Eipä siinä kauan mennyt, kun alkoi italiantuliaislehti käsissä poltella. Siis sitruunaliköörin lisäksi. Sen verran on harmaata täällä. Ihan kohta keskityn Suomen kevääseen. Vielä vähän viivyn matkamuistoissa. Valokuvia katsellessa voi niihin palata vaikka sata kertaa. Kätevää tämä digiaika. Kun voi ottaa paljon kuvia. Ei haittaa, jos kaikki ei onnistu. Manipuloidakin kuvia voi. Jos osaa. Vaikka mitä sitä nyt kauniita maisemia sormeilemaan.
Mutta lehteä selatessa on vähän niin kuin uudelleen matkalla. Siellä kerrotaan paikoista, joissa en vielä ole käynyt. On myös johonkin kevätkaaliin liittyvä ravioliohje. Onneksi on ikuisuuslainassa kaverin sanakirja, niin voin sen kanssa ottaa selvää millä rehulla täällä kotimaassa voisi raviolit täytellä. Alkaa nimittäin sekin taito olla talven jäljiltä hanskassa. Mitäs muutakaan sitä ihminen pimeinä iltoina puuhaisi kuin opiskelisi pastataitoja. Saattaa sitä nykymarketeista saada italiankaalejakin. Mitä niitä nyt on, lollorossoja ja muita.
Unohdin kertoa, että näin Toscanassa myös västäräkin. Sitä muistellessa alkaa olla mökkihommat mielessä. Toivottavasti saan sinne tänä vuonna paljon vieraita. On nimittäin haaveissa pitkä pöytä pihalle. Mukava olisi siinä sitten porukalla istuksia. Vaikka menee se tunnelmoidessa pienemmälläkin kokoonpanolla. Miksei yksinkin. Joskus sitä ihminen tarvitsee vain omaa aikaa. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Onko oma aika omaa, jos sen jakaa toisten kanssa? Oli miten oli, itse olen havainnut yksin olemisen hetkien olevan varsin terveellisiä. Vaan helppohan se on sanoa, kun voi valita.
Joka tapauksessa silmä etsiytyi reissussa varsin värittömiinkin kohtiin. Liekö syynä se, että tässä saa vielä tovin odottaa oman luontomme värillisyyttä. Annetaan silmän levätä sitä ennen. Niin se on ehkä suunniteltu. Kaiken lumenkirkkauden jälkeen.
Pöytään palatakseni: Olen tullut tulokseen, että sen pitkän pöydän pitäisi olla sellainen mahdollisimman harmaa ja puinen. Tarvitaan myös penkit. Mahtaisiko niin sanottu raakalauta olla aiheellinen materiaali? Harmaantuu omia aikojaan. Iskun ikkunassa Kalevankadulla on yksi ihana pöytä ollut tyrkyllä jo vuoden. Mielestäni voisin askarrella sellaisen itsekin. Voisin opiskella nikkarointia netistä. Kun Strömsön Jimilläkin on nyt vaan ne kukkatasot ajankohtaisia. Minä mitään pienvirityksiä pysty tekemään. Suuret linjat ne olla pitää.
Kun joku kertoisi, mistä saa pukkijalkoja. Niin sitten ostaisin lautaa ja tekisin siitä niiden päälle levyn. Kai siihen vain pari poikkilautaa, yksi vino ja sitten ne pitkät ruokapöydän laudat? Saha ja vasara on. Ja nauloja. Värillisyyttä odotellessa ajattelin, että voisin sijoittaa rahaa kirkasvärisiin kynttilöihin. Eri mallisiin. Pitkiin, pyöreisiin ja pötköihin. Voisi olla aika ilahduttava näky istua lehtiä odottelevan luonnon keskellä kun niissä palaisi tuli. Jestas. Enää ei ole pitkä aika tuohonkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti