Kolmen viikon päästä hauikset?

Olin kyllä ajatellut tänään vielä ehkä rapsutella kaiteita tai maalata jonkin jakkaran vaikka, mutta tässä minä nyt istun rannassa saunaa lämmittämässä. Ja peseytymisen jälkeenhän täällä mökillä ei tunnetusti tehdä enää mitään. Paitsi että perjantaina saunottiin niin aikaisin, että tulikin vielä toiminnan tarve ja vein miehen soutelemaan. Ensin oltiin käyty Kulttuuriaitan Matineapatiolla tekemässä suunnitelmia ja listaa. Siinä lukee nyt että "Lisää penkkejä." Eipä juuri muuta kirjattu ylös.

Vaikka mielessäni oleva työlista on valtava.

Aloitetaan nyt esimerkiksi kasvihuoneesta. Senhän minä olin tavallaan unohtanut. Tai siis oman osuuteni. Että tilannehan on nyt siis sellainen, että olen saanut olla sillä työmaalla kaksi päivää. Ojennellut olen ikkunoita, auttanut rakentamisessa ja purkamisessa. Myöskin sahaus- ja naulaushommiin olen päässyt, ja sokkelin pystylauta välirimoineen on myös sen näköistä. Industiral style. Sehän on meillä tyylisuuntana ollut noin niin kuin aina muutenkin. Vatupassia käytetään vain tärkeimmissä työvaiheissa.

Eilen näytti tältä:

Tänään alkoi jo hahmottua aavistus talomaisuuttakin. Myös katto saatiin suunnilleen paikoilleen, mutta ei tässä mitään harjakaisia ole ehtinyt pitää, vaikka kavereille kaupunkiin tekstaillessani sellaista uhosinkin. Sen verran olen rohjennut taukoja pitää, että olen voinut laitella väliraportteja Ryötönperän vakiokävijöille.

Siitä tulee niin sievä! Ihan ilosta yritin päivällä kesken työmaan vähän pussata miestä, mutta hänellä oli hiki. Vuorotellen on onneksi vasta menneet hermot nikkaroidessa. Jos ne menevät yhtä aikaa, tulee noin kymmenen minuutin mykkäkoulu.

Jos täällä on ollut hiljaisuutta, se on johtunut keskittymisestä. Väliin olen saattanut karjaista demonityyppisesti hyttysille ja paarmoille, mutta vielä ei ole sen suurempaa vahinkoa sattunut. Tai no on ehkä muutama mustelma ja laastaria on mennyt parikymmentä senttiä ainakin.

Jätin miehen äsken "ylös" eli päärakennuksen pihalle kuuntelemaan radiota ja rauhoittumaan, mutta nyt kuulenkin kolinaa. Hän virittelee yksityiskohtiaan vissiin lasipaviljongillaan. Ettei vaan nyt sattuis mitään, kun en ole vahtimassa. Sovittiin, että illalla tehdään taas listaa. Valkoista maalia pitää ostaa ja lisää puutavaraa. Tänään loppui seinämateriaali kesken, eikä puolisolle kelvannut perikunnan sekalainen jämäpuu liiteristä.

Minua on alkanut jo jännittää, että onkohan minulla kolmen viikon päästä hauikset. Mahtavaa olisi mennä töihin sitten pullistelemaan.

Koska nyt tuntuu siltä, että päiväni kuluvat miehen työkomennon tahdissa, niin täytyy vissiin palata eiliseen harjoitelmaani aamuyöllä puuhailusta. Toteutin unelmani ja nousin viideltä, koska silloin minä täällä normaalioloissa tosiaan ensimmäisen kerran herään. Kuuteen mennessä oli kuulkaa jo tulet vanhan padan alla ja uusi kesäulkotiskipaikkani hahmottumassa.

Olin oikein kerännyt tiskejämme torstai-illan saapumisesta lähtien, sellaiseen vauvojen muoviammeeseen. Että saan oikein nautiskella ja harjoitella suuren satsin tiskaamista yleisöryntäyksiä silmällä pitäen. Muutaman kerran kun on nuotiopaikalla suheerannut ja vesiä kanniskellut, vatien paikkoja vaihdellut - niin kyllä siinä hyvä rutiini ehtii syntyä.

Ensin mietin, että voin sitten neuvoa innokkaille tiskarikesävieraille tekniikkaa, mutta sitten muistinkin että yleensä jokaisella on oma tapansa tiskata ja keski-ikään ehtineet suomalaiset ovat myös osaavia ulkotiskauksen kanssa. Eli en puutu, jos joku haluaa viedä minulta tiskaamisen rauhan hetket.

Senkin takia pitää nyt nauttia astioiden pesemisestä itsekseen. Ja kyllä minä otinkin ilon irti. Vaikka vesi lämpeni kuumaksi aika hitaasti, ei käynyt yhtään aika pitkäksi. Nouseva aurinko ihanasti viihdytti metsän väliköistä ja linnutkin lauloivat. Minulla ei ollut kaverina edes kumpaakaan kissoista.

Tiskattuihin astioihin ja puhtaan pyykin ripustamiseen minulla liittyy joitakin erityisen mukavia tunnemuistikuvia. Sellaisia, joista ihan mielellään pitää kiinni vähättelyn sijasta. Kunpa mielikuviini liittyisi vielä vaatteiden ja lakanoiden kaappiin laitteluidenkin suloisuus. Mutta ei. Kaikki kaupungista tuomani puhtaan pyykin ja kesävaatteiden laukut ovat vielä purkamatta.

Lähipäivinä minun on maltettava olla ja siivota sisälläkin, niin siinähän nuo varmaan sitten samalla hoituvat.

Olen niin tyytyväinen, kun on ainakin yksi kesäaamu nyt koettu. Tänään nousin kuudelta päästämään toisen kissoista ulos, mutta pakotin itseni takaisin lepoon etten heti uuvahda kasvihuonetyöleirillä. Ja kannattihan se. Näin muutaman unen, joissa runsaan viikon päästä alkavalle Ryötönperän filmifestivaalille oli tulossa vielä lisää yllätysvieraita. 

Heräsin melkein stressaantuneena tähän päivään, mutta rauhoituin sitten. 

Ei kai tässä nyt kannata kumminkaan hermoilemaan ruveta, vaikka nyt jo vähän jännittää festivaalin saama tämänvuotinen suosio, ja valmistelut ovat vielä aika kesken. Palaan niihin sitten eri raportissa. Suunnitelmia on, niin kuin aina! Ja paljon. Valitettavan moni niistä liittyy jollakin tavalla siivoukseen, mutta on joukossa myös somistusmomentteja, tietenkin.

Käyköhän tässä niin, että saan tilat ja tontin "valmiiksi" sopivasti loman päätteeksi sitten. No, onpa ainakin kiva loppukesällä ja alkusyksyllä palata.

Tiskipaikkani on tuolla saunan takana, nyt kuvassa ei näy kaikki käytännölliset kuriositeettini. Meinasin ensin tehdä ihan erillisen raportin koko hommasta, kun olin niin innoissani. Mutta arvelin, ettei se ehkä ole kovin kiinnostavaa? Vahakankaan virkaa toimittaa vanha suihkuverho, koska sen päällä tuntuu niin kuin olisi siistimpää lotrata. Sitten on sellainen ihmeellinen kouru, jossa on hana. Löysin sen kerran liiteristä ja nyt se toimittaa juoksevan veden virkaa.

Minähän en ole nimittäin mikään seisovassa vedessä huuhtelija. Jokin marttapiirre pitää olla joakaisessa naisessa, ja minulla se on se. Juoksevan veden ihannointi. Mutta ei sen veden tarvitse vesijohdoista tulla, riittää kun on systeemi.

Kas, kuvassa näkyy myös minulle perjantai-iltana viritetty ilta-aurinkoriippukeinu. Ja jos oikein tiiraa, niin vasemmasta ikkunasta näkee avoimen oven läpi terassille, jonne olen kanniskellut polttopuita kuivumaan.

Siis - kröhöm - laiska töitään luettelee - olen pyrkinyt tekemään näinä päivinä myös pikkuisen klapeja. Sopivan aivotonta hommaa, ja on se aina edestä pois vaikka pilkkoisi silloin tällöin yhden kottikärryllisen. Klapikone pitäisi vaan putsata ja öljytä kunnolla.

Niin, ja kissat ovat viihtyneet hyvin. Nyt kun tuli tämä lämpöaalto, ei taida olla pelkoa kamalan pitkistä retkistäkään. Tumppi makasi äsken liiskana tuvan viileällä lattialla, kun kävin katsomassa. Jopa kuulkaa automatka tänne meni torstaina hienosti, ei yhtään draamaa! Kissojen häkit olivat ihan vierekkäin takapenkillä - ennen niissä on ollut isompi väli - niin pötköttivät kuulkaa siskokset ihan identtisissä asennoissa siellä.

Mietin, että mistäs päin nyt tuulee, saattoiko häkkien sijoittelu vaikuttaa vai ovatko viisastuneet ja nyt ymmärtävät pääsevänsä mökille mukaan kun auto ajaa tasaisesti maantiellä. Vai ovatko vain vanhoja ja väsyneitä jo. Ehkä niin. Vähän kaihoisa ajatus.

Tässä rantalomalaiset mökkipensionaatin rupusella laiturilla:

Olen aloittanut hissukseen muitakin projekteja, myös käytännön tasolla. Silloin eilen aamuyöllä halusin yhtäkkiä roudata yhden lipaston aitasta mökin terassille kesäkeittiöasioita silmällä pitäen. Se oli aika haastavaa yksin (mies nukkui), mutta onneksi on kottikärryt.

Haaveilen sellaisista maitokärryistä, tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Moni asia täällä helpottuisi entisestään.

Tekisi mieli malata tuo mäntylipasto, mutta jospa annankin sen vain ahavoitua säässä? No, katsotaan - minähän olen niin laiska pesemään pensseleitä, että melkein mieluummin jatkan maalailua ympäriinsä jos kerran purkin avaan, niin että saattaa vahingossa osua lipastoonkin. Se on ihan joku halpis vaan, Taatan sukille selvästikin aikoinaan hankittu, ei mikään perintösenkki. Sellaisten suhteen olen varovaisempi - ei extempore-maalauksia niille.

No niin, jatketaan kesäiltaa, ystävät! Minulla olisi niin paljon ajatuksia mielessä kerrottavana, ja skannatakin teille piti pari vanhaa kuvaa. Säästän sadeiltoihin skannailut. 

Puutarhatöihinkään en ole ehtinyt ollenkaan, siis niihin varsinaisiin kasvihuoneen rakentamisen sijasta. 

Mies käy ensi viikon lopulla kaupungissa, sitten minä voin puuhastella pari päivää ihan omia juttujani. Vaikka en minä kyllä yhtään valita, että on tällaista yhteistä kesälomaa. Tuntuu hienolta, ja arvostan yhdessä tekemistä. Arkioloissa niin helposti sitä vetäytyy omiin juttuihinsa kumpainenkin, että kun nyt täällä rakennetaan ja puretaan yhdessä pari viikkoa, niin kyllä sitä taas osaa tavallisempiakin asioita uudella tavalla arvostaa.

Palaan raportteineni pian linjoille taas! 

11 x 3 sadepäivän ratoksi

Ja keittiö on vielä autio ja kaikuva. Viimeistelin eilen vähän seinien maalausta.
Tänä aamuna ikkunat näyttivät likaisilta.

Ai että, kun on kiva kun voin tulla teille rakkaat ystävät tänne nillittämään. Piristyn jo valmiiksi. On jonkin sortin väli-ilmaisun tarve, ja siihen oivallisen aasinsillan tarjoaa Päiviltä saamani työläältä tuntuva 3x11 -kohdan haaste. Kiitos vaan! Mutta nyt kun ajatuksia risteilee niin paljon mielessä ja on jotenkin niiden kanssa turhautunut olo, niin puranpa itseäni nyt tätä reittiä sitten. Luette tahi ette.

(Jälkikäteen oikolukiessani tätä "kokonaisuutta" tekisi mieli siistiä tekstiä ja keksiä jotain älykkäämpää, mutta pidetään nyt ihan vaan autenttisena. Huomasin, että on myöskin toistoa - samaa tulee näissä haasteissa aina, ja muutenkin.)

Että terveisiä vaan täältä vielä kotoa, siivouksen, rymsteerauksen, mökillelähtöajatusten ja turhien kiukkukohtausten (esim. koko ajan naamalle valuvan hiuksen vuoksi) ääreltä. Olen valinnut kuvitukseksi juuri tämänpäiväistä ympäristöäni, johon soisin nukkuma-aikaan mennessä tulleen jo muutosta.

Ensimmäinen yhdentoista kohdan piina on kertoa satunnaisia faktoja minusta. Ihan niin kuin te ette sellaisia jo tietäisi. 

1. Kun olen kärttyinen, minua ärsyttää kaikki äänet. Siis kaikki. Varastan mieheltä kaukosäätimen ja pistän puhelimen äänettömälle. Saatan jopa rähistä huomionkipeille kissoille. Se on turhaa ja väärin.

2. Kun olen kärttyinen, minua ärsyttää myös tarpeettoman kirkkaat värit. Näköjään. Keittiön pöydällä kukkaansa ponnistava maljakkopioni joutui tänään eteiseen, kun meni hermo sen silmäänpistävyyden kanssa.

3. Kun olen kärttyinen, ulottuvillani saisi olla paljon jätesäkkejä. On ollutkin. Siten suursiivous hoituu parhaiten, että kiukuspäissään heittää turhaa tavaraa ja nyssykkää pois.

4. Niin kärttyinen minä kuitenkaan harvoin olen, että lähtisin kantamaan lehtipaperiroskakasseja (nyt ainakin 5-6 kpl) parin korttelin päähän keräyspisteelle. Siihen vaaditaan hyvä ja urheilullinen mieli.

5. Hyvä ja urheilullinen mieli saattaa vielä tänään tullakin, sillä olen huomannut tällaisen turhamaisen kirjoittelun parantavan ainakin ajatuksenjuoksua.

6. Mutta ihan pitäisi romaani julkaista ennen kuin lähtisin etsimään jonnekin muuttanutta pahvien keräyspistettä. Sinne viemistään odottaa nyt muutama jätesäkillinen pahvia.

7. Olen suutuksissani laittanut pahvia sekajätteeseen. Onkohan jätehuolto sen nykyään niin tarkoittanutkin?

8. Onneksi Apulainen vie meiltä aina tyhjät pullot. Saisi käydä useammin mökilläkin.

9. Lasin ja metallin kierrättämisessä olen huono, varsinkin metallin. Lasitavarasta kun tykkään, niin on aika paljon taas kertynyt hillo- ja koristepurkkeja. Ne pitäisi heivata jonnekin, on jo ennestään tarpeeksi.

10. Ottaa nuppiin kun lähimmät keräyspaikat ovat automarketeilla. Esikaupunkialueen pulma.

11. Olen näköjään huono siirtymävaiheissa. Pitkä mökkiloma edessä, niin saan lähtökaaoksen kaupunkikodissa aikaiseksi. Syytän kesäkuussa tuhertamaani pintaremonttia ja tavaroiden siirtelyä. Syytän sitä, että en tiedä tarkkaa lähtöajankohtaa. Ja syytän itseäni, koska minun pitäisi jo tähän mennessä olla oppinut, että saan kodin aina hyvään lähtökuntoon maksimissaan kahdessa tunnissa, yleensä vähemmässäkin. Miksi nytkään tarvitsisin kahta päivää?

Noin, olkaapa hyvä. Tuskin hengitin kun naputtelin nuo. Ihan sama, menikö haasteen näkökulmasta puhdasoppisesti. Olen valittanut, ugh.

Keittiön tilpehöörihylly ja veneen luukut odottavat ratkaisuani.
Päätyvätkö takaisin keittön seinälle vaiko eivät.

Päivi kysyi tällaisia:

1. Jos saisit viettää yhden iltapäivän jonkun kirjallisuuden hahmon kanssa, kuka se olisi? Kyllä minä varmaan valitsisin Berliininpoppelit-trilogian Torunn-naisen. Samalla pääsisin Norjaan vuonoille. Ja saisin keskustella hänen kanssaan siitä, miltä tuntuu ottaa haltuunsa maatilapaikka. Vaikka meidän "tilanteissamme" on erojakin - minä yksin lunastin pankkilainalla lapsuuteni kotieläimettömän paikan ja Torunn peri sikatilan + kolme kummallista äijää - niin silti samastuin taannoin häneen kirjoja lukiessani ja tv-sarjaa katsellessani. Onhan siitä ollut puhettakin, varmaan. Eli Torunnin luokse Norjaan menisin. 

2. Lempikarkkisi? Viini. Ai niin, mutta eihän se ole karkki. Syön aika vähän karkkia, oikein ihmettelen karkkiaddikteja. Minä ostan sitä silloin kun mieli tekee, eli harvoin. Joskus ostan myös reserviin, eli makeannälän varalle. Saattaa suklaa olla yksin kauankin kaapissa koskemattomana. Eli suklaa, toki, on lempikarkkini. Jos oikein lapsettaa, tekee mieli hedelmäkarkkeja ja joskus tungen suuhun vahingossa miehen salmiakkeja, ja olen huomannut, että niihinkin voi tosiaan tulla hetkellinen himo. No jos nyt sattuu sellainen tilanne, että jollain on tässä hollilla karkkipussi ja sattuu olemaan vaikka iltapäivä, niin kyllä minulla käsi siellä pussilla ihan kiitettävästi käy. Aivan sama vaikka olisi pahoja aniksia.

3. Millainen ihminen katsoo sinua aamulla peilistä? Sellainen, joka vääntelee naamaansa itselleen ja ihmettelee, miten ikinä enää saa itsestään ihmisen - puhumattakaan sievän - näköistä oliota. Kontrasti aamuihmiseni ja päiväihmiseni välillä on yllättävän suuri, vaikken erityisemmin tällääkään. Aamupeilikuvassa on havaittavissa turpeutta, ryppyisyyttä, hiuskuontalon liiskaisuutta sekä ennen kaikkea (aamu)äreyttä. On ihan mahtavaa, ettei peilikuvani sentään puhu mitään.

Keittiön ovipöydästä aikoinaan irtisahattu pätkä on nyt mietinnän alla.
Tuleeko hänestä uusi minimalistinen hylly kyökkiin?

