Kesäauto

Kyllä se on kätevää kun on ihmisellä kesäauto. Vaan monta on jännitysmomenttiakin käyttöön ottamisessa. Ensinnäkin on päätöksenteko. Koska kuitenkin autoilussa on omat syntipainolastinsa. Että hankkiako nyt sellainen tänne mölisemään ja saastuttamaan. Sitten kun on siitä yli päästy, alkaa huoli että mistä sitä nyt pirssin tähän hätään löytää. Kun oli kaupungissa muka kiire viimeiseen asti, niin piti katsoa mökkireitin varrelta kaikki myytävät autot.

Pälkäneen Aapiskukolla meillä oli sitten automyynti-ihmisten kanssa tällit ja siinä sitä meikäläinen vaan konepellin päällä pisti nimeä paperiin ja laski rahojaan. Oli siinä monta niksiä, mitä piti kuunnella. Kaasu pohjaan kunnolla kun käynnistää ja sitä rataa. Mahtavan auton möivät pois. Ihan piti kysyä, että miten raaskivat luopua. Uudet kaikki renkaat ja soitinvehkeet tuli samaan hintaan. Ja muutakin materiaalia, jota autoihmisen kuuluu omistaa. Ei ole tarvinnut vielä ostaa ihmekorrekkia.

Jo silloin nettisurffailuvaiheessa autoasiaa tuli taas mieleen palautettua kaikenlaista, mitä pitää omistajana ottaa huomioon. On katsastukset ja ruosteet. Niiltä osin ei ole tässä Helmessä pulmia lainkaan. Eikä kyllä muutenkaan. Ainoa pulma oli siinä ratin ja penkin välissä kun piti muistella kytkinasiat ja sellaiset. Nuoruuden Simca aikoinaan onneksi aika hyvin opetti tavoille, että ei siinä kamalan kauan ehkä mene kun mäkilähtökin onnistuu.

Tänään oli Suuri Rekisteröintipäivä. Satuttiin juuri ruokatunnin aikaan konttorille. Ei ketään missään. Vähän jännitti sekin paperihomma. Onneksi ehti laantua pahin paniikki kun oli sitä odottelua, huumorin kukka alkoi siinä autoihmisten kesken kukkia. Puhumattakaan konttorin pojasta. Muisteltiin naureskellen parit vakuutusalan huonot telkkarimainokset ja vähän puhuttiin itsetunnostakin. Valitin passikuvan rumuutta, niin sain neuvon että itseään pitää rakastaa. Hyvä neuvo on se.

Jotenkin maalla asiointi se tuntuu jo lähtökohtaisesti leppoisammalta. Voihan se johtua siitäkin, että itse on lomalla. Ei ole kiire pois edes autokonttorikopista. Tuli vähän sellainen professionaali auton omistajan olo, että tässä sitä nyt rasvaisten miesten kanssa vaan katsastellaan ja rekisteröidään. Hellepäivä loi tupaan pikku lisäaromit. Elämysmatkailua, sanon minä.

Tuli sellainen pieni somisteluintokin. Laitoin vihreän olkihatun hattuhyllylle ja parkkirahaa siihen kouruun etualalle, jossa kuuluu olla asioita. Vaikkei täällä kyllä laskuteta auton paikoituksesta. Tilaa rittää. Keskisellä Tuurissakin jätin ihan tyhjään sijaintiin Helmen, koska joku voi vaikka vahingossa lommottaa siellä jos tungokseen ajaa.

Niin, piti tosiaan käyttää kesävieraita Tuurissa. Ostin vähän lisää offia hyttysten takia. Yksi kesävieras meni etsimään kenkiä, mutta löysikin hatun ja kengännauhat. Toinen sijoitti kesämekkoihin ja kolmas salmiakkijauheeseen. Ihan tultiin tyytyväisinä takaisin. Varsinkin kun löydettiin ne junan ikkunasta nähdyt lehmät - ylämaan sonnit tai jotain. Hauska oli siinä niitä ihmetellä, eikä Helmen äänessä tai parkkeeraustavassakaan ollut eläinten mielestä mitään erityistä. Että sen puoleen voi olla rauhallisin mielin.