Ihan mahtavaa, että vuosi päättyy sellaisissa merkeissä että olen saanut jo nähdä pastellisia värejä taivaanrannoissa aamuin illoin. Yhtään ei ole tuntunut äkkimakealta, vaan vaaleanpunainen on juuri sitä mitä olen elämääni kaivannut. Sitäpaitsi se on oikeasti vasta maaliskuun taivaan väri, joten tässä on ikään kuin saanut jo lupauksen keväästä. Kyllähän me pihaihmiset tiedetään, mitä tuollaiset lupaukset saavat mielenliikkeissä aikaan - minä olen jo ehtinyt muistella huhtikuisen aamun tuoksua. Sitä kun vielä ei ole ilmassa mitään tuoretta, vaan vasta edellisen kasvukauden risua ja sympaattista roskaa.
Tieto siitä, että kohta niiden alta alkaa jotain kasvaa.
No mutta, siihen on vielä aikaa - onneksi talvella voi haaveilla. Sanoin tässä juuri tuossa aamukahvia nauttivalle Matrikkelitaiteilijalle, että kyllä toistavat nämä kirjoitteluni itseään yhä enemmän vuosi vuodelta. On tärkeä rituaali saada haaveilla maaliskuun värimaailmasta ja huhtikuun rapsuttelusta. Kesäaamujen lintujen laulusta ja nukkumisesta ikkuna auki.
Toki olen täällä itsekseni miettinyt mennyttä kalenterivuotta, ja onhan siihen mahtunut tosi paljon uuttakin! Ja vielä enemmän hyvää. Pidin parit näyttelyt perikunnan taiteesta ja olen osallistunut kansalaistoimintaan Lapinlahdessa. Lukuisia uusia ihania tuttavuuksia täydentämään jo ennestäänkin isoa ystäväpiiriä, jonka neljä jäsentä on täällä kanssani nyt. Vähän on tuvassa aamusotkua ja pälätystä, mutta kyllä minä kestän. Ikävämpää olisi notkua kaiken keskellä yksin. Vaikka Apulaisen kanssa kyllä juteltiin, että kun tänne maalle asettuu keskeltä kaupungin jopa vähän synkähköä kiirettä - niin parissa päivässä sitä on ehtinyt perehtyä myös omiin sisäisiin kuulumisiinsa - vaikka ympärillä olisi kuinka paljon seuraa. Luonnon keskellä ei itseään pääse pakoon, enkä lähtökohtaisesti ajattele että pitäisikään.
Itsensä löytämisen jälkeen voikin sitten aloittaa taas puhtaammalta pöydältä - erittäin kätevää! Minä herään täältä mökiltä huomenna myös ensi vuoteen, rentoutuneena ja vähemmän ahdistuneena tyyppinä.
Pohdittiin sitäkin, että on paljon ihmisiä jotka eivät ole mökkityyppiä ja saavat verenpainetta ajatuksesta, että pitäisi jossain töllissä viettää paria päivää enempää. Ihan ymmärrettävää - tavallaan. Kyllä täällä joskus itselläkin pitkästymisen tunnetta saattaa tulla, mutta minulla on taipumuksena ajatella että niin maalla vähän pitääkin. Ei koko ajan tarvitse hakeutua ärsykkeiden pariin ja saada elämyksiä.
Tosin sitten kun minä kyllästyn pihalla patsasteluun ja liiterihommiin, niin saattaa joskus tehdä mieli pois tontilta. Ei, että ihmisten ilmoille asti menisin jos ei ole pakko - mutta siis kävelylle ihan vaan tsekkaamaan mitä padolle ja joelle kuuluu. Tiistaiaamuna sinne kuului huurreluksusta ja tapasin koskikarankin! En ehtinyt saada hänestä kunnon kuvaa, mutta olipa kiva ikimuistoinen hetki seurata linnun touhuja. Voi kuulkaa olla, että se oli elämäni ensimmäinen kontakti kyseiseen lintuun.
Muita eläimiä en nähnyt. Hiljaista oli, ihanaa.
Sitten jos sattuu hyvät ilmat, niin kuin nyt - niin voi antaa vallan lapsellisuuksille. Kun on useampi päivä aikaa viettää mökillä, niin on lupa tehdä kaikkea täysin epähyödyllistäkin kun ei koko ajan tarvitse esimerkiksi askarella polttopuiden parissa. Nyt meille jäätyi peilikirkas järvi, joka keskikohdan virtauksensa ansiosta vieläpä juttelee rannassa hyöriville ihmisille. Ujeltaa ja naksahtelee juhlavasti.
Minä tiesin, ettei puutarhakalusteiden kanniskelu jäälle ollut turhaa, vaikka tuhersinkin siinä puuhassa yksikseni. Lopputulos sai porukan mielikuvituksen laukkaamaan, ja saattaapi olla että vuosi vaihtuu rantabaarissa. Viime yönä käytiin testaamassa tilan haltuun ottamista muutamilla lisäkynttilöillä, mutta te näette lopputuloksen jatko-osan tapaisesti vasta sitten ensi vuonna.
Minä en nyt jouda kirjoittamaan pidempään - kun on tätä aamuhässäkkää selän takana. Kaikilla on koko ajan jotain asiaa, ei aamurauhasta tietoakaan. Annetaan vuoden päättyä nyt sitten niin - aamurauhat ovat kuin raitiotievaunuja, niitä tulee ja niitä menee. Ensi vuonnakin.
Sitäpaitsi onhan minulla tietenkin jo kiire ulos. Valoisaa aikaa ei ole hukattavaksi asti, ja nyt jo olen tässä löpissyt vähän liiankin pitkään. Mutta kyllä ei ole sopivaa siirtyä uuteen, jos ei jollain tavalla edes pistä pistettä vanhalle. Muutamia suunnitelmia on ensi vuodelle, muttei mitään radikaalia - koska isot siirtymät eivät sovi minulle. Se onkin muuten tämän päättyvän vuoden havainto ja ehkä isoin opetus. Olen siis saanut oppia tuntemaan itseäni vähän lisää, mistä ei varmaan ole ainakaan haittaa.
Ensi vuoden pieniä siirtymiä tulee olemaan esimerkiksi kesäkeittiöpihahellan haltuunotto! Ties vaikka sen ympärille alkaisi rakentua jonkinlaista muutakin. Pieni katos tai karsina. Saankohan minä ensi vuonna sen ikkunan tuvan keittiöön. Vaikka ehkä sitä ei sitten tarvitakaan, jos voin ulkoistaa kaikki kyökkihommat ulos. Ehkä minä panostan siihen, niin ei tarvitse leikellä reikiä seiniin.
Joululoma jatkuu vielä pari päivää, mitähän kaikkea tässä vielä tapahtuu.
Hei, nyt ystävät - uutta kohti - toivon teille kaikille siihen siirtymään levollista ja avointa mieltä!