4. Kuinka usein imuroit? Hehehehe. Päiviä siisteysihmisenä kiinnostaa tämä. Minuakin kissaihmisenä pitäisi kiinnostaa vähän nykyistä enemmän. Inhoan imurointia! Mutta pidän imuroidusta kodista. Vihaan imurin(kin) ääntä. Lisäksi minulla alkaa aina nenä vuotaa imuroidessani, varmaan jokin allerginen reaktio. Ja voin kertoa, että en ole pölylle yliherkkä. Ihanneimurointitahti meillä olisi kerran viikossa, jos se nyt ketään aidosti kiinnostaa. Käytännössä hilaan villasukalla (isoäiti opetti) listojen reunoista enimmät kissankarvat pois viikottain ja imuroin ehkä maksimissaan kahdesti kuussa.

5. Ketä julkkista muistutat? Kuulemma Bridget Jonesia. Olen kuullut monelta taholta. Imartelevaa. Varsinkin kun itse pidän hänestä, sekä ulkonäöllisessä mielessä että luonteeltaan. Ihanan epätäydellinen. Toki olen aina halunnut muistuttaa eteerisiä tummia hyvähipiäisiä älykkään kohtalokkaita tyylinaisia, tai sitten tovejanssonmaisia itsenäisiä ja lahjakkaita tyyppejä, mutta todellisuus on toista. Olen epäsymmetrinen ja kömpelö, ja minulla on paljon heikkouksia.

Mutta minne laitan tilpehöörini, jos hyllytila pelkistyy?!

6. Paras lapsuusmuistosi? Kirjavuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri sen ansiosta - lapsuuteni oli hyvä ja aika elämystentäyteinenkin. Tietenkin mökkikesät loistavat kirkkaina muistoissa. Huolettomat, loputtomat paljasjalkakesät. Vaikka Taata kerran meinasikin antaa piiskaa, kun protestoin hernekeittolounaan äärellä. Sitten on ne toisen mummilan naapurin navetoissa luuhaamisen muistot. Kun näin miten vasikka syntyi ja söin kissojen kanssa kermavaahtoa suoraan separaattorista.

Mutta sitten on lähiölapsuuskin. Pulkkamäet ja betonipihojen leikit. Ei huonoja muistoja ollenkaan. 

Ja sitten on isän uuden avioliiton kautta sisarusten saamisen muisto. Toki jouduin luopumaan yhdessä suunnassa ainoan prinsessan statuksestani, mutta sehän oli vain ihan terveellistä enkä ainakaan muista että se olisi harmittanut. Tuntui hienolta, että en kasva tässä maailmassa yksin, vaan viidestään.

7. Oletko eettinen ruoanlaittaja? Miten se näkyy? Olen. Tai no, haluaisin olla. Pakko myöntää, että vielä meillä ostetaan juustoja ilman että niissä välttämättä on luomumerkintää. Mutta lihassa yleensä on, jos sitä edes syödään. Enimmäkseen kasvisruokaa harrastetaan ja lihaa vain silloin kun on erityisen nälkä. Joskus todella rehkineenä - eli silloin olen mökillä möyrinyt maassa tai lumessa koko päivän - sorrun jopa ei-luomu-lihan syömiseen, ja töissä en kehtaa nirsoilla koskaan. Mutta esimerkiksi broileria meillä ei osteta ikinä. Ei ikinä. Mielessä on käynyt, että hakisin Hakaniemen hallista joskus luomukanaa, mutta sehän kai ei ole broileria nähnytkään. Myöskään eineksiä emme juurikaan syö, tosin syynä on enemmänkin maku- ja mahasyyt. Ei tykkää suu eikä vatsa niistä. Tulee kipeäksi.

Ärsyttää, kun en ole tuotakaan valokuvateosta vielä paikoilleen saanut.
Siis pysyvästi. On kiinnitysteknisiä pulmia.

8. Mikä taito sinulla on hyvin hanskassa? Näköjään ainakin valittamisen taito. Mutta jos sitä ei lasketa, niin vetelehtimisen taitokin on aika näppärästi hallussa täällä, ja suunnittelun taito. Vai ovatkohan ne synonyymeja? Joutilaisuudestahan se luovuus lähtee kukkimaan ja kanavoituu ahkeruudeksi, eikö vain? Pälättämisessäkin olen kuulemma hyvä, mutta itse nimittäisin sitä kylläkin keskustelutaidoksi. Kyllä minä joskus kuuntelenkin, ehkä. Olen myös hyvä tiskaamaan.

9. Mikä ei ole? No, jos nyt jotain pitää keksiä niin teknisissä taidoissani on vielä joitakin puutteita. Johtuu varmaan kiinnostuksen puutteesta. Minä kyllä opin kaiken, mikä kiinnostaa. (Paitsi veneköysien solmuja en opi, mutta niitä ei kuivalla maalla onneksi tarvitakaan.) Nyt on listalla poraamisen opettelu, etten tarvitsisi miestä esimerkiksi hyllyprojekteihini. Ärsyttää odotella, että hän tulee kotiin ja saa inspiraation, kun meikäläinen on hartaana levitellyt hyllymateriaalit esille. Siinä ne saattavat pyöriä monta päivää (viikkojakin, jopa kuukausia), ja siihen saisi tulla muutos.

10. Oletko käytännön ihminen? Miten se näkyy öh... käytännössä? No tuossahan sitä jo edellä tuli... Mutta toisaalta - sama kuin joutilaisuudessa - niin osaamattomuudessa on hyvätkin luovuuteen pakottavat puolensa, ja olen myöskin tahtotilassa aika voimakas. Eli käytännöllinen. Asioiden repiminen ja vääntäminen hillityn ruuvailun sijaan voi tuottaa välitöntä mielihyvää. Tykkään myöskin keksiä esteettisesti silmää miellyttäviä ratkaisuja, vaikka joidenkin mielestä niillä ei ole enää mitään tekemistä käytännöllisyyden kanssa. On valitettavaa, että käytännöllisyys niin usein mielletään samaksi kuin tehokkuus. 

Olen mielestäni myös hyvä asettelemaan tauluja.
Lipaston romppeiden määrää pitää vähentää.

11. Mitä haluaisit sanoa 15-vuotiaalle minällesi? Saman kuin nyt 40-vuotiaalle minälleni: Älä murehdi. Kumma, ettei sitä ihminen tähän ikään mennessä ole oppinut. Aivan turhia taakkoja kanniskelee mielessään, kun voisi rentoutuakin. Voisin minä senkin sanoa, että jos nyt sitten on aivan pakottava tarve tai syy murehtia, niin ryve hetki ja ala sitten toimia. Jotenkin. Edelleen sama viesti myös nykyminälleni, jolle edelleenkin joskus jää jokin ihmeellinen rämpimisvaihde päälle, vaikka kaikki olisi ihan hyvinkin. Murheistaan pitää päästä irti.

Bonuksena voisin vielä sanoa, että nauti kesäöistä äläkä mene joka ilta ennen kymmentä nukkumaan. Valvo lomalla, hyvä ihminen! Tai jos tuleekin nukahdettua aikaisin, niin nouse nyt edes silloin aamuviideltä ihailemaan kesää kun kerran kuitenkin heräät. Nuku kunnon päikkärit, jos jaksaminen huolettaa. Kyllä sitten kaamoksessa kaduttaa ja tulee taas vannottua valoisien kesäöiden nimiin. Jotka nyt ovat menossa ihan sivu suun, jos ei ala heti valvominen! Niin.

Jotenkin nuo miehen puuboxitkin olisi kiva hyödyntää paremmin.

Itsestään on niin mukava kirjoitella ja olo helpottuu. Kiitos kun luitte. Mutta nyt minun tehtäväni olisi keksiä teille yksitoista kysymystä. Viimeksi kun tämä haaste kiersi, taisin laistaa siitä hommasta. Minusta on niin mukava lukea blogeja juuri sellaisina kuin niitä kirjoitellaan, tekijänsä annostelemina asioina ja kuulumisina. Mutta kokeillaan, jos vaikka itse oppisin jotain. Siis jos tulee vastauksia:

1. Mikä saa sinut ärtymään kotioloissa?

2. Entäs yhteiskunnallisesti tai jopa yleismaailmallisesti?

3. Miten käsittelet ärtymystäsi ja mikä sitä helpottaa?

4. Entäs mitkä ovat (mahdollisia) pikkumaisia piirteitäsi, ja miten niiden kanssa elät?

5. Kerro tässä välissä, että mistä erityisesti ilahdut ja nautit.

6. Lisäksi olisi kiva tietää, mitä unelmointi sinulle merkitsee. Vai unelmoitko?

7. Taito, minkä haluaisit oppia?

8. Taito, mitä voisit vaikka minulle tai meille muille opettaa?

9. Lempikotityösi? 

10. Päivin kysymys oli niin hyvä: Mitä haluaisit sanoa 15-vuotiaalle minällesi?

11. Ja Tarulta varastettu (sori) hyvä kysymys: Onko sulla koti, asumus, tavaroiden tukikohta, vai jokin muu..? Entä kuinka tärkeä tai arvokas se on, haavoittuisitko jos menettäisit sen itsestä riippumattomista syistä?

En ole itsekään vielä Tarun julkiseen kysymykseen vastannut. Nyt vastaan. Minulla on koti kaupungissa ja oikein juurien koti siellä Ryötönperällä. Molempien menettämisestä haavoittuisin, mutta kaupunkikodin menettämisestä ehkä parantuisin. Mökkimaaplänttini luovuttamisesta vieraiden omaksi tuskin koskaan toipuisin. Niin maallinen minä olen.

Minä armahdan teitä, enkä kuitenkaan laita tätä nyt kenellekään 3x11 -kohdan haasteena suoraan. Olisi kiva kuulla joitakin pohdintoja vaikka noista kysymyksistäni, mutta kuten sanottu, luen juttujanne mielelläni juuri sellaisina kuin itse haluatte kirjoittaa. Lopussa haasteen ohjeet kokonaisuudessaan, jos joku haluaa ne napata.

Ai niin ja kiitos kiinnostuksestanne blogitapaamisviikonloppua kohtaan! Hauskoja kommentteja ja toiveita on tullut. Minä pidän asian mielessä ja teidät ajatuksistani ajan tasalla. 

Terveisiä vaan, verhokin on jo paikoillaan. Ja minä. Hylly ei.

* * *   * * *   * * *

Säännöt:
1. Postaa palkinto blogiisi.
2. Kiitä bloggaajaa, joka antoi palkinnon sinulle ja linkkaa takaisin hänen blogiinsa.
3. Kirjoita 11 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Vastaa nimeäjäsi 11 esittämään kysymykseen ja aseta 11 kysymystä sinun ehdokkaillesi.
5. Nimitä 11 bloggaajaa, jolle tahdot tämän palkinnon antaa.
6. Ilmoita ehdokkaillesi, että olet nimennyt heidät.

Ai, että!

Oi halleluja, miten oli ihanaa käydä perinteisellä pitkää mökkilomaa edeltävällä huoltokäynnillä Ryötönperällä! Kun kesäkuu on ollut niin vilakka, niin ei kuulkaa ole mennyt kukinnot ohi. Minkä voitte havaita oheisista kuvistakin.

Jouduin ihan automatkalla suunnittelemaan, että miten rytmitän tämän raportin.

Ensin on kukka- ja luontokuvat, sitten tekemiset. Toivottavasti en kyllästytä.

Turhaa oli alkukesän haikeuteni siitä, että meneekö pakkokaupungissaolemisen vuoksi Teuvon ja muiden juhannusruusujen kukkein aika sivu silmien. Tai tapaanko vain ryvettyneen sireenin. Ja akileijojenkin tila huoletti. Aivan suotta. Kaikki oli mökillä täydellisimmillään! Nyt ollaan jo saavuttu kotiin ja soitettu poliisin neuvontanumeroonkin.

Oli nimittäin miehen autonromusta joku yrittänyt poissaollessamme vääntää ovea irti ja siitä turhautuneena oli tekijä rikkonut vieläpä ikkunankin. Helmikaarassa oli kaikki ovet auki, niinpä sieltä oli viety vain parkkirahat kolikkolaarista. Vitsailin, että olisi pitänyt jättää avaimet suulle, niin olisivat voineet sen viedä samalla pois. Päätin, että en suostu sellaiseen turvattomuuden tunteeseen, joka tällaisista ei-toivotuista kotipihavierailuista voisi ihmiselle tulla.

Vaan jatkan kesälomatunnelmissa ja sillä siisti.

Meillä on ollut viikonlopuksi vuokrattuna kunnollinen auto. Sehän tulee siis halvemmaksi kuin yhden hengen junaliput mökille ja takaisin, mitä ollaan äimistelty ja ihmetelty VR:n  politiikkaa. Pitäisi olla yliaktiivinen nettitarjoushaukka, että pääsisi maalle inhimillisin hinnoin rautateitse. Tiedä vaikka tässä alettaisiin enemmänkin sitä harrastaa - siis vuokrausta - kun ei täällä kaupungissa välttämättä tee menopelillä mitään, ja meillä tosiaan molemmat vanhat romut jo kohta paremmilla ajoteillä... Perjantaina siinä ilmastoinnissa ja toimivan radion (ja vilkkujen ynnä muiden asioiden) äärellä mietin, että pitäisiköhän pyytää jokin autovuokrafirma blogiyhteistyöhön. Siis vitsinä mietin, osin toisaalta vakavissanikin.

Vaikka minua vähän ärsyttääkin blogien mainonta, niin tästä kyllä hyötyisivät molemmat osapuolet. Tai siis minä ainakin. Ehkä blogini pitäisi olla himpun verran suositumpi, että saisin autoja vuokrailla puoli-ilmaiseksi mainontaa vastaan?

No, mutta siitä kuulkaa lähti rönsyilemään seuraava ajatus - eikä oltu vielä edes perillä. Että pitäisiköhän minun vaikka ensi keväänä pitää teille rakkaimmille blogiystäville jokin Ryötönperä-viikonloppu? Tulisitteko? Mies käski kysyä vielä, että mikä olisi paras ajankohta. Olisiko sellaiselle tilausta kuitenkin sydäntalvella, kun puutarhoissamme ei tapahdu mitään ja ollaan joutilaita, vaiko ihana kevät. 

Minä jään miettimään, saa laittaa ennakkoilmoittautumisia. (Sittenhän siitä voisi vahingossa tulla tottakin, hui!)

Kun saavuttiin mökkipihaan, unohdin kaikki mietelmäni. Oli niin nättiä, hyvä etten pussannut maata.

Perjantai-illan auringonlaskussa oli pakko mennä mönkimään Japanialaiseen Puutarhaan ja ottaa vastavalokuvia. Jos vaikka onkin loppukesä pilvinen, niin on meditaatiokuvia muistona ainakin. 

Ja heti eilen aamulla viistovalossa tietenkin ruusutarhaan.

Hyötykasvirintamasta ei mitään kovin valloittavia kuvia saanut, sillä ainoat, jotka meillä voivat erinomaisesti, ovat valko- ja ruohosipulit. Meikäläisen lehtikaali ja -salaattirivit olivat aika vaisuja vielä, muutama sirkkalehti. Eipä tarvinnut myöskään rikkaruohoja kitkeä, mikä oli kiva. Yllätysmomenttina komeili miehen spontaanisti viljelemät retiisit. Vähän tiuhalta se rivi minusta näytti, mutta suora oli ja jännä nähdä sitten, tuleeko muka satoakin ilman harvennusta.

Kuinkahan kauan joudutaan odottamaan, että selviää ilmaantuuko Matrikkelitaiteilijan syksyllä istuttamista maa-artisokista mitään. Silloin oli kyllä vähän pakkasen tuntua, ovatkohan paleltuneet. Ja erityisen pettynyt olen siihen, että en taidakaan saada Karhunlaukkamätästä. Tylsää. Siellä kaksi kitukasvuista yrittää ponnistaa. Ehkä ei ole Ryötönperän ilmasto sittenkään tarpeeksi länsirannikollinen.

Tilannehan Ryötönperällä on nyt myös sellainen, ettei voi oikein olla missään eikä tehdä mitään. Jos siis lintulapsinäkökulmasta ajattelee. Se on lisähinta, jonka joutuu maksamaan siitä että ollaan jouduttu olemaan mökiltä pois. Joka rakennuksessa on nuorisoa. Pääoven talitintit eivät eilen meinanneet millään käsittää, että me emme ole vaarallisia. Vaan hätämekkaloivat koko iltapäivän, mutta onneksi uskalsivat kuitenkin viedä ruokaa lapsille. 

Toki yritin heitä(kin) valokuvata, mutta tuli vain töhryisiä taidevalokuvia.

Sen sijaan avuton lapsikatras on julmalle harrastelijaluontokuvaajalle oivallinen kohde kun eivät pääse vielä pakoonkaan ja liikehdintä on muutenkin aika hentoista. Tässä liiterin liukuoven päällä asuvaa nuorisoa (en siis voinut taaskaan tehdä klapeja tai römytä siellä), en tiedä heidän rotuaan:

Niin ja rantasaunalla me istuttiin perjantai-ilta ihan tyhminä, ja vasta eilen aamulla huomasin että jo viimeksi hylätyksi luulemassani pesässä olikin herranjestas erittäin pieniä lapsia. Ensin näin vain kaksoset, mutta tänä aamuna kun sittenkin rohkaistuin kurkkaamaan uudelleen, niin siellä onkin neljä. Joku tosi pieni lintu on heidät muninut, ja emo päivystää pesällä lasten kanssa aika paljon.

Eilenkin kun rannassa pesin Neiti Näpsää, enkä ollut lintuja huomaavinaanikaan, niin sivusilmällä saatoin erottaa, miten minua sieltä pesältä aikuislintu tarkkaili ja samalla piti jälkikasvuaan lämpimänä ja turvassa. Toivon todella, etteivät rannan konfliktioravat keksi tätä pesää. Heistä tosin ei ole nyt näkynyt jälkeäkään. Ehkä ovat muuttaneet lomalle metsään.

Nyt minua huolettaa suuresti, miten linnut reagoivat kun viedään ensi viikolla kissat tontille. Meidän vanhoista dooriksista tuskin linnuille on mitään vaaraa, mutta eiväthän ne siivekkäät sitä tiedä. Mitä jos eivät enää viekään lapsilleen ruokaa? Pitääkö minun alkaa kanniskella pesiin hyttysiä ja ruokkia pinseteillä? 

Minä sanoin miehelle, että jos - JOS - sattuu sellainen vahinko, että kissat tuovat saalistetun linnunpojan (olen muuten miettinyt, että miksi kissat niitä isäntäväelle roudaavat, saaliitaan) meille, niin ei saa torua lajityypillistä toimintaa. Mieluiten ei reagoida vain ollenkaan, "sammutetaan" ei-toivottu käytös. Minä muka ammattikasvattajana tällaisenkin tiedän, olenkohan väärässä. 

Tässä saunan lapset. Neljäs nukkuu:

Ehdittiin yllättävän paljon yhdeksi viikonlopuksi. Liekö syynä loman alkamisen tietoisuuden energia. Käytiin yhdessä jopa paikallistapahtumassa rompetorilla. Ja puutarhamyymälässä. Jälkimmäisessä minä hipelöin puoleen hintaan myytäviä yrttejä, mutta lopulta hankittiinkin vain miehelle chilipaprika. Hänet istutettiin eilen entisen laventeliniityn tilalle.

Mutta rompetori. Voi hemmetti. Meillähän on rompetta ihan liikaakin. Mutta tavallaan ostamistahan ei ole se, jos ostaa jonkun toisen vanhaa ja käytettyä? Minä sain kaksi keittiölasipurkkia. Eivät ne mitään halpoja olleet, mutta ei todellakaan tehnyt mieli tinkiä. Vaikka siis toisen kanttakin oli korjailtu valkoisella maalilla. Minä näin sieluni silmin, miten hartaudella niitä myyvä herra oli iltapuhteikseen tössöttänyt ruosteista Karhu-kantta. Miten hän sitä tehden ajatteli, että saa purnukasta paremman hinnan. 

Kun hän lopulta - minun siinä aikani hipelöityäni - uskalsi kuiskata niskaani "Kahdeksan euroa.", olin valmis maksamaan ja ostamaan toisenkin purkin. 

Pahin romuonnettomuus tapahtui, kun ostettiin yhdeltä nuorelta naiselta aika paljon ihania kristallilaseja. Muka vierasvaraksi. Siksi piti tallentaa kuva eilisen lounaan ajoilta:

Epätarkassa kuvassa voimme havaita oikein kauniin viinilasin.

Me nimittäin päätettiin alkaa harrastaa lounaita tänä kesänä. Yleensä ystävätkin näkevät meillä nälkää, kun ollaan iltasyöjiä. Nyt siihen tuli muutos. Mies teki silakkapihvejä. 

Mutta illallinen. Ah. Se oli minun erikoistilaukseni. Grillipizzaa. Pizzaa grillissä. Grillistä. Mozzarellaa. Tulikohan nyt uudelleen nälkä. Minulla on aika monta dokumentaatiokuvaa pizzojen paistamisesta, mutta ohessa on lopputulos.

Suosittelen pizzakiven hankintaa kaikille! Voi olla, että minäkin vielä opettelen sen käytön. Vaatii varmaan vähemmän kärsivällisyyttä kuin pizzataikinan teko konsanaan.

Löysin myös paristot radioon ja oli ihana kuunnella Entisten nuorten sävellahjaa. Perintöpuutarhatuolilounge vaihtoi paikkaansa päivän ja auringon mukaan. Illalla se oli siten, että nähdään järvelle, ja häiritään mahdollisimman vähän linnunpesiä.

Toista iltaa rantasaunalla emme tohtineet istua, vaan kävimme vain hissunkissun löylyissä. Hyssyteltiin toisiamme olemaan hiljaa lintulasten vuoksi.

Unohduttiin eilen lopulta kumminkin pizzapöydän ääreen, niin että lounge oli sittenkin vain enemmän lauantain iltapäivälehden lukua varten. Mies istui päivällä naama varjoon ja minä aurinkoon päin. Käteviä nuo kevyet tuolit kun voi siirrellä. Tuli ryppyjä ja ihosyöpäriskejä tahi ei, minä annoin klyyvarin palaa. Tiedä, vaikka olisi ollut kesän ainoa aurinkoinen lauantai.

Niin, ja pitihän rompetorilta hankitut snapsilasitkin testata. Onneksi olin käynyt Tallinnassa, että oli likööriä. Tänään sanoin miehelle, että voitaisiin tehdä tästä eteenpäin sellainen sääntö, että vain vieraiden aikana tarjoillaan liköörejä ja muita terävähköjä juomia. Vaikka olisi miten kauniit lasit.

Siinä alkoi nimittäin taas huuliharppu meikäläisen toimesta soida, kun oli pari naukkua otettu. Meni hyvät radio-ohjelmat hukkaan. Meinasin tuoda harput kaupunkiin turvaan, etten vaan munaa itseäni kesävieraiden aikana mökillä. Vielä on kesää jäljellä, ja sehän tässä huolettaa. 

Ei vaiskaan. Ihana ajatus päästä ensi viikolla asettumaan mökille kunnolla. On kyllä älyttömän paljon tekemistä. Täytyy pitää huoli, että tulee myös lekoteltua dekkareiden parissa edes jokunen päivä. Tai edes tovi.

Aloin eilen hahmotella myös kesäulkotiskauspaikkaa. Onneksi ei oltu heitetty vanhan saunapadan valurautaosaa pois. Se meni nyt ex-savustuspaikalle odottamaan alleen nuotiota. Nythän paikka näyttää vielä karulta, mutta kyllä siitä vielä soma tulee. 

Minä oikein visioin, miten kesäaamuina pistän tulet padan alle ja kahvia siemaillen - ehkä lintuja katsellen tai kirjaa lukien - odottelen veden lämpiämistä. Miten tiskaaminen tuottaa sen hartaan aamurauhan, jota kaipaan erityisesti silloin kun on vieraita. Uskovatkohan he aidosti, että minä tykkään tiskata, vai luulevatko minua marttyyriksi jos yksin tuherran pesupaikallani?

Pitää muistaa selittää. Käsin tiskaaminen on minun tapani meditoida. Kyllä sen lähimmäiseni tietävät.

Minä raportoin sitten lisää tiskipaikaltani, ei tarvitse enää pimeässä aamutuvassa tuhertaa, vaan pääsee heti ulos. Sekin on ihana ajatus.

Me emme muuten olisi tulleet nyt kaupunkiin, mutta miehellä on huomenna silmäleikkaus. Kamala ajatus, että puolison näköelimiä ronkitaan. Pelottaa. Sitten on muutama muu asia - automurtojen ilmoittelut ja sensellaiset - mitä pitää hoitaa. Ja sitten - SITTEN - pakataan kissaeläimet mukaan ja päästään pitkähkölle mökkilomalle.

Minä löysin mökiltä parikin kivalta vaikuttavaa Kinsey Millhone -dekkaria, joita voin sitten lukea. Piti ottaa yksi mukaankin, että voin jo kotona aloittaa. Mutta unohdin sen mökkisängylle. Mitä minä nyt luen?

Ihan sama, kyllä minä varmaan jotain kaupunkihyllystäkin löydän.

Toivon, että kirjoitan seuraavankin raportin taas maalta. Muistakaa - ystävät - se blogitapaamiskysymykseni. Tulisitteko? Talvi vaiko kasvukausi?

Jos talvi, niin voisimme yhdessä kynttilöiden tunnelmassa tehdä suunnitelmia. Minähän pidän myös glögistä, kestätteköhän te sen.

Hyvää juhannusta!

Hei kaunista juhannusta teille kaikille! Kääriytykää filtteihin ja toisiinne, jos tulee kylmä. Tunnelmoikaa. Ei meiltä suomalaisilta lämpimät vaatteet kaapeista lopu, hyväksytään se, ettei sitä nyt joka jussina tartte topissa ja nirunarumekossa edustaa. Villapaidat ovat kauniita!

Minä huomasin eilen, että ei ole oikeastaan ollenkaan huono mieli siitä, että tänä vuonna meidän juhannuksestamme ei tule spektaakkelia. Olen joka vuosi saanut stressin aikaiseksi ja sortunut kiukuttelemaan ruuhkissa ennen kuin ollaan päästy asettumaan mökille ja rauhaan kauppa- ja siivousrumbien jälkeen. En kadehtinut massaliikenteessä eilen tuskailevia kanssaihmisiä.

Vaikka mökille kaipaankin, en kaiholla ajattele nyt edes villiä ja viihteellistä juhannusyötä. Ehkä tulevina vuosina kunnioitetaan sittenkin enemmän kesäyön rauhaa, eikä melskata. Vaikka ainahan se hyvässä seurassa alkaa lapsettaa kuitenkin, mikäs siinä.

Nyt tuntuu hyvältä mennä juhannusyöksi päivystämään töihin - tulee tunne, että tekee vaihteeksi jotain hyödyllistäkin. Kyllä sitä ystäviä ehtii pitkin kesää viihdyttää sitten. Ehkä jopa jo huomenna vähän.

Toin Tallinnan retkeltä sitruunalikööriäkin. Pitäisiköhän se varmuuden vuoksi pistää kylmään. Olin ajatellut sen kyllä säästää mökille, mutta muistinkin sitten että yhdellä ystävällä onkin minulle toinen samanmoinen tuliaispullo viime talvelta ja saan sen ensi viikolla. Kyllä sitä likööriperso ihminen takaporttinsa muistaa.

Jäi muuten vähän kaipuu yhteen Tallinnan antiikkikauppaan siinä matkalla satamaan takaisin. Ihania lautasia ja kaikkea. Ihan niin kuin minä nyt yhtään mitään enää tarvitsisin. Juuri kun olen saanut eteisen siistiksi romusta - on muuten aika ihana tulla ja mennä nyt! Niin ja aloitin eilen illalla olohuoneenkin raikastamista, kun oli ne maalit kätevästi vielä hollilla. 

Kun minä saan tämän tervehdyksen valmiiksi, menen jatkamaan sitä. En aio ollenkaan kirjoittaa pitkään, tulin vain tervehdyksen hengessä pistämään ylös muutaman sanan. Pyykkikoneessa pyörii Ryötönperän puusohvan päiväpeitto, joten kaikki on sellaisessa järjestyksessä kuin pitääkin.

Eilen illalla kun yhtäkkiä tajusin, että totta tosiaan tässähän on juhlapyhä käsillä, niin kävin napsaisemassa pihamaalta yhden pionin nupun maljakkoon. Minussa on jokin muuttunut, en nimittäin ennen ole pahemmin kukkia sisätiloihin katkonut. Paitsi niitä, joilla on rikkaruohon status - turha sekin.

Olen luullut edustavani sitä koulukuntaa, että jos ympärillä ulkona on kukkasia ja luontoa, niin miksi sitä pitäisi kiusata repimällä viherjuttuja sieltä sisällekin. En näköjään sitten edustakaan. Johtuukohan se vähän nyt näistä säistä, kun tulee vähemmän istuttua pihalla ja ihailtua asioita. Että sitä niin kuin haluaa tuoda puutarhaa vähän kotiinkin. Voi olla.

Saa nähdä, koska pioni puhkeaa kukkaan - vai menehtyykö maljakossa. Minusta se on vähän pompöösi kukkanen auettuaan, joten ei varsinaisesti haittaa vaikka jäisi nuppuasteellekin tuossa keittiön pöydän kulmalla.

Olen minä pikkuisen lapsuuden juhannuksiakin tässä muistellut - ja siitäkin ehkä se rauhan kunnioittamisen ajatus sitten tuli. Meillä ei mökillä ollut mitään ihmeempiä pippaloita koskaan. Käytiin saunassa - niin kuin joka ilta - ja paistettiin lättyjä. Ne olivat aina ihan ehdoton juhannusruoka. Minä sain valvoa myöhään. Eipä siinäkään tosin tainnut kesäaikaan muutenkaan mitään rajoituksia olla.

Myöhemmin teininä, kun olin jo "muuttanut" aittaan ja saattoi olla joku kaveri yökylässä, niin keräiltiin niitä seitsemänsortin kukkasia tyynyjen alle ja karattiin ehkä vähän yöjuoksuillekin. Kyllä kesäyöt vaan ovat ihania tunnelmaltaan, ihmeellinen se valo! En muista kyllä näheeni mitään nykyisen puolisoni kaltaista heppua niissä kukkaenneunissa, tuliko sitä lopulta oikeastaan edes nukuttua.

Viime mökkireissulla skannasin yhden todella haalistuneen kuvan minusta lapsena mökkirannassa. Sain siitä kuvakäsiteltyä vielä kelvollisen. Mitähän minä siinä ihmettelen, lintuja varmaan. Tai sadetta. Saunassa ainakin ollaan jo käyty kun on kylpytakki päällä ja pyjamahousutkin siellä alla taitaa vilkkua. Ei ole ollut silloinkaan mikään helteinen kesäilta näköjään vaatetuksesta päätellen, mutta tunnelmassa ei ole ollut selvästikään mitään vikaa!

Sitä toivon teillekin kaikille näin kesäjuhlan aikaan, tunnelmaa!