla missään eikä tehdä mitään. Jos siis lintulapsinäkökulmasta ajattelee. Se on lisähinta, jonka joutuu maksamaan siitä että ollaan jouduttu olemaan mökiltä pois. Joka rakennuksessa on nuorisoa. Pääoven talitintit eivät eilen meinanneet millään käsittää, että me emme ole vaarallisia. Vaan hätämekkaloivat koko iltapäivän, mutta onneksi uskalsivat kuitenkin viedä ruokaa lapsille. 

Toki yritin heitä(kin) valokuvata, mutta tuli vain töhryisiä taidevalokuvia.

Sen sijaan avuton lapsikatras on julmalle harrastelijaluontokuvaajalle oivallinen kohde kun eivät pääse vielä pakoonkaan ja liikehdintä on muutenkin aika hentoista. Tässä liiterin liukuoven päällä asuvaa nuorisoa (en siis voinut taaskaan tehdä klapeja tai römytä siellä), en tiedä heidän rotuaan:


Niin ja rantasaunalla me istuttiin perjantai-ilta ihan tyhminä, ja vasta eilen aamulla huomasin että jo viimeksi hylätyksi luulemassani pesässä olikin herranjestas erittäin pieniä lapsia. Ensin näin vain kaksoset, mutta tänä aamuna kun sittenkin rohkaistuin kurkkaamaan uudelleen, niin siellä onkin neljä. Joku tosi pieni lintu on heidät muninut, ja emo päivystää pesällä lasten kanssa aika paljon.

Eilenkin kun rannassa pesin Neiti Näpsää, enkä ollut lintuja huomaavinaanikaan, niin sivusilmällä saatoin erottaa, miten minua sieltä pesältä aikuislintu tarkkaili ja samalla piti jälkikasvuaan lämpimänä ja turvassa. Toivon todella, etteivät rannan konfliktioravat keksi tätä pesää. Heistä tosin ei ole nyt näkynyt jälkeäkään. Ehkä ovat muuttaneet lomalle metsään.

Nyt minua huolettaa suuresti, miten linnut reagoivat kun viedään ensi viikolla kissat tontille. Meidän vanhoista dooriksista tuskin linnuille on mitään vaaraa, mutta eiväthän ne siivekkäät sitä tiedä. Mitä jos eivät enää viekään lapsilleen ruokaa? Pitääkö minun alkaa kanniskella pesiin hyttysiä ja ruokkia pinseteillä? 

Minä sanoin miehelle, että jos - JOS - sattuu sellainen vahinko, että kissat tuovat saalistetun linnunpojan (olen muuten miettinyt, että miksi kissat niitä isäntäväelle roudaavat, saaliitaan) meille, niin ei saa torua lajityypillistä toimintaa. Mieluiten ei reagoida vain ollenkaan, "sammutetaan" ei-toivottu käytös. Minä muka ammattikasvattajana tällaisenkin tiedän, olenkohan väärässä. 

Tässä saunan lapset. Neljäs nukkuu:


Ehdittiin yllättävän paljon yhdeksi viikonlopuksi. Liekö syynä loman alkamisen tietoisuuden energia. Käytiin yhdessä jopa paikallistapahtumassa rompetorilla. Ja puutarhamyymälässä. Jälkimmäisessä minä hipelöin puoleen hintaan myytäviä yrttejä, mutta lopulta hankittiinkin vain miehelle chilipaprika. Hänet istutettiin eilen entisen laventeliniityn tilalle.

Mutta rompetori. Voi hemmetti. Meillähän on rompetta ihan liikaakin. Mutta tavallaan ostamistahan ei ole se, jos ostaa jonkun toisen vanhaa ja käytettyä? Minä sain kaksi keittiölasipurkkia. Eivät ne mitään halpoja olleet, mutta ei todellakaan tehnyt mieli tinkiä. Vaikka siis toisen kanttakin oli korjailtu valkoisella maalilla. Minä näin sieluni silmin, miten hartaudella niitä myyvä herra oli iltapuhteikseen tössöttänyt ruosteista Karhu-kantta. Miten hän sitä tehden ajatteli, että saa purnukasta paremman hinnan. 

Kun hän lopulta - minun siinä aikani hipelöityäni - uskalsi kuiskata niskaani "Kahdeksan euroa.", olin valmis maksamaan ja ostamaan toisenkin purkin. 

Pahin romuonnettomuus tapahtui, kun ostettiin yhdeltä nuorelta naiselta aika paljon ihania kristallilaseja. Muka vierasvaraksi. Siksi piti tallentaa kuva eilisen lounaan ajoilta:

Epätarkassa kuvassa voimme havaita oikein kauniin viinilasin.

Me nimittäin päätettiin alkaa harrastaa lounaita tänä kesänä. Yleensä ystävätkin näkevät meillä nälkää, kun ollaan iltasyöjiä. Nyt siihen tuli muutos. Mies teki silakkapihvejä. 

Mutta illallinen. Ah. Se oli minun erikoistilaukseni. Grillipizzaa. Pizzaa grillissä. Grillistä. Mozzarellaa. Tulikohan nyt uudelleen nälkä. Minulla on aika monta dokumentaatiokuvaa pizzojen paistamisesta, mutta ohessa on lopputulos.

Suosittelen pizzakiven hankintaa kaikille! Voi olla, että minäkin vielä opettelen sen käytön. Vaatii varmaan vähemmän kärsivällisyyttä kuin pizzataikinan teko konsanaan.


Löysin myös paristot radioon ja oli ihana kuunnella Entisten nuorten sävellahjaa. Perintöpuutarhatuolilounge vaihtoi paikkaansa päivän ja auringon mukaan. Illalla se oli siten, että nähdään järvelle, ja häiritään mahdollisimman vähän linnunpesiä.

Toista iltaa rantasaunalla emme tohtineet istua, vaan kävimme vain hissunkissun löylyissä. Hyssyteltiin toisiamme olemaan hiljaa lintulasten vuoksi.

Unohduttiin eilen lopulta kumminkin pizzapöydän ääreen, niin että lounge oli sittenkin vain enemmän lauantain iltapäivälehden lukua varten. Mies istui päivällä naama varjoon ja minä aurinkoon päin. Käteviä nuo kevyet tuolit kun voi siirrellä. Tuli ryppyjä ja ihosyöpäriskejä tahi ei, minä annoin klyyvarin palaa. Tiedä, vaikka olisi ollut kesän ainoa aurinkoinen lauantai.


Niin, ja pitihän rompetorilta hankitut snapsilasitkin testata. Onneksi olin käynyt Tallinnassa, että oli likööriä. Tänään sanoin miehelle, että voitaisiin tehdä tästä eteenpäin sellainen sääntö, että vain vieraiden aikana tarjoillaan liköörejä ja muita terävähköjä juomia. Vaikka olisi miten kauniit lasit.

Siinä alkoi nimittäin taas huuliharppu meikäläisen toimesta soida, kun oli pari naukkua otettu. Meni hyvät radio-ohjelmat hukkaan. Meinasin tuoda harput kaupunkiin turvaan, etten vaan munaa itseäni kesävieraiden aikana mökillä. Vielä on kesää jäljellä, ja sehän tässä huolettaa. 

Ei vaiskaan. Ihana ajatus päästä ensi viikolla asettumaan mökille kunnolla. On kyllä älyttömän paljon tekemistä. Täytyy pitää huoli, että tulee myös lekoteltua dekkareiden parissa edes jokunen päivä. Tai edes tovi.


Aloin eilen hahmotella myös kesäulkotiskauspaikkaa. Onneksi ei oltu heitetty vanhan saunapadan valurautaosaa pois. Se meni nyt ex-savustuspaikalle odottamaan alleen nuotiota. Nythän paikka näyttää vielä karulta, mutta kyllä siitä vielä soma tulee. 

Minä oikein visioin, miten kesäaamuina pistän tulet padan alle ja kahvia siemaillen - ehkä lintuja katsellen tai kirjaa lukien - odottelen veden lämpiämistä. Miten tiskaaminen tuottaa sen hartaan aamurauhan, jota kaipaan erityisesti silloin kun on vieraita. Uskovatkohan he aidosti, että minä tykkään tiskata, vai luulevatko minua marttyyriksi jos yksin tuherran pesupaikallani?

Pitää muistaa selittää. Käsin tiskaaminen on minun tapani meditoida. Kyllä sen lähimmäiseni tietävät.

Minä raportoin sitten lisää tiskipaikaltani, ei tarvitse enää pimeässä aamutuvassa tuhertaa, vaan pääsee heti ulos. Sekin on ihana ajatus.


Me emme muuten olisi tulleet nyt kaupunkiin, mutta miehellä on huomenna silmäleikkaus. Kamala ajatus, että puolison näköelimiä ronkitaan. Pelottaa. Sitten on muutama muu asia - automurtojen ilmoittelut ja sensellaiset - mitä pitää hoitaa. Ja sitten - SITTEN - pakataan kissaeläimet mukaan ja päästään pitkähkölle mökkilomalle.

Minä löysin mökiltä parikin kivalta vaikuttavaa Kinsey Millhone -dekkaria, joita voin sitten lukea. Piti ottaa yksi mukaankin, että voin jo kotona aloittaa. Mutta unohdin sen mökkisängylle. Mitä minä nyt luen?

Ihan sama, kyllä minä varmaan jotain kaupunkihyllystäkin löydän.

Toivon, että kirjoitan seuraavankin raportin taas maalta. Muistakaa - ystävät - se blogitapaamiskysymykseni. Tulisitteko? Talvi vaiko kasvukausi?

Jos talvi, niin voisimme yhdessä kynttilöiden tunnelmassa tehdä suunnitelmia. Minähän pidän myös glögistä, kestätteköhän te sen.


perjantai 20. kesäkuuta 2014

Hyvää juhannusta!


Hei kaunista juhannusta teille kaikille! Kääriytykää filtteihin ja toisiinne, jos tulee kylmä. Tunnelmoikaa. Ei meiltä suomalaisilta lämpimät vaatteet kaapeista lopu, hyväksytään se, ettei sitä nyt joka jussina tartte topissa ja nirunarumekossa edustaa. Villapaidat ovat kauniita!

Minä huomasin eilen, että ei ole oikeastaan ollenkaan huono mieli siitä, että tänä vuonna meidän juhannuksestamme ei tule spektaakkelia. Olen joka vuosi saanut stressin aikaiseksi ja sortunut kiukuttelemaan ruuhkissa ennen kuin ollaan päästy asettumaan mökille ja rauhaan kauppa- ja siivousrumbien jälkeen. En kadehtinut massaliikenteessä eilen tuskailevia kanssaihmisiä.

Vaikka mökille kaipaankin, en kaiholla ajattele nyt edes villiä ja viihteellistä juhannusyötä. Ehkä tulevina vuosina kunnioitetaan sittenkin enemmän kesäyön rauhaa, eikä melskata. Vaikka ainahan se hyvässä seurassa alkaa lapsettaa kuitenkin, mikäs siinä.

Nyt tuntuu hyvältä mennä juhannusyöksi päivystämään töihin - tulee tunne, että tekee vaihteeksi jotain hyödyllistäkin. Kyllä sitä ystäviä ehtii pitkin kesää viihdyttää sitten. Ehkä jopa jo huomenna vähän.


Toin Tallinnan retkeltä sitruunalikööriäkin. Pitäisiköhän se varmuuden vuoksi pistää kylmään. Olin ajatellut sen kyllä säästää mökille, mutta muistinkin sitten että yhdellä ystävällä onkin minulle toinen samanmoinen tuliaispullo viime talvelta ja saan sen ensi viikolla. Kyllä sitä likööriperso ihminen takaporttinsa muistaa.

Jäi muuten vähän kaipuu yhteen Tallinnan antiikkikauppaan siinä matkalla satamaan takaisin. Ihania lautasia ja kaikkea. Ihan niin kuin minä nyt yhtään mitään enää tarvitsisin. Juuri kun olen saanut eteisen siistiksi romusta - on muuten aika ihana tulla ja mennä nyt! Niin ja aloitin eilen illalla olohuoneenkin raikastamista, kun oli ne maalit kätevästi vielä hollilla. 

Kun minä saan tämän tervehdyksen valmiiksi, menen jatkamaan sitä. En aio ollenkaan kirjoittaa pitkään, tulin vain tervehdyksen hengessä pistämään ylös muutaman sanan. Pyykkikoneessa pyörii Ryötönperän puusohvan päiväpeitto, joten kaikki on sellaisessa järjestyksessä kuin pitääkin.


Eilen illalla kun yhtäkkiä tajusin, että totta tosiaan tässähän on juhlapyhä käsillä, niin kävin napsaisemassa pihamaalta yhden pionin nupun maljakkoon. Minussa on jokin muuttunut, en nimittäin ennen ole pahemmin kukkia sisätiloihin katkonut. Paitsi niitä, joilla on rikkaruohon status - turha sekin.

Olen luullut edustavani sitä koulukuntaa, että jos ympärillä ulkona on kukkasia ja luontoa, niin miksi sitä pitäisi kiusata repimällä viherjuttuja sieltä sisällekin. En näköjään sitten edustakaan. Johtuukohan se vähän nyt näistä säistä, kun tulee vähemmän istuttua pihalla ja ihailtua asioita. Että sitä niin kuin haluaa tuoda puutarhaa vähän kotiinkin. Voi olla.

Saa nähdä, koska pioni puhkeaa kukkaan - vai menehtyykö maljakossa. Minusta se on vähän pompöösi kukkanen auettuaan, joten ei varsinaisesti haittaa vaikka jäisi nuppuasteellekin tuossa keittiön pöydän kulmalla.


