tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kesäauto


Kyllä se on kätevää kun on ihmisellä kesäauto. Vaan monta on jännitysmomenttiakin käyttöön ottamisessa. Ensinnäkin on päätöksenteko. Koska kuitenkin autoilussa on omat syntipainolastinsa. Että hankkiako nyt sellainen tänne mölisemään ja saastuttamaan. Sitten kun on siitä yli päästy, alkaa huoli että mistä sitä nyt pirssin tähän hätään löytää. Kun oli kaupungissa muka kiire viimeiseen asti, niin piti katsoa mökkireitin varrelta kaikki myytävät autot.

Pälkäneen Aapiskukolla meillä oli sitten automyynti-ihmisten kanssa tällit ja siinä sitä meikäläinen vaan konepellin päällä pisti nimeä paperiin ja laski rahojaan. Oli siinä monta niksiä, mitä piti kuunnella. Kaasu pohjaan kunnolla kun käynnistää ja sitä rataa. Mahtavan auton möivät pois. Ihan piti kysyä, että miten raaskivat luopua. Uudet kaikki renkaat ja soitinvehkeet tuli samaan hintaan. Ja muutakin materiaalia, jota autoihmisen kuuluu omistaa. Ei ole tarvinnut vielä ostaa ihmekorrekkia.

Jo silloin nettisurffailuvaiheessa autoasiaa tuli taas mieleen palautettua kaikenlaista, mitä pitää omistajana ottaa huomioon. On katsastukset ja ruosteet. Niiltä osin ei ole tässä Helmessä pulmia lainkaan. Eikä kyllä muutenkaan. Ainoa pulma oli siinä ratin ja penkin välissä kun piti muistella kytkinasiat ja sellaiset. Nuoruuden Simca aikoinaan onneksi aika hyvin opetti tavoille, että ei siinä kamalan kauan ehkä mene kun mäkilähtökin onnistuu.


Tänään oli Suuri Rekisteröintipäivä. Satuttiin juuri ruokatunnin aikaan konttorille. Ei ketään missään. Vähän jännitti sekin paperihomma. Onneksi ehti laantua pahin paniikki kun oli sitä odottelua, huumorin kukka alkoi siinä autoihmisten kesken kukkia. Puhumattakaan konttorin pojasta. Muisteltiin naureskellen parit vakuutusalan huonot telkkarimainokset ja vähän puhuttiin itsetunnostakin. Valitin passikuvan rumuutta, niin sain neuvon että itseään pitää rakastaa. Hyvä neuvo on se.

Jotenkin maalla asiointi se tuntuu jo lähtökohtaisesti leppoisammalta. Voihan se johtua siitäkin, että itse on lomalla. Ei ole kiire pois edes autokonttorikopista. Tuli vähän sellainen professionaali auton omistajan olo, että tässä sitä nyt rasvaisten miesten kanssa vaan katsastellaan ja rekisteröidään. Hellepäivä loi tupaan pikku lisäaromit. Elämysmatkailua, sanon minä.


Tuli sellainen pieni somisteluintokin. Laitoin vihreän olkihatun hattuhyllylle ja parkkirahaa siihen kouruun etualalle, jossa kuuluu olla asioita. Vaikkei täällä kyllä laskuteta auton paikoituksesta. Tilaa rittää. Keskisellä Tuurissakin jätin ihan tyhjään sijaintiin Helmen, koska joku voi vaikka vahingossa lommottaa siellä jos tungokseen ajaa.

Niin, piti tosiaan käyttää kesävieraita Tuurissa. Ostin vähän lisää offia hyttysten takia. Yksi kesävieras meni etsimään kenkiä, mutta löysikin hatun ja kengännauhat. Toinen sijoitti kesämekkoihin ja kolmas salmiakkijauheeseen. Ihan tultiin tyytyväisinä takaisin. Varsinkin kun löydettiin ne junan ikkunasta nähdyt lehmät - ylämaan sonnit tai jotain. Hauska oli siinä niitä ihmetellä, eikä Helmen äänessä tai parkkeeraustavassakaan ollut eläinten mielestä mitään erityistä. Että sen puoleen voi olla rauhallisin mielin.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

...eikä sekään ole niin tärkeää.

Mummoalusvaatteiden ajaton suojaväri. Meille voisi nyt maastoutua lohi. Ja flamingo. Ja keitetty katkarapu.

Niinpä niin. Eilen paukkasi viimeisten yövuorojen välissä valtaisaa lomallelähtöstressiä ja nyt ei tunnu missään. Sisällä ja pihamaalla vaikuttaa villi kaaos ja vuorokauden päästä ollaan jo matkalla maalle. Oli muka niin paljon hommaa ja muistettavaa. Nyt on kumma eteerinen seesteys. Voi kyllä johtua univelastakin.

Kaikenlaista pitää haalia kokoon eikä haittaa, vaikka ruohokin tulisi leikattua ennen lähtöä. Vaan saattaa jäädä vaiheeseen sekin homma, kun on tämä tunnelma. Kissanvahti pitää vaan muistaa evästää ja ehkä vessat pestä. Ja pakata pastakone mukaan sadepäivien varalle. Kyypakkauksen ja laastaria sentään jo aamulla muistin hakea.

Onneksi löytyi taannoin automatkalla laaditut listat. Minä niitä mitään puhtaaksi ole ehtinyt kirjoittaa. On tullut puuhattua kaikenlaista tärkeämpää, niin kuin vietettyä kesäjuhlia työkavereiden kanssa. Ja vähän muidenkin. Juhlistamisten välissä tuli köllöteltyä ja harjoiteltua joutilaisuutta. Siis työssä käymisen lisäksi.

Pyykinpesua, siivoamista ja pakkailua tärkeämmäksi nousi esimerkiksi uuden näkkärilöydön maistelu piparjuurituorejuuston kera. Jälkimmäinen olisi saanut olla vahvempaakin kun on lihansyönnin ajoilta ikävä sinappia. Olen ajatellut, että sen voisi korvata piparjuurella. Voisi kokeilla jonkilaisen tahnan valmistusta ihan itse vaikka wasabista. Tai miksei sitä sinappiakin jonkun cremebonjourin sekaan voisi ujuttaa. Mitähän sellaisesta kesävieraat sanoisivat.

Näkkärihomman lisäksi keksin yhtäkkiä opiskella tomaattien paahtamista. Onhan se nyt huomattavasti mukavampaa kuin likapyykkien setviminen tai rikkaruohojen repiminen. Paitsi no, kitkemisestä kyllä yleensä tykkään jos on oikea mielentila. Niin ja jos olen päättänyt, mitkä kasvit ylipäätään saavat rikkaruohon statuksen. Esimerkiksi lupiinien ystävä olen henkeen ja vereen. Valmis barrikadeille koska vain.

Tomaattia olisi kyllä mahtava viljellä. Siitä on niin moneksi ja se on niin hyvää. Kun nyt on tämä wasabitahnateema jo käsitelty, niin yksi tahnaidea tuli sitten noista erityisen hyvin onnistuneista paahdetuista kirsikkatomaateista. Että jos ne vielä suttasauvalla sotkisi töhnäksi ja vaikka lisäilisi jotain, niin varmasti olisi muuten aika hyvä lisäke leivälle tai perunalle. Mitähän kulinaarisia ulottuvuuksia tässä vielä loman aikana tulee kehitettyäkään kun nyt vasta ensimmäiset tunnit ovat meneillään.

Tässä ei nyt varsinaisesti varmaan mitään vahinkoa pääse tapahtumaan vaikka vähän vähemmällä hössöttämiselläkin poistuisi mökille. Sitä vaan pitää meikäläisenkin tehdä numero aina vähän joka asiasta. Niin kuin esimerkiksi lenkkarit. Tuskin sitä kuitenkaan tulee juoksemaan lähdettyä, vaikka talvella haaveksiessani näin itseni kesäaamun sumussa jolkottelemassa hiekkatiellä kukkaketojen välissä. Ei kai sitä nyt niin eri ihmiseksi sentään parissa kuukaudessa muutu kukaan. Että esimerkiksi lenkkareiden unohtuminen olisi tämän elämänkaaren kannalta fataali juttu. No ne nyt kuitenkin on pakattu. On toivorikkaus urheilevan minäni heräämisestä.


Ei oikein lopulta tule mieleen mitään, minkä unohtuminen olisi niin sanotusti big deal. Kuitenkin tulee öisin mietiskeltyä, että mitähän sitä pistää päälleen jos vaikka erehtyy menemään maalaiskesäteatteriin. Onhan siellä kuitenkin varmaan jokin pukukoodi. Kamalaa, jos vaikka törmää johonkin tuttuun ja on reikäkengät ja teini-iän kinkelit shortsit verkkatakin kanssa päällä. Niin vielä on vähän auki, että mitä tässä nyt niin sanotusti edustusvaatteeksi pakkaisi. Huolet on monet.

Joka tapauksessa kaupungin Puutarhanurkka jää nyt sellaiseksi kuin jää. Onpahan sitten tekemistä jos parin viikon päästä tulen vaikka kotonakin käymään. Vielä enemmän on hommaa, jos jätän suosiolla elokuulle. Että siinä mielessä, mitäs sen väliä. Ollaan sitten kerralla tosi boheemeja. 




 


















lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kesämuistio, osa 2. Kirjat.


Satunnainen vierailija voisi meillä käytyään ajatella, että onpa siinä oikein kirjallisuusihminen, kirjahylly täynnä ja opuksia läjissä siellä täällä. Ihan voin heti kättelyssä tunnustaa, että yhtään esimerkiksi venäläistä klassikkoa en ole lukenut. En edes Saatana saapuu Moskovaan, joka on kylläkin lukulistalla. Lisäksi voin kertoa sen, että aivan kertakaikkisella suosiolla jätän kirjan kesken jos ei niin sanotusti nappaa. Lukemiston pitää myös istua aina senhetkiseen tunnelmaan, mistä johtuen yöpöydällä on aloitettuja ja puoliksi luettuja kirjoja aina varmaan kymmenen.

Pitää olla nimittäin varattuna ainakin yksi dekkari, yksi hömppä ja joku asiallinen teos. Lisäksi yöpöydällä on pari kirjailijoina kunnostautuneiden tuttujen kirjaa, joita pitää tietenkin lukea virkeänä että muistaa mitä niissä kerrottiin. Ne voisi ottaa kyllä ihan keittiön lukutuolilukemiseksi, ettei nukahda. 

Sen lisäksi, että on tullut perittyä laatikoittain kirjoja niin perintönä syntyi myös ihastus niihin, sekä ihan esineinä että tietenkin tarinoidensa tähden. Silläpä kirjoihin tulee joskus myös tuhlattua rahaa. Ei paljon mutta kuitenkin. Nykyään on Rautatieasemalla sellainen pokkarikauppa, joka on jo aamuseitsemältä auki - ikinä en ole sieltä poistunut ostamatta mitään. Viimeksi mukaan lähti Siilin eleganssi kesälukemistoon. Vähän olen jo sitä aloittanut, mutta yritän pantata lomaan asti.

Nettikirjakaupat ovat myös käteviä. Viimeisimmäksi tilasin Albanian matkaopaskirjoja, mutta sitä ennen lisää lomalukemista. Ja sitten vaan tulee tekstiviesti, että kirjapaketti on noudettavissa lähisiwasta. Älyttömän helppoa. Ei tarvitse edes postiin mennä. Tänään tuli tosin myös tekstiviesti Suomalaiselta kirjakaupalta, että maanantaina alkaa ale. Voisihan sitä yövuoron jälkeen käydä katsomassa, jos ei ole älytön ruuhka.

On aika pitkään ollut sellainen vaihe, ettei oikein mikään kirja meinaa kelvata. Siksi olen erityisesti keskittynyt tähän lomakirjallisuuden haalitaan, vaikka mökilläkin on periaatteessa ihan riittävästi lukemista ennestään. Siellä olen niin sanotusti framille nostanut muun muassa vanhoja dekkareita ja Tove Janssonin romaaneja. Lisäksi esillä on Hemingwayn Ja aurinko nousee, jos sattuu tulemaan se olo, että sen haluaisi taas lukea. Harvoin luen kirjaa kahta kertaa, mutta siinä tavassa on poikkeus tämän teoksen kohdalla.

Poikkeukseksi saattaa muodostua myös Berliininpoppelit-trilogia. Sitä jos ihminen ei ole lukenut, on aika paljosta jäänyt paitsi. Oikein tuli ikävä roolihenkilöitä kun tarina päättyi, enkä meinannut suostua uskomaan ettei enää tule jatkoa. Heinäkuussa se muuten alkaa taas telkkarista sarjana, joka myös oli tajuttoman onnistunut. Norjalaiset eivät vissiin oikein epäonnistu missään. Niillähän on myös Erlend Loe, ihan kateeksi käy.


Berliininpoppleiden tähden hankin lomalukemistoon saman kirjailijan uusimman suomennetun, jota tässä myös nyt panttailen. Takakannessa ei kyllä luvata mitään niin antoisaa kuin Neshovin sikatilan elämä tarjosi. Harmi. Pitäisi saada käsiin myös Marianne Lewyckan uusin suomennos. Jos jollain on vielä lukematta Traktorien lyhyt historia ukrainaksi, niin äkkiä kirjastoon!

Itsekin aion kyllä vielä kirjastonkin kautta lähteä lomalle. Pitää vaan  lainakirjojen kanssa olla varovainen, ettei unohdu sateeseen tahi tipu järveen. Vielä ehdin ottaa vastaan lukuvinkkejä, jos sellaisia jollain nyt tulee mieleen.


keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Eläinten kanssa


Mikähän siinäkin on, että ihminen tykkää jakaa aikaansa eläinkunnan kanssa? Kotieläimet hyötymielessä vielä ymmärrän, mutta itselläni kun on vain tätä lemmikkieläinkantaa. On karvaa ja haisua ja veuhotusta. Ja mourua. Ja vielä enemmän kyllä ihmetyttää se, että eläimet kestävät ihmistä. Koko ajan lääppimässä ja sössöttämässä. Ainakin meikäläisellä on usein sellainen tyyli. Vaikka tulee sitä arjessa kissoille joskus hermostuttuakin. Monestakin syystä.  Sohvan repiminen on tietenkin yksi hyvä syy, vaikka mitä sitä enää säästelemään.

Onnenkakka on toinen, mihin menee hermo. Justiinsa kun on vääntäytynyt töistä kotiin, niin eikö ole molemmat siellä hiekkalaatikolla punnertamassa. Ja hajuherkkänä omistajana on heti ryhdyttävänä toimeen vaikka mieluummin tuijottaisin hetken tyhjää. Hyvähän se tietenkin on, että maha toimii. Ehkä kissojen kanssa on pahinta se kun haluavat jostain syystä ihmisen aamuyöllä hereille. Siihen on monet konstit. Ihan perusmouru sängyn alla on vielä ookoo. Vessan oven ponteva lääppiminen jo vähän ottaa aivoon, kun se ovi on kuitenkin auki. Pahinta on seinän nuoleminen korvan juuressa. Äänihän ei varsinaisesti ole kova. Paitsi aamuyöllä.

Kissat jäävät kotiin, kun mennään mökille. Ei ole sydäntä pakottaa niitä vanhuksia stressaantumaan pitkille automatkoille. Ja kun on hyvä tilanne kissanvahtienkin suhteen. Niin hullun hommaa on se, että tulee toisinaan otettua maalta lainakoira tiluksille melskaamaan. Juuri kun saisi olla rauhassa. Mutta on se kiva tarjota kennelvanhukselle kesäleiriä kaikella huomiolla yksinoikeudella. Ja hyvin hoitaa pestinsä hänkin. Leikkimisen ja uimisen lisäksi hän käy aina välillä metsässä rähisemässä  jollekin varmuuden vuoksi. Ja jos naapuri erehtyy tulla raparperin hakuun, niin hänellekin pitää ensin ilmoittaa, kuka vahtii. Sen jälkeen voikin sitten jo tarjota lelua heitettäväksi.


Kävelyllä kun ollaan, niin itse hän hihnassaankin itseään kuljettaa. Hieno tapa. Vaikka välillä kun tulee jokin haisu, niin unohtuu naru löpsöttämään ja saattaa jopa vahingossa mennä pissaiseksi. Silloin koitan muistella niitä tehokäskysanoja, joilla omistajaystäväni lähtiessään evästi. Ihan tulee kokeiltua kaikkia mitä mieleen tulee. Sivulle, viereen, odota (toimii), pysähdy, anna mä otan nyt tän hihnan sun tassun ympäriltä pois ja että otaksä tän nyt itse suuhun vai vienkö mä. Ihan hyvin meillä on lenkki aina mennyt. Takaisin kotitontin rajalle kun päästään, niin silloin lähtee myös koira ja löytyy yleensä järvestä.

Ei ole koskaan ollut omaa koiraa, niin onhan se aika jännittävää hengailla itseni painoisen yksilön kanssa hyvässä ymmärryksessä. Vähän väliä käydään tarkistamassa, että toinen on tallessa. Ja aina yhtä iloisesti yllätytään kun toisemme jostain päin tonttia löydetään. Jos olisin kovin pitkiä aikoja Ryötönperällä, ottaisin sinne myös lampaan tai vuohen ruohoa syömään ja määkimään.


Lisäksi olen suunnitellut hevoshomman haltuunottoa. Olen ratsastanut kerran ja heti oli sellainen olo, että yhteys alkukantaisuuteen oli syntynyt. Ihan vaan maneesissa pyörittiin ja kierrettiin tötteröitä. Olin kyllä silloin jo sitä mieltä, että meidät olisi pitänyt päästää saman tien luontoon villeinä ja vapaina kirmailemaan. Mutta hyvä kärsivällisyys oli silläkin hevosella. Ihan totteli ja muiden törttöilyn takia kun jouduttiin odottelemaan, niin tutkaili meikäläisen saappaita kiinnostuneena. Oli jalassa ne keltaiset kumpparit.





sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Basilikaa ja ikkunanpesua



Jollain tasolla oli ihan sopivaa, etten löytänyt jatkovarteen kuuluvaa ikkunalastaa. Korkealla olevia laseja kun ei pysty ilmankaan pesemään. Saattoi siis laiskotella. Ei ollut lähisiswassa eikä Oulunkylän sekatavarakaupassakaan sellaista lastaa myynnissä. Sen sijaan sinne oli tullut taas hyllypaperia. Kyllä on mukavaa, että jotkut pitävät perinteistä kiinni ja paperoitsevat hyllyjään. Näin kuumalla ei ainakaan meikäläinen siihen hommaan silti ryhdy. Sadepäivien rupeama on se.

Sitä ennemmin puuhastelee pihalla tai loikoilee varjossa, jos sattuu olemaan vapaalla. Itse jouduin antamaan kriisiapua basilikan taimille, jotka olin taannoin sijoittanut ruukuissaan pitkin pihamaata. Vähän niin kuin adaptoitumaan ympäröivään luontoon. Etanathan niihin löysivät. Oikein näki miten kotilo nautiskeli siinä ihanassa kosteikossa pelosta nuupahtaneen pikkubasilikan juurella. Ettei olisi vain vähän lehtiäkin nakerrellut aikansa kuluksi.



Onneksi oli yksi pieni säkillinen multaa. Päätin kokeilla josko basilikat viihtyisivät paremmin kimpassa ja istuttelin niitä ämpäriin. Eivät tietenkään kaikki mahtuneet, eikä multaakaan olisi ollut enempää. Joten säästin omissa astioissaan vielä kaikkein pontevimmat. Alunperin piti siihen ämpäriin istuttaa perunaa, mutta kun tämä kriisi yllätti niin tuli tällainen käänne siihenkin suunnitelmaan.

