Omenat - vinkkejä kaivataan

Joo, on taas se aika vuodesta kun tulee mieleen taannoisen nuoruuteni yläasteen kotitalouden oppikirja. Siinä raikkaasti aloitettiin syksy omenakuvilla, niin että melkein tuoksu tuntui. Silloin päätin, että jos minulla joskus isona on hallittavanani omenapuita, niin muutun ihan hengettäreksi. Pyöräyttelen piiraita ruutuessu päällä ja sitä rataa. Nyt on puu pihassa ja omia omenoita.

Ensinnäkään ei tule kovinkaan paljon leivottua. Tai jos joskus tulee, jää yleensä syömättä. Ainakin osa. Yhteen aikaan oikein hartaudella pakastin omenanlohkoja kanelin ja sokerin kanssa leivontaa tahi jälkiruokia varten. Seuraavana syksynä uuden sadon tullen ne tuli yleensä heitettyä pois. Onneksi on enää vain pakastelokero. Ei ole pakastuspaineita.

Sen sijaan jokasyksyinen rituaali on ollut muutaman hillolitran keittäminen sekä omenasnapsin valmistaminen. Niihin alkaisin kaivata vaihtelua. Olisin kiitollinen hyvistä vinkeistä. Mieluiten sellaisista, joihin saisi menemään oikein paljon omenaa ja että säilyvyys olisi hyvä. Lahjaksi antamisen mahdollisuus olisi pelkkää plussaa. Kun veikkaan, että lähipiirissä on edellisetkin hillot ja snapsit vielä kaapissa. Olisi kiva lahjoa uutuuksilla.

Aina hillotessani mietin, että mahtavaa on sitten talvella puuron kanssa tämä. Jospa vaan muistaisi puurotella. Silläpä on sylttyä tullutkin lähipiirille tyrkytettyä, kun ei itse muista sitä syödä. 

Olen harrrastanut hillohommissa myös variaatioita. Esimerkiksi pihlajanmarjojen ujuttamista joukkoon. Tulee vähän niin kuin erähenkinen olo, kun samoilee metsässä etsimässä sopivia pihlajia. Olin jo ehtinyt kokeilla ohjetta, johon tuli omenoiden kaveriksi calvadosta ja puolukkaa. Yhtään sen pahempaa ei tullut pihlajanmarjojen kanssa. Siis hyvää on omenahillo puolukoilla, pihlajanmarjoilla tai ilman. Aina.

Mutta niille, jotka eivät vielä ole kokeilleet, niin vinkkinä vaan se omenasnapsi. Netistä löytyy ohjeita, mutta voin tässä kerrata omankin tapani tehdä, joka ei tosin paljonkaan muiden neuvoista poikkea. Juuri maistelin vuosi sitten hautumaan laitettua, joulun tienoilla pullotettua ja siitä saakka pullossa ollutta tuotostani. Ja voin sanoa, että omenaista ja pehmeää oli. Näin siis kommentoi ihminen, joka ei pahemmin snapseja juo (siksipä kaipaankin hyvää omenaliköörin ohjetta, miksei viininkin, jos ei ole vaikeaa). 

Eli otetaan iso lasipurkki, kurkkupurkin kokoa, onko se nyt 1,5 litraa, no iso kumminkin. Se täyteen pestyjä ja siistittyjä omenalohkoja. Joukkoon kanelitanko vaikkapa. Täytä purkki viinalla, eli hukuta omenat. Sulje kansi ja anna olla ainakin kuukausi, vaikka paljon pidempäänkin. Välillä voi omaksi iloksi vähän hölskytellä. 

Kun on löytynyt sopivia pulloja ja tulee se sateinen sunnuntai kun tekisi mieli vaikka alkaa tähän hommaan, niin sitten vaan siivilöidään omenat viinasta pois. Ihan on muuttunut ruskeaksi liemi. Sitä pulloihin ja sekaan ruokosokeria vähän. Pieneen pulloon ripauksia, isompiin teelusikallinen tai pari. Ei ole juotavaa vielä. Vasta kun sokeri on sulanut viinaan ja aina vaan paranee vanhetessaan.

Viime vuonna intouduin oikein etikettiasiastakin, käytin hyödyksi vanhojen valokuvien kopioita. Kyllä ihan kontaktimuovinkin avulla saa suhteellisen aitoa etikettitunnelmaa. Myös hillopurkkeihin ja niiden kansiin.