Vähän huolettaa, kun tuli photoshopista innostuttua. Kun periaatteessa olen kuvien räpelöimistä vastaan. (Ja sen kyllä huomaa.) Mutta voihan sen ottaa vaikka kivana pikku harrastuksena. Ja varsinkin kun näin ihan tunnustaa. Että ei ollut luonnossa tuollaista. Oli mustavalkoista. Aika harmaatakin suorastaan, vailla kontrasteja. Siis sään puolesta. Muuten oli vaihtelun ja meren vuoksi hyvä käydä pitkästä aikaa kotikaupungin rantaviivan tuntumassa.
Ei sinne tule liian usein eksyttyä vasiten meren takia. Pitkälläsillalla kun dallailee, niin ei heti tule ajateltua, että on äärettömyyden kanssa tekemisissä, vaikka meri tavallaan alla onkin. Vaan ei Seurasaaressakaan Myrskyluodon Maijalta tuntunut. Pitäisi mennä Porkkalaan. Ehkä suorastaan jonnekin majakkasaareen.
Jännä kyllä, kun pohdituttaa. Että miten yleensä niin kuin hyvä valokuva määritellään, jos kerran photoshoppailu on nykyään ihan avoimen luvallista. Mistä sitä esimerkiksi itse tietää, mikä on kuvalle hyväksi ja mikä ei. Onneksi en paljon mitään termeistä ymmärräkään. Esimerkiksi saturaatio. Tai resoluutio. Ihan ovat hepreaa. Melkein niin kuin puhuisi veroviranomaisen kanssa. On siitäkin lähikokemusta. Joten annan olla. Pääasia, että voi tehdä itselleen taidekuvia:
Eniten helpottaa, että olen löytänyt Undo-kohdan, josta voi klikata että ei sittenkään tuollaista. Kiva, että on kuvankäsittelyohjelmassa edes jokin yksinkertainen elementti. Olen Undon fani. Voisin ehkä perustaa fan clubin. Olisi mahtavaa olla määräilevä perustajajäsen. Vaikka mitä sloganeitakin voisi kehitellä. "Tee tekemättömäksi!" "Äläteekään!"
Voisin itse asiassa suomentaa uusiksi koko photoshopin ja saattaa sen kansantajuiseksi.
Vähän olen kateellinen niille, jotka ovat jostain löytäneet sen jutun, jolla saa kuvista vanhanaikaisen näköisiä. Viiruineen, ryppyineen, kaikkineen. Miten niin monet ovatkin niin käteviä. Itse hain kulunutta ilmettä jollain värikurvien pikafiksauksella. Ihan kivaa sekin oli, eikä Undon ansiosta mennyt hermotkaan.
On siitä ennenkin ollut puhetta, että joku photoshoppailua osaavista ystävistä voisi pitää meikäläiselle pikku kurssin. Mutta kai sitä ensin pitäisi tietää, mitä omilla kuvilla haluaisi osoittaa. Mitkä ovat niitä merkille pantavia kohtia ja mitkä ikään kuin häivytettäviä. Mikä olisi hyvä balanssi rajausta silmällä pitäen ja mitä muuta kannattaisi ottaa huomioon.
Vaan voihan se olla, ettei kärsivällisyys ja ymmärrys riittäisi jos joku aivan kävisi neuvomaan. Että syvennä vihreyttä ja silleen. Minkä takia pitäisi syventää, jos omaan silmään näyttää hyvältä.
Jotakin uutta pitäisi nyt kehitellä kuvaamista innostamaan, sillä huomasin eilen että jotenkin kyllästytti. Kun tässä nyt jo kevättä odotellaan, niin enhän voi montaa kuukautta ottaa kuvia pelkistä lyhdyistä ja lumikiteistä. Tai voin, mutta tylsäksi se käy.
Siinäkin mielessä teki hyvää lähteä vähän kotipihaa edemmäs ulkoilemaan. Pitää oikein muistaa sekin mahdollisuus. Suosittelen kaikille. Saa nähdä, miten tämän uhon kanssa käy. Onko seuraava ulkokotipihallinen reportaasi kuitenkin sitten vasta kun terassikausi alkaa. Silloinhan sitä eniten kaipaa rannoille tunnelmoimaan.
Kyllä siellä on talvisaikaankin ihailtavaa. Oikein on vieläkin elävänä mielessä viime talvi ja helmikuinen kävelykokemus. Ei sillä, että sitä tässä muiden tarvitsisi kerrata. Itselleni vaan muistutan, että ei saa jumittua sisälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti