Sisäinen marttaääni on jo viikkoja vihjaillut, että nyt olisi hyvä ajankohta tuulettaa tekstiilejä pakkasessa. Pölyeläimet poistuvat keskuudestamme. Täkit vaan levälleen Puutarhanurkan hankeen ja tyynyt portaalle pinoon. Siitä naapuritkin osaisivat päätellä, että ehtoisa on emäntä vaikka talo vähän rempallaan. Vapaapäivänäkin noin vaan tuulettelee. Paitsi jos se sattuu arkivapaalle, niin kukaan ei kyllä näe. Tavallaan voisi olla mielenkiintoistakin kuorruttaa kattolumivuoret monenlaisilla kangaskappaleilla. Vähän niin kuin tilataidetta. (Peittelihän se yksi taiteilija kerran Suurkirkon portaatkin.) Oli nimittäin helmikuun työlistalla itselläni lähinnä vaatehuoneen siivous.
Niin se vaan on, että somistushommat voittavat houkuttelevuusasteikossa reikäisten sukkien erittelyn ehjistä. Mieluummin tulee viivyttyä pienasetelmien äärellä kuin ihmeteltyä eri lajityyppeihin jaoteltuja vaateläjiä. Viime vuodenkin kierrätyssäkki vielä viemättä. Niinpä olen tässä maaliskuun lähentyessä tilanteessa, jossa edelleen töihin lähtiessä kiroan kun ei löydy ehjää sukkaparia. Mutta töistä palatessa en tuijotakaan tyhjää, vaan katse etsiytyy mieltä lepuuttaviin yksityiskohtiin. Niitä on vuosien varrella tullut hartaudella luotua. Isompaa kokonaisuutta ei sitten kannatakaan tarkastella. Ei kelpaisi naistenlehtiin meikäläisen pinot ja röykkiöt.
Valon niin sanottu siivilöityminen on vissiin aika käytetty ilmaisu. Varsin osuva kuitenkin. Jos ja kun on tullut tungettua ikkunoiden väleihin tarpeettomiksi käyneitä - mutta nättejä - lasiesineitä (esim. tyhjentynyt ginipullo), niin tähän aikaan vuodesta noin yhdeltä iltapäivällä osuu niihin aika nätti valo siivilöitymään. Se kannattaa terapiamielessä hyödyntää, jos on kotona. Tulee tavoitettua se tosiasia, että kaamos on ohi. Eikä se ole mikään pikku juttu. Itse asiassa siivilöitymisen äärelle on mielestäni aina syytä pysähtyä. Oli sitten metsässä, niitulla tai kotioloissa.
Asetelmien luomiseen saa parhaimmillaan kulumaan aika paljon aikaa. Kerran elin tilannetta, jossa käsissäni oli viisi vanhaa veneen luukkua. Ymmärsin, että niiden paikka oli yhdessä seinien kulmassa. Koska rivi, jono tahi muu symmetrinen ryhmittymä ei ole koskaan ollut minun juttuni, luukkujen asettelu oli aika lähellä tiedettä. Estetiikka, tiedettähän sekin tosiaan taitaa olla. Teknisen puolen helppous yllätti itsenikin. Niittiampujalla vaan rautalankaa taakse. Meni ainakin kolme tuntia, että muodostelma tyydytti. Onneksi vasarassa on se haarukkapuoli. Naulasin, katsoin kaukaa ja irrotin. Taas naulasin. Eniten aikaa meni parin metrin etäisyydeltä ovenkarmiin nojaillessa ja arvioidessa. Se oli loistavaa. Hyvä siitä tuli.
Jos hyllyjä somistelee, kannattaa nauttia tuloksesta välittömästi. Tuli siivottua paperoinnin yhteydessä ne allaskaapin avohyllyt. Hartaudella asettelin etualalle rakkaita vanhoja käyttöesineitä. Niin kuin niitä koskaan käyttäisin. Paitsi rairuohoastioina. Ihan kohta niiden päällä on varmaan jo kaikenlaista roinaa, tiskirättiä ja teflonia. Siksi ei ole aikaa mennä vaatehuonetta setvimään. On pysähdyttävä ja ihailtava. Oivallinen lohtu tässä risuhommia odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti