Eteinen kesään.

Te ette todellakaan halua tietää, miltä meillä kotona sisällä tällä hetkellä näyttää. Minä käynnistin nimittäin eilen ulkoeteisen pintaremontin, johon kuului ensiaskeleena kaiken sinne kertyneen romun poissiivous. Ja kun en ole mikään järjestelmällisyyden huippu, niin siirsin kaiken vain pois tieltä. Että nyt jos keittiössä tai jossain muualla haluaisi tehdä jotain, niin se vaatisi muutaman ponnistelun ja romujen setvimisen.

Olin niin ajatellut, että asetun kirjoittamaan teille raporttia vasta sitten kun kaikki on valmista.

No, eihän tässä elämässä mikään ihan valmiiksi tule ja niinpä "pidän taukoa" ja istun tuolla kuvassa näkyvässä nojatuolissa kannettavan koneeni kanssa ja fiilistelen uutta sievän siistiä kuistia. Käteni ulottuvilla on syntisen kylmä lasillinen valkoviiniä ja ulos tuli juuri sademyrsky, jonka melskaamista pihamaalla voin ikkunoista ihailla. Siis aina kun unohdun ajattelemaan.

Nojatuoli odottaa entisöimistään. Niin kuin pari muutakin istuinta tässä taloudessa. En edes tunnelmakuvaa varten jaksanut naulata toista käsinojaa kiinni. 

Eteisen maalaus. Se alkoi olla välttämätöntä. Ja kun mies lähti eilen viikoksi työmatkalle, niin minä ikävissäni vapaapäivieni puhteiksi aloin hommiin. Kattolumivuorien ja jäävallien aiheuttamat sulamisvedet olivat valuneet pitkin eteistä, ja vaikka se on ihan ammattilaisen toimesta todettu kuivuneeksi, niin voin rehellisesti kertoa sen näyttäneen aika härskiltä ennen tätä pintafiksaustani. Nyt alkaa olla soma:

Laitoin kummitädin perintösuksisauvat seinälle.

Tässä jousituksiltaan varsin pehmeässä nojatuolissani istuessani, näkymä on tämä. Teillähän ei ole käsitystä muutoksesta, mutta kyllähän tämä paremmalta näyttää kuin pullokassit, sekalaiset kukkaruukkugrillinestetyömaahanska-asetelmat ja ruma ikkunalauta, jonka otin pois. Ruuvit olivat niin hankalissa paikoissa, että ihan turvauduin perusrepimiseen. Mitähän mies sanoo, kun näkee kätteni jäljet...

Puulaatikon päällä ovat nyt muuten pihatuolien istuintyynyt.
Puutarhassa istumisen kelejä siinä odottelevat.

On sellainen romanttinen harhaluulo, että nyt eteisessä kaikella alkaa olla paikkansa, sateenvarjot eväskorissa ja puutarhavälineet ämpärissä. Minun ja Apulaisen saappaat rivissä. Hah - saapa nähdä koska alkaa jälleen porstuan sekasorto. Toivon, että näin säilyisi ainakin elo-syyskuuhun, kun eihän me heinäkuussa olla kotona sotkemassa paljon yhtään, jos ollenkaan. 

Silloin ollaan mökillä, jonne minä olen koko viikon ikävöinyt kaihoisasti.

Ryötönperä-ikävää helpottivat raparperit. Minä niistä tein nyt sellaista miehen toivomaa chutneyta, jota ei kylläkään olla vielä maistettu. Tuntui aika hullulta laittaa kattilaan raparperien lisäksi kaksi chiliä, ruokalusikallinen raastettua inkivääriä, kokonainen (!) valkosipuli, perussipulia, valkopippuria, valkoviinietikkaa, suolaa ja sokeria. Haisu oli mahtava! Toivon, että litra raparperin paloja vastaa ohjeen mukaista 600 grammaa.. Muuten voi olla aika holotnan makuista. 

Tuli kaksi keskikokoista lasipurkillista, ja niistä sitten maistellaan kuulemma grillausten seurana. 

Oli ihana tunne, kun tuoksui mökkiraparperit kaupunkikodin kyökissä. Miten minä nyt pärjään vielä yli puolitoista viikkoa ennen kuin pääsen maalle. Huoh. Onneksi on kaikenlaista ohjelmaa. Palkkatöitäkin on jonkun verran.

Eilen soitti maalta naapurin Rouva, ja sekin helpotti. Pyysin, että hän käy hakemassa itselleenkin raparperia ja samalla katsomassa, että Neiti Näpsä on tallessa. Nyt kun on satanut niin paljon, on mökkijärven pinta saattanut nousta. Ettei vain lähde uusi venhoni livohkaan!

Ajatukset ovat toki koko ajan heinäkuussa. Silloin pidetään se filmifestivaali. Lauantaina yövuorojen jälkeen minä aloin askarrella festivaalikasseja. Puoleenväliin ehkä pääsin. On se aina edestä pois. Käskin miehen seurakseni keittiön pöydän ääreen, ja siinä minä sitten töpöttelin oranssia maalia.

Askartelukaupassa kaihoisasti kyllä hipelöin sitä samaa sinistä, jota on nyt mökin ulko-ovissa, mutta myyjättären mielestä oranssi oli parempi. Uskoin häntä. Minä olen sinisteni kanssa niin jäävi. Olenkohan Suomen ainoa keski-ikäinen nainen, joka ei vielä ole tehnyt pesäeroa sinisiin. Pitääkö tässä nyt alkaa tykätä eri väreistä? 

Töpöttelin muutaman kakkoslaatuisenkin, jolloin päätin, että on aika lopettaa ja jatkaa toisena ajankohtana. Olin ihan poikki yövuoroista ja harhaisen virkeä.

Väsymyksessä on kuitenkin sellainen hyvä luova puoli, että saattaa ajatella muutamankin asian uusiksi. Vasemmalla tämän vuoden festivaalikassi ja oikealla viimekesäinen. Pidän tästä ääriviivattomasta oranssista enemmän.

Vaikka itselleni piirsinkin yhteen kakkoslaatusuhrukassiin vaikka mitä kivaa, muun muassa itseni ongella, pöyristyneen auringon ja itsetyytyväisen kuusen. Ja rantasaunan, joka vain lupsautti ikkunasilmiään. Siitä tulee minun kauppakassini.

Ehdin viime viikolla vaikka mitä muutakin. Kävin muun muassa äitien haudalla Maunulan uurnalehdossa. Kävelyllä oikein, kameran kanssa. Minä en ole mikään alvariinsa haudoilla ramppaaja - mistä poden vähän tunnontuskia - mutta aina sitten kun menen, niin on kotoisa ja hyvä mieli. 

Nautin uurnalehdon tunnelmasta, ja varsinkin aloin taas ajatella Ryötönperää. 

Kun minähän en lähtökohtaisesti ole alppiruusujen ystävä. Vaikka kotipihassa kasvaakin yksi jättiyksilö. Mutta nyt taas Maunulan lammella tulin uusiin ajatuksiin. Voisinkohan istuttaa mökkirämerantaan alppiruusun? Kestäisiköhän se veden pinnan vaihtelut? Pystyisiköhän kotipihan alppiruususta jotenkin varttamaan - tai jotain - uuden yksilön? 

Oli niin todella kauniin näköinen lammen rannassa. Paljon parempi kuin Ryötönperän ryteikkö:

Aloin haaveilla myös liljatyyppisten kasvien istuttamisesta mökkirantaan. Iiristen ja leijonankitojen. Onnistuisikohan. Voi että.

No mutta sitten. Huolsin myös tomaatit. Laitoin varsin pariinkin facebook-puutarharyhmään kyselyitä, että pitääkö leikellä niitä "varkaita" pois ja mitä ne ovat. Meillä nimittäin alkaa jo joihinkin taimiin punkea kukkaa, joten jos onnistun, tulee satoakin. Ehkä.

Sain palautetta. Liian pienet istutusastiat (ämpärit). Onko pensas- vaiko varsitomaatti. Mini vaiko normaali. Hmm... Siemenpussi informaatioineen on nyt mökillä. Minä päätin, että minivarsitomaatti on kyseessä ja leikkelin kaikki varkaiksi tunnistetut versot pois. Laitoin vielä toiseen puutarharyhmään kommentiksi Varkaat kulkurit -biisin youtubesta, muttei kukaan sille huumorille lämmennyt. Olenkohan jotenkin tullut nyt väärinymmärretyksi.

Ei kai tomaattien kasvattaminen voi niin vakavaa olla? Ja kyllä sitä ihminen saa biisejä hyräillä ja muillekin niitä tarjoilla, jos sille päälle sattuu. Odotan tykkäyksiä.

Apulainen tulee kohta kylään. Mitähän hän sanoo eteisestäni. Kännykkäkuvaa kommentoi ainakin, että hän voisi pestä ikkunoita meillä. Kyllä on kätevä sellainen ihana Apulainen. 

Huomenna sentään minä menen taas töihin päiväksi. Ylihuomiselle olen luvannut pikakesäretken Tallinnaan Upin kanssa. Huvittava ajatus sekin. Minulla on ainoana henkkarina se kissankusema repaleinen passi - vielä vuoden voimassa - jonka kuvassa näytän sikotautiselta. Arvatkaa vaan, jännittääkö matkaselvityksessä.

Ostan retkeltä ehkä edulliset liköörit Ryötönperän vieraita varten. Niin olen ainakin suunnitellut. Koskaan minä en kumminkaan jaksa raahata risteilyiltä mitään, aina on tyhjä reppu niskassa löpsöttämässä kun saavun kotiin. Yhdessä oleminen ja pikkuretkeily, ne ovat ehkä tärkeämpiä kuin Ryötönperän baarikaapin täydennys.

Tuli äsken tauko kirjoitteluun. Apulainen kävi jo. Hänellä oli yhden tunnin agenda. Avattiin yhdessä kirjekuori, jossa oli hänen ensimmäinen ammattitutkintotodistuksensa. Itkuthan siinä pääsi. Nyyhkytettiin ensin täällä eteisessä. Sitten röykkiöiden keskellä sisällä. Ihailtiin arvosanoja ja kehuttiin toisiamme.

Hän sanoi eteisestä, että vau. Tuntui lopulta sivuseikalta minun remonttihommani.

Minä olen niin onnekas, kun on elämässä nuorisoa, jota saa rakastaa. Anteeksi nyt vaan tämä lopun sentimentaalisuuteni, mutta siihen on hyvät syynsä.

Aavistus kesäkaihoa

Aavistuksen haikein mielin heräsin tähän aamuun kaupunkikodissa. Vaikka kyllä minä viihdyn täälläkin kesällä, en minä sillä. Mökille vaan jäi niin nättiä ja lintuja. Toisaalta, jälkimmäisten kannalta voi olla kiva, ettei tarvitse säikkyä rannassa tepastelevia, höpötteleviä ja pahimmassa tapauksessa soutelevia ihmisiä. Saavat kasvattaa jälkikasvuaan rauhassa, niin on nuoriso sitten jo potrassa kunnossa kun me mökkiläiset asetumme virallisiksi kesäkotilaisiksi heinäkuussa.

Ollaan ihan suunniteltu Hesarin ja postin kääntämistä maalle. Pitääköhän minun viimeinkin vaihtaa isoisän nimi pois postilaatikosta, ja oma tilalle. Vai voisikohan postilaatikkoon kirjoittaa vain Ryötönperä. Se kun ei ole (vielä) mikään maanmittaushallituksen - vai mikä se on - hyväksymä paikkatermi, vaan itse tontillemme antama nimi.

No mutta. Vielä oviasiaan, koska minuahan kovasti kiinnosti, mitä mies valitsemastani väristä tuumaa. Hän tuumasi, että liian kirkas. Höh. Tarkemmin kun itsekin katselin, niin tulihan siinä mieleen, että miksei sellainen savuinen, tumma, mustikansininenkin olisi ollut hyvä. Vaan tällä värillä mennään ainakin tämä kesä, kun minä tästäkin kuitenkin tykkään. 

Ovenkahvat ovat aika kamalat. Mutta isovanhempieni valitsemat, ja pohdin että jos vaihtaisin jotkin modernimmat tilalle, niin voisi näyttää... no, jotenkin tylsältä. Siispä noudatin filosofiaa "Sitä mitä et voi peittää, sitä kannattaa korostaa." Laitoin ikkunattomaan takaoveen kahvan kaveriksi kaksi figuuria, jotka olivat lapsuudenkotini vessan ovessa. Nyt he saavat ilmineerata vaikka kesävieraille sitä, että tästäkin pääsee sisävessaan, jos huussissa on tunkua eikä metsäpissailu innosta.

Rumathan ne ovat, mutta tartteeko sitä aina olla niin sievää.

Onneksi oli miehelle muutakin esiteltävää. Esimerkiksi se hänenkin viljelyksiään varten myllätty kasvimaa ja Japanialaisen Puutarhan polun alku. Hänestä tiiliaskarteluni olivat oikein onnistuneet. Kiva oli saada tunnustusta! Mies jäi jopa miettimään niiden ja lankkuviritykseni väliin porrasaskelmaa. Ajatella, jos sellaisenkin vielä saisin. Itse olin järkeillyt, että vanhan kannon juurakko voi aivan hyvin esittää rappusta.

Ja sitten valkosipulit! Minähän heidän penkkinsä huolsin ensitöikseni. Kahdestatoista kynnestä yksitoista kasvaa oikein hienosti. On jännää. Pidän syksyllä ehkä valkosipulifestivaalit. Missähän vaiheessa satoa yleensä korjataankaan, pitää selvittää. Kitkin vähän villikasvustoa pois heidän ympäriltään. Sopiva määrä tulikin ruohojätettä katteeksi laitettavaksi. Oletan, että siitä ei ole mitään haittaa, että peittelin valkosipulien ympärillä olevaa paljasta multaa? On ikään kuin sekä kosteussuojana että rikkakasvien estäjänä siinä se kate. 

Arvasinhan minä, että kun miehellä oli vain yksi kokonainen päivä aikaa viettää mökillä, niin ei sitä hän halunnut kasvihuoneen rakentamiseen käyttää. Vaikka kävikin kyllä kylillä hakemassa kattoainekset valmiiksi. Tuli siinä samalla rikkoneeksi Helmikaaran peräluukun lukon, kun se kattomateriaali oli niin pitkää että peräluukku auki piti kuljettaa. Jotenkin oli myös sen verran painavaa, että jonkin sortin vääntymä syntyi lukkoon... Hmm. Joskus vähän harmittaa nämä pienet Rapatessa roiskuu -tyyppiset kommellukset, mutta en minä siitä mitään numeroa jaksanut tehdä.

Turha olisi ollut pilata kiva viikonloppu rähisemällä.

Sen sijaan oli ilo todeta, miten tartuttiin pienempiin puuhiin. Mies viljeli papujansa ja jotain muutakin maahan laittoi. Kävimme kokeilemassa myös soutelua Neiti Näpsällä. Minulla on sittenkin opeteltavaa niin kevyen soutuveneen kanssa! Olen tottunut painavaan. Tuntui keinuvaiselta, joten päätettiin että jollain porukalla meidän täytyy - tai siis minun mielenrauhani vuoksi täytyy - kellauttaa se yhden kerran kumoon rantakaislikossa. Ihan siis kokeen vuoksi, että miten helposti kaatuu vai kaatuuko lopulta ollenkaan.

Mietin myös, että mihinkä kohtaan rantasaunaa laitan pelastusliivit esille. Kun eivät ole minusta mikään esteettinen silmänilo roikkuessaan yhtään missään, mutta käden ulottuvilla niiden täytyy olla.

Sitten saunomisen aikana tulikin kunnon sade. Mutta emme antaneet sen vaikuttaa savustussuunnitelmiimme. Minä löysin nuotion suojaksi palasen jotain vanhaa kattopeltiä ja muutenhan kaikkea sadesuojaa löytyy sekä ihmisen että puukorin päälle. Oli oikein mukava tekemisen meininki, ja mikään ei ole parempi tuoksu kuin kesäkuinen koivu, luonnon kosteus ja siihen sekottuva nuotion haisu. Ah. Pitäisi pistää purkkiin talvenvaralle.

Minullahan oli suunnitelmissa tehdä lauantaina myös vähän aikaa klapitöitä ja kuskata puuainesta rantaan runsaasti varastoon. Oli oikeastaan sellainen olokin, että hetken olisin voinut sitä aivoja lepuuttavaa hommaa tehdäkin. Vaan sen esti pikkuruinen linnunpesä liiterin ovikiskon päällä. Pieni lintunen sieltä hätäisesti aina lensi pois, kun vähänkin lähellä ovea römelsin tai edes hiljaa liikuin. Sen verran utelias kuitenkin olin, että otin remonttitikkaat ja kurkkasin pesään.

Kolme pikkuruista vihreänsinistä munaa, joissa oli ruskeita täpliä.

Minun piti niistä ottaa ennen lähtöä vielä kuvakin, mutta mies oli ehtinyt siivota tikkaat jo liiteriin ja sulkea ovet, niin ei vaan antanut luonto periksi alkaa enää pikkuemoa kiusata. 

Oli niitä pesiä muuallakin. Saunalla yksi "paritalo", kahden pikkupesän yksikkö. Nyt jo tosin hylätty. Liekö orava käynyt. Ja mökin pääoven harjakaton sisällä yksi talitintin pesä. Erittäin hieno suojaisa paikka, jonne tintti aina muina miehinä/naisina pihasireenistä pyrähti. Ja vierashuoneen ikkunalla yksi rastaan pesä. Ainoa, josta lopulta otin kuvan todisteeksi ja muistoksi. Ehkä poistan sen sentään sitten loppukesällä, ettei tule mitään lintukirppuinvaasiota vierashuoneeseen kun tuuletetaan.

Eilen, kun lähtöaamun hässäkkä koitti, niin minä aloin suunnitella Päätöstä. Siis sellaista Päätöstä, että tästä lähtien alan tehdä lähtövalmisteluja mahdollisimman pitkälle jo edellisenä päivänä. Ainahan niitä ei ole yhtä paljon kuin nyt. Tuntui, että oli ihan liikaa huomioon otettavaa. Kesäpyykkisäkkien keräys ja lastaus. Oli tuvan sohvien päiväpeittoja ja saunakamarin lakanoita. Omatkin lakanat ja vaatepyykkiä. Jopa miehen kylpytakinkin otin vielä lopuksi mukaan.

Jos minä saisin vihdoin tänä kesänä sen putkimiehen kutsuttua laittamaan kaikki vesiasiat sananmukaisesti juoksevaan kuntoon, niin pyykkiä voisi taas pestä mökilläkin. Jokin nyt vedenpainetta estelee.

