Rempallaan

Tätä ei nyt enää voi takatalveksi sanoa. Kunhan vaan on vähän vilakkaa. Siksipä laitoin teille tänne myös voimakeiton ohjeen tänään, kun se on juuri passeli tällaisen sään ruoka. 

Sain vappuna pienen pakkomielteen laittaa kukkaa ulos, koska olin varastanut hauskan kenkäidean. Muutenhan kukkaisasialla ei olisi ollut niin kiire. Jotenkin olen aina ajatellut, ettei tällainen vanhahko piha edes kaipaa erikseen ruukkukukkia. Pukkaa joka tapauksessa joka vuodenaikaan jotain. Vähintään rikkaruohoa.

Yövuoron jälkeen tuli kuitenkin taas hurahdettua. Ja kun oli Asematunnelin hinnat, niin nyt sitten pidetään hengissä urakalla. Vaikka ei saisi olla elävän asian elämä hinnasta kiinni. Iltaisin kanniskelen popoja sisään ja aamulla ulos. Kun ei tullut otettua selvää, kestävätkö kukkaset mahdollista pakkasta vaiko eivät. Ajattelin, että samalla kukkien ihastelun voimalla tulee siivottua pihapiirin etualaa. Vaan ihan on vielä hommat kesken. Kun meni se vapunpäiväkin basilikojen kanssa näperrellessä. Oikein nyppii kun toimeliaisuuden puuska antaa odottaa itseään. Ehkä huomenna kun on vielä vapaapäivä.

Jotenkin olin luullut, ettei sää keväisin vaikuta pihahommainspiraatioon. Oikein tätä ihmettelen, koska en ole minkään helteenkään ystävä. Nyt olisi juuri raikasta puuhastella ilman hikeä. Miksi on syksyllä kuulas sää inspiroiva ja ihana. Ja villapaitoihin pukeutuminen. Mutta keväällä sitä on heti marttyyrina jos ei pääse toppi päällä itseään pusikoihin raapimaan. Tämän täytyy olla asennoitumiskysymys. Niin se on.

Lintulauta pitäisi pistää kellariin. Liian kauan tuli ehkä ruokittua siivekkäitä. Ajattelin, että jaksavat sitten lisääntyä. Tai en nyt tietenkään enää vähään aikaan ole mitään sapuskaa antanut. Ihmetystä on se herättänyt lintukunnassa.

Talven pilttipurkkilyhdyt on syytä jo evakuoida kellariin ja pitsihuvilaiset ripustaa taas kesäksi sireenin varjoisille alaoksille, joista muuten yksi on muodostanut suoranaisen kaaren pihan ylle lumen voimasta. Pitäisi sekin sitoa paikoilleen.


Oravat ovat jo kauan sitten suutuspäissään heitelleet lintulaudan katon pitkin pihoja. Kamalaa, jos laiskuuteni on johtanut anarkismiin. Tulin viime viikolla yövuorosta kotiin ja orava tuijotti portin päällä. Vaikken luontokappaleita aina ehkä osaakaan tulkita niin iloinen ei ollut se ilme.  Se oli tyrmistynyt. Yksi kaveri tässä takavuosina suorastaan pelästyi tätä oravaa tullessaan ruokkimaan kissoja poissaollessamme. Kurre oli ollut portilla vahdissa. Voi sitä oravallakin olla temperamenttia. Kannattikohan nyt se kaikki hartaus talven ruokinnan suhteen. Enpä tiedä.

Taloyhtiöissä on talkoiden aika. Joka pihamaa alkaa olla siisti ja aidat tuoreesta maalista tahmeina. Pitäisi vissiin itsekin järjestää tästä joku tapahtuma, niin tulisi nopeasti jälkeä. Toisaalta tykkään kyllä yksiksenikin rapsutella. Nyt on vaan kulunut liian paljon aikaa tunnelmointiin. Tapahtuuhan siellä pihalla tietenkin koko ajan jotain vaikkei itse tekisi mitään. Kevätvuohenjuuri on muodostanut jo nuppunsa ja venyttää varsiaan aivan sen näköisenä, että tarvitaan enää pari aurinkoista ja lämmintä päivää niin kukkiminen voi alkaa.

Vähän huolettaa, kun ei raparperipenkissä näy vielä mitään elämää. Voi olla, että se on kuollut kun ei ollut tämän pihan historiasta se paikka. Itse siihen kaivelin lahjaraparperin kun ajattelin, että romanttista olisi jos juuri siinä pihan perällä se kasvaisi. Ehkä on liian kuivaa ja varjoisaa siinä. Pitää tilata ystävien rönsyävästä penkistä uusi juurakko ja kokeilla toista paikkaa. Heillä kuulemma riittää raparperia ihan naapuripalstan riesaksi asti. Ryötönperällä sitä kasvaa onneksi meikäläiselläkin. Mutta kiva se olisi täällä kaupunkioloissakin.

Heti piristää kun ajattelee raparperia. Kyllä tämä tästä vielä energiaksi kanavoituu. Saa lehdet ja romut kyytiä. Sitäpaitsi olen antanut itseni ymmärtää, että viikonloppuna on taas jo lämmintä. Siihen asti pitää psyykata itsensä Myrskyluodon Maija -asenteeseen ja ryhtyä töihin.

"Minä lennän!"