lauantai 30. heinäkuuta 2016

Sinne jäivät. Taas.

Viikko sitten päivä päättyi mökillä näin upeasti.
(Varoitus: Tämä on ensinnäkin pitkä päiväkirjakirjoitus ja tässä esiintyy sekä Paikallisystävä että Nuoruusystävä, ovat eri henkilöitä - pahoittelen, jos menevät lukijoilla sekaisin. Paikallisystävä on tyttöikätoverini ja Nuoruusystävä yksi poikaporukan edustaja.)

Paljon on tapahtunut maailman taivaan alla sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin. Minä en mökillä tosin juurikaan seuraa uutisia, paitsi sen verran mitä radiosta kuulee kesäohjelmien välissä. Kohta on jälleen aika alkaa opiskella ympärillä pyörivän yhteiskunnan ja maapallon asioita, kun maanantaina pitää mennä töihin. Täytyy olla jotenkin kärryillä. Vaikka palattiin eilen kotiin, niin aion tässä suorittaa arkiorientaatiota melko verkkaisesti. Mieli on vielä mökillä, vaikka kesän pyykkiä jo koneessa pyörii.

Olen jo kaksi kertaa soittanut naapuriin maalle. Ja viestitellyt Nuoruusystävän kanssa monta, monta viestiä. Ihanaa, tuntuu että olen juurtunut mökkiseudulle taas askelen enemmän. Naapurin Rouva kävi tänään pelastamassa aitan kulmalle unohtuneet savottatyövälineeni meidän liiteriin turvaan ruostumiselta. Ja Nuoruusystävä kalamiehenä otti heti vaarin tarjouksestani käydä veneelläni pikkuisen onneaan koittamassa, haukia meinaa yrittää tänä iltana. Niin olen hänelle neuvonut tänään kotoisasti veneen tulpan paikan.

Sen jälkeen piti vielä uudelleen olla yhteydessä naapuriin, ettei säikähdä kun illalla meidän tontille pöristelee Nuoruusystävän punainen manta. Kalaihmisen lisäksi on myös automiehiä. Rouva kehui, että kyllä olin jättänyt liiterimme siistiin kuntoon, siellä voisi kuulemma vaikka syödä. Heh. Sellainen vahinko pääsi nyt tapahtumaan, koska tyttösahani teki tenän eikä sitä takuuhuollossakaan saatu vielä kuntoon. En ehtinyt sotkea liiteriä puuhommilla. Fiilistelyksi meni loppuloma, enkä siksi tunnekaan itseäni nyt mitenkään vahvistuneeksi supernaiseksi. Se luettakoon yhdeksi loman miinuspuoleksi, liian vähä fyysinen rehkiminen. Pitääkö tässä nyt alkaa urheilla keinotekoisesti, en tykkää.

Laskin miehelle oikein sormilla, monesko mökkikesä tämä minun hallintakaudellani oli. Seitsemäs. Liian äkkiä menee aika - monessakin mielessä. Ensinnäkin loma tietenkin on aina hujauksessa ohi. Mutta niin myös vuodet. Muistan hyvin kolme edellistä maaltapaluuta. Yhtenä vuonna lähdin työkaverin kanssa viettämään rappioelämää Kauko Röyhkän keikalle. Seuraavana pikkusiskon kanssa karaokeen. Viime vuonna toinen työkaveri tuli meille. Tänä vuonna istuin tyhjäpäänä eilen kotipihassa, mutta nyt ollaan jo vaihdettu Timberin kanssa kuulumiset. Hän on ihanasti pitänyt kotiamme silmällä kesän ajan.

Seitsemän oli voittonumeroni myös mölkyssä.
Viimeksi kun kirjoitin, oli se perheloma Sudeetin ja Apulaisen kanssa, miestä odotettiin tontille iltajunalla. Heti enterin painamisen jälkeen alkoivat kuulkaa uudet käänteet! VR tuotti yllätyksiä tuplin kappalein. Ensinnäkin havaittiin, ettei kaikki olekaan niin yksinkertaista enää. Maailma monimutkaistuu. Aina ennen ovat mökkipaikkakunnalle tulleet junat samalla tavalla arkena ja pyhänä. Mutta nyt ei enää Seinäjoelta pääsekään illalla Ähtäriin! Siis lauantaisin ainakaan. Eikä kyllä millään muullakaan. Alkoi siinä sitten pohdinta, ja mies tönötti jo liikkuvassa junassa.

Saatiin onneksi peliaikaa mietintään, kun Toijalan tienoilla oli jokin sähkövika ja liikenne seisoi.

Minä kieltäydyin lähtemästä Seinäjoelle vieraan kaupungin liikenteeseen törttöilemään naapurin isäntävainaan volkkarilla. Sitten keksittiin Parkano. En minä siellä ollut koskaan ennen käynyt, mutta muistin junan ikkunasta nähneeni asemanseudun mukavan yksinkertaisena ja parakkimaisena miljöönä keskellä ei mitään. Lähdin siispä ajelemaan sinne, kun sain mieheltä merkin että juna liikkuu taas.

Siitä tuli lopulta aika mukava kesäillan ajelu, sääkin oli muuttunut suviseksi jälleen. Yli 80 kilometriä yhteen suuntaan ei tuntunutkaan paljolta, ja menomatkalla huomasin minulle sopivan tienviitankin, johon palatessa pysähdyttiin ikuistustarkoituksessa. Näytän kuvassa vähän uniselta kesälomalaiselta, ja aikamoiselta unelta taakse jääneet mökkiviikot tuntuvatkin. Vähän on haikea olo.

Tuosta mökkipaikkakunnan kirpparilta löytämästäni collegesta tulee vakkariyövuoropaitani.
Sudeetin lähtömaanantaina minuun iski tyypillinen kirottu aamuahdistus. Oli niin kiva tikkakisapainotteinen huoleton viikonloppu takana, että arki - kyllä se mökilläkin välillä tulee - melkein räjäytti tajuntani. Mieleen tuli laskupinot ja vielä silloin kuitenkin kaukana häämöttävä paluu kaupunkiin. Muistijäljet vaikeista vuosista tunkivat kroppaan, ja oksensin saunapolun viereen. Onneksi se jäi tämän kesän ainoaksi kerraksi. Paha mieli tuli toisen lähtöhaikeuden lisäksi jo pelkästään siitä, että meni se(kin) aamu pilalle. Aina minä päivän mittaan saan asetettua huolet oikeaan mittakaavaan, mutta jokin niissä maaseudun hiljaisissa pitkissä aamun tunneissa on, että liikaa on aikaa murehtia.