Sitten tietenkin - kun ollaan nyt pidempään poissa - niin huonosti säilyvien ruoka-asioiden mukaan pakkaaminen. Lähtötiskaus (jonka voisin myös hoitaa jo illalla). Piharomppeiden paikoilleen siivous. Enimpien leivänmurujen keittiöstä imurointi. Pattereiden ja muiden sähkölaitteiden tsekkaus. Muutamaan kaupunkisaunakertaan riittävien klapien autoon pakkaus (senkin voisi tehdä vaikka missä välissä edellisinä päivinä). 

Roskat. Ja niin edelleen. Päätöksestäni tulee olemaan paljon hyötyä. Voisi jopa jäädä aikaa ja energiaa vaikka leikata ruoho vielä lähtöaamuna, niin olisi heinikolta kammettu parin päivän etumatka pois.

Lähdön hetkiin haluan enemmän romantiikkaa, kuin mitä nyt esimerkiksi eilen aamulla oli:

On suuri tarve jättää huoneet sellaiseen kuntoon, että seuraavalla kerralla on mukava mennä. Tai ainakin pieniä tervetuliaisasetelmia. Sillä keskelle tupaa nyt kuitenkin jäivät esimerkiksi miehen hipelöimä - jo vuosia sitten ennen toimivaa venettä hankittu - sähköperämoottori akkuineen, minun ruohosakseni, pääoven uuteen väriin rimmaava itämainen matto (sateensuojaan, koska hän ei ole mikään kynnysmatto, vaan esteteettisyysmatto), pihatuolien tyynyt, kaksi kansituolia, kirves... ja paljon muuta.

Silläpä on tärkeää, että saan kaupunkiin lähdön hetkillä luoda viimesilmäyksiä asetelmiini. Ihan kohta olen niiden luona taas. Niin minä aina ajattelen, eikä onneksi sentään enää itketä niin kuin ensimmäisinä vuosina.

Saunakamariin jätin kesälukemistoa. Kuvasta puuttuu akvaviittipullo ja snapsilasi, jotka olivat siellä ukkosturvanani. Aloin ehkä pitää akvaviitin katajaisesta mausta.

Keittiön järjestykseen jättäminen on erityisen tärkeää.

Hyvä kun tuli tämäkin - ei mikään sisustuslehtikuva, mutta kuitenkin - otos näpättyä eilen, niin voin sen äärellä suunnitella. Nimittäin kaipaan tiskialtaan taaksen sellaista kirjavista laatoista tehtyä levysysteemiä roiskeiden suojaksi ja valopilkuksi. Unohdin toki ottaa mitat.

Olen myös antanut kattovalaisulle periksi jopa keskellä päivää. Tuo hyllyseinä on nimittäin eteläseinä ja kuten näkyy, siinä ei (vielä) ole ikkunaa. Joten valoa tulee aika niukasti vain varjoisasta sivuikkunasta oikealta. 

Sen alla on ihana pitkä puuhastelutaso, jonka minä olen täyttänyt kipoilla ja kupeilla. Sitten kun mennään takaisin, ne täyttyvät tomaateilla ja rehuilla. Joista viikonloppuvisiitin päätteeksi aina tietenkin osa kannetaan takaisin kotiin. Ajatella, että heinäkuussa saan pitää sitruunoita ja kaikkea esillä pidempään.

Lime-hedelmät toki aina välillä loppuvat, kun tehdään Ryötönperän mojitoja. Siis sikäli mikäli piparminttu on silloin jo kasvanut takaisin mittoihinsa. Se oli kärsinyt talvesta pahoin ja hetken jo luulin hänen menehtyneen. Vaan alkoipa viikonloppuna juurenpalasista nousta uutta lehteä.

Nyt minun vaan täytyy sopeutua kaupunkiin. Sitä edesauttavat mökkipyykkisäkit. Kun minä viikkaan niihin takaisin pestyjä päiväpeittoja ja lakanoita, tulee sellainen olo että ei Ryötönperä olekaan niin kaukana.

Työkavereitakin on kyllä ihana nähdä. Vaikka on minulla myös useita irrallisia vapaapäiviä.

Tunnelmaa toki nostaa myös villiintynyt kotipiha, jonne voin mennä nyppimään koska tahansa terapiakseni. Aionkin ottaa siitä nyt ilon irti. Minä en taida sittenkään yrittää nauttia kesä-Helsingin tarjonnasta tai saaristosta, vaan hiljentyä mieluummin laittamaan tätä kotia kesäkuntoon. Jollain tasolla sitä kuulkaa kummasti jo ajattelee elokuuta ja mökkilomalta kotiinpaluutakin. Täytyy senkin olla mukavaa sitten.

Minusta on alkanut vanhemmiten tulla sellaisen koulukunnan edustaja, että en näe enää mitään rikollista siinä, että jo alkukesällä ajattelee syksyäkin. Tiedän, että moni pitää sellaista murehtimista tai huomioon ottamista turhana. Mutta kun kaihoilee jo vähän etukäteen, niin sepä ei sitten tule niin yllätyksenä, elokuukaan. Joka on sitäpaitsi aika ihana kuukausi - hämärät lämpimät illat.

Lisäksi olen päättänyt suhtautua työajan ulkopuoliseen elämään kesälomamaisesti. Se kyllä onnistuu. Lukemistossani on nyt mökiltä tuotu Kesäkirja ja dekkarikin oikein (Eivät ole liian raakoja nuo Kinsey Millhonen seikkailuista kertovat rikosromaanit). Tuli Apulaisen kanssa viikonloppuna soitellessa puheeksi hänen tämänhetkiset lukuhalunsa, ja Kesäkirja mainituksi. Sepä oli minulla siinä vieressä sattumalta ukkoslukemistona rannassa, mutta lupasin ottaa mukaan kaupunkiin. 

Taidan sen lukea itse ensin, ennen kuin annan Apulaiselle hoitoon.

Myös dekkari ja Bergmanin kirja ovat jo kesken. Jälkimmäisen löysin miehen hyllystä, ja se vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Etenkin sen valossa, että luin keväällä ne Liv Ullmanin pari omaelämäkerrallista kirjaa, joista ei sitten kuitenkaan huvittanut täällä raportoida vaikka kaksi kertaa aloitin. Jääköön. Mutta kun lukaisen tuon Ingmar Bergmaninkin, niin onpahan taas vähän kokonaisempi käsitys parista - keskenäänkin hengailleesta - pohjoismaisesta taiteilijasta. 

Paluumatkalla puhuttiin miehen kanssa muun muassa autoasiaa. Sen lisäksi, että matkantekoa pikkuisen haittasi avoin peräluukku (tai ei se siis taivasta kohti auki ollut, mutta lukkoon ei mennyt, joten pieni rakonen jäi luukun ja auton väliin) ja sitä kautta autoon haiseva pakokaasu, niin öljyä autoon lisätessään mies ilmoitti että öljytikku oli irronnut haperosta renkulastaan ja tippunut öljysäiliöön.

Minä ajattelin koko matkan sitä öljysäiliön pohjalla makaavaa tikkua... Vaikka järjellä tajusin, että ei se siellä varmaan mitään haittaa, niin kuitenkin kuuntelin moottoria koko ajan.

Kukahan ostaisi vuoden 1988 Seat Ibizan, jolla on ajettu vain vähän. Säästeliäästi vie polttoainettakin, mutta öljyä paljon. Kytkin on juuri huollettu. Ei toimi oikea vilkku, mutta vasen lampunpyyhin sitäkin tehokkaammin koko ajan. Jossa on peräluukun lukko rikki ja öljytikku moottorin sisällä. Jossa oikea eturengas joskus tyhjenee itsestään ja apukuskin jalkatilassa on ihmeellisiä radiostereojohtoja, koska emme ole saaneet aikaiseksi niitäkään virittää.

Jos ei olisi aika paljon muitakin rahareikiä, tässä jo varmaan norkoiltaisiin autokaupoilla. Nyt on loman ajaksi suunnitteilla ehkä auton vuokraus, ainakin osaksi lomaa. Jos Helmikaara pidettäisiin elokuun loppuun saakka vain vain kauppa-autona, ja sitten kun se pitäisi katsastaa, antaisin pois...

On niin paljon kaikkea mietittävääkin. Silläpä minä ehkä alankin nyt haistella mökiltä tuotuja raparperejä. Että keitänkö mehun vaiko hillon. Vaiko opiskelisinko ihan chutneyn teon. Mies toivoo jälkimmäistä, mutta onkohan lähikaupassa inkivääriä. 

Tulikin näköjään pitkät löpinät. No, jokaiselle jotain. Ehkä.

Sininen ovi ja paljon muuta.

Päätin pitää tässä pikkuisen tauon puuhastelusta ja pistää muutaman sanan ylös ikään kuin väliraportiksi täältä mökkilomalta. Sitä jatkuu vielä sunnuntaihin saakka. Vaan on sopiva kohta pysähtyä, sillä olen muutaman tunnin itsekseni tiluksilla. Mies tulee iltajunalla. Ja minullahan oli siis yllätysvieras mukana, ja hän poistui Helsingin suuntaan aamulla. Lapsuudenystävä tarvitsi akuuttia hermolomaa arjestaan ja hyppäsi tiistaina Helmikaaran kyytiin ja tänne.

Kyllä on väsynyt mökkivieras kätevä!

Hän muun muassa käänsi kasvimaan. Putsasi räystäät. Leikkasi nurmikkoa. Rapsutteli ulko-ovia maalausta varten. Lämmitti saunaa. Äyskäröi Neiti Näpsään kertyneet sadevedet. Lisäksi tietenkin kuunteli loputtomia monologejani, osallistui toki itsekin muistelointiin. Niitähän riittää, muistoja, ihmisen kanssa, jonka on tuntenut hiekkalaatikolta saakka.

Ruokalistamme oli yksinkertainen. Sekin oli mukavaa. Ensimmäisenä iltana syötiin Ruhtinattaren perunasalaattia. Siinä on perunaa, kukka- ja parsakaalia, tomaattia + aurinkokuivattuja tomaatteja ja etenkin niiden öljyä. Juustoja ja leipää. Toissailtana pidin risottokoulun, ja syötävää tulikin niin paljon, ettei eilen tarvinnut valmistaa sapuskaa laisinkaan.

Minähän en oikein malttaisi ruoka-asioihin kamalasti aikaa käyttää, kun voi ulkonakin olla ja tehdä jotain muuta. Risottokin syntyi terassilla kaasumuurikkasysteemillä, vaikka olikin jo aika myöhä.

Saunottu ollaan tietenkin hartaudella.

Vitsailin eilen, että pitäisi oikeastaan pitää käänteistä työlistaa. Että täytyisi kirjoittaa ylös kaikki se, mitä on tullut tehdyksi. Sillä tuli sellainen tunne, ettei muisteta edes kaikkea. Aika on muutamana päivänä jo mennyt sillä tavalla sekaisin - tai siis oikeammin kai ajantaju - että ihan kuulkaa hommatkin sekoittuvat toisiinsa ja rentoutumiseen. 

Vaan eipä nyt sentään ainakaan unohdu julkisivuhuolto. Saatiin nimittäin mentyä sinne Rautiaan ja hankittua ovimaalit. Ajatuksena oli, että ostetaan ne niin kuin valmiiksi, että jos sattuu tulemaan inspiraatio. Ja tulihan se heti eilen. Sillä välin kun minä viljelin lehtikaalia ja -salaattia, niin lapsuusystävä hinkkasi ovia maalauskuntoon.

Olen vähän ajatellut alkaa Tikkurila-maalifirman keulakuvaksi tai mannekiiniksi, on niin mahtava maali! Rautian tyttö minun yllätyksekseni nimittäin kertoi, että ei tarvitse sen erityisempää pohjakäsittelyä pinta, että kunhan enimmät rapsuttelee. Ja että ihan sopii vanhalle lakatulle ovelle tuo maali, jonka olin vahingossa valinnut.

Että tarjouksia odotellaan, Tikkurila.

Olen tyytyväinen oven väriinkin, mitäs sanotte?

On kyllä vähän ankea vielä, kun ei ole kukkasia sokkelin peittona.

Tietenkin siinä tekemisen huumassa ennen-kuvien ottaminen tuntui aivan toisarvoiselta. Minä ajattelin, että on niitä kuvia tästä mökistä suhruisine ovineen tallessa ihan tarpeeksi. Ja oli sitäpaitsi kiire maalamaan ennen kuin aurinko alkoi paistaa oveen.

Maalarinteippi oli lopussa tietenkin, mutta onneksi löysin jotain ihmeellistä kontaktimuovin tapaista leveää teippä perikunnan kätköistä. Sillä sai karmeja suojattua sen verran, mitä nyt oli tarpeen. 

Lisäksi iski somisteluvimma, kuten mökin seinästä voitte havaita. Mietin, että tulikohan nyt kuitenkin liian kotiseutumuseomaista. Katsotaan, mitä mies illalla sanoo. Minusta ikkunattomat seinät yhtäkkiä kaipasivat jotain.

Kukka-asioihin en tällä reissulla kamalasti puutu - en siis ole mennyt laventelikauppaan tai muillekaan taimiostoksille. Koska jos tässä nyt käy niin kuin on ollut puhe, että tullaan vasta kolmen viikon päästä seuraavan kerran, niin ei kai kannata laitella istutuksia. Pistän sitten sen pidemmän kesälomapätkän iloksi ja heinäkuun kesävieraitakin varten on kiva somistella lisää. 

Ai niin ja takaovi! Senkin minä maalasin. Siitä ei nyt tähän hätään ole kuvaa. Mutta sieltä tämä "uupunut" kesävieras terapiatöikseen repi vanhat ja turhat porraskaiteet irti. Minäkin pikkuisen heilutin moukarilekaa ihan esimerkin vuoksi, ja sorkkaraudankin käytön näytin. On vieläkin tuoreessa lihasmuistissa leikkimökin purku, niin sujuu helposti tuo tuollainen homma. 

Kun tarpeeksi kauan kaksi naista käyttää voimiaan, niin kyllä siinä rautaputkella betoniin kiinnitetyt kaiteet irtoavat.

Nyt pitää miehen vaan rälläkällä sahata pari törröttävää putkentynkää pois. Mehän siis todella saatiin ne väännettyä katki. Ei ihan pikkuhomma, mutta tarpeeksi jos on turhautumista fysiikassa jemmassa, niin sisäinen peppipitkätossuhan sellaisesta tarvittaessa syntyy itse kullekin.

Voimaa toki saa myös halusta saada nättiä ja valmista kädenjälkeä. Kyllä ihminen on jännä eläin, kun on se tarve muokata elinpiiriään. Toki hyötymomenttikin vaikuttaa, täytyy sitä pitää huolta oman torppansa julkisivusta. Tuli ihan tosi torpanomistajaolo, kun nyt ensimmäisen kerran kajosin taloon ulkopuolelta. Laskin, että käynnissä on viides hallintakesäni täällä. Kyllähän sitä jo joutaa vähän maalia sutimalla juhlistaa, puolta vuosikymmentä.

Meillä oli jotenkin todella kotoisaa lapsuusystävän kanssa. Jännä, miten sellainen hiekkalaatikolla ystävystyminen kantaa läpi elämän. Vieläpä kahta niin tosi erilaista ihmistä, ollaan kyllä aika yö ja päivä. Ehkä juuri se tekeekin kanssaihmisten kanssa elämisestä mielenkiintoista, toisenlaisuus. Kuka sitä nyt itsensäkaltaisen tyypin kanssa jaksaisi alvariinsa hengailla.

Minä ainakin kyllästyisin, jos kaverina olisi tällainen samanlainen pälättäjä ja portaalla suunnittelija, kuin itse olen. Viininkin riittävyydestä saisi olla huolissaan, jos seuralainen olisi yhtä perso drinkeille kuin minä. Ja nälässä saisi olla, sillä nimenomaan ystävien ravinnontarpeen vuoksi minä täällä saatan jotain ruokaa tehdä, mutta jos olisivat ruoka-asioissakin samansuuntaisia kuin minä niin tonnikalavoileivillä elettäisiin. Olisi vain nätti kattaus, mutta ei oikein mitään kivaa mitä laittaa lautasille.

Ehkä voisin muuttua siinä asiassa hieman, alkaa tykätä enemmän kokkailusta. Olisikohan siitä hyvä syysharrastus sitten, vai otankohan jo kesälomaan kertakaikkiaan sellaisen ulkoruoka-asiaoppimisteeman, kun on se savustuspönttökin kerran. Kyllähän sitä voisi itse asiassa kaikenlaista tehdä ihan vaikka nuotiollakin. Pistetään harkintaan.

No mutta, yhtä kaikki (niin kuin Matrikkelitaiteilija aina sanoo). On taas syntynyt ihania kesämuistoja, tässä selfie eilisillalta. Minä olen tuo joka huitoo taivaaseen:

Mitähän vielä tällä reissulla tulee tehtyä. Minä tietenkin toivoisin, että jatkettaisiin kasvihuoneen rakentamista, mutta voi olla että mies haluaa pitää ihan vain lepopäivän huomenna. Ansaittu on sekin. Minä voin sitten jatkaa vaikka Japanialaisen Puutarhan raivuuta ja kesäkasvillisuuden rönsyämisen hillitsemistä.

Mennäänköhän me romattiselle veneretkelle, kun on nyt tuo Neiti Näpsäkin eikä mies ole vielä hänen kanssaan tehnyt tuttavuutta ollenkaan. Mutta onkohan riskejä. Nuorisoa puolustavat vesilinnut esimerkiksi. Laulujoutsenet vaikuttavat aika omistavilta järvenpohjukkansa kanssa, että ei ainakaan niiden pesän lähelle uskalla soudella.

Toisaalta, voisihan se olla hyvä että tottuisivat meikäläisiin ja sitten ymmärtäisivät heinäkuussa tuoda taas poikaset ihan meidänkin saunarantaan näytille. Jos minä vaikka jotenkin yrittäisin naamioitua. Ei kun eihän sitä kannatakaan ainakaan joutsenelta näyttää, kun nimenomaan toiset lajitoverit täältä häätävät oikein mekkaloimalla pois.

Mietittiin, että olikohan järvelle pyrkinyt yksinäinen joutsen - joka siis karkoitettiin - viime kesän poikasia. Että onko niillä kaipuu synnyinrannoille. Aika julmaa kun sitten vanhemmat ajavat tylysti pois. Ei ole mielestäni reilua se.

En haluaisi oikeastaan edes ajatella sitä, joten nyt siirrymmekin sitten puutarhakuulumisiin. Olen tänään alkanut askarrella Japanialaiseen Puutarhaan polkua. Tai siis sen alkupäätä. Kaivelin maahan 13 tiiltä tavallaan askelmiksi. Ja rojautin yhden lankkujutun seuraavaan etappiin. Nyt on mietintätauko. Kuvasta ei oikein saa näköjään selvää työni laadusta, täytyy dokumentoida paremmin. Siellä se kuitenkin nyt menee, polun alku, ruohosipulin takaa kohti saniaisia:

Vaikka onkin vähän tylsää lähteä täältä sunnuntaina takaisin kaupunkiin, niin onpa vaan aika ihana tieto se, että neljän viikon loma on vasta edessä. Kun kiltisti teen kolmen viikon työvuoroni - niitä ei ole paljon, mutta ovat sen verran hajanaisia, että vapaata pätkää tänne asti tulemiseksi ei oikein löydy - niin sitten päästään miehen kanssa oikein yhteiselle lomalle. Otetaan kissatkin mukaan.

Minulla on aika monta visiota toteutettavaksi sitten. Ja heinäkuun puolivälissä on Ryötönperän Filmifestivaali. Pitää siihenkin alkaa valmistautua huolella. Tulee olemaan tontti ja torpat koetuksella silloin. Ja edustavaakin haluan että on. Kun saa vieraita, on hyvä syy raivata muutakin kuin ryteikköä. Siis esimerkiksi sisällä.

Vaikka ollaan me järjestelyporukan kanssa jo oikeastaan päätetty, että tänä vuonna ei festivaalilla hengata tuvassa juuri ollenkaan. Pakotetaan kaikki ulos ja näytökset pidetään liiterissä. 

Nyt minä menen jatkamaan kitkemishommaa ja saatanpa tehdä muutaman klapinkin. Jos oikein sille päälle satun, niin ehkä yllätänkin itseni ja puolison vaikka loihtimalla illaksi jonkin mielikuvituksellisen aterian siitä, mitä kaapista löytyy! Ihanaa, kun on aikaa, voi luovasti ryhtyä siihen mikä huvittaa.

Hei nautinnollista kesäviikonloppua teille muillekin!

On jo nyt paljon.

On edessä viikon loma. Kesän ensimmäinen pikkupätkä. Taidan pikkuisen kiitellä itseäni tästä talvella tehdystä valinnasta. Että nyt minä ehdin huomata kesän alun. Tänään lähdin oikein ulkoilemaan lähitienoille ja tarkistamaan tilannetta. Minullahan on sellainen suunnitelma, että jokaisena kesävapaapäivänä pitää liikkua ja ulkoilla. Kyllä on vehreää. Miten voi tuntua yhtäkkiä heinäkuulta, vaikka on vasta kesäkuun ensimmäinen. Jouduin minä pientä psyykkausta harrastamaan ja laskemaan metsätiellä ihan ääneen, että näitä säätiloja ja lempeyttä vallitsee ainakin seuraavat neljä kuukautta. Että ei hätää.

Ylihuomenna viimeistään lähden mökille. 

Olisinhan minä voinut hätäisesti startata maantielle jo tänäänkin, mutta päätinkin niin sanotusti laskeutua lomaan rauhassa. On ollut töiden lisäksi niin paljon seurustelua, hössötystä ja ohjelmaa, että voi sitä ihminen kerrankin poistua hetkeksi maalle huolellisesti. Eikä niin, että yhtäkkiä olen mökkipihassa ja mieli on kummallisen tyhjä. Nyt pitää keskittyä, kun on tämä vuodenaika. 

Nukkua yöt ikkuna auki, pysähtyä tuoksuihin ja keittää aamulla yhden sijasta kaksi mutteripannullista kahvia, lukea paperilehti ja pitää netti kiinni tavallista pidempään. Seisoskella kirjahyllyn ääressä kesälukemista pohtien ja unohtaa pestä sukkapyykki, koska on paljaiden varpaiden aika.

Aluksi olin kävelylläni vähän huolissani, kun sain linnuista enimmäkseen vain lauluhavaintoja. Oli yksikin sellainen joku matkijalintu joenrannan pajukossa. Hänellä oli vaikka minkälaista asiaa - tsirp tsirp - lilulii - kilikilikili, klikati klik - trrrrrrrr - koominen oli hän. Mutta en tavannut kasvotusten. Vain muutamalla harakalla oli jokin erikoinen tilanne päällä, ja lokkeja liihotteli tietenkin.

Vaan annas olla - kohtasin lopulta tiklipariskunnan! He ovat kyllä erityisen nokkelia karkaamaan kuvakulmasta pois. Minulla on aika monta suhruista taidekuvaa herrasväen heinikossa pyrähtelystä. Olihan se kyllä antoisaa seurata sitäkin. Pitääkö sitä nyt muka aina onnistua ottamaan jonkin sortin vuoden luontokuva. Ei pidä. Vaikka olisihan se hieno sellaisella elvistellä.

Minusta tikli tuo hauskaa vaihtelua peruslintuihin, joita vastaan minulla ei tietenkään ole mitään. Varpunen on oikein sympaattinen, samoin tintit. Vielä jos joskus kuulisin tiklin lauleskentelevan, niin olisin aika pitkällä inhimillisessä kehityksessäni. Pitääköhän mökillä siitä Laulavasta Lintukirjasta tsekata, josko siellä olisi tiklinkin veisuuta, niin voisin tarkemmin kuunnella luonnossa. Onkohan mökillä tiklejä.

Tässä nyt kuitenkin toinen tämän päivän yksilöistä, todisteeksi:

No sitten oli rusakkohavaintoja. En minä niitä avaralta pellolta olisi muuten erottanut - hyvä on suojaväri heillä - mutta kun eräs koiraeläin oli täpinöissään. Ensin minä luulin toivoin, että hän haluaa ottaa minuun kontaktia. Mutta minä olinkin vain siinä rusakkopellon ja koiran välissä. Kyllä hän minun kättäni kohteliaasti nuuhkaisi, mutta ei jäänyt kuuntelemaan lepertelyjäni vaan vei emäntäänsä kovaa vauhtia kohti paisteja.

Hauskaa oli seurata, ei luulisi että luikku vinttikoira - tai joku sellainen - saisi ihan normaalin kokoisen ihmisnaisen niin pulaan. Oli voimakas tyttökoira hän, ja oikein meni etutassu vaanimisasentoon ja kaikkea. Pellolle hajaantuneet rusakot palasivat porukkaan, hakivatko sitten turvaa toisistaan vai huomasivatko lopulta koko episodia siellä reunamaojassa, jossa me koiran kanssa jäniseläimiä tiirailtiin.

Minä ajattelin, että olipa hyvä että lähdin kävelylle. Juuri tällaiset pienet ohimenevät hetket ovat minusta ihania. Jos minä odottaisin elämältä aina spektaakkelia tai suuria tunteita, saisin odottaa aika pitkään. Tai jos minä juoksisin hikilenkkiä kieli vyön alla, en huomaisi mitään muuta kuin oman pulssini. On kuulkaa juuri hyvä näin.

Mietin, että teen ehkä mökille pienen työlistan. En siis sellaista työleirityölistaa, vaan tavallaan mukavien tekemisten muistilistan, ettei mene taas vaan haahuiluksi. Sinne miellyttävien hommien joukkoon voi ujuttaa muutaman asiallisenkin työn, esim. ikkunanpesua. Mutta enimmäkseen listani voisi näyttää muun muassa tältä:

- Rautiassa käynti. Sieltä maaleja ja ohjeita.

- Ulko-ovien siniseksi maalaus.

- Huussinkin oven rapsuttelu ja ilmeen kohennus.

- Sisäovien ja joidenkin pintojen valkoiseksi maalausta (jos ulkona sataa).

- Klapitöitä (max. tunti kerrallaan, ettei tunnu työltä).

- Vanhan pottumaan kääntö ja mahdollisia viljelyksiä sinne.

- Yrttien istutusta.

- Lukuisia tarkistuskierroksia puutarhassa.

- Ruusujen hoitoa.

- Sisätilojen organisointia (jos sataa).

- Perikunnan kirjalaatikoiden penkomista kesälukemiston kokoamiseksi.

- Sumun valokuvausta, aamuin illoin.

- Soutelua.

- Raparperimehun tai -hillon tekoa, jos on jo raparperia.

- Japanialaisen Puutarhan raivausta ja polkuaskartelua.

- Pörriäishotellin luona päivystämistä.

- Saunakamarin kesäsiivous.

- Jne...

Osa hommista saattaa kyllä jäädä heinäkuulle, mutta ei se mitään. Minä kerron sitten viikon päästä, mitä nyt tulevalla muutaman päivän mökkilomapätkällä sain aikaiseksi. Vai menikö patsasteluksi.

Ei kun olihan minulla - niin kuin joka ikinen kesä - suunnitelmissa myös alkaa käydä lenkillä mökkitontin ulkopuolella. Jospa tänä vuonna sen tekisinkin ja laajentaisin reviiriä oikein. Pari kesää sitten kävi niin, että tässä kohtaa vuotta heitin lenkkarit Helmikaaraan, että ovat mukana maalla juoksenteluintoani silmällä pitäen.

Loppukesästä huomasin, että lenkkarit olivat takapaksissa edelleen koskemattomina. Homeessa. Ihan oikeasti ne olivat homeessa. Sittemmin minä olen desinfioinut ne auringon paahteessa ulkona - home lähti - ja ihan taas ovat käytössä. Muun muassa tänäänkin. Hyvin toimivat, joskus sata vuotta sitten Seinäjoen jostain urheilukaupan alesta ostetut Salomonin erittäin kevyet maastolenkkeilykengät. 

Tykkään niistä kovasti, vaikkeivät ne ehkä kauneudella päätä huimaa saati pärjää himojuoksijoiden nykyaikaisille neonväritossuille. Minusta ne ovat kyllä aika rumia, jälkimmäiset. Pitääkö niihin tunkea kirkkaita sesonkivärejä sen vuoksi, että kaikki näkevät että tässä kipittelee sporttinen ihminen. Näkeehän sen jo vauhdistakin, ei sitä erikseen tarvitse alleviivata.

Kävelin lopuksi tänään vielä perinteisesti siirtolapuutarhamökkialueen kautta, ja olipa sielläkin muuten jo puutarhat loistossaan. Minä oikein syvään hengitin näkymien äärellä. Oli niin kodikasta, kun jo monessa lipputangossa liehui isännänviiri ja pihoilta kuului puuhastelujen ääniä. Miten se onkin niin oma suloinen maailmansa. Pakko siihenkin on jotain varjopuolia liittyä, mutta niistä minä en välitä tietää, vaan haluan pitää illuusioni, koska siellä kävelyt ovat aina pieniä matkoja.

Ai niin! Minä pidin kuulkaa keskiviikkona pikkuiset juhlat sille kolehtiporukalle, jonka ansiosta sain synttärilahjaksi Neiti Näpsä -soutuveneeni. Pakkohan sitä oli jollain tavalla kiittää. Kutsuin ihmisiä aika lyhyellä varoitusajalla, ja ensin näytti siltä, että minä täällä yksin tötteröhattu päässä puhaltelen surullisesti juhlapilliin ja latkin punkkua miehen katsoessa vierestä.

Oma vika olisi ollut, kun kolme päivää ennen juhlia vasta esitin kutsun.

Mutta sitten tulikin suurin osa veneosallisista! Minä sain olla elementissäni ja somistaa veneretkitunnelmaa ruokapöytään, koska vene on mökillä - pitihän sitä jotenkin fiilikseen päästä:

Alunperin oli haaveissa istua pihalla, mutta koska se oli syksyisen sään vuoksi liian äärimmäistä, niin piti olla sisällä. Minä kannoin olohuoneeseen puutarhapöydän, että olisi keittiön lisäksi edes joku lounge. Meillä nimittäin aina, aina jämähdetään keittiöön notkumaan ystävien kanssa.

Onhan se kodin sydän, mutta joskus on kiva istua muuallakin kuin tiskipöydälle kertyneiden romppeiden äärellä.

Tunnelma oli ihana. Vaikka pikkuisen minua jäi kaivelemaan, ettei mies virittänyt cd-soitinta toimintavalmiuteen. Olisin halunnut täydentää veneretkitunnelmaa soittamalla Vikingarna-yhtyeen levyä, jonka olen aikoinaan saanut isältä. Ehkä myöhemmin. Ehkä Neiti Näpsän -kastetilaisuudessa sitten.

Lisäksi olen ollut lakkiaisissa. Eilen ensimmäinen kummilapseni pääsi ylioppilaaksi. Minä vetistelin jo matkalla juhliin. Melkein hävetti, kun Asematunnelin kukkakaupassa meinasin alkaa itkeä kun maksoin ruusua. Ja kun vastaan tuli varmaan satoja ihmisiä, joilla oli kanssani samantyyppinen päiväagenda - siis kukkapuketeista päätellen - niin  oli jotenkin sellainen merkittävän päivän yhteenkuuluvuuden tunne maailmankaikkeuden kanssa.

Vähemmästäkin sitä liikuttuu.

Sellaisesta tunteesta on oikein hyvä lähteä kesään. On jo nyt paljon muistoja!