Olen minä pikkuisen lapsuuden juhannuksiakin tässä muistellut - ja siitäkin ehkä se rauhan kunnioittamisen ajatus sitten tuli. Meillä ei mökillä ollut mitään ihmeempiä pippaloita koskaan. Käytiin saunassa - niin kuin joka ilta - ja paistettiin lättyjä. Ne olivat aina ihan ehdoton juhannusruoka. Minä sain valvoa myöhään. Eipä siinäkään tosin tainnut kesäaikaan muutenkaan mitään rajoituksia olla.

Myöhemmin teininä, kun olin jo "muuttanut" aittaan ja saattoi olla joku kaveri yökylässä, niin keräiltiin niitä seitsemänsortin kukkasia tyynyjen alle ja karattiin ehkä vähän yöjuoksuillekin. Kyllä kesäyöt vaan ovat ihania tunnelmaltaan, ihmeellinen se valo! En muista kyllä näheeni mitään nykyisen puolisoni kaltaista heppua niissä kukkaenneunissa, tuliko sitä lopulta oikeastaan edes nukuttua.

Viime mökkireissulla skannasin yhden todella haalistuneen kuvan minusta lapsena mökkirannassa. Sain siitä kuvakäsiteltyä vielä kelvollisen. Mitähän minä siinä ihmettelen, lintuja varmaan. Tai sadetta. Saunassa ainakin ollaan jo käyty kun on kylpytakki päällä ja pyjamahousutkin siellä alla taitaa vilkkua. Ei ole ollut silloinkaan mikään helteinen kesäilta näköjään vaatetuksesta päätellen, mutta tunnelmassa ei ole ollut selvästikään mitään vikaa!

Sitä toivon teillekin kaikille näin kesäjuhlan aikaan, tunnelmaa!


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Eteinen kesään.



Te ette todellakaan halua tietää, miltä meillä kotona sisällä tällä hetkellä näyttää. Minä käynnistin nimittäin eilen ulkoeteisen pintaremontin, johon kuului ensiaskeleena kaiken sinne kertyneen romun poissiivous. Ja kun en ole mikään järjestelmällisyyden huippu, niin siirsin kaiken vain pois tieltä. Että nyt jos keittiössä tai jossain muualla haluaisi tehdä jotain, niin se vaatisi muutaman ponnistelun ja romujen setvimisen.

Olin niin ajatellut, että asetun kirjoittamaan teille raporttia vasta sitten kun kaikki on valmista.

No, eihän tässä elämässä mikään ihan valmiiksi tule ja niinpä "pidän taukoa" ja istun tuolla kuvassa näkyvässä nojatuolissa kannettavan koneeni kanssa ja fiilistelen uutta sievän siistiä kuistia. Käteni ulottuvilla on syntisen kylmä lasillinen valkoviiniä ja ulos tuli juuri sademyrsky, jonka melskaamista pihamaalla voin ikkunoista ihailla. Siis aina kun unohdun ajattelemaan.

Nojatuoli odottaa entisöimistään. Niin kuin pari muutakin istuinta tässä taloudessa. En edes tunnelmakuvaa varten jaksanut naulata toista käsinojaa kiinni. 

Eteisen maalaus. Se alkoi olla välttämätöntä. Ja kun mies lähti eilen viikoksi työmatkalle, niin minä ikävissäni vapaapäivieni puhteiksi aloin hommiin. Kattolumivuorien ja jäävallien aiheuttamat sulamisvedet olivat valuneet pitkin eteistä, ja vaikka se on ihan ammattilaisen toimesta todettu kuivuneeksi, niin voin rehellisesti kertoa sen näyttäneen aika härskiltä ennen tätä pintafiksaustani. Nyt alkaa olla soma:

Laitoin kummitädin perintösuksisauvat seinälle.

Tässä jousituksiltaan varsin pehmeässä nojatuolissani istuessani, näkymä on tämä. Teillähän ei ole käsitystä muutoksesta, mutta kyllähän tämä paremmalta näyttää kuin pullokassit, sekalaiset kukkaruukkugrillinestetyömaahanska-asetelmat ja ruma ikkunalauta, jonka otin pois. Ruuvit olivat niin hankalissa paikoissa, että ihan turvauduin perusrepimiseen. Mitähän mies sanoo, kun näkee kätteni jäljet...

Puulaatikon päällä ovat nyt muuten pihatuolien istuintyynyt.
Puutarhassa istumisen kelejä siinä odottelevat.

On sellainen romanttinen harhaluulo, että nyt eteisessä kaikella alkaa olla paikkansa, sateenvarjot eväskorissa ja puutarhavälineet ämpärissä. Minun ja Apulaisen saappaat rivissä. Hah - saapa nähdä koska alkaa jälleen porstuan sekasorto. Toivon, että näin säilyisi ainakin elo-syyskuuhun, kun eihän me heinäkuussa olla kotona sotkemassa paljon yhtään, jos ollenkaan. 

Silloin ollaan mökillä, jonne minä olen koko viikon ikävöinyt kaihoisasti.


Ryötönperä-ikävää helpottivat raparperit. Minä niistä tein nyt sellaista miehen toivomaa chutneyta, jota ei kylläkään olla vielä maistettu. Tuntui aika hullulta laittaa kattilaan raparperien lisäksi kaksi chiliä, ruokalusikallinen raastettua inkivääriä, kokonainen (!) valkosipuli, perussipulia, valkopippuria, valkoviinietikkaa, suolaa ja sokeria. Haisu oli mahtava! Toivon, että litra raparperin paloja vastaa ohjeen mukaista 600 grammaa.. Muuten voi olla aika holotnan makuista. 

Tuli kaksi keskikokoista lasipurkillista, ja niistä sitten maistellaan kuulemma grillausten seurana. 

Oli ihana tunne, kun tuoksui mökkiraparperit kaupunkikodin kyökissä. Miten minä nyt pärjään vielä yli puolitoista viikkoa ennen kuin pääsen maalle. Huoh. Onneksi on kaikenlaista ohjelmaa. Palkkatöitäkin on jonkun verran.

Eilen soitti maalta naapurin Rouva, ja sekin helpotti. Pyysin, että hän käy hakemassa itselleenkin raparperia ja samalla katsomassa, että Neiti Näpsä on tallessa. Nyt kun on satanut niin paljon, on mökkijärven pinta saattanut nousta. Ettei vain lähde uusi venhoni livohkaan!


Ajatukset ovat toki koko ajan heinäkuussa. Silloin pidetään se filmifestivaali. Lauantaina yövuorojen jälkeen minä aloin askarrella festivaalikasseja. Puoleenväliin ehkä pääsin. On se aina edestä pois. Käskin miehen seurakseni keittiön pöydän ääreen, ja siinä minä sitten töpöttelin oranssia maalia.

Askartelukaupassa kaihoisasti kyllä hipelöin sitä samaa sinistä, jota on nyt mökin ulko-ovissa, mutta myyjättären mielestä oranssi oli parempi. Uskoin häntä. Minä olen sinisteni kanssa niin jäävi. Olenkohan Suomen ainoa keski-ikäinen nainen, joka ei vielä ole tehnyt pesäeroa sinisiin. Pitääkö tässä nyt alkaa tykätä eri väreistä? 

Töpöttelin muutaman kakkoslaatuisenkin, jolloin päätin, että on aika lopettaa ja jatkaa toisena ajankohtana. Olin ihan poikki yövuoroista ja harhaisen virkeä.


Väsymyksessä on kuitenkin sellainen hyvä luova puoli, että saattaa ajatella muutamankin asian uusiksi. Vasemmalla tämän vuoden festivaalikassi ja oikealla viimekesäinen. Pidän tästä ääriviivattomasta oranssista enemmän.

Vaikka itselleni piirsinkin yhteen kakkoslaatusuhrukassiin vaikka mitä kivaa, muun muassa itseni ongella, pöyristyneen auringon ja itsetyytyväisen kuusen. Ja rantasaunan, joka vain lupsautti ikkunasilmiään. Siitä tulee minun kauppakassini.


Ehdin viime viikolla vaikka mitä muutakin. Kävin muun muassa äitien haudalla Maunulan uurnalehdossa. Kävelyllä oikein, kameran kanssa. Minä en ole mikään alvariinsa haudoilla ramppaaja - mistä poden vähän tunnontuskia - mutta aina sitten kun menen, niin on kotoisa ja hyvä mieli. 

Nautin uurnalehdon tunnelmasta, ja varsinkin aloin taas ajatella Ryötönperää. 

Kun minähän en lähtökohtaisesti ole alppiruusujen ystävä. Vaikka kotipihassa kasvaakin yksi jättiyksilö. Mutta nyt taas Maunulan lammella tulin uusiin ajatuksiin. Voisinkohan istuttaa mökkirämerantaan alppiruusun? Kestäisiköhän se veden pinnan vaihtelut? Pystyisiköhän kotipihan alppiruususta jotenkin varttamaan - tai jotain - uuden yksilön? 

Oli niin todella kauniin näköinen lammen rannassa. Paljon parempi kuin Ryötönperän ryteikkö:


Aloin haaveilla myös liljatyyppisten kasvien istuttamisesta mökkirantaan. Iiristen ja leijonankitojen. Onnistuisikohan. Voi että.

No mutta sitten. Huolsin myös tomaatit. Laitoin varsin pariinkin facebook-puutarharyhmään kyselyitä, että pitääkö leikellä niitä "varkaita" pois ja mitä ne ovat. Meillä nimittäin alkaa jo joihinkin taimiin punkea kukkaa, joten jos onnistun, tulee satoakin. Ehkä.

Sain palautetta. Liian pienet istutusastiat (ämpärit). Onko pensas- vaiko varsitomaatti. Mini vaiko normaali. Hmm... Siemenpussi informaatioineen on nyt mökillä. Minä päätin, että minivarsitomaatti on kyseessä ja leikkelin kaikki varkaiksi tunnistetut versot pois. Laitoin vielä toiseen puutarharyhmään kommentiksi Varkaat kulkurit -biisin youtubesta, muttei kukaan sille huumorille lämmennyt. Olenkohan jotenkin tullut nyt väärinymmärretyksi.

Ei kai tomaattien kasvattaminen voi niin vakavaa olla? Ja kyllä sitä ihminen saa biisejä hyräillä ja muillekin niitä tarjoilla, jos sille päälle sattuu. Odotan tykkäyksiä.


Apulainen tulee kohta kylään. Mitähän hän sanoo eteisestäni. Kännykkäkuvaa kommentoi ainakin, että hän voisi pestä ikkunoita meillä. Kyllä on kätevä sellainen ihana Apulainen. 

Huomenna sentään minä menen taas töihin päiväksi. Ylihuomiselle olen luvannut pikakesäretken Tallinnaan Upin kanssa. Huvittava ajatus sekin. Minulla on ainoana henkkarina se kissankusema repaleinen passi - vielä vuoden voimassa - jonka kuvassa näytän sikotautiselta. Arvatkaa vaan, jännittääkö matkaselvityksessä.

Ostan retkeltä ehkä edulliset liköörit Ryötönperän vieraita varten. Niin olen ainakin suunnitellut. Koskaan minä en kumminkaan jaksa raahata risteilyiltä mitään, aina on tyhjä reppu niskassa löpsöttämässä kun saavun kotiin. Yhdessä oleminen ja pikkuretkeily, ne ovat ehkä tärkeämpiä kuin Ryötönperän baarikaapin täydennys.


Tuli äsken tauko kirjoitteluun. Apulainen kävi jo. Hänellä oli yhden tunnin agenda. Avattiin yhdessä kirjekuori, jossa oli hänen ensimmäinen ammattitutkintotodistuksensa. Itkuthan siinä pääsi. Nyyhkytettiin ensin täällä eteisessä. Sitten röykkiöiden keskellä sisällä. Ihailtiin arvosanoja ja kehuttiin toisiamme.

Hän sanoi eteisestä, että vau. Tuntui lopulta sivuseikalta minun remonttihommani.

Minä olen niin onnekas, kun on elämässä nuorisoa, jota saa rakastaa. Anteeksi nyt vaan tämä lopun sentimentaalisuuteni, mutta siihen on hyvät syynsä.


maanantai 9. kesäkuuta 2014

Aavistus kesäkaihoa


Aavistuksen haikein mielin heräsin tähän aamuun kaupunkikodissa. Vaikka kyllä minä viihdyn täälläkin kesällä, en minä sillä. Mökille vaan jäi niin nättiä ja lintuja. Toisaalta, jälkimmäisten kannalta voi olla kiva, ettei tarvitse säikkyä rannassa tepastelevia, höpötteleviä ja pahimmassa tapauksessa soutelevia ihmisiä. Saavat kasvattaa jälkikasvuaan rauhassa, niin on nuoriso sitten jo potrassa kunnossa kun me mökkiläiset asetumme virallisiksi kesäkotilaisiksi heinäkuussa.

Ollaan ihan suunniteltu Hesarin ja postin kääntämistä maalle. Pitääköhän minun viimeinkin vaihtaa isoisän nimi pois postilaatikosta, ja oma tilalle. Vai voisikohan postilaatikkoon kirjoittaa vain Ryötönperä. Se kun ei ole (vielä) mikään maanmittaushallituksen - vai mikä se on - hyväksymä paikkatermi, vaan itse tontillemme antama nimi.

No mutta. Vielä oviasiaan, koska minuahan kovasti kiinnosti, mitä mies valitsemastani väristä tuumaa. Hän tuumasi, että liian kirkas. Höh. Tarkemmin kun itsekin katselin, niin tulihan siinä mieleen, että miksei sellainen savuinen, tumma, mustikansininenkin olisi ollut hyvä. Vaan tällä värillä mennään ainakin tämä kesä, kun minä tästäkin kuitenkin tykkään. 

