lauantai 27. heinäkuuta 2013

Koskemattomiksi jäivät, kirjat ja terassit.


Vaikka olenkin jo kaupunkikotona, niin tarve on raportoida vielä viimeisistä mökkilomapäivistä. Kun kerran huomasin tässä kuvakollaasieni äärellä, että oli pitänyt oikein itsellekin ottaa muistoksi sata otosta taivaasta, auringonlaskusta ja kaikesta hyvästä. Vähän niin kuin loppusaldoksi, vaikkei meidän mökkikausi tähän lopukaan, se ei lopu mihinkään. Mikä on varsinainen lohtutieto.

Hyvin onnistuin siinä kahden viimeisen päivän laiskottelussa. Nurmikko jäi leikkaamatta ja torppa aika sekaiseksi, kun sain tietenkin käsittämättömän loppuangstihysterian kissojen kanssa kotimatkaan lähtemisestä. Niin se oli hyvä tekosyy kerätä kasaan ainoastaan akuutit tavarat ja hoitaa vain pakollinen lopputiskaus.

(Kissojen kotimatka meni hyvin, vain minä panikoin. Peitin häkit märillä pyyhkeillä, ettei eläimillä olisi ollut liian kuuma, molemmat matkustivat ilman suurta draamaa, eli hätäkakkaa tai lämpöhalvausta.)

Pohdiskentelin itsekseni, miltä tuntui ensimmäisen kerran oikein asettua kesäkodiksi mökille aikaisempien vuosien levottoman kaupungissa ramppaamisen sijasta. Täyttikö pitkä maaseutuloma odotukset, joita sille ennen kesää asetin. Minullahan oli kaikenlaisia visioita. Esimerkiksi terassille tehty yksikkö sisäkeittiön ikkunan toiselle puolelle jatkeeksi, vähän niin kuin kesäkeittiö. Kerranhan minä siinä sitten mutterikahvit keitin ja yhden kerran raparperimehua. Muutaman astian taisin sadevedessä hulauttaa ja laittaa häkkyrätellinkiin kuivumaan. 

Joko luovun kesäkeittiöstäni, kehitän sitä tai aktivoidun vielä sen äärellä. Keitän esimerkiksi syksyllä sitten linssikeittoa ja hehkuviiniä. Jonain vuonna saan varmaan pihalle oikean kesäkeittiön, niin tähän voipi laittaa vaikka sohvan. Ehkä jo ennen sitä.

Pöydänalunen toimi myös kätevänä roskapussien säilytyspaikkana.
Sittenhän minulla oli loman alussa se lukuläjäajatus sekä myös odotuksia Suuren Ryötönperä -trilogiani kirjoittamisen suhteen. Jälkimmäistä oli ennen lomaa 11 sivua, ja nyt sitä on 12. Yhden pienen oravaluvun kirjoitin. Olen kyllä järkeillyt asian parhain päin niin, että Ryötönperä-muistelmia on mielekästä kirjoittaa kotona, kun on etäisyys. Kyllä ihminen selitykset keksii. Sentään opiskelin viimeisenä päivänä vähän Vuosi Provencessa -kirjaa, että miten sellainen menestysteos nyt sitten oikein kirjoitetaan. On minulla ehkä vielä vähän matkaa.

Yhtään kirjaa en lomalla lukenut loppuun. Kesken jäivät: Johan Bargum, Jäähyväisiä (ihana, jatkan kotona). Astrid Lindgren, Riitta-Maija keventää sydäntään (en ole enää kohderyhmää). Tove Jansson, Kevyt kantamus (sopivan mittaisia ja erinomaisia novelleja ukkosta odotellessa). Sekä naapurin Rouvan lainaama Titanic-kirja. 

Koskemattomiksi jäivät hartaudella kirjoituspöydälle asettelemani valokuvauskirjat. Puhumattakaan materiaaliläjästä, joka liittyy työkoulutukseeni... Minulla on vielä pari päivää aikaa pysyä tavoitteessani ja tehdä opintopäiväkirjaa ennen tiistain töihin paluuta. Hmm.


Rantasaunan ja Kulttuuriaitan terassit ovat edelleen suunnitteluasteella, ja kasvihuonetta varten alkukesällä saadut vanhat ikkunat odottavat liiterissä. Toisaalta, olen kyllä perannut Ruusutarhaa ja Japanialaista puutarhaa aika kivalla menestyksellä. Jotain sentään. Ja lämmittänyt joka ilta saunan, istunut ihan riittävästi portailla, niin että kaupunkielämään paluu tuntuu aika mielekkäältäkin.

Ainoa, mikä aidosti jäi harmittamaan oli se, että miehen kanssa vasta toiseksi viimeisenä mökkilomailtana kokeiltiin vihdoinkin pizzan tekemistä grillissä. Litteä kivi sitä varten oli odottanut hetkeään koko kesän. Jotenkin ei uskallettu kokeilla grillipizzaa vieraiden aikana (että jos epäonnistuukin ja jää nälät), ja muiden lähdettyä jäi aina niin paljon ruokaa, ettei uutta tarvinnut tehdä.

Joka tapauksessa tässä sitä syntyy:


Ja tällainen oli lopputulos. Mykistävä, hämmentävä, taivaallinen pizza! Kyllä kalpenee Ryötönperän muinaiset lettukestit, kun aletaan seuraaville vieraille tarjoilla tätä. Ikinä en ole syönyt mitään yhtä hyvää.


Jotain järjellistä kesäloman loppumiseen liittyvää yritin puuhailla. Huussin siivous oli sopivan pieni urakka, saunahan siis jäi edelleen pesemättä. Minä en oikeastaan tiedä, miten ulkovessa siivotaan. Niinpä otin sieltä pikkumaton ulos, lakaisin kuorikeroskat pois, täytin astiat omatekoisella luonnonrisuhakkeella ja näytin rättiä pönttöistuimelle. 


Lisäsin raikasta tuoksua huussiin suopursulaventelikimpulla. Olin käynyt keräämässä suopursuja tuliaisiksi kotiin estämään koiperhosia. Puutarhaeksperttikesävieraalta sellaisenkin detaljin opin. Niin koska pidän niiden tuoksusta kovasti, päätin samalla laittaa yhden kimpun hyyskään. Ihan varovasti asioin siellä eilen aamulla ennen lähtöä, että jäi siistiksi ennen seuraavaa mökkikertaa.


Hauskin yksityiskohta kesän loppusaldon pohtimisessa oli sisiliskon toissapäiväinen vierailu makuuhuoneen hyttysverkossa. En minä sitä muuten olisi huomannutkaan, mutta toinen kissoista sen tuli vasiten kertomaan ja sitten yhdessä ihmeteltiin. Kyllä on kiva. Jännä, että hän (seuralaisineen?) on jälleen tontilla pitkän tauon jälkeen. Kun 20 vuotta sitten isovanhempani joutuivat adoptoimaan yhden kaupunkikissani (koska hän ei koskaan sopeutunut mökkilomilta lähiöön), niin hävisivät sisiliskot kokonaan. Roopelle kasvoi valtavat poskilihakset ja torahampaat, joten hän ilmeisestikin söi kaikkea villiä tiluksilta.

Ehkä meidän kesälöllykkäkissamme eivät näiden lisko-otusten päälle sitten päästäishuumassaan ymmärtäneet, ja lisko päätti tulla oikein kiusallaankin testaamaan viehätysvoimaansa. Minuun se tehosi, ja tulin entistäkin paremmalle tuulelle. Jos siis jollekin jäi vielä epäselväksi, niin minä pidän sisiliskoista.

Ihmeellisen pitkät varpaat!

Viimeinen ilta pyhitettiin rannassa olemiselle ja auringonlaskun odottelulle. Aivan kuin kissatkin sen olisivat tajunneet, ja halusivat olla porukassa. Heidän ensimmäinen - toivon toki ettei viimeinen, mutta ikäähän neidoilla jo on - mökkikesänsä oli tulossa päätökseen. Vielä piti kerran käydä juomassa järvestä. Kerran pomppia rantakivillä ja kastella häntä vahingossa. Pestä sitä närkästyneenä sen jälkeen. Kelliä maha taivasta kohti terassilla, kiehnätä ja repiä kynsillä pystylautoja sen merkiksi, että kyllä tämä jo remonttia kaipaakin. Käydä saunan alla tsekkaamassa tilanne ja nautiskella.



Kyllä se sitten palkitsikin, voi herranjestas, miten kaunis auringonlasku me saatiin. Ihan niin kuin hyvitykseksi siitä, että edellinen viikko kärvisteltiin pimeässä myrskyssä. Tai muistutukseksi, että tällaista täällä oikeasti on, tulkaa pian uudelleen.

Järvellä oli muitakin ihailemassa kaunista iltaa, ja minä jäin miettimään että pitäisi vissiin tutustua siihen yhteen kalastajasoutelijaan, josta olen ottanut paljon paparazzikuvia. Kyllä minä hänet henkilönä melkein tiedän, isoäiti tunsi (vertailivat kalasaalitaan, kun isoäidillä oli katiskat) ja naapuritkin myös. Hänen iltasoutelunsa ovat jotenkin tänä vuonna tehneet minuun vaikutuksen, eikä vähiten se hiljainen tunnelmointi toissailtana.

Jos vaikka tulostaisin muutaman kuvan ja esimerkiksi jouluna lähestyisin sitten tervehdyksellä. Jos vaikka saisin anteeksi muutamat kesäiltojen metelit, joilla olemme hänen kalarauhaansa häirinneet. 

Minä arvostan järvenrannan hiljaisuutta niin paljon, että en voi uskoa kenenkään muunkaan tyytyvän yhtään vähempään. Ja sitten kun itse on se tullut pari kertaa rikottua, niin synnintunto on aikamoinen. Ehkä liitän joulutervehdykseen myös vaikka pullon akvaviittia tai jotain. Kutsun kylään. Pitää muistaa tämä.



Pakko esitellä vielä kynttilänjalka, jonka tein rikkoutuneesta mehupullosta. Kun tiedän, että Sudeettisavolaiselle kesävieraalle jäi paha mieli sen rikkoutumisesta. Näin se elämä jatkuu, ja nyt se onkin aarrelaatikkoon tallentamisen sijasta valon pidikkeenä. Sinne se jäi keskelle pihapöytää, saa nähdä viekö tuuli mennessään jos vaikka tulee joku trombi poissaollessamme.



Kyllä muistin kuvia ottaa kasvimaan annista, mutta muistinko pakata mukaan. En. Hyvältä tuntuu, kun tiedän mökkilähimmäisteni nyt hakevan salaattia ja tilliä kasvimaalta. Laitoin tänään maalle viestejä, että siellä sitä nyt olisi, salaattia koko kylälle.

Salaattia noutaessaan ystävä käy samalla ottamassa telkkarin antennin ja töpselin pois seinästä, kun minä niitäkin täällä neuroottisena mietin. Pesen mökkipyykkiä ja haistelen saunapyyhkeitä niitä koneeseen laitellessani. Vielä on vähän järviveden tuoksu. Pöytäliinoissa kestotahrat ja lakanoissa paljaiden jalkojen mukana kulkeutuneita Ryötönperän roskia. 

Keskustasta kantautuu illan megarokkikonsertin harjoitukset ja työystävä viestittelee siitä, että miltä tuntuu ensi viikolla taas tavata. Hyvältä. Kissat nukkuvat kodin viileimmissä nurkissa ja netti pätkii, kuten täällä aina. Mökillä ei koskaan.


3 kommenttia:

  1. Olipas mukavaa luettavaa....:)
    Hieno loma teillä ja mitäs siitä jos hommia jäi...ensikesänä ovat jo valmiina siellä odottamassa...:)

    VastaaPoista
  2. Ompa taas hauskoja ja herkullisia kuvia! Tuo auringonlaskukuva on kyllä yliveto. Se rauha ja tunnelma välittyy tänne asti.

    VastaaPoista
  3. Hienosti välittyy loman lopun haikeus. Mikähän siinä on, että sitä kuvittelee tekevänsä sata hommaa lyhyenkin loman aikana ja rentoutuvansa päälle ja tapaavansa kaikki ystävät ja sukulaiset, joita ei ole työtalven aikana ehtinyt. Ei jotenkin pysty mieltämään, mitä kaikkia työvaiheita niihin hommiin sisältyy, vaan luulee, että ne vaan vips tapahtuvat. No minä ainakin sorrun aina tähän. Taas jää hommat kesken täälläkin. Sellaista elämä kai sitten on.

    Ainakin teillä on pidetty niin hienoja juhlia, että on sitten vanhana mitä muistella. Tuskin sitä kuolinvuoteellaan miettii, että onpa hyvä kun sain sen saunankin pestyä silloin kesällä 2013.

    VastaaPoista