Majava-asiaa

Tuli viikonloppuna tehtyä reissu mökille Ryötönperälle. Kun oli mukana matkassa siellä ennen käymätön ystävä, niin pitihän sitä kävelyretki järjestää ja näyttää paikallinen nähtävyys eli vesiputous. Virallisesti kai on kyse suhteellisen vaatimattomasta patorakennelmasta, mutta aina on tapana ollut sitä käydä äimistelemässä. Sinne vievällä polulla kaveri jäi kumartelemaan kauas taakse ja ensin luulin, että oli paha olo hänet siinä rämpiessä yllättänyt. Vaan ei, se oli alkusysäys kaikenmoisten villieläinten jalanjälkien taivastelulle. Siinä polun alkupäässä oli joku aika isokäpäläinen mennyt. Pitkät kynnetkin. Ilvekseksi arveltiin.

Sitten tuli risteys tosi huolella tampatun leveähkön polun kanssa. Ja se kun johti metsästä suoraan padon korkeamman puolen sulaan veteen, niin majavien reitiksi sen tulkitsi väkisinkin. Metsässä oli kaatumispisteeseen kaluttuja puitakin. Tuli siinä mieleen, että noinkohan keskeytettiin majavien hommat. Jäätiin seisoskelemaan ja odottamaan näköhavaintoa eläimestä. Se värjöttely palkittiin, sillä kauempaa mustasta vedestä nousi utelias (tai saattoihan se olla pelokaskin) pää, joka toki heti meidät havaittuaan plumpsahti takaisin veteen. Tämä lyhykäinen kokemus oli kaupunkilaiselle kuitenkin sitä luokkaa, että heti siinä itsensä suureksi luontotarkkailijaksi tunsi. Pää nousi vedestä vielä kerran ja sitten me jätettiin se rauhaan.

Sitä en nyt oikein ymmärrä, että minkä takia on pitänyt läheisen vanhan voimalaitoksen omistajan ihan avohakkuuksi vetää kaunis joenrantamiljöö. Johan siinä majavien lisäksi häiriintyvät muutkin eläimet.  Ja muuttolinnut palatessaan keväällä järkyttyvät. Tietenkin tämä voi tarkoittaa useamman lajin rikkautta Ryötönperän rauhaisassa mökkirannassa, kun eläimet siirtyvät sinne turvaan. Saavat luontotunnelmointiini perinteisesti käytetyt lukuisat tunnit ehkä uusia ulottuvuuksia. Kerran viime kesänä tein majavahavainnon omalta rannalta. Nyt niitä voisi tulla vaikka lisääkin. Paikalliset väittävät majavia esiintyvän ihan riesaksi asti, mutta minä en ainakaan tule yhtään lättähäntää käräyttämään viranomaisille.

Oli siinäkin viime kesän yössä omanlaistaan fiilistä, kun järjestin itselleni majavavahti-illan laiturille. Olin jostain oppinut, että hiljaisuudessa niitä voi nähdä. Olin pakannut koriin evästä, viiniä, kameran ja kännykänkin (äänettömällä). Ja aloitin tarkkailun. Tarkoituksena oli bongata niitä kaikessa rauhassa touhuissaan, kun se ensihavainto oli ollut niin pikainen ja kaukainen. Johan siinä tuntitolkulla yksin istuessa iski seurankipeys ja aloin tekstailla kavereille kaupunkiin. Yhtään majavaa en sinä iltana nähnyt, mutta nättejä valokuvia erilaisista asetelmista ja kohteista tuli siinä näpsittyä.