Ovenkahvat ovat aika kamalat. Mutta isovanhempieni valitsemat, ja pohdin että jos vaihtaisin jotkin modernimmat tilalle, niin voisi näyttää... no, jotenkin tylsältä. Siispä noudatin filosofiaa "Sitä mitä et voi peittää, sitä kannattaa korostaa." Laitoin ikkunattomaan takaoveen kahvan kaveriksi kaksi figuuria, jotka olivat lapsuudenkotini vessan ovessa. Nyt he saavat ilmineerata vaikka kesävieraille sitä, että tästäkin pääsee sisävessaan, jos huussissa on tunkua eikä metsäpissailu innosta.


Rumathan ne ovat, mutta tartteeko sitä aina olla niin sievää.
Onneksi oli miehelle muutakin esiteltävää. Esimerkiksi se hänenkin viljelyksiään varten myllätty kasvimaa ja Japanialaisen Puutarhan polun alku. Hänestä tiiliaskarteluni olivat oikein onnistuneet. Kiva oli saada tunnustusta! Mies jäi jopa miettimään niiden ja lankkuviritykseni väliin porrasaskelmaa. Ajatella, jos sellaisenkin vielä saisin. Itse olin järkeillyt, että vanhan kannon juurakko voi aivan hyvin esittää rappusta.

Ja sitten valkosipulit! Minähän heidän penkkinsä huolsin ensitöikseni. Kahdestatoista kynnestä yksitoista kasvaa oikein hienosti. On jännää. Pidän syksyllä ehkä valkosipulifestivaalit. Missähän vaiheessa satoa yleensä korjataankaan, pitää selvittää. Kitkin vähän villikasvustoa pois heidän ympäriltään. Sopiva määrä tulikin ruohojätettä katteeksi laitettavaksi. Oletan, että siitä ei ole mitään haittaa, että peittelin valkosipulien ympärillä olevaa paljasta multaa? On ikään kuin sekä kosteussuojana että rikkakasvien estäjänä siinä se kate. 


Arvasinhan minä, että kun miehellä oli vain yksi kokonainen päivä aikaa viettää mökillä, niin ei sitä hän halunnut kasvihuoneen rakentamiseen käyttää. Vaikka kävikin kyllä kylillä hakemassa kattoainekset valmiiksi. Tuli siinä samalla rikkoneeksi Helmikaaran peräluukun lukon, kun se kattomateriaali oli niin pitkää että peräluukku auki piti kuljettaa. Jotenkin oli myös sen verran painavaa, että jonkin sortin vääntymä syntyi lukkoon... Hmm. Joskus vähän harmittaa nämä pienet Rapatessa roiskuu -tyyppiset kommellukset, mutta en minä siitä mitään numeroa jaksanut tehdä.

Turha olisi ollut pilata kiva viikonloppu rähisemällä.

Sen sijaan oli ilo todeta, miten tartuttiin pienempiin puuhiin. Mies viljeli papujansa ja jotain muutakin maahan laittoi. Kävimme kokeilemassa myös soutelua Neiti Näpsällä. Minulla on sittenkin opeteltavaa niin kevyen soutuveneen kanssa! Olen tottunut painavaan. Tuntui keinuvaiselta, joten päätettiin että jollain porukalla meidän täytyy - tai siis minun mielenrauhani vuoksi täytyy - kellauttaa se yhden kerran kumoon rantakaislikossa. Ihan siis kokeen vuoksi, että miten helposti kaatuu vai kaatuuko lopulta ollenkaan.

Mietin myös, että mihinkä kohtaan rantasaunaa laitan pelastusliivit esille. Kun eivät ole minusta mikään esteettinen silmänilo roikkuessaan yhtään missään, mutta käden ulottuvilla niiden täytyy olla.

Sitten saunomisen aikana tulikin kunnon sade. Mutta emme antaneet sen vaikuttaa savustussuunnitelmiimme. Minä löysin nuotion suojaksi palasen jotain vanhaa kattopeltiä ja muutenhan kaikkea sadesuojaa löytyy sekä ihmisen että puukorin päälle. Oli oikein mukava tekemisen meininki, ja mikään ei ole parempi tuoksu kuin kesäkuinen koivu, luonnon kosteus ja siihen sekottuva nuotion haisu. Ah. Pitäisi pistää purkkiin talvenvaralle.


Minullahan oli suunnitelmissa tehdä lauantaina myös vähän aikaa klapitöitä ja kuskata puuainesta rantaan runsaasti varastoon. Oli oikeastaan sellainen olokin, että hetken olisin voinut sitä aivoja lepuuttavaa hommaa tehdäkin. Vaan sen esti pikkuruinen linnunpesä liiterin ovikiskon päällä. Pieni lintunen sieltä hätäisesti aina lensi pois, kun vähänkin lähellä ovea römelsin tai edes hiljaa liikuin. Sen verran utelias kuitenkin olin, että otin remonttitikkaat ja kurkkasin pesään.

Kolme pikkuruista vihreänsinistä munaa, joissa oli ruskeita täpliä.

Minun piti niistä ottaa ennen lähtöä vielä kuvakin, mutta mies oli ehtinyt siivota tikkaat jo liiteriin ja sulkea ovet, niin ei vaan antanut luonto periksi alkaa enää pikkuemoa kiusata. 

Oli niitä pesiä muuallakin. Saunalla yksi "paritalo", kahden pikkupesän yksikkö. Nyt jo tosin hylätty. Liekö orava käynyt. Ja mökin pääoven harjakaton sisällä yksi talitintin pesä. Erittäin hieno suojaisa paikka, jonne tintti aina muina miehinä/naisina pihasireenistä pyrähti. Ja vierashuoneen ikkunalla yksi rastaan pesä. Ainoa, josta lopulta otin kuvan todisteeksi ja muistoksi. Ehkä poistan sen sentään sitten loppukesällä, ettei tule mitään lintukirppuinvaasiota vierashuoneeseen kun tuuletetaan.


Eilen, kun lähtöaamun hässäkkä koitti, niin minä aloin suunnitella Päätöstä. Siis sellaista Päätöstä, että tästä lähtien alan tehdä lähtövalmisteluja mahdollisimman pitkälle jo edellisenä päivänä. Ainahan niitä ei ole yhtä paljon kuin nyt. Tuntui, että oli ihan liikaa huomioon otettavaa. Kesäpyykkisäkkien keräys ja lastaus. Oli tuvan sohvien päiväpeittoja ja saunakamarin lakanoita. Omatkin lakanat ja vaatepyykkiä. Jopa miehen kylpytakinkin otin vielä lopuksi mukaan.

Jos minä saisin vihdoin tänä kesänä sen putkimiehen kutsuttua laittamaan kaikki vesiasiat sananmukaisesti juoksevaan kuntoon, niin pyykkiä voisi taas pestä mökilläkin. Jokin nyt vedenpainetta estelee.

Sitten tietenkin - kun ollaan nyt pidempään poissa - niin huonosti säilyvien ruoka-asioiden mukaan pakkaaminen. Lähtötiskaus (jonka voisin myös hoitaa jo illalla). Piharomppeiden paikoilleen siivous. Enimpien leivänmurujen keittiöstä imurointi. Pattereiden ja muiden sähkölaitteiden tsekkaus. Muutamaan kaupunkisaunakertaan riittävien klapien autoon pakkaus (senkin voisi tehdä vaikka missä välissä edellisinä päivinä). 

Roskat. Ja niin edelleen. Päätöksestäni tulee olemaan paljon hyötyä. Voisi jopa jäädä aikaa ja energiaa vaikka leikata ruoho vielä lähtöaamuna, niin olisi heinikolta kammettu parin päivän etumatka pois.

Lähdön hetkiin haluan enemmän romantiikkaa, kuin mitä nyt esimerkiksi eilen aamulla oli:


On suuri tarve jättää huoneet sellaiseen kuntoon, että seuraavalla kerralla on mukava mennä. Tai ainakin pieniä tervetuliaisasetelmia. Sillä keskelle tupaa nyt kuitenkin jäivät esimerkiksi miehen hipelöimä - jo vuosia sitten ennen toimivaa venettä hankittu - sähköperämoottori akkuineen, minun ruohosakseni, pääoven uuteen väriin rimmaava itämainen matto (sateensuojaan, koska hän ei ole mikään kynnysmatto, vaan esteteettisyysmatto), pihatuolien tyynyt, kaksi kansituolia, kirves... ja paljon muuta.

Silläpä on tärkeää, että saan kaupunkiin lähdön hetkillä luoda viimesilmäyksiä asetelmiini. Ihan kohta olen niiden luona taas. Niin minä aina ajattelen, eikä onneksi sentään enää itketä niin kuin ensimmäisinä vuosina.

Saunakamariin jätin kesälukemistoa. Kuvasta puuttuu akvaviittipullo ja snapsilasi, jotka olivat siellä ukkosturvanani. Aloin ehkä pitää akvaviitin katajaisesta mausta.


Keittiön järjestykseen jättäminen on erityisen tärkeää.

Hyvä kun tuli tämäkin - ei mikään sisustuslehtikuva, mutta kuitenkin - otos näpättyä eilen, niin voin sen äärellä suunnitella. Nimittäin kaipaan tiskialtaan taaksen sellaista kirjavista laatoista tehtyä levysysteemiä roiskeiden suojaksi ja valopilkuksi. Unohdin toki ottaa mitat.

Olen myös antanut kattovalaisulle periksi jopa keskellä päivää. Tuo hyllyseinä on nimittäin eteläseinä ja kuten näkyy, siinä ei (vielä) ole ikkunaa. Joten valoa tulee aika niukasti vain varjoisasta sivuikkunasta oikealta. 


Sen alla on ihana pitkä puuhastelutaso, jonka minä olen täyttänyt kipoilla ja kupeilla. Sitten kun mennään takaisin, ne täyttyvät tomaateilla ja rehuilla. Joista viikonloppuvisiitin päätteeksi aina tietenkin osa kannetaan takaisin kotiin. Ajatella, että heinäkuussa saan pitää sitruunoita ja kaikkea esillä pidempään.

Lime-hedelmät toki aina välillä loppuvat, kun tehdään Ryötönperän mojitoja. Siis sikäli mikäli piparminttu on silloin jo kasvanut takaisin mittoihinsa. Se oli kärsinyt talvesta pahoin ja hetken jo luulin hänen menehtyneen. Vaan alkoipa viikonloppuna juurenpalasista nousta uutta lehteä.


Nyt minun vaan täytyy sopeutua kaupunkiin. Sitä edesauttavat mökkipyykkisäkit. Kun minä viikkaan niihin takaisin pestyjä päiväpeittoja ja lakanoita, tulee sellainen olo että ei Ryötönperä olekaan niin kaukana.

Työkavereitakin on kyllä ihana nähdä. Vaikka on minulla myös useita irrallisia vapaapäiviä.

Tunnelmaa toki nostaa myös villiintynyt kotipiha, jonne voin mennä nyppimään koska tahansa terapiakseni. Aionkin ottaa siitä nyt ilon irti. Minä en taida sittenkään yrittää nauttia kesä-Helsingin tarjonnasta tai saaristosta, vaan hiljentyä mieluummin laittamaan tätä kotia kesäkuntoon. Jollain tasolla sitä kuulkaa kummasti jo ajattelee elokuuta ja mökkilomalta kotiinpaluutakin. Täytyy senkin olla mukavaa sitten.

Minusta on alkanut vanhemmiten tulla sellaisen koulukunnan edustaja, että en näe enää mitään rikollista siinä, että jo alkukesällä ajattelee syksyäkin. Tiedän, että moni pitää sellaista murehtimista tai huomioon ottamista turhana. Mutta kun kaihoilee jo vähän etukäteen, niin sepä ei sitten tule niin yllätyksenä, elokuukaan. Joka on sitäpaitsi aika ihana kuukausi - hämärät lämpimät illat.


Lisäksi olen päättänyt suhtautua työajan ulkopuoliseen elämään kesälomamaisesti. Se kyllä onnistuu. Lukemistossani on nyt mökiltä tuotu Kesäkirja ja dekkarikin oikein (Eivät ole liian raakoja nuo Kinsey Millhonen seikkailuista kertovat rikosromaanit). Tuli Apulaisen kanssa viikonloppuna soitellessa puheeksi hänen tämänhetkiset lukuhalunsa, ja Kesäkirja mainituksi. Sepä oli minulla siinä vieressä sattumalta ukkoslukemistona rannassa, mutta lupasin ottaa mukaan kaupunkiin. 

Taidan sen lukea itse ensin, ennen kuin annan Apulaiselle hoitoon.

Myös dekkari ja Bergmanin kirja ovat jo kesken. Jälkimmäisen löysin miehen hyllystä, ja se vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Etenkin sen valossa, että luin keväällä ne Liv Ullmanin pari omaelämäkerrallista kirjaa, joista ei sitten kuitenkaan huvittanut täällä raportoida vaikka kaksi kertaa aloitin. Jääköön. Mutta kun lukaisen tuon Ingmar Bergmaninkin, niin onpahan taas vähän kokonaisempi käsitys parista - keskenäänkin hengailleesta - pohjoismaisesta taiteilijasta. 


Paluumatkalla puhuttiin miehen kanssa muun muassa autoasiaa. Sen lisäksi, että matkantekoa pikkuisen haittasi avoin peräluukku (tai ei se siis taivasta kohti auki ollut, mutta lukkoon ei mennyt, joten pieni rakonen jäi luukun ja auton väliin) ja sitä kautta autoon haiseva pakokaasu, niin öljyä autoon lisätessään mies ilmoitti että öljytikku oli irronnut haperosta renkulastaan ja tippunut öljysäiliöön.

Minä ajattelin koko matkan sitä öljysäiliön pohjalla makaavaa tikkua... Vaikka järjellä tajusin, että ei se siellä varmaan mitään haittaa, niin kuitenkin kuuntelin moottoria koko ajan.

Kukahan ostaisi vuoden 1988 Seat Ibizan, jolla on ajettu vain vähän. Säästeliäästi vie polttoainettakin, mutta öljyä paljon. Kytkin on juuri huollettu. Ei toimi oikea vilkku, mutta vasen lampunpyyhin sitäkin tehokkaammin koko ajan. Jossa on peräluukun lukko rikki ja öljytikku moottorin sisällä. Jossa oikea eturengas joskus tyhjenee itsestään ja apukuskin jalkatilassa on ihmeellisiä radiostereojohtoja, koska emme ole saaneet aikaiseksi niitäkään virittää.

Jos ei olisi aika paljon muitakin rahareikiä, tässä jo varmaan norkoiltaisiin autokaupoilla. Nyt on loman ajaksi suunnitteilla ehkä auton vuokraus, ainakin osaksi lomaa. Jos Helmikaara pidettäisiin elokuun loppuun saakka vain vain kauppa-autona, ja sitten kun se pitäisi katsastaa, antaisin pois...

On niin paljon kaikkea mietittävääkin. Silläpä minä ehkä alankin nyt haistella mökiltä tuotuja raparperejä. Että keitänkö mehun vaiko hillon. Vaiko opiskelisinko ihan chutneyn teon. Mies toivoo jälkimmäistä, mutta onkohan lähikaupassa inkivääriä. 

Tulikin näköjään pitkät löpinät. No, jokaiselle jotain. Ehkä.


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Sininen ovi ja paljon muuta.


Päätin pitää tässä pikkuisen tauon puuhastelusta ja pistää muutaman sanan ylös ikään kuin väliraportiksi täältä mökkilomalta. Sitä jatkuu vielä sunnuntaihin saakka. Vaan on sopiva kohta pysähtyä, sillä olen muutaman tunnin itsekseni tiluksilla. Mies tulee iltajunalla. Ja minullahan oli siis yllätysvieras mukana, ja hän poistui Helsingin suuntaan aamulla. Lapsuudenystävä tarvitsi akuuttia hermolomaa arjestaan ja hyppäsi tiistaina Helmikaaran kyytiin ja tänne.

Kyllä on väsynyt mökkivieras kätevä!

Hän muun muassa käänsi kasvimaan. Putsasi räystäät. Leikkasi nurmikkoa. Rapsutteli ulko-ovia maalausta varten. Lämmitti saunaa. Äyskäröi Neiti Näpsään kertyneet sadevedet. Lisäksi tietenkin kuunteli loputtomia monologejani, osallistui toki itsekin muistelointiin. Niitähän riittää, muistoja, ihmisen kanssa, jonka on tuntenut hiekkalaatikolta saakka.

Ruokalistamme oli yksinkertainen. Sekin oli mukavaa. Ensimmäisenä iltana syötiin Ruhtinattaren perunasalaattia. Siinä on perunaa, kukka- ja parsakaalia, tomaattia + aurinkokuivattuja tomaatteja ja etenkin niiden öljyä. Juustoja ja leipää. Toissailtana pidin risottokoulun, ja syötävää tulikin niin paljon, ettei eilen tarvinnut valmistaa sapuskaa laisinkaan.

Minähän en oikein malttaisi ruoka-asioihin kamalasti aikaa käyttää, kun voi ulkonakin olla ja tehdä jotain muuta. Risottokin syntyi terassilla kaasumuurikkasysteemillä, vaikka olikin jo aika myöhä.

Saunottu ollaan tietenkin hartaudella.


Vitsailin eilen, että pitäisi oikeastaan pitää käänteistä työlistaa. Että täytyisi kirjoittaa ylös kaikki se, mitä on tullut tehdyksi. Sillä tuli sellainen tunne, ettei muisteta edes kaikkea. Aika on muutamana päivänä jo mennyt sillä tavalla sekaisin - tai siis oikeammin kai ajantaju - että ihan kuulkaa hommatkin sekoittuvat toisiinsa ja rentoutumiseen. 

Vaan eipä nyt sentään ainakaan unohdu julkisivuhuolto. Saatiin nimittäin mentyä sinne Rautiaan ja hankittua ovimaalit. Ajatuksena oli, että ostetaan ne niin kuin valmiiksi, että jos sattuu tulemaan inspiraatio. Ja tulihan se heti eilen. Sillä välin kun minä viljelin lehtikaalia ja -salaattia, niin lapsuusystävä hinkkasi ovia maalauskuntoon.

Olen vähän ajatellut alkaa Tikkurila-maalifirman keulakuvaksi tai mannekiiniksi, on niin mahtava maali! Rautian tyttö minun yllätyksekseni nimittäin kertoi, että ei tarvitse sen erityisempää pohjakäsittelyä pinta, että kunhan enimmät rapsuttelee. Ja että ihan sopii vanhalle lakatulle ovelle tuo maali, jonka olin vahingossa valinnut.

Että tarjouksia odotellaan, Tikkurila.

Olen tyytyväinen oven väriinkin, mitäs sanotte?

On kyllä vähän ankea vielä, kun ei ole kukkasia sokkelin peittona.

Tietenkin siinä tekemisen huumassa ennen-kuvien ottaminen tuntui aivan toisarvoiselta. Minä ajattelin, että on niitä kuvia tästä mökistä suhruisine ovineen tallessa ihan tarpeeksi. Ja oli sitäpaitsi kiire maalamaan ennen kuin aurinko alkoi paistaa oveen.

Maalarinteippi oli lopussa tietenkin, mutta onneksi löysin jotain ihmeellistä kontaktimuovin tapaista leveää teippä perikunnan kätköistä. Sillä sai karmeja suojattua sen verran, mitä nyt oli tarpeen. 

Lisäksi iski somisteluvimma, kuten mökin seinästä voitte havaita. Mietin, että tulikohan nyt kuitenkin liian kotiseutumuseomaista. Katsotaan, mitä mies illalla sanoo. Minusta ikkunattomat seinät yhtäkkiä kaipasivat jotain.

Kukka-asioihin en tällä reissulla kamalasti puutu - en siis ole mennyt laventelikauppaan tai muillekaan taimiostoksille. Koska jos tässä nyt käy niin kuin on ollut puhe, että tullaan vasta kolmen viikon päästä seuraavan kerran, niin ei kai kannata laitella istutuksia. Pistän sitten sen pidemmän kesälomapätkän iloksi ja heinäkuun kesävieraitakin varten on kiva somistella lisää. 


Ai niin ja takaovi! Senkin minä maalasin. Siitä ei nyt tähän hätään ole kuvaa. Mutta sieltä tämä "uupunut" kesävieras terapiatöikseen repi vanhat ja turhat porraskaiteet irti. Minäkin pikkuisen heilutin moukarilekaa ihan esimerkin vuoksi, ja sorkkaraudankin käytön näytin. On vieläkin tuoreessa lihasmuistissa leikkimökin purku, niin sujuu helposti tuo tuollainen homma. 

Kun tarpeeksi kauan kaksi naista käyttää voimiaan, niin kyllä siinä rautaputkella betoniin kiinnitetyt kaiteet irtoavat.

Nyt pitää miehen vaan rälläkällä sahata pari törröttävää putkentynkää pois. Mehän siis todella saatiin ne väännettyä katki. Ei ihan pikkuhomma, mutta tarpeeksi jos on turhautumista fysiikassa jemmassa, niin sisäinen peppipitkätossuhan sellaisesta tarvittaessa syntyy itse kullekin.

Voimaa toki saa myös halusta saada nättiä ja valmista kädenjälkeä. Kyllä ihminen on jännä eläin, kun on se tarve muokata elinpiiriään. Toki hyötymomenttikin vaikuttaa, täytyy sitä pitää huolta oman torppansa julkisivusta. Tuli ihan tosi torpanomistajaolo, kun nyt ensimmäisen kerran kajosin taloon ulkopuolelta. Laskin, että käynnissä on viides hallintakesäni täällä. Kyllähän sitä jo joutaa vähän maalia sutimalla juhlistaa, puolta vuosikymmentä.


Meillä oli jotenkin todella kotoisaa lapsuusystävän kanssa. Jännä, miten sellainen hiekkalaatikolla ystävystyminen kantaa läpi elämän. Vieläpä kahta niin tosi erilaista ihmistä, ollaan kyllä aika yö ja päivä. Ehkä juuri se tekeekin kanssaihmisten kanssa elämisestä mielenkiintoista, toisenlaisuus. Kuka sitä nyt itsensäkaltaisen tyypin kanssa jaksaisi alvariinsa hengailla.

Minä ainakin kyllästyisin, jos kaverina olisi tällainen samanlainen pälättäjä ja portaalla suunnittelija, kuin itse olen. Viininkin riittävyydestä saisi olla huolissaan, jos seuralainen olisi yhtä perso drinkeille kuin minä. Ja nälässä saisi olla, sillä nimenomaan ystävien ravinnontarpeen vuoksi minä täällä saatan jotain ruokaa tehdä, mutta jos olisivat ruoka-asioissakin samansuuntaisia kuin minä niin tonnikalavoileivillä elettäisiin. Olisi vain nätti kattaus, mutta ei oikein mitään kivaa mitä laittaa lautasille.

Ehkä voisin muuttua siinä asiassa hieman, alkaa tykätä enemmän kokkailusta. Olisikohan siitä hyvä syysharrastus sitten, vai otankohan jo kesälomaan kertakaikkiaan sellaisen ulkoruoka-asiaoppimisteeman, kun on se savustuspönttökin kerran. Kyllähän sitä voisi itse asiassa kaikenlaista tehdä ihan vaikka nuotiollakin. Pistetään harkintaan.

No mutta, yhtä kaikki (niin kuin Matrikkelitaiteilija aina sanoo). On taas syntynyt ihania kesämuistoja, tässä selfie eilisillalta. Minä olen tuo joka huitoo taivaaseen:


Mitähän vielä tällä reissulla tulee tehtyä. Minä tietenkin toivoisin, että jatkettaisiin kasvihuoneen rakentamista, mutta voi olla että mies haluaa pitää ihan vain lepopäivän huomenna. Ansaittu on sekin. Minä voin sitten jatkaa vaikka Japanialaisen Puutarhan raivuuta ja kesäkasvillisuuden rönsyämisen hillitsemistä.

Mennäänköhän me romattiselle veneretkelle, kun on nyt tuo Neiti Näpsäkin eikä mies ole vielä hänen kanssaan tehnyt tuttavuutta ollenkaan. Mutta onkohan riskejä. Nuorisoa puolustavat vesilinnut esimerkiksi. Laulujoutsenet vaikuttavat aika omistavilta järvenpohjukkansa kanssa, että ei ainakaan niiden pesän lähelle uskalla soudella.

Toisaalta, voisihan se olla hyvä että tottuisivat meikäläisiin ja sitten ymmärtäisivät heinäkuussa tuoda taas poikaset ihan meidänkin saunarantaan näytille. Jos minä vaikka jotenkin yrittäisin naamioitua. Ei kun eihän sitä kannatakaan ainakaan joutsenelta näyttää, kun nimenomaan toiset lajitoverit täältä häätävät oikein mekkaloimalla pois.

Mietittiin, että olikohan järvelle pyrkinyt yksinäinen joutsen - joka siis karkoitettiin - viime kesän poikasia. Että onko niillä kaipuu synnyinrannoille. Aika julmaa kun sitten vanhemmat ajavat tylysti pois. Ei ole mielestäni reilua se.

En haluaisi oikeastaan edes ajatella sitä, joten nyt siirrymmekin sitten puutarhakuulumisiin. Olen tänään alkanut askarrella Japanialaiseen Puutarhaan polkua. Tai siis sen alkupäätä. Kaivelin maahan 13 tiiltä tavallaan askelmiksi. Ja rojautin yhden lankkujutun seuraavaan etappiin. Nyt on mietintätauko. Kuvasta ei oikein saa näköjään selvää työni laadusta, täytyy dokumentoida paremmin. Siellä se kuitenkin nyt menee, polun alku, ruohosipulin takaa kohti saniaisia:


Vaikka onkin vähän tylsää lähteä täältä sunnuntaina takaisin kaupunkiin, niin onpa vaan aika ihana tieto se, että neljän viikon loma on vasta edessä. Kun kiltisti teen kolmen viikon työvuoroni - niitä ei ole paljon, mutta ovat sen verran hajanaisia, että vapaata pätkää tänne asti tulemiseksi ei oikein löydy - niin sitten päästään miehen kanssa oikein yhteiselle lomalle. Otetaan kissatkin mukaan.

Minulla on aika monta visiota toteutettavaksi sitten. Ja heinäkuun puolivälissä on Ryötönperän Filmifestivaali. Pitää siihenkin alkaa valmistautua huolella. Tulee olemaan tontti ja torpat koetuksella silloin. Ja edustavaakin haluan että on. Kun saa vieraita, on hyvä syy raivata muutakin kuin ryteikköä. Siis esimerkiksi sisällä.

Vaikka ollaan me järjestelyporukan kanssa jo oikeastaan päätetty, että tänä vuonna ei festivaalilla hengata tuvassa juuri ollenkaan. Pakotetaan kaikki ulos ja näytökset pidetään liiterissä. 

Nyt minä menen jatkamaan kitkemishommaa ja saatanpa tehdä muutaman klapinkin. Jos oikein sille päälle satun, niin ehkä yllätänkin itseni ja puolison vaikka loihtimalla illaksi jonkin mielikuvituksellisen aterian siitä, mitä kaapista löytyy! Ihanaa, kun on aikaa, voi luovasti ryhtyä siihen mikä huvittaa.

Hei nautinnollista kesäviikonloppua teille muillekin!