Loma-arki?

Hissukseen juhannuksen asetelmien poissiivoilua olen suorittanut. Haikeinta oli luopua Apulaisen eli Juhannusniittykeijukaisen keräämästä juhlakimpusta. Piti alkaa muistella taas sitä, miten täällä mökillä oikeastaan vietetään niin sanottua loma-arkea. Mitäs rutiineja sitä olikaan. Vai oliko niitä. Sellaisen ajattelemiseen siivoaminen on mitä parhain keino.

Tiskailla aina satsi kerrallaan. Kuivailla kulhoja ja mukeja paikoilleen. Siirrellä asioita takaisin kotikokoonpanoa silmällä pitäen. Ei tarvitse kahvien ja kaiken olla niin esillä, kun on itsekseen tahi puolison seurassa vain. Enimmäkseen olen pysytellyt "yläpihalla" päärakennuksen tuntumassa, kun jotenkin olen halunnut pitää rannassa matalaa profiilia juhannuksen melskaamisen jälkeen.

Olen iltaisin käynyt saunalla vain pikapesulla.

Minä pohdin, mitä mahtaa naapurirannan kalamies miettiä. Ei varmaan tullut juhannuksena sintin sinttiä tästä järvenpohjukasta. Nyt minäkin vasta uudelleen kuulin hiljaisuuden, on sekin ihanaa. Paitsi että linnut laulavat yllättävän paljon taas. On vissiin nuoriso kuoritunut munistaan ja pitää niitä neuvoa koko ajan. 

Joudunkohan oikeuteen tästä salakuvasta. Tai juhannusmetelistä.

Eilen kun ruumillisen työn kaipuussani siivoilin vähän Japanialaista Puutarhaa, niin tuli kyllä sellainen olo että nyt on karhu tai vähintäänkin ilves metsässä. Kauhea kraakunta ja huuto. En minä silti paennut sisälle. Sen verran kiinnosti. Näin lopulta äänien lähteet. Korpeilla ja lokeilla oli tilanne päällä. Kyllä muuten lähtee ääntä. Jos en olisi ollut tilanteesta täysin ulkopuolinen, niin olisin minä sillä huudolla ymmärtänyt nöyrästi paikkani. Olikohan lokki korpin pesällä varkaissa tai toisinpäin.

Naapuri kun oli poikkeamassa raparperinhaussa, niin pihamaan yli lensi neljä kurkea. Mihin nekin nyt olivat muka matkalla? Ei tässä mikään muuttoaika vielä ole.

Vaikka sehän on nyt hyväksyttävä, että minun lempivuodenaikani on ohi. Siitä sen tietää, kun sireeni ja muut ovat jo kukkiensa kanssa kuihtumisvaiheessa. Nythän siinä on toisaalta se hyvä puoli, että voin huolettomammin raivata tontille levittäytynyttä niittyä pois, kun alkaa kohta oikeastikin niittoaika. Ja onhan tuolla vielä nuppujakin. Varjopaikan akileijoissa ja päivänkakkaroissa. Kiva.

Kissat liikuskelevat aika vapautuneesti, kun ei ole vieraita. Mitä nyt näin kuumassa ja painostavassa säässä jaksaa käpälä ylipäänsä liikahtaa ruokakuppien ja lepopaikkojen välin kulkemisen lisäksi. Linnuista he eivät erityisemmin piittaa, vaikka rastaat tekevät uhkaavia syöksylentoja heidän suuntaansa ja talitintit (joilla tänään on ollut jotain poikkeuksellista asiaa mökin terassille useaan kertaan, vaikkei siinä tietääkseni ole pesää) ovat jotenkin erityisen ihmeissään näistä karvaeläimistä. 

Lintujen varoitushuudoista voin päätellä, onko kissoja pihalla vaiko sisällä. Ovi on ollut niin paljon auki heidän vuokseen, että jouduin eilen investoimaan sellaiseen erikoiseen kärpästarraan. Ei ole mikään esteettisyyden ylistys, kun on teipillinen kärpäsenruumiita ikkunassa. Vaan pakko se oli. Muuten ne siivekkäät pörräävät kaikki yöllä ihmisen naamassa ja hermo menee.

Hän on Heljä.

Olin muutenkin valinnut yölukemisekseni jostain syystä todella epäkiinnostavan dekkarin, ja olin aika turhautunut jo lähtökohtaisesti siis. Ensi yönä olen viisaampi. Talo täynnä kirjoja, ei voi olla niin vaikeaa.

Loma-arkirutiineihin olin ajatellut lisätä itseäni kiinnostavien iltaelokuvien katselun televisiosta, jos ei ole muuta tähdellistä. Eilen tuli Beck ja minun piti tälläytyä heti kymmeneltä katsomaan, kun Gundvald on niin ihana. No eihän siitä mitään tullut, meillä oli episodi rannassa. Pääsin sentään vielä jyvälle puolivälin jälkeenkin. Olin vissiin nähnyt leffan ennenkin.

