Valkoisia valh... siis tunnustuksia

No eihän se kukkiin tarkentunut. Tuulen syy.

Kun nyt kerran lopussa tulee joka tapauksessa tunnustuksia, niin voidaan samantien vetää sellaisessa hengessä myös tämä alku. Tunnustan, että tykkään valkoisesta. Vaikka tuli talvella uhottua, etten ymmärrä sitä kotien nykymuotia, jossa jokainen nurkka ja asia on valkoinen. Tuntui jo silloin pistos mielessä kun on niitä valkoisia kausia ollut itsellänikin. Vähän niin kuin valehtelin kai.

Ensin oli se vaihe, että kaipailin punaisia seiniä. Kerran sain entiseen kotiin sellaisen maalata tuulikaappiin. Myöhemmin tuli sen verran väännettyä asiasta peistä, että päädyin ihan tykkäämään maalarinvalkoisesta. Vaahtomuovitelalla oli kätevä siistiä kaikki seinät ja jättää ne tyhjiksi. Näytti siltä, että olisi ollut oikein siistiä. 

Sittemmin olenkin tajunnut, että sen valkoisen päälle on kätevä viritellä kaikenlaisia asetelmia. Varsinkin kun on yksin kotona. On vähän niin kuin yllätyksenä muille kun yhtäkkiä pukkaa asetelmaa nurkan takaa silmille. Enää en tosiaan kaipaa oranssia tai harmaatakaan seinää (puhumattakaan tapetista), kun keksin tämän tavaroiden virittelyn.

Pahin ja tunnetuin pinttymäni on valkoiset kengät. Tästä ei todellakaan kannata vetää sitä päätelmää, että olisin kenkäfriikki. Kellä nyt sellaiseen on varaa. Ei, minä käytän kaikki loppuun ja vielä vähän ylikin. Reikäisiä ja haisevia pareja pyörii eteisessä. Siitä on sulokkuus kaukana. Mieluiten olisin ilman kenkiä, mutten minä nyt sentään niin hippi ole, että altistaisin jalkapohjani ihan kaikelle. Paitsi mökillä. On tullut hankittua myös mustia jalkineita ja värillisiäkin, mutta käyttämättähän ne jäävät. Paitsi tennarit.

Vinkkinähän tämän voi myös ottaa sellainen, joka kaipaa eroon valkoisista noin 38 numeron kengistä. Otan mielelläni vastaan kierrätyksen hengessä. Paitsi jos on korkeat korot. Nyt olisi hakusassa valkoiset espikset eli espadrillokset. Oikeastaan niistä kävisi minkä vaan väriset, koska eivät hiosta. Muuten siirryn kohta varvastossuihin.

Olen aina vähän ihmetellyt sitä, miten pihaihmiset voivat olla tykkäämättä jonkun värisistä kukista. No, itse en tiedä sitäkään, olenko kukkaihminen. Mutta kyllähän se pahimmillaan herkistää kun joku kukkii. Kukka on kukka. Tärkeintä on sen ilmennys. En lähtisi arvottamaan. Jos osaisin tehdä varsinaisia puutarhasuunnitelmia, keskittyisin siihen että varjopaikkoihin tulisi valkoisia kukintoja ja aurinkoisiin niitä tummempia.

Kun nyt kuitenkaan en varsinaisesti istuttele, niin on tullut varjoon laitettua kaikenlaista piristävää valkoista. Kerran sijoitin kirpparilla lavuaariin ja kaivoin sen sireenin juurelle kuvitellen, että siihen tulee mahtava lintujen spa. Tulppa puuttui, joten laitoin ilmastointiteippiä ja kiviä päälle. Se ei muuten pidä vettä kovin hyvin. Oli sitten tyhjä hämähäkinseittinen lavuaari pihalla. Sittemmin luovuin siitä ja korvasin valkoisella lahjayhdyllä ihan vaan. Seuraavaa kylpylävisiota tässä odottelen.

No nyt päästään tähän jännään: Päivi myönsi meikäläiselle tunnustuksen. Tai siis blogille. Kiitos! Lunttasin, mitä sen vastaanottamisen seremonioimiseen on muilla kuulunut. Kas, tunnustamista. No niinpä tietenkin, kun tämä on tunnustus, olinpa hölmö. Myönnän tunnustuksen samantien eteenpäin kahdelle blogille. Ihailen Stranded Things -tekijän mahtavia kädentaitoja ja asennetta. Myös Meritähden meininki viehättää kertakaikkiaan! Sitä ennen teen sen seitsemän vaatimatonta tunnustusta:

1. Osaan yhdyssanat, mutten enää pilkkusääntöjä. Kaikki virheet teksteissäni eivät siis ole harkittuja.

2. Joskus tuntuu, ettei ole mitään kerrottavaa. Silloin ei kai tulisi kirjoittaa. Tai ehkä juuri silloin pitäisi.

3. Tykkään pieruhuumorista. Ja mustasta. Aina en osaa arvioida, uppoavatko letkautukseni kanssaihmisiinkin.
4. En kykene hillitsemään puheripuleitani ja niiden sivulausetulvia. Pyrin pitämään edes ääneni hiljaisena.

5. Pystyn lietsomaan itseni liikutuksen tilaan lauleskelemalla itse itselleni jotain ihanaa kipaletta.

6. Sen jälkeen sitten vähän hävettääkin ja koitan nostaa itseni johonkin ryhdilliseen toimintaan.

7. Tuntuu, että kerron täällä liian vähän perheestäni ja ystävistäni. Ehkä haluan pitää heidät kaikki vain itselläni? Toki on myös tämä tietosuojakysymys. Lähipiirissäni kuitenkin on paljon ihmisiä ihan vapaaehtoisesti. Olen siitä kiitollinen, vaikken aina - ei kun melkein koskaan - muistakaan sitä sanoa. Siis kiitos.