Kiire omalle pihalle

Voi hyvänen aika, miten voi ihminen seota yhdestä loogisesta vuodenajasta. Piti kävelyltä palatessani hakea vain välipalaa lähisiwasta. Mukaan tarttuikin yrtin itsekasvatuspaketti. Olivat sellaisia päättäneet valikoimiinsa ottaa. Varmaan sen takia kun siwojen tuoreosasto on melko nahkea noin keskimäärin, anteeksi vaan. Voivat kulmilla asuvat asiakkaat nyt sitten itse kasvattaa yrttinsä. Valitsin basilikan. Olen tuotesijoittelun ja designin uhri. Paketti oli oikein romanttisen vanhanaikaisesti tyylitelty. Se varmaan vetosi siihen minään, joka oli vielä siirtolapuutarhan söpöyden valloittama.

Mitenkään "pelkän" luonnon keväänmerkkejä väheksymättä suosittelen nimittäin hakeutumista siirtolapuutarhaolosuhteisiin kävelylle. Varsinkin jos tarvitsee lisäpönkitystä tälle epäuskottavalle faktalle vuodenajan vaihtumisesta, niin kuin minä. Siellä mökkikylässä jos on talven jälkeen liikettä, voi olla vakuuttunut kasvukauden olevan käsillä näillä näppäimillä. Ja olihan siellä. Katoilla lumenpudottajia. Parkkipaikalle autoista nostettuja kuormia odottamassa, että asukas vie ne pulkalla mökilleen. Huolellisesti kaivettuja poteroita pihoilla ja yhdessä pihapuussa roikkumassa amppeli, jossa oli orvokkeja! Oranssi ja violetti. Teki ihan mieli mennä lähemmäs katsomaan, mutta siirtolapuutarhaoloissa yksityisyyden kunnioittaminen on tärkeää. Niin kuin tietysti muuallakin. Pienet kasvihuoneet lumen sisällä sentään vielä. Joku oli säilönyt sellaiseen puutarhakalusteensa.

Bonuksena mökkikyläkävelyistä tulee inspiraatio oman pihamaan tarkasteluun sulostuttamisen näkövinkkelistä. Joka kerta mietin, että miten ne onnistuvatkin laittamaan kaiken niin viehättävästi. Ehkä se perustuu jonkinlaiseen kilpailuun naapurusten kesken? Vaan uskon kyllä siihen, että omaa sieluaan varten sitä ihminen lähiympäristöään kohentaa. Siirtolapuutarhoissa se vietti näyttää olevan potenssiin kymmenen. Ja minä haluan itsellenikin sellaisen taidon. Tulee aina ihan kiire omalle pihalle suunnittelemaan ja asettelemaan. Ja siivoamaan. 

Lumikinokset alkavat olla sopivan huokoisia. Sen kun havaitsin, aloin lapioida vähän lisää tilaa Puutarhanurkkaan. Hikihän siinä tuli, mutta niin oli tarkoituskin. Lapiointi on huomattavasti mukavampaa kuin painonnosto. Pääsin lähemmäs alppiruusua. Se nyt ei varsinaisesti ole suosikkikukkani. Vähän liian mahtipontinen. Mutta sattuu olemaan tällä hetkellä ainoa joka on vihreänä. Tähän aikaan vuodesta olen yleensä tyytyväinen, etten ole saanut rakentaa sen tilalle ilta-aurinkopatiota. Johan koko kasvin siirtämiseen olisi tarvittu traktori, joten antaa olla. Otin jouluisimman lyhdyistä pois. Pesin noesta sen pitsihuvilahenkisimmän tilalle.

Eilen kävi lintulaudan juurella vihdoinkin viherpeippo. Jouduin kyllä tarkistamaan lajin netistä. Olin osunut oikeaan. (Kun en muistanut, miltä keltasirkku näyttää, että jos se olisikin se.) Päätin, että minun viherpeipponi kuuluu niihin jotka ovat juuri palanneet ulkomailta. Koska ei sitä ainakaan koko talvena ole ruokapaikalla näkynyt. Yritin selittää linnuille ikkunan läpi säksättävälle kissalle, että kato nyt. Ei se tajunnut. Ihan sama, vaikka olisi ollut varpunen. Itse olin aika ekstaasissa. Vaikka ilahdun minä talvehtivistakin siivekkäistä.

Siwan basilika se nyt sitten odottaa kylvämistä. En ole koskaan vielä kuulunut niihin puutarhureihin, jotka hurahtavat siemenlajitelmiin keväisin. Olen pitänyt tapanani vain seurailla asioiden etenemistä. Ajatella, jos tästä nyt alkaa joku uusi vaihe elämässä. Ensi vuonna pitäisi mennä pakettiautolla puutarhamessuille.

Viime keväänä lähisiwassa oli pihatyövälinekampanja. En ollut siihen mennessä tullut ajatelleeksi, että reikä haravanvarren päässä voi olla kilpailuvalttikin. Siitä saa sen kätevästi seinälle roikkumaan. Itselläni on ihan perinteinen rämisevä puuvartinen. Se on paras. Ja pienet oksasakset. Periaatteessa alkaisi kai olla jo aika siistiä tuota hangenpäällistä pensasosastoa, kun kesää kohti mennään. Miten se nyt kuulostaakin vähän rivolta.