Terveisiä Tiranasta

Pitäisi olla matkalla aina erikseen yksi päivä varattuna valokuvaukseen, kun ei koko ajan jaksa kaivaa kameraa liikkeellä ollessa. Varsinkin jos on kuuma ja olet esimerkiksi työhön liittyvällä reissulla. Pukkaa tapaamisia ja ryhmäpainetta. Ei voi koko ajan pysähtyä. Tällainen oli tilanne Tiranassa, jossa pääsin käymään. Esimerkiksi yllä oleva talo ei ole läheskään niin monivärinen kuin moni muu pytinki. Ihan jo talonvärjäysten takia kannattaa matkustaa Albaniaan, ja todella kuulkaa muutenkin. Nyt.

 

Ihmiset ovat siellä ystävällisiä. Suorastaan avuliaita. Olo oli kaikkinensa turvallinen. No, välillä liikenteessä hirvitti. Ruoka oli hyvää. Viini oli hyvää. Englannilla pärjää, suuri osa paikallisista osaa sitä. Vielä paremmin selviää, jos osaa italiaakin. Kaikki oli edullista. Melkein hävetti kun mikään ei maksanut Suomen mittakaavassa mitään. Taksien kanssa ei ollut ongelmia, sopi hinnan etukäteen tahi ei. Tai no, katuosoitteita eivät vissiin päivitä yhtä usein kuin Suomessa. Joitakin paikkoja sai etsiä tovin, kysellä ja vähän soitellakin. Saatiinpa ihan saattoapuakin, kun ei kertakaikkiaan meinattu löytää sovittuun paikkaan. Niin että jos on menossa varta vasten jonnekin  viralliseen mutta vähemmän tunnettuun kohteeseen, ehkä kannattaa sopia vastaanottajan kanssa vaikka treffit jollekin monumentille. 

Esimerkiksi pyramidille, Enver Hoxhan monumentille. Sen vierestä alkaa parhaan elintason kaupunginosa Bllok. Ihan viihtyisä meininki oli siellä illalla tiranalaisten seassa näyttäytyä. Tai no, itsellä oli aika kassialmalook verrattuna pukeutumisensa siisteyteen panostaviin paikallisiin. Todettiin, että alakulttuuripukeutuminen ja minkäänsortin erikoisuudentavoittelu loistivat poissaoloillaan. Ei ollut hippejä tai hiphoppareita. Ihan tuntuivat nauttivan tavallisuudesta. Varmaan se onkin kivaa, kun aiemmin on saanut olla hädintuskin olemassa. Ennen matkaakin Albanian historia kiinnosti vähän, mutta nyt se vasta kiinnostaakin. Mukava onkin alkaa perehtyä kun on itse käynyt. Uudelleenkin pitää kyllä mennä. Paljon jäi tietenkin näkemättä.

Meidän porukka sopi enimmäkseen treffejä oopperatalon portaille. Helppo paikka, josta avautuu näkymä Skanderbergin aukiolle. Joka kylläkin nyt oli remontissa:

Hyvää teki myöskin vähän tarkastella meikäläisten nipottamista. Mitään haittaa ei ollut siitä, että joku asia toimi vähän sinne päin tai vaikeamman kautta. Tai omalla aikataulullaan. Esimerkiksi palvelukulttuuri on tosiaan aivan ystävällistä, mutta ehkä vähän monimutkaista. Laskujen erittely vaikka ravintolassa on mahdotonta. Ruokakauppakäyttäytyminen ja kahviloissa asiointi - niissä ei oikein ikinä ollut varma, että miten piti toimia. Mutta aina sai sitä mitä halusi. Omaa epävarmuuttahan se vaan on, jos ei ymmärrä pyytää mitä tarvitsee. Lisäksi moni ihminen oli valmis keskeyttämään omat hommansa jeesatakseen meitä asiassa kuin asiassa.

Tunnelma on monin paikoin suorastaan leppoisa. Sillä asenteella on hoidettu myös moni sähkötyö kaupungilla. Matkaoppaissa varoitellaankin sähkökatkoksista, mutta sellaiseen tällä muutaman päivän reissulla törmättiin vain kerran.

Yhteiseen hyvään tähtäävää kansalaistoimintaa on. Oli aika hienoa päästä tutustumaan siihenkin puoleen. Melkein tuli sellainen olo, että pitäisikö hankkiutua sinne vapaaehtoistyöntekijäksi joskus. No, helppohan se on täältä käsin idealisoida. Rouvat ovat aloittaneet hommat oikeasti nollasta. Tuli itselle vähän vaatimaton olo siinä rauhanpalkintoehdokkaan kanssa kahvitellessa ja jutellessa. Puhuttiin vakavien asioiden lisäksi myös kissoista. Niistähän meikäläinenkin pullamössövellihousu sentään ymmärtää jotain. Vähän piti skarpata liikutuksen kanssa kun hyvästeltiin Tiranan Täydelliset naiset.

Romanikaupunginosassa oli vähän toisenlainen meininki kuin ydinkeskustassa. Jotenkin silti ystävällinen ja kodikas. Pistäydyttiin siellä lapsityötä tekevän järjestön vieraana. Että onkin ihmisillä intohimoa ja sinnikkyyttä ahkeroida kaikista huonoimmassakin asemassa olevan ihmisryhmän kanssa. Hienoa. Ei sitä oikein osaa muutakaan sanoa, tuntuu lässyttämiseltä täältä käsin. Anteeksi vaan. En oikein osaa selittää. Kun ei sitä minkään raadollisuudenkaan äärellä tuntenut olevansa kun siellä kyläili.

No mutta. Ei jäädä tuleen makaamaan. Hyvä mieli tuli järjestöissä vieraillessa. Hyvissä käsissä on albanialainen kansalaistoiminta. Toivon, että muualta Euroopasta eivät rahahanat ihan heti sulkeudu. Takaisin leppoisiin tunnelmiin, sillä paikalliset osaavat myös hillityn nauttimisen taidon.

Oi, hups. Tulikin vahingossa kuva bunkkerista. Niihin on vaikea olla törmäämättä Albaniassa. En ehtinyt perehtyä siihen, joutuivatko ihmiset paljonkin viettämään niissä aikaa Hoxhan hallitessa.

Vaikka olikin vain vähän aikaa kierrellä itse Tiranassa, niin piti vapaapäivänä päästä katsomaan satamakaupunki Durresia. Sinne on helppo kulkeutua. Menee vaan juna-/linja-autoasemalle ja hyppää välineeseen. Itse menin bussilla. Rahastaja tulee sitten kyllä, ei tarvitse huolehtia. Kannattaa varata pikkurahaa, sillä joukkoliikenteen hinnat ovat alhaiset. Olisin niin halunnut kokea junamatkankin kun olin niistä lukenut, mutta palattiin Durresista sitten paikallisten yksityisellä pikkubussikuljetuksella kun viimeinen bussi oli jo mennyt ja junaan oli aikaa.

Sen verran Durresista, jos vaikka joku sinne julkisilla uimarannan toivossa menee: Asemalta ei siis oikein pääse kävellen rannalle. On moottoritiehenkistä ramppihässäkkää välissä. Kokeiltiin, mutta ajauduttiin mennen tullen suuren sataman porteille. Niiltä saa kyllä ihan kätevästi takseja sitten.  Varsinkin jos osaa numerot italiaksi kun hinnasta puhutaan. Mutta kyllä sormillakin pärjää. Rannalle viedessään taksinkuljettaja tosin - silkkaa ystävällisyyttään varmaan - ajoi meidät suljetulle resortille kilometrien päähän. Sieltä sitten käveltiin tienlaitaa pitkin takaisin. Eli jos kuljettaja kyselee että "Tropical, Tropical?" niin ei sinne. Paitsi jos siis haluaa siistiin ja kliiniseen luksuspaikkaan, jossa ei ole ketään.

Kansanrannalla olikin sitten ihmisiä nauttimasta Adrianmerestä. Vaan matkaoppaissa varoittelevat  meitä hygieenikkoja sen likaisuudesta. Kyllä siellä ihan vauvojakin uitettiin ja moni lillui aivan hartaudella, että ei se vesi nyt ainakaan ihan tappavaa voi olla. Vaikka itseäni sataman läheisyys vähän arveluttikin uima-asioita miettiessä. Ja uikkarikin oli kyllä unohtunut Tiranaan.

Rannalla oli baareja ja muitakin puljuja, torimeininkiäkin. Mutta se mikä puuttui sekä Tiranasta että Durresista - voisin päätellä että koko Albaniasta - oli sisäänheittäjät. Aivan mahtava oli rauhassa pysähdellä ja pällistellä, miettiä mikä olisi kiva kuppila hengähtämiseen, eikä kukaan ollut repimässä ja houkuttelemassa mummon lihapullilla.

Yleisesti ottaen siis positiivinen kokemus tämä Tirana ja Durres. Varmaan paljon on omasta asenteestakin kiinni. Jos hermostuu siitä, ettei ravintoloiden vessoissa ole aina paperia tai siitä, että taksikuski viittilöi sinut taksiin mutta vaihtaakin vielä muutaman sanan naapuriauton kuljettajan kanssa - tai jopa häipyy hetkeksi jonnekin, niin ei ehkä kannata lähteä Albaniaan asti kitisemään. Kahvilan tiskillä olet saattanut saada tilauksesi tehdyksi, mutta baarihenkilöstö puuhaakin jotain muuta. Kyllä se drinkki sieltä tulee kun vaan odotat.

Lentokenttä Tiranassa on todella hyvä ja näppärä. Rahanvaihtoakin voi hoitaa siellä heti matkalaukkuhihnojen vieressä. Kätevää, sillä lekejä ei täältä Suomesta saa. On matkamuistokaupat ja kahvilabaareja ja ylipäätään selkeys. Kirjojakin möivät. Paluulentoa odotellessa ostin yhden ilmiöstä, josta en ollut perillä ehtinyt puhua kenenkään kanssa mitään, vaikka piti. En tiedä onko sosiaalipornoa vaiko mitä ottaa selvää tarkemmin siitä, miksi joissakin pikkukylissä jotkut naiset elävät miehinä.

Lonely Planet ilmoitti, että Albania olisi nyt sitten se trendimatkakohde. Tuli oltua siis aivan aallonharjalla, yhteisesti todettiin. Vaan kyllä jäikin sellainen olo, että maa - ainakin nämä kaupungit - muuttuvat sellaisella tahdilla, että pian on jo erinäköistä. Maaseudulla varmasti on tilanne toinen. Siellä aika on ymmärtääkseni pysähtyneempää, ei kai vielä nettikahviloita.

Kuvat kävelykadusta, pyramidista ja sähköjohtohässäkästä ovat kaverilta lainattuja, kiitos!