Nurmikon sekaan on alkanut ilmestyä taas apiloita. Ehkä paras kukkaistuoksu on valkoapila. Miten aina talven aikana unohtuukin, että on se peritty pakkomielle etsiä neliapiloita. Aika kivuttomasti niitä löytyykin. Henkilökohtainen ennätykseni on seitsenapila. Olin silloin historiassa yksin kotona ja jollekin piti saada sitä esitellä. Silloinen naapuri oli sentään maisemissa ja vähän vaikutti siltä, ettei se isäntä oikein tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa kun menin keskeyttämään hänen autonkorjailunsa apilani kanssa.

Meidän puutarhanurkkamme on siitäkin hyvä, että on puiden varjoa. Nyt kun on ollut helle, niin varjossa istuminen on aika ihanaa. Ihmeellisen lämmin. Olen alkanut haalia jo vähän lomakirjallisuutta vaikka vielä on kaksi viikkoa aikaa. Voi päästä vapaapäivinä puun alla lomatunnelmaan. Löysin kirjastosta Kari Hotakaisen kirjoituskokoelman, Elämä ja muita juttuja. Sopivan lyhyet ovat tekstit, jos ei ole aikaa uppoutua. Ja terävää on asia. Kun sitä lukee, tulee sellainen olo että on itselläkin mielipiteitä. Esimerkiksi että "rajaton ahkeruus on vaarallista" tai "hyväksyn Mika Häkkisen". Hotakainen onnistuu aina.

Pitää nyt kuitenkin muistaa kirjojen lisäksi hankkia lisää multaa basilikoille ja se ikkunalasta. Koska tulihan keittiöstä aika kirkas ja nätti kun sen ikkunat yletyin pesemään ulkoakin. Tuli vähän sellainen tarve suorastaan puhua kesäkodista, vaikka jotenkin se sanana meinaa aina ärsyttää. Kesäkoti. Niin, siihen kuuluu naistenlehtien mukaan mm. raikas siniruudullisuus ja kukalliset astiat. Mikäs siinä, onhan se nättiä. Meille tuli kesäkoti keittiöön ihan vaan ikkunoiden pesun ansiosta. Nyt näkyy kunnolla puutarhaan ja asiat sisälläkin näyttäytyvät kirkkaampina. Pieni uudelleen järjestelyn ja somistelun tarvehan siinä tulvivan kesävalon äärellä kyllä tulee. Että sinänsä en ihmettele tätä kesäkotiasiaa.



Hei mikä mahtaa olla tämä kuvan kukkanen nimeltään? Se on vähän lisääntynytkin. Aina yllättäen pompsahtaa tuo kukinto varren päähän. Ja ihana tuoksu. Aika vaatimattoman näköinen kasvi ennen kukkimista, vähän niin kuin paksu ruohosipuli. Olisi kiva tietää sen nimikin. Voinhan toki ristiä sen toistaiseksi esimerkiksi Sinikaksi. Sinikka se vaan jaksaa kukkia.


maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kesämuistio, osa 1.


Vaikka itse olenkin tottunut mökkimatkan pituuteen, voi se ystävistä tuntua uuvuttavaltakin. Varsinkin paluumatka kun ei vielä ole kellään lomakaan. Voi tulla sunnuntaiahdistus. Onneksi eilen keksittiin matkaviihdykkeeksi juhannus- ja lomamuistion teko. Suunnittelussa onkin vielä paljon työtä. Pitää myös jättää sitä väljyyttä. Pakko ei ole tehdä mitään, eikä seurustellakaan. Sitä varten pitää laatia vielä myös kirjallisuuslista.

Juhannukseen on suunnitteilla olympialaiset. Jos siis rantasauna ei rämähdä kasaan oikaisussa. Silloin vie raivaus ehkä eniten aikaa. Lisäksi pitäisi kyllä ajella parin tunnin päähän hakemaan mökille polkupyöriä, jotka ovat jääneet edellisiltä omistajiltaan joutilaiksi. Mutta kai sitä nyt yhteen kilpailusessioonkin aikaa jää. Tikanheitto, mölkky, ilmapistooliammunta ja kroketti ovat olypialaisten lajit. Eniten omalta kohdaltani huolettaa jälkimmäinen. Aina jään jonnekin pusikkoon yksin puttailemaan kun muut ovat jo kiertäneet radan. Voi olla, että juuri kroketin hetkellä pitääkin lukea joku kirja loppuun.

Tuli myös tylysti tyrmättyä kaikki fyysistä ponnistelua vaativat lajit, niin kuin esimerkiksi vesiämpärin kanssa juoksu. Siinähän selviäisi kaikille, ettei pelkällä puutarhassa pyllistelyllä ja ihmettelyllä kunto pysy korkeana. Itse hurahdin viime kesänä ammuntaan. Olin aina uhonnut, että en halua oppia ampumaan - mutta hitsi - urheilumielessä se on muuten aika koukuttavaa. Ylipäätään jännittää, että osuuko. Aina piti saada ampua "vielä yksi kierros".


Kunhan vaan en joudu pelaamaan seurapelejä. Niitäkin ehdotettiin. On se jännä, että jotkut niistäkin tykkäävät. No, miksei sitä nyt kohteliaisuudesta jonkun kierroksen voi pelailla, jos vaikka sataa. Skipbo on ihan kiva. Ja viinipeli, vaikka se kyllä vaatii etukäteisvarautumista. Tilalle ehdotin kuitenkin esimerkiksi ongintaa. Siis sitä lastenkutsuonkimista. Pitäisi vain ensin rakentaa joku sermi. Ja varautua palkinnoilla. Saalis määräytyisi aina onkijan mukaan. Pikkupullo amarettoa voisi olla aika kiva. Toki myös oikeaa onkimista pitäisi harrastaa, koska kala on hyvää. Pitää vaan ensin muistella ne perkuun perusteet.

Muitakin harrasteita lomaa silmällä pitäen tuli listattua. Osasta oli vaikea päättää, kuuluvatko työ- vai hobbylistalle. Niin kuin esimerkiksi riippukeinuloungen sijainnin etsintä, raivaus ja asennus. Klapien teko. Juurakoiden kaivuu ja kanniskelu. Ikkunoiden pesu. Selkeämmin kesähobbyihin tulevat kuulumaan melonta, Kansanradion kuuntelu ja sementin haltuunotto puutarha-askartelumielessä. Taide- ja askarteluhommat tuli myös lueteltua. Ihan jäätiin miettimään retkeä materiaalikauppoihin, vaikka aika paljon kaikkea kierrätettävää on kyllä omastakin takaa.

Oma osionsa tässä ankarassa suunnittelutyössä on ruokapuoli. Sitä pitää vielä hioa. Pitää olla homma hallussa. Tehtiin alustavaa listaa sanomalehden reunaan niin sanotusti aika randomina. Lopputulos oli ihana: "täytettyjä kesäkurpitsoja TAI mansikoita", "Lettuja!", "perunasalaatti". Ja paljon muuta. Myös raparperipenkkiä pitää hyödyntää ainakin mehun merkeissä, hillotakin voisi. Mehu on parasta.

Onneksi on tässä vielä työvuorojen puitteissa väljiäkin hetkiä, niin ehtii kirjoittaa listat ja suunnitelmat puhtaaksi. Ja tehdä hankintoja. Niin ja kotipuutarha on aika rempsahtanut, kun on tullut oltua kaikki vapaa-aika maaseuduilla. Se on taas bikiniraja takapihalla, kun naapurit ovat leikanneet oman nurmikkonsa ja tontinrajan merkkinä on meidän puolella rehottava heinikko. Pitäisi vissiin sillekin tehdä jotain. Alppiruusu on poissaollessani helähtänyt kukkaan ja kevätvuohenjuuri on jo alkanut lakastua. Kärhöä pitää ojentaa kasvamaan pitkin vanhaa omenpuuta. Ja aika paljon on nypittävää, vaikka voikukista pidänkin.


Lyhdyistä vielä. Se on kumma, että vaikka tässä lähestytään keskimmäistä kesää, niin lyhtyjä tekee mieli aina vaan sytytellä. Oikein sitä jäin miettimään ja huomasin, että itse asiassa kesäyössä lyhtyjen valo vasta pehmeä onkin. Jos sitä vertaa pilkkopimeään, niin ero on iso. Suosittelen.