sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Talouspaperia ja irtonumeroita


Bussien lipunnäyttöautomaatit kun päivittäin muistuttavat, että kortti pitää seuraavan kerran ladata maaliskuussa, niin sitä ei pääse vahingossakaan unohtamaan ajan ihanaista kulua. Vaikka muuten olenkin vähän sitä niin sanottua siivillä lentämistä vastaan. Linnut lentävät ja ajatukset, eivät kellot. Vaan näin maaliskuuta odotellessa en pistä hanttiin. Päivien yhä vaan pidentyessä saisi tosin aikakin käydä vähän pitkäksi. Että ehtii kunnolla nauttia. Pitää vissiin itse sitten huolehtia kevään äärelle pysähtymisestä kun on sen aika.

Nyt kyllä tulee odotellessa sorruttua kaikenlaisiin piristäviin kummallisuuksiin. Niin kuin esimerkiksi kuvioituun talouspaperiin. Ihan on hömpötystä. Ei voi olla luontoystävällistä läntätä ylimääräisiä kukkia kaikenmaailman imukykyisten huokosten (hullun hommaa nekin) pinnalle. Jos oikein tarkkaan ajattelee, niin koko talouspaperi on vähän omituinen keksintö. Paitsi työllistäähän se toki, että siinä mielessä hyvä.

Se on vähän niin kuin suklaa ja hyvä seura. Riippuvuus siihenkin syntyy. Mikä lie markkinamiesten kikka. Jo siinä tiskipöydällä käsi orvosti haroo tyhjää jos on talouspaperi loppu.

Kaupungilla kostautuu moinen hankinta. Hävettää niistää kukalliseen paperiin. Ohikulkijan nopealla vilkaisulla voi vaikka vahingossa näyttää siltä, että nenästä tulee pinkkiä ja heleää vihreää. Yök. Kyllä valkoinen olisi ihan vaan parempi.


Lumitöiden aikana ja varsinkin jälkeen katse vaeltelee pitkin pihamaata seuraavissa hommissa. Niitä on vielä aika vähän. Roskien keruuämpäri on jäänyt penkin alle syksystä ja porraspieleenkin unohtui kaikki asetelmat. Oikeastaan ihan nättiä, kun niissä on pieni lumikerros päällä. Mietin, että mikähän kukka ja missä vaiheessa olisi sellainen, jonka voisi hankkia vähän väriä tuomaan pikkupakkaseenkin. Ehkä sitten maaliskuussa. Muistissa on, että moni kohta pihasta jäi haravoimatta. On  keväällä tekemistä. Tavallaan hyväkin, niin ei mene pelkäksi maasta nousevien esikoiden ihmettelypyllistelyksi.

Sisällä tulee roikuttua puutarha-aiheisilla nettisivuilla. Melkein menee yöunet, kun niissä on niin paljon asiaa. Jotkut ovat jo laittaneet siemeniä itämään. Minullakin niitä on, ja tänä vuonna ei tekisi mieli munata. Päätän hankkia oikeaa taimimultaa, enkä epämääräistä pussukkaa lähisiwasta. Sieltähän viime vuonna tuli ostettua myös se basilikan itsekasvatuspaketti. Olihan niistä kymmenistä taimista iloa pitkin kevättä, huoltamistakin. Mutta jotakin meni vikaan kun niistä kasvoi vain laiha pienilehtinen pusikko. Uskoin liiaksi siihen, että hyvä tahto ja basilikasta tykkääminen riittää.

Nyt olen alkanut katsoa herkkusienistä ja minitomaateista jääviä muovirasioita uusin silmin. Ja puutarhakauppojen mainoksista olen lukenut maatuvista turveruukuista. Niiden ja oikeanlaisen mullan avulla voi saada siemenistä syntymään ihan kukoistaviakin taimia. Vähän jännittää, miten tänä keväänä ja kesänä käy. Olenkohan saamassa professionaalia asennetta. Kunhan ei nyt sitten mene liian vakavaksi.