Tumppi-kissan piti ehdottomasti nähdä mikä rantaheinikossa heilui. Määrätietoisesti hän sitten terassilta sinne lähti ja minä perässä ihmettelemään ja tarpeen tullen häätämään linnunpoikia tai vastaavia pois.

Ei voi olla villieläimen lapsi niin uuno, ettei tajua varoa kun ihminen ja kissa yhdessä römistelevät rantaan. Pakko hänen on olla kuuro, sokea tai jotenkin yksinkertainen. Siinä kaikessa tyyneydessään järsi kantoa heinikossa, vaikka me toljotettiin vieressä. Minä vieläpä siihen sanomaan - aika lujallakin äänellä - että kannattaisi nyt lapsi hyvä poistua maastoon, ennen kuin Tumppi keksii vaistonsa. Siis muunkin kuin aavistuksen laiskan mutta sinnikkään uteliaisuuden.

Ei. Minä puutuin luontoon ja nappasin kissan kainalooni. Kun en minä sitä draamaa olisi halunnut kokea, vaikka toisaalta, mikseivät nuo nyt olisi voineet vähän osaamistaankin mitellä. Irrota siinä sitten oravanpoikaa kissan turkista, ei kiitos. Jotenkin se lapsi siitä vihdoinkin ymmärsi, että jotain tapahtui. Ja loikki saunan alle. Vaikka Tumppi suostui maukumaan vasta puolivälissä saunapolkua. (Yritti vissiin olla hiljaa, jos orava jäisi odottamaan häntä takaisin.)

Kun kissa sitten palasi tarkistureissulle, kyllä oli minulle ehkä aavistuksen loukkaantunut. Ei ollut huomaavinaankaan ennen kuin vasta yöllä, kun kävi sängyssä hetken kehräämässä ennen kuin tuli liian kuuma. 

Hän osoitti mieltään ja kosti emännälle juomalla järvestä. Pidä vesi- ja ruokakippos, saakelin holhoava tantta. Niin minä luulen hänen ajatelleen. Vaan mistäs noista tietää.

No ilman rantaepisodia minulta olisi jäänyt ehkä illan valospektaakkeli näkemättä, kun olisin vain huokaillut Gunvaldin sinisiä silmiä sisällä. Ilma on nyt ollut niin kosteaa, että illalla valo joutui siivilöitymään sumupisaroiden läpi. Kyllä sitä kannatti ihailla ja taas eri kulmista tallentaa.

Tänään olen jatkanut slow life -tyyppistä siivoilua. (Muotia.) Mökillä se tarkoittaa, että yksi nurkka kerrallaan ja sitten vapaus. Tuli hinkattua keittiön lattia pikkusienellä ja käännettyä matosta puhtaampi puoli esille. Piilossa olevan mikroaaltouuninkin pesin. Likainen oli se. Hävettää. Sillä lounaitansa lämmittelevät vain kesävieraat, joten ei ole minun tullut pahemmin sisälle kurkittua. 

(Minähän en juurikaan mökillä lounastele, tai jos syönkin, niin kylmänä ruokani. Kuulun niihin, jotka laihtuvat lomalla ennemmin kuin lihovat. Illalla myöhään on vasta ateria. Joskus aamulla on pakkopuuroa, että tietää syöneensä. Joskus onneksi on kunnolla nälkäkin. Jos on puuhastellut.)

Sitten päätin "pestä" astiapyyhkeet. Liotin ne toluvedessä ja huuhtelin sadevedessä. Vaihdan kaapissa olevat tosipuhtaat tilalle vasta sitten, kun taas tulee vieraita.

Mökkisiivoilu lähes poikkeuksetta katkeilee aina jonkin sortin löytöihin tai muisteloihin. Ukkosen ajattelemisen ja siihen henkisen varautumisen lisäksi tutkin siivouksen lomassa ihan vähän vain yksiä viimeisimmistä löydöksistäni. Perikunnan ikivanhoja muistoja epäloogisissa järjestyksissään löytyy mitä kummallisimmista paikoista.

Talletin nyt kirjoituspöytäni sisälle yhden läjän pienestä puulaatikosta, koska laatikko sai paikan jatkojohdon korokkeena. Hauska oli pikaselailla löytöjä, jos tulee se paha ukkonen voin sitten yrittää vaikka uppoutua niihin. Mies on kyllä matkalla takaisin tänne, mutta ei hänkään ukkoselta suojaa. Olen myöskin ladannut puhelimen, että voin sitten vaikka soitella paniikkipuheluita ympäriinsä.

Suhteeni ukkoseen on ristiriitainen. Tykkään ihan älyttömästi, mutta pelkään vielä enemmän. Katsotaan, mitä seuraavat vuorokaudet tuovat tullessaan. Hui.