Ja aina seuraavaksi alan pelätä sitä, että sairastun jos moinen huolehtiminen jatkuu liiaksi. Että ihminen voikin olla typerä. Hukata nyt autereiset aamuhetket itkun nieleskelyyn. Kyllä ei siinä elämäntaito-oppaiden hetkeentarttumismietteet paljon lohduta. Enemmän rauhoittaa kun katsoo vähän aikaa koivunlatvoja ja pilviä, hyvässä lykyssä metsän korppiperhekin siellä liitelee. Sitten alkaa pulssi laskea, päivä käynnistyy angstirituaalin jälkeen uudelleen ja pystyn menemään pimeään tupaan tiskaamaannkin oikein.

Muutama päivä vietettiin miehen ja Apulaisen kanssa mökkiarkea kolmisin. Niissäkin päivissä oli aina se oma mökkirytminsä. Ahdistuksissani on aina se hyöty, että ne kanavoituvat toiminnaksi, ja nyt on kaikki liiteriin kertyneet usean kesän juhlien oluttölkit palautettu kauppaan. Siitä tuli koominen päivärituaali, että aina pari jätesäkkiä mukaan ja sitten leuhkittiin, että taas pelkkää säästöä! Niin kuin olikin.

Lisäksi sain siitä operaatiosta liiterin perähuoneeseen tilaa, jonne viimeisinä mökkipäivinä varastoin puutarhatavaroita pois pihapiiristä. Iltaisin nukahdettiin "dominona" taas sohvalle, ensi Apulainen minun olkapäätäni vasten, sitten minä nojasin puolisoon, joka puolestaan torkahti niin ettei ikinä muistanut mitä illan elokuvan lopussa oli tapahtunut. Herättiin samassa järjestyksessä, eikä Apulainen yhtenä yönä pystynyt pidättämään nauruaan, kun tajusi hupaisuutemme. Oikein sekalainen seurakunta lomalla.

Telkkaria ei juurikaan tosin tarvittu, kun pari viikkoa seurattiin rannan rastaan pesueen kehittymistä. Varmaan 200 kuvaa...







Koalatöyhdöt ja tärkeät ilmeet ovat minulle joka vuosi aivan loputon hupi.



Jännitysnäytelmistä äärimmäisin oli viimeisenkin tutisevajalkaisen poislennon suunnittelun seuraaminen.



Olin valmiina rescue-asemissa, mutta vaikka tekikin mahalaskun järveen, pääsi hän sieltä omin neuvoin kivelle. Hienoa!



Entinen työkaverini - nykyinen ystäväni - tuli viimeiseksi viikonlopuksi kylään, ja taas lauloi sekä mölkky että ihmiset. Pidettiin illalla sellainen levyraati, että nyt tietävät vastarannallakin, että minä tykkään Myrskyluodon maija -biisistä. Apulainen kävi paikallistreffeillä ja se nuori mies pakotettiin tontille näytille. Voi raukkaa. Nuoruusystäväkin siinä poikkesi huvikseen ja heti joutui rassaamaan moottorisahaani, koska ymmärtää kaiken laitteista.

Se oli se lauantai kun tavallaan pidettiin loman viimeiset oikein kokonaisvaltaiset juhlat. Mutta kyllä se kannatti! Sunnuntaina kun auton perävalot veivät mennessään ystävän, Apulaisen ja miehenkin (hänet taas onneksi vain käymään) kaupunkiin - niin kyllä minulla siinä vähän leuka väpätti taas, mutta meninkin sitten tiskaamaan reippaasti. Soitin cityyn Lapinlahti-ystävälle synttäripuhelun, joka oli hyvää terapiaa. Ja sitten Paikallisystävä ilmoittikin voivansa tulla kanssani iltasaunaan. 

Hän otti uusimman kummilapseni mukaan ja minä telkesin kissat sisälle, ettei synny konfliktia. Lapsi parka alkoi heti puuhommiin, ja annoin yhden klapin kotiin mukaan pureskeltavaksi. Koirista(kin) kaiken tietävä Nuoruusystävä nauroi ajatukselleni antaa lapselle vanhoja kenkiä ja totesi, että meinasit sitten opettaa että kenkiä saa syödä. Vaikka olenkin muka ammattikasvattaja ihmisalalla - eikä se eroa paljonkaan kai eläinten kouluttamisesta - niin tuota en ollut tullut ajatelleeksi, ja tunsin itseni aikalailla urpoksi. Vaan eikö olekin söpöinen, pääseeköhän hän joskus luokseni leirille sitten kun minulla ei ole kissoja mukana:




Sinä sunnuntai-iltana alkoi ihmeellinen tropiikki. Tiesinkin sen olevan tulossa, koska naapurin perhettä onnibussille kuskatessani oli siitä ollut jo puhetta. Otin taas sata taidekuvaa. Sain myös välillä synkeäksi vetäneeseen mielenmaisemaani valokuvallista vastinetta, mikä tuntui jotenkin sadunomaisen hyvältä. Vähän niin kuin olisin käynyt toisella planeetalla, vaikka olinkin omassa tutussa rannassa. Erikoinen kokemus!










Viimeisenä tämän mökkiloman maanantaina tapahtui historiallinen käännekohta, kun Nuoruusystävä tuli sovitusti kitaransa kanssa kylään. Oli biisileiripäivä. Sitä oltiin keväästä saakka viesteissä suunniteltu. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten nuoruusaikojen, kun istuttiin kahdestaan alas kiireettömästi höpöttelemään, puhumattakaan siitä että meillä oli taiteellisia tavoitteita. Näinä mökkivuosina, kun yhteydenpitomme on pitkän tauon jälkeen elpynyt - niin olen lähinnä aina tarvinnut jotain. Peräkärryä tai neuvoja autoasioissa. Puuhellaa. Hirveä ystävä olen ollut! Nyt meillä ei ollut agendalla edes moottorisahan korjausta, vaan nimenomaan tämä yhteinen yritys päästä jyvälle lauluntekoon liittyvistä lyyrisistä puolista.

Voi että oli ihanaa, vaikka keskustelumme kävivätkin välillä tosi syvissä syövereissä. Molemmille on aikuisiällä sattunut paljon - hmm - ei-toivottuja mutta viisastuttavia asioita. Ja sitten meitä yhdistää iloisemmatkin piirteet, esimerkiksi luontosuhde. Hänellä ja hänen vaimollaan on täsmälleen sama käsitys siitä, että lintujen pesimäkaudella ei kaadeta yhtäkään puuta ja tärkeintä on poikasten seurailu.

Muisteltiin nuoruusaikoja ja minä kertasin sitä, miten olen ollutkin onnekas kun kaupunkilaissyntyisenä minut hyväksyttiin mökkiseudun kyläyhteisön nuorisoon. Naapurin tytön kanssa ystävystyin ensin Nuoruusystävän mainioon, täyspäiseen ja luotettavaan poikaporukkaan ja sitten myöhemmin Paikallisystävään, josta hänestäkin tuli vakiojengimme jäsen. Seurattiin kun pojat saivat ajokortteja ja vietettiin monta hulvatonta superkesää yhdessä, vaikkei koskaan kukaan seurustellut romanttisessa mielessä kenenkään kanssa, mitä nyt sitten opiskeluvuosina yhdestä heistä tuli sittenkin ensimmäinen avomieheni. Tuli armeijat ja parisuhteet "ulkopuolistenkin" kanssa, mutta silti jokin itseriittoinen voima piti meidät aikuiseen arkeen saakka koossa. Sitten alkoi pitkä tauko.

Ja todettiin, että nyt on vissiin käsillä se ikä kun halutaan jotenkin palata myös niille poikavuosien juurille. Yritettiin alkaa kirjoittaa laulua siitä, vaikka sellainen on toki moneen kertaan tehty. Käytiin välillä rannassa miettimässä, minä "valmistin" meille kurkkuvoileivät ja sitten taas jatkettiin. Nuoruusystävä tervepäisenä piti murehtimisen taipumustani aivan hölmönä ja sain kätevää perspektiiviä. Kun hän illan lähestyessä lähti kotiinsa, minä vetäydyin rantaan kirjoittamaan - en sittenkään kehdannut yrittää sanoittamista seurassa. Yhteistyömme jatkuu nyt etänä, ehkä kootaan tulokset sitten kun seuraavan kerran menen mökille kolmen viikon päästä, toivon.

Ja tänä iltana Nuoruusystävä on meidän rannassa kalassa, ihana ajatus.

Kurpitsa jäi villiintymään viljelyharjuun metsänreunaan.



Ja sitten koitti se hetki, jota olin alkanut pelätä jo keväällä. Viimeiset pitkän mökkiloman päivät. Mies palasi tontille, jota minä aloin vähitellen siivota sopivaksi autioitumista varten. Niisk. Torstaina tuli itku, jota mies sai pitkin päivää ja vielä illallakin vierestä katsella. Onneksi on tottunut. Aina ja yhä uudestaan se vaan tuli, ja tuntui niin pakahduttavalta ihan senkin takia lähteä, että naapurin Rouvan ensimmäinen leskeyden syksy on edessä. Koko yhteinen historia ja tulevaisuuden arvaamattomuus sai minut jälleen liikuttumaan kaikessa kauneudessaan.

Toisaalta - eilinen lähtöaamu oli sitten helpompi kun olin rauhoittanut viimeiset päivät nyyhkimiseen.

Kiersin tilukset, sinne jäi sahapukki portiksi metsurityömaalleni, joka jatkuu ensi kerralla:




Sinne jäivät sokeriherneet ja pavut. Sinne jäivät punastumaan tomaatit, joista osan vein naapuriinkin saakka kehittymään ja Rouvan syötäväksi. Sinne jäi myös kitulias yrttimaani mutta rehottavat salaatit. Sinne jäivät minun korppini ja ne höpsöt pikkulinnut, joilla oli viimeisinä päivinä minulle erityisen paljon asiaa. Johtui varmaan siitä, että olin aika paljon hiljaa niin uskalsivat tulla lähelle.

Yksikin tuli ihan niskan taakse Paskakaivosyreeniin kun istuksin vieressä odottamassa iltaruokaa. Jos uskoisin tosissani henkimaailman asioihin, olisin tulkinnut sen merkiksi jostain. Rauhoittavaksi merkiksi, että kaikki on hyvin vaikka tämäkin suvi taas päättyy.

Sinne jäivät koko kesän kilometrin päässä pelloilla mekkaloineet kurjet, joita en yhtenäkään aamuna lähtenyt valokuvaamaan. Niiden ääni ei enää korreloidukaan minulla syysmuuttoon, onneksi. Sinne jäi myös kauimmaisen naapurin isäntä, jolle minun pitää vielä soittaa, että meillä on sitten liiterissä uudet maamiesseuran käynnistyskaapelit, jos tulee tarve. Sinne jäivät A-tikkaat, joita naapurin Rouva käy lainaamassa vähän väliä ikkunanpesuun. Kenelläkään ei ole kirkkaampia ikkunoita. Ei kenelläkään.

Minä lähden nyt ripustamaan toista koneellista mökkipyykkiä kuivumaan. Aika moni kaupunkiystävä on tässä kirjoittamiseni lomassa jo soittanut tai laittanut viestiä. On lämmin tunne kun on kaivattu ihminen sekä maalla että täällä meren lähellä. Jälkimmäisen tuoksun olin äsken tuntevinani pihapiirissä, vaikka asutaankin Helsingin äärirajoilla lähellä automarketteja. Työkaverin kanssa viestiteltiin äsken, että sovitaan huomenna maanantaiaamun aikatauluista. Otetaan ekana päivänä rennosti, on ihana nähdä. Ja vitsikkäästi: Tavataanko ensin katkolla vai terassilla, heh. Olemme pitäneet koko kesän yhteyttä, meillä kaikilla on ollut aika kivaa. Kiitos.


lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kohti tikkakisaa

Jaahas, lauantai. Kahden viikon päästä olen palannut kaupunkiin. Koitan pitää siihen faktaan sekä tervettä etäisyyttä, että järkevästi toisaalta mielessä, ettei sitten tule se angsti. Ainakaan paha. Kesäloman puoliväli ohitettiin keskiviikkona kun Ryötönperän filmifestivaali päättyi. Minun piti kirjoittaa silloin heti, mutta veri veti puuhommiin ja oli vielä sitä seurusteluakin. Ja onhan sitä ollut koko ajan sen jälkeenkin.

Yhden tunnin kiersin yksin kylänraitin kirpputoreja siinä välissä, kun loputkin festivaali-ihmiset lähtivät ja odottelin Sudeettisavolaisen junan tuloa. Että eipä tässä ole paljon hiljaisuudesta joutunut nauttimaan, ja ehkä ihan hyvä niin. Viimeiseksi lomaviikoksi olen tilannut rauhan, silloin en vastaanota enää "vieraita" vieraita. Olen ottanut jännityksellä kauppa-autokäyttöön naapurin isäntävainaan volkkarin, joten vaikka muut lähtivät sain tuntea hyvää itsenäisyyttä kuskatessani seuraavia kesävieraita. Apulainen saapui eilen onnibussilla. Ja ihanasti mies palaa tänään illalla rippijuhlaretkeltään. Tulee taas joku tolkku ruokahuoltoon. Paitsi että tänään Apulainen tekee kaakkua ja ehkä pyttipannuakin.

Nyt kun tontilla on sekä Sudeetti että Apulainen, niin viihdyttävät kätevästi toisiaan. Minulta kyllä odotetaan jo tikkakisaemännyyttä, mutta ilmoitin kirjoittavani tovin. Aivan varmasti unohdan raportoida monestakin asiasta, mutta se ei tarkoita sitä etteivätkö kaikki yksityis- ja käännekohdat olisi olleet yhtä merkityksellisiä. Naputtelen täällä kasvihuoneessa kun vihdoinkin kirkastui. Onneksi nyt on luvattu vähän vähäsateisempia päiviä, niin saattaa mökki ja vaatteet ja kaikki vähitellen kuivuakin. Kosteannihkeää on vähän ollut, kuten olette ehkä itsekin huomanneet. Nyt tuulee järveltä, niin tupaan saisi kyllä hyvän läpivedon. Tänään poltin kesän ensimmäistä aamutakkaa vähän aikaa, että tulisi kuivemman tuntuista.

Olihan siinäkin oma tunnelmansa, mutta mieluummin herään poutasäähän ja lintujen lauluun. Eivät ole muuten kunnolla tänä kesänä edes hiljenneet! Mustarastaskin laulaa vielä joka päivä. Ihan luksusta. No niin, sitä festivaaliraporttiahan minun piti.

Jalkapallolla testattiin tekniikkaa festivaalia edeltävänä iltana. Sain nuo hienot KINO-kirjaimet lahjaksi!
Kiinnitinpä tuossa vaan huomiota, että peurankelloja voisi keräillä maljakkoon enemmänkin kun niitä kasvaa tuolla yksittäisiä epämääräisissä paikoissa. Tai jos jättää keräämättä, niin mitenkä on sitten siemennyksen laita. Yhden minä vasta olen ottanut koristeeksi tänne Lasipaviljonkiin, jossa pidettiin festivaalin jaloviinaklubi. Tänä vuonna jäi kyllä aika paljon teräviä yli, kun mies valmisti sitä puolituntista varten oivallisia kurkkudrinkkejä.

Se olikin hyvä, niin huomio siirtyi niihin eikä kukaan muistanut, että minun olisi pitänyt esittää jälleen perinteinen nokkahuilunumeroni. Hävettää vieläkin se viimevuotinen, koska siitä on tosiaan sitä videotallennettakin. 

No nyt tuolla on kuulemma Sudeetilla nälkä. Sanoin, että menee ihan itse ottamaan makkaranpätkän jääkaapista, niin pärjää vielä hetken. Kyllä luulisi jo oppineen, ettei tämä mikään täysihoitola ole, vaikka melkein onkin. Tuleekohan tästä kirjoittamisesta nyt mitään, Apulainenkin puhuu puhelimessa ja Sudeetti on huolissaan, kun kakku ei edisty. Saattaa tulla lyhyt reportaasi.

Tänä vuonna harmillisen moni festivaalin perinnevieras oli estynyt. Välillä kävi mielessä, että alkaako ihmisiä kyllästyttää, mutta kyllä mielestäni hautajaiset tai työperäiset asiat esimerkiksi ovat ihan hyviä syitä välivuoteen. Meitä oli siis pieni porukka vain, mutta onneksi päätösgaalaa varten kurvasi pihaan yllätysvieraita asuntoautollaan - ei mennyt edes majoituskuviot sekaisin.

Minä onnistuin pikkuisen näyttelemään todella yllättynyttä kun ylläri-ihmiset saapuivat. Matrikkelitaiteilija kuulemma suorastaan järkyttyi karkeasta käytöksestäni, luuli että olin saanut jonkin hulluuskohtauksen. Pitäisiköhän hakea teatterikorkeaan. Tänä kesänä on kyllä pokka kehittynyt kaikenlaisia yllätyksiä vaaliessa. Myös Artistivieras oli nimittäin yllätys, ja kun me hänet Festivaalijohtajan kanssa onnibussilta haettiin, niin ainakin mies oli vilpittömästi hämmästynyt nähdessään, kuka autosta nousi. Sukulaisia kun ovat.

Ruokahuolto ei toivottavasti stressannut liikaa vakituisen Catering-vastaavan ollessa yksi estyneistä vieraista. Minä yritin osallistua parhaani mukaan, mutta taisi panokseni jäädä siihen kun kalttasin aamupuhteekseni keittotomaatit. Se oli mielestäni mukava yllätys catering-ryhmälle, ja sain samalla nautiskella aamurauhasta kun muut vasta heräilivät.

(Kävin tekemässä Sudeettisavolaiselle voileivän, nyt siellä on kyökissä myös kakkutaikina tulossa. Mansikoista oli kylällä aamulla pulaa, mutta löydettiin me sellainen rupunen tuokkosellinen kumminkin.)

Festivaalin avajaisdrinkiksi oli pienen testailun tuloksena valikoitunut raparperimehu-cava. Varsin oivallinen. Niitä menikin useita. Raikas kesäjuoma, nimittäin - kröhöm, siitä vaivalla tekemästäni mehusta, jota annoin kaupunkilaisille mukaankin tuliaisiksi. Siinähän oli tavallaan muuten toinen panokseni keittiöasioihin! Mehu. Kyllä minusta vielä martta tulee.

Iltaruoka-asioista huolehti enimmäkseen miesväki. Puutarhaekspertti ottaa aina harteilleen jälkiruokaosiot, ja minulle tulee pikkuisen huono omatunto kun en leivo. Kuka niitä kikkareita sitten söisikään, ehkä ihan hyvä näin. Tänä vuonna saatiin muuten puuhellallekin käyttöä, kun siinä pidettiin lämpimänä lettujen täytteet. Senkin minä muuten sytytin - lisää osallistumista keittiöasioihin!

Niin ja sytytin minä retkipäivän päiväbastunkin, mutta sehän ei liity ruokaan. Meillä oli vain yksi auto käytössä, joten sain siitä nimittäin hyvän syyn jäädä tönöön hieman oikomaan paikkoja ja seuraamaan sadetta. Viestittelin Paikallisystävän kanssa ja vetistelinkin hetken, koska kyseessä oli yhteen pikkukoiraan liittyvä suru-uutinen. Lohdutukseksi sain luvan ryhtyä Ykä-pennun kummiksi. Mietin siinä, että voisin viedä vaikka täältä vanhoja kenkiä hänelle leluiksi ja pureskeltavaksi, niin säästyy ystävän lenkkarit.

Sudeetti tuli nyt tuohon viereen höpisemään. Pohtii Strömsötä ja moittii kasvihuoneeni kattoa, jonka huolto meillä saattaisi tässä miehen kanssa vielä ollakin edessä. Kuten myös on aitan katon laita. Olis tässä tätä hommaa, ja petankkia pitäisi pelata.

Ai niin! Meillä oli lipunnoston, Sommartiden-laulun, drinkkien ja puheiden lisäksi uusi avajaisrituaali: Saimme tervehdyksen Kuuban Nuorison ja opiskelijoiden Rauhan ja ystävyyden festivaalilta vuodelta 1978, ja siihen sisältyi myös Ryötönperän rannan parantaminen sikäläisellä hiekalla, aurinkokin näköjään paistoi välillä:

Taiteelliseen ohjelmistoon kuului mm. animaatioita ja musiikkivideo. Kätevän lyhyitä, niin jaksoi keskittyä. Hyvät keskustelut syntyi. Ja sitten superyllätyksenä oli drag-hahmon ilmaantuminen liiteriin illalla! Siitä(kin) olisi kyllä pitänyt saada uusintaesitys. (Nyt Sudeetti osallistuu. Hän kantaa autosta huussiturvesäkkejä ja kissanhiekkaa. Aika malttamaton on.)

Artisti hyödynsi Ryötönperän rannan ja järvenkin taiteilijakuviinsa. Onpa kiva, että hänet on nyt ikuistettu kuviin meikäläisen mökkitiluksen kanssa - ikään kuin tulee sellaista historiallista lisämerkitystä tähänkin paikkaan. Tänä vuonnahan sitä on saatukin keskimääräistä enemmän, kun mieskin on istuttanut tänne lahjahopeapajunsa. Viljelyharjussa kasvaa tontin ensimmäiset kurpitsat. Talon seinustalla menestyvät keväällä hätäpäissäni viljelemät herneet, jotka Puutarhaekspertti kepitti hienosti.

Siitä olikin Naapurin Rouva ollut vähän jo huolissaan, että kun sillä tavalla meikäläisen saamattomuuden vuoksi maassa vain löpsöttivät. Nyt on taas kaikki ojennuksessa.

Tuolla tehdään jo tikkakisataulukkoa...
 
Pääsenköhän minä tänään asiallisiin hommiin ollenkaan. Olisi vaikka mitä listalla. Sovittiin tosin, että tikkakisa kestää maksimissaan tunnin - joten onhan tässä sitten vielä aikaa puuhastellakin jotain. Saunominenkin menee myöhään, kun se mies palaa vasta iltauutisten aikaan. Alkaa elimistö kaivata taas liikuntaa, kun olen kohteliaasti kaksi päivää seurustellut. Eilen jopa grillasin perheelle ruokaa. Satoi ihan kaatamalla, ja kyllä se meinasi vähän tunnelmaa latistaa.

Tavallaan onneksi on kuitenkin tosiaan se lauantai. Tuleekohan tänään Entisten nuorten sävellahja. Voisi sen vaikka ottaa tikkataulun lähelle soimaan. Tulisi samalla niin kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. 

No nyt kävi Naapurin Rouvakin toimittamassa asioitaan. Mansikoihin liittyi ja ensi viikon kahvitteluihin ja kuljetteluun, meillä kun on tuo maamiesseuran yhteinen menopeli tällä perällä tässä. Lapsenlapsia tulee ja kaikenlaista. Timberkin soitti kaupungista kuulumisia, ja pääsin vähän juttelemaan saha-asioistakin. Nyt täytyy siirtyä kesävieraiden viihdytyshommiin, vaikka olen kyllä ilmoittanut etten ole mikään viihdekeskus. Vähän voi silti olla. Onhan se kohteliastakin, tavallaan.


keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

--- tauko ---

Sinisiivellä on meidän perheessä erityinen merkitys. Tämä yksilö on mielestään Batman.
Huomenta! Tai varmaan tulee kyllä koittamaan ilta ennen kuin saan painettua julkaisunappulaa. Tuskin minä maltan tässä koneella koko aamua kököttää, kun olisi kaikenlaista listalla. Raparperin hakua ja mehuksi ynnä siirapiksi keittämistä. Se on sellainen hyvä järvituulisen päivän homma. Suunnittelin sitä kyllä jo tuossa pariksi illaksikin, mutta kun on tullut saunasta ja syönyt mahansa pullolleen, niin tapahtuu nukahtaminen sohvalle. Ei siinä enää kannata kattiloita liedelle viritellä. 

Sitten olisi moottorisahausta, mutta siihen hommaan en voi ryhtyä ennen kuin miesväki herää, koska koskaan ei saa römeltää sen aparaatin kanssa yksin. Tuo kylmäksi kääntynyt ilmatila mahdollistaisi mukavasti muutkin raivuuhommat, myös turvalliset. Koska nyt ei ole sitä hyttys- ja paarmaongelmaa. Huussinkin tyhjentäminen menisi nyt miellyttävämmin kuin helteisessä seisovassa säässä, ymmärtänette varmasti mitä tarkoitan. Mutta Puutarhaekspertti haluaa olla sitä kanssani operoimassa viikonloppuna. Eipähän tuo lämpöaaltoa ole lauantaiksikaan ennustanut, että siinä mielessä ihan passelisti voin odotella.

Järkeilin tuossa kuvia selatessani, että voinhan minä tänään vaikka kirjoitella vähän pätkissäkin. Pakkoko siitä on aina monen tunnin spektaakkelia järjestää. Osissahan minä täällä mökillä olen kaikkea muutakin tehnyt - edelleenkin on esimerkiksi kolmannes pihakalusteista pesemättä. Sitäpaitsi netti on taas niin hidas, että jos meinaisin nopeasti tuottaa lomaraporttiani, niin hermohan siinä vain menisi - eikä sellainen sovi.

Raparperimehua varten pitäisi nyt ensinnäkin etsiä sopivat pullot. Lasiset kierrekorkilliset helposti puhdistettavissa olevat. Pukeutua arktisen kesän asuun ja hakea hieman jo ylikasvaneita varsia.

No niin. Nyt on kaikki kelvolliset varret sievästi korissa odottamassa jatkokäsittelyä. Pitäisköhän ottaa soma kuva instagramiin, hehe. Eilen minä elvistelin siellä(kin) uudella moottorisahallani, niin nyt tulisi kätevästi naisellista vastapainoa profiiliin. Raparpereissa oli onneksi vielä niitä nätisti punertaviakin, että varmaan tulee romanttisen värinen mehu. Hakuretkellä tsekkasin samalla tomaattien ja salaattien tilanteet. Ihan hyvältä näyttää olosuhteisiin eli "hoitoon" nähden. Toisin oli tilanne marjapuskissa siinä raparperien vieressä. On unohtunut raivaus siltä suunnalta tänä vuonna, ja viinimarjat ovat kasvattaneet lähinnä lehtiä. Niistähän voisi tehdä vaikka jotain kääryleitä tai terveysihmiset itselleen teetä. Voi olla, etten raaskinut keväällä siellä kauheasti maaperää saksia kun oli niitä akileijojen alkuja.

Tiskasin äsken työtasolle tilaa ja laitoin radion päälle. Se on miehelle vähän sen merkki, että voisi jo heräillä... Kohta tulee kyllä ohjelma hylätyistä kissoista - eli pitää pistää siksi aikaa ainakin äänet pois.

--- tauko ---

Kyllä on tylsää hommaa raparperien saksilla pilkkominen, roiskuukin joka paikkaan. Onneksi mies heräsi ja pisti kätevästi veitsellä palasiksi loput. Runsaat kolme litraa tuli pätkiä. Seuraava tuskamomentti on aina sopivan mehuohjeen löytyminen, enkä oikeastaan tiedä miksi sellaista edes lähdin etsimään, aina ennenkin on täällä liemet selkärankavetoisesti keitetty. Jätin osan palasista siirappia varten, että saadaan kokeilla raparperimojitoja. Sellainen ohje löytyi nimittäin yhdestä työpaikan naistenlehdestä, ja sitä kollegan kanssa kuolattiin.

Lisäksi ärsyttää muuten se, että vaikea on löytää ohjetta jossa mitat olisivat litroina. Päätin, että litra raparperia painaa puoli kiloa. Kaipailen liiteriin, ja ilmoitinkin siitä jo instagramiin, kun jonnekin piti sekin tunne saada jakaa tällaisena pienenä ihmisenä. Nyt ovat tuolla keittymässä, palaset. Samalla tässä on oltu yhteydessä kaupunkiin, festivaali-ihmisten tuloaikatauluista. Alkaa olla käsillä viimeiset päivät, kun tunnelmoidaan mökillä kaksin. Kesävierasinvaasion aika lähenee!

Vaan ollaanpa me saatu keskenämme jo tarpeeksi ollakin, ja ihan hyvää teki minulle se parin päivän yksinkin pitkästyminen. Vaikka kävihän silloinkin Paikallisystävä naisten saunailtaa viettämässä. Sää suosi ihanasti, ja onneksi tuli kesän tunnelmaa edes kännykkäkuviin tallennettua muistin tueksi tällaisia kylmiä jaksoja lämmittämään. 

Paikallisystävä pluttasi tuolla lutakkoisessa järvessäni aivan autuaana, ja tuli siinä itsellekin mieleen, että pitäisikö lakata pelkäämästä kaloja. Erityisen hyvä mieli tuli, kun inventaariosalaattini onnistui loistavasti ja tein vaikutuksen tuoreilla pinaateilla omasta maasta! Vaikka ei se ruokapuoli ole koskaan tyttöjen illoissamme pääasia ollut - viinin riittävyys ja sopivasti aikaa kuulumisten päivittämiseen - ne ovat tärkeintä. 

Oli aika kiitollinen tunne kun sain salaattimarinadiin tuoretta ruohosipulia ja oreganoa omalta yrttimaalta. Vaikka muuten se on tänä vuonna hieman vaatimaton valikoimaltaan. Ruohosipulia on käytetty päivittäin - sitä on niin paljon. Myös koristetarkoituksissa, söpöt ovat kukkaset:

Lauantaina(kin) työlistani oli pitkä ja sisälsi jätepuushow´n jatkamista ja nurmikon leikkuuta. Yhtäkkiä me edellisiltana mökille palanneen miehen kanssa kuitenkin keksittiin, että jos leikkisi sellaista lauantaita että oltais niin kuin vain viikonloppukäymässä mökillä. Niitä yksittäisiä arjen katkaisevia hetkiä kun arvostaa niin paljon, että tulee keskityttyä tunnelmointiin.

Niinpä kokeiltiin kurkkuboolia ja gintonicia auringossa Lasipaviljongin terassilla ennen kuin siirryttiin rantaan. Leikeltiin inspiroivia ruokaohjeita talteen keräämistäni lehdistä. Haaveissa on mm. pinaattilasagne. Paitsi, että olen oppinut ettei pinaatti samalla tavalla lisäännykään kuin salaatti sadon korjaamisen jälkeen! Nyt pitäisi siis sitäkin kerätä ja vissiin pakastaa tai jotain. Unohdin tietoisesti kaikki asialliset hommat - vaikka minulla olikin mieheltä salainen tieto, että sunnuntaina tulisi vieraita. Vaan minäpä olin sopinut heidän kanssaan, että näyttelen ihan normaalia, ettei mies saa vihiä. Eli ei erityisemmin tarvinnut siivotakaan, koska sellainen toiminta liittyy minulla enimmäkseen vierailijoiden saapumiseen.

Maanantaina oli siis miehellä pyöreät syntymäpäivät, niin muu perhe halusi tulla yllättämään. Onnistui tosi hyvin ja oli hauskaa! Sunnuntaina tuli siinä odotellessa venekin käännettyä ja soudeltua. Mies yritti tärkeänä virvelöidä ja jätti yhden uistimenkin järven pohjaan. Minua lähinnä huoletti, että mitä jos tulee kalaa - mitäs sille tehdään, minä en ainakaan osaa. Niin on jo unohtunut kaikki, mitä Taata minulle opetti kun olin pieni.

Drinkkilauantain näkymä Lasipaviljongin terassilta seisahtuneelle työmaalleni.
Nyt on mehut pullotettu ja mies onneksi sai inspiraation tehdä siirapin loppuun, kun minä kitisin lieden ääressä. Puen ehkä kohta metsurihousut jalkaan.

--- tauko ---

Aah! Nyt minulla on sama asento saunakamarissa, kuin tuossa alla olevassa kuvassa. Paitsi että olen toisinpäin - eli pärstä järvi-ikkunaan - koska mokkulan kenttä näköjään toimii vain siihen suuntaan. Tuleepahan samalla katsottua tihkusateista maisemaa, ei ollenkaan huono. Tuoksuvat vastasytytettyjen tulipesien savupöllähdykset ja kuuluu sitä ainoaa pauketta, joka voi olla musiikkia korville, eli polttopuiden ritinää.

Kello on viisi. Päivät ovat alkaneet kulua täällä vähän liiankin sukkelaan. Tähän aikaan minä esimerkiksi elän vielä kello kahta iltapäivällä. Olisi tänäänkin varmaan pitänyt nousta silloin aamuyöllä kun tunsin itseni virkeäksi kissojen heräteltyä minut päästämään heitä ulkoilemaan. Nyt on niin kylmää ja hyttyisää, ettei ulko-ovea voi jättää raolleen yöksi kuten tein viikko sitten.

Pistin tänään paremmaksi kuin eilen uudella sahallani ja pätkin metsänreunan kaadetuista koivuista 18 pölliä. Eilen saldo oli vain 13. Sitähän voisi tehdä vaikka kuinka paljon enemmänkin, mutta mukavampi on tuotakin hommaa suorittaa erissä - etenkin kun en voi liiteriä täyttää syysvarapuilla ennen kuin Ryötönperän filmifestivaali on pidetty viikon päästä. Tarvitaan sekin tönö juhlavirkaan elokuvateatteriksi. Nyt tehdään klapeja tähän kesävaiheeseen, ja koska ne ovat tietenkin kosteita, otetaan käyttöön Ryötönperän saunakuivaamo. Hyvin toimii se systeemi, että saunaan asetellaan puita kuivumaan ja huomenna se satsi on käyttökelpoinen. Lisänä poltetaan sirkkelöimääni jätelautaa. Varmaan tosi kiinnostavaa!

Ihana suoristaa vartta nyt tässä. Nyt olenkin paremmalla tuulella kuin mehun kanssa tuhratessani, mutta kyllä drinkkitoimikunta toivottavasti sitten kiittää ensi viikolla. Hyvää teki puuhommat, kuten aina.
 
Saunakamarikuvan minä otin Sudeettisavolaista varten sadesäiden saavuttua maanantaina. Mitenköhän hän kestää viikon päästä, jos ilmat ovat edelleenkin tällaiset. No, tehdään sitten retki padolle kurapuvuissa, eikä olisi ensimmäinen kerta. Hän odottaa vierailultaan aina paljon, nytkin esimerkiksi jo haaveilee Apulaisen tekemästä mansikkakakusta. Siitä tulee oikein varsinainen perheleiri, perinteiset tikkakisat ja kaikki. Lupasin säästää osan raparperimehustakin siihen saakka.

Jahka ensin pidetään se festivaali ensi maanantaina ja tiistaina. Mitähän kaikkea sielläkin taas tapahtuu, tänä vuonna ei jännitä yhtään. Ainakaan vielä. Tuleekohan yllätysvieraita. Minä raportoin sitten.

Jalkaomakuvia on tullut otettua muitakin. Allaolevan laitoin Paikallisystävälle, kun "testasin" saunarannan hyttysensietävyyttä ennen hänen saapumistaan. Viinilasillisen kanssa, tietenkin, vaikkei aurinko silloin vielä edes osunut terassille asti. Ystävä sai heti kiinni fiiliksestäni ja totesi, että täytyyhän sitä nyt testata. Hän itse testaili kotonaan, kun ei voinut heti lähteä polkupyörällä meille. Piti odottaa koiranpentujen alkuillan ruokailun järjestämiseen saakka ennen starttaamista.

Sellaista se on kun saa pitää ystävinään eläinihmisiä. Mennään pikkuisten ehdoilla, ihan kuin ihmislastenkin kanssa, ja se on oikein.

Kaiken alkuloman tunnelmoinnin jälkeen tuntui hyvältä ryhtyä polttopuuhommiin. Ennen eilistä Tyttösahan hankintaa minä keskityin tosiaan pienemmän oksaosaston ja jätepuun sahailuun. Pumpulit korvissa pitää sitä aparaattia käyttää, ja muutenkin suhtaudun sirkkeliin melkoisella kunnioituksella. Lisäjännitystä tuovat naulaiset vanhat purkulaudat, joten sitähän tulee oltua sirkkelöidessä ainakin osa päivästä aivan skarppina.

Sehän nyt ei ole kenellekään enää epäselvää, miten mielekkäänä minä pidän polttopuiden sahaamista ja klapien tuottamista. Taidan tykätä siitä hommasta melkein puutarhatöitä enemmän, vaikka molemmissa on täydellinen mielekkyysaste - että eivät sillä tavalla kilpaile keskenään. Paitsi että puiden suhteen yritän olla omavarainen, hyötykasvirintamalla ollaan siitä vielä kaukana, mutta puutarhanhoidossahan onkin lisäarvona se mielenterveys- ja ulkoiluaspekti liikunnan lisäksi.

Polttopuuhommat puolestaan tekevät tulipesien ääressä tunnelmoinnin ja saunalöylyt erityisen ansaitun tuntuisiksi. Ikään kuin tässä elämässä nyt kaikki ihana pitäisi erikseen ansaita. Ei tarvitse! Sitä vartenhan täällä ollaan, että voi myös nauttia kaikesta. Jos siis sattuu olemaan näin onnekas, että saa elää rauhallisessa ja puhtaassa kotimaassa.


Sahanpurut seiteissä näyttävät emännän ryhtyneen jälleen toimeen!
(Voi luojan tähden, nyt tulee radiosta koko kesän kestävä Juice-ohjelma. Ihan arvostan, mutta täytyy sanoa, ettei se ole kaikilta osin kovin - hmm - innostava.)

Tosiaan olen saanut vuorokaudessa niin paljon iloa irti uudesta sahastani, että melkein hävettää. Mutta kai sitä nyt saa olla tyytyväinen! Tyttösahaksi nimesin siksi, että se on juuri täydellinen meikäläisen käyttöön kun saan sen itse käyntiin. Terä - vai laippa, vai mikä se on - näytti kaupassa niin lyhyeltä, että ehdin jo laittaa Timberille viestiä siitä, miten tällä leikellään vain pienimpiä puita.

Mutta kyllä minä sillä ihan normaalinmittaista rankaa sain sahattua. Upposi kuin veitsi voihin! Mies seisoi turvallisuusetäisyydellä valvomassa toimiani, lähinnä hätänumero valmiina viritettynä puhelimeen. Vaikka onhan minulla aina ne kaikki turvavermeet. Uusin hankinta tontille on metsurisaappaat, jotka ovat minulle liian isot ja muodostavat siksi turvallisuusriskin. Koska meinaan kompuroida. Toisaalta - eipä tule omnipotenttista illuusiota omasta ketteryydestä siellä metsässä, vaan olen erityisen varovainen.

Tyttösaha yhdistettynä Lahja-klapikoneeseen ja minuun. Siinä täydellinen naiskolmikko turvaamaan mökkipolttopuut. Rakastan sitä tunnetta, ja vihdoinkin alkavat palkkatyöasiat unohtua mielestä.

Kovasti minä näköjään saan aina asiaa polttopuista. Olisi muutakin kerrottavaa. Esimerkiksi miehen synttärilahjoista, hopeapajusta ja nelikopterista (!). Ja synttärivieraiden naistensaunasta. Siellä seurassa istui myös suloinen tyttöihminen, joka heti tarttui tarinaani siitä, miten täällä minun lapsuudessani pestiin aina toisten selät. Rituaali, jota olen tavallaan ihmetellyt pitkävartisten pesuharjojen aikana. Äitinikin toivoi selänpesua aina viimeisiin saunomisiinsa saakka. Mutta kai siihen liittyy jotain muuta kuin itse puhtaanapitoa. Jotain ihanan tervettä toisista huolenpitoa ja suomalaista saunaläheisyyttä, melkein pyhää kodikkuutta.

Niinpä meillä elvytettiin sekin rituaali, miten ihanaa! Aion pakottaa Apulaisen selänpesuhommiin, jahka saapuu tänne.

Sitten minä olen tietenkin yhteen yösumuun jaksanut valvoa. Se oli silloin, kun olin täällä yksin. Ei tullut syötyä illalla niin paljon, niin pysyin hereillä. Toivon, että tulee vielä lisää sumuöitä - ja että olen ylhäällä niitä myös todistamassa. Pitäisi ehkä aloittaa lomapäivänokoset. Herään sen verran aikaisin kissojen ja kaiken takia, että illalla tulee ihanan terve nukahdus välillä jo ennen minkäänlaista hämärän tuntua.

Taas on yksi lomapäivä kääntymässä illaksi. Mehut on tehty, epämääräinen siirappikin. Tupa on jälleen kuin lähtevä laiva, koska onnistun siellä puuhatessani tai ohikulkeissani jotenkin aina sotkemaan enemmän kuin järjestelemään. Onneksi pian tulee taas kesävieraita, niin on hyvä syy järjestellä tiloja.

Sanoin äsken saunaa lämmittävälle miehelle, että pitäisiköhän minun tänään ihan oikaista pitkälleni löylyssä, kuten Taatalla oli tapana. Sen verran kumminkin jännitän sitä moottorisahailua, että varressa tuntuu. Se ei varsinaisesti ole raskasta, mutta pörinä ja polttoaineen katku, liikkuva teräosa - ne tuovat sellaista totisuutta touhuun, että minulla näköjään jännittyy koko kroppa. Hyvä! Jotkut joogaavat tärkeissä asennoissa, minä hoidan saman jutun tällä tavalla.

Sauna alkaa olla lämmin. Radiosta tulee kalastusilta. Ulkona tuulee. 

Minä olen luvannut viedä Naapurin Rouvan huomenna Tangomarkkinoiden junaan, ja kaikki tuntuu ihanan kotoisalta. Onpa onni, että tätä vielä jatkuu!