Netissä valistetaan myös, että pihakasvien lumitaakkaa pitäisi keventää. Alkaa varmaan olla ajankohtaista Puutarhanurkassakin, vaikka erikoisen kivan näköinen onkin hortensian ja alppiruusun kaariyhdistelmä. Joka kevät ovat elpyneet ilman apujakin, raukat.


Iltapuhteiksi olen siivoillut vuosien varrella kertynyttä naistenlehtivalikoimaa. Vaan on siinäkin motivoivana moottorina ollut kevätaiheisten numeroiden esiinkaivelu. Vaikuttaa siltä, että joka vuosi on samat ajankohtaiset jutut. Silläpä vähän turhauduin sisustuslehtien tilailuun ja sanoin irti kaikki. Paitsi perikunnan Annan, mutta se onkin viikkolehti ja siinä on horoskooppi. Lehtimyyjille kerron puhelimessa siirtyneeni irtonumeroharrastajaksi. Väittävät kyllä, että säästäisin enemmän jos vaan reilusti tilaisin.

Vaan sitä en ole kertonut, että en tietenkään osta normaalihintaisia numeroita. Pitää olla alennus. Tosin on tunnustettava, että jotain samaa on nyt liikkeellä kuin talouspaperinkin kanssa. Olen palkkapäivän jälkeen sortunut myös tavallisen hintaisiin lehtinumeroihin. Kyllä on ollut vähän pettymys ja on tullut kaduttuakin vähän. Olen tässäkin yhteydessä yrittänyt asennoitua niin, että pidän osaltani kansantaloutta yllä, vaikka voisi irtonumerorahat antaa hyväntekeväisyyteenkin.

Nimittäin ihmettelin, että esimerkiksi maalaiselämää hehkuttavassa lehdessä tarjoillaan myös kevätmuotia torpanemännille. Pitääkö tässä nyt sijoittaa pellavaiseen rustiikkiseen mekkoon, että on uskottava Ryötönperällä? Pastellivärit yhdistettynä säkkikankaan sävyihin, niin niillä sitten luodaan se aito tilanne. Sanonpa vaan, että VOI olla että hankin uudet verkkarihousut kun vanhoissa on jäljellä kohta enää vain saumat. Mutta muuten mennään työelämään kelvottomiksi käyneillä vaatekappaleilla ja juhlatilanteita varten voi ehkä pukeutua ehjäänkin.

Kun jättää haaveiluaiheisia lehtiä etualalle lehtitelineeseen, niin siinä on tällaisena lumisenakin päivänä katseen mukava pysähtyä. On niissä hyviäkin juttuja, erityisesti nyt tietenkin ovat saunaremonttiaiheiset lähellä sydäntä. Voi arvostella muiden tekemiä valintoja, kun omat visiot ovat tietenkin hienompia.




Naapuri kävi lainaamassa kattolumenpudotusvaljaat. Tarjoutui myös avuksi siihen kohtaan, kun meillä on urakka ajankohtaisena. Lumihommat yhdistää. Äsken yövuorosta palatessani ei kenestäkään ohikulkijasta kotiraiteilla päässyt ohi vaihtamatta muutamaa sanaa. Yksi teki "kaupungin hommia" kolatessaan pyörätietä ja toinen päivitteli sitä, miten alkaa tila loppua pihalta. Minne laitetaan lapioidut lumet, kun ei hartiavoima riitä nostamaan kasojen päällekään enää. 

Meillä on sillä tavalla hyvä tilanne, että voi kanniskella takapihalle. Urheilustahan sekin käy, mutta tykkään sitten keväällä seurata että miten kauan kestää sen vuoren sulaminen. Saattaa muualla jo pilkistää kukkaa,  vaan lumivuori keskittyy kokkareeksi pienenemiseen. Näyttää tällä lumentulolla kuitenkin siihen olevan vielä aikaa.

Heti kun ajokeli selkenee, lähden sen taimimullan hankintaan. Ei tartte sitten talouspaperin ja vanhojen lehtien avulla yrittää selvitä kevääseen.







1 kommentti:

  1. Kasvien kasvatuspuuhissa taidamme olla vähän kaikki:) Saisi kevät tulla nopeasti, lunta on ainakin meillä ihan kamalasti.

    Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista