Ulos!

Kaukokaipuu voi vahingossa lievittyä ihan kävelylläkin. Ei sillä, että tässä varsinaisesti kaipaisin muualle kuin mökille Ryötönperälle. Kun nyt kuitenkin valon määrä on radikaalisti lisääntynyt, niin tulee tehtyä kaikenlaista asiaa ulos. Jos siis ei kävely pelkässä urheilumielessä innosta.

Tällä viikolla pakkasin itseni toppa-asuun tehdäkseni retken Maunulan Lidliin ja takaisin. Voi kuulostaa arkiselta, mutta minusta tuntui aika eksoottiselta, koska lidlejä ei varsinaisesti ole minulle aiemmin ollut olemassakaan. Ei, että olisin jotenkin ottanut kantaa. Minä nyt vaan satun tykkäämään Pirkka-tuotteista. Olin kuitenkin kuullut, että lidleissä myydään kaikenlaista sekavaa. Sen innostamana lähdin matkaan, lähinnä hyllypaperin toivossa.

Olisi nimittäin akuutti tarve päällystää keittiön allaskaapin hyllyt. Muutama vuosi sitten pintaremontti jäi pikkuisen kesken ja olen somistellut rempsottavia kohtia muun muassa tällä kätevällä hyllypaperitekniikalla. Nyt kun aurinko osoittelee jokaista nuhruista nurkkaa ja ajatusta, laskin että voisi olla jälleen uuden paperoinnin ajankohta. Jos ostaisin jotain oikein törkeää paperia, saattaisi se kaapin ovikin siihen vielä näkösuojaksi ilmestyä. Motiivit on monet, sanoi kukkahattutäti kun Lidliin lähti. Ei siellä myyty edes lahjapaperia, mutta mukaan tarttui pullot oliiviöljyä ja viinietikkaa, kun olivat niin ulkomaalaisen näköisiä. Sijoitin ne huolettomasti keittiön tasolle. Nyt kaikki näkevät, että täällä asuu arjessaan balsamicoa loiskutteleva italialaistyyppinen hengetär.

(MAINOS: Maunulan Lidliä vinosti vastapäätä on puoti, jossa myydään sveitsiläisiä juustoja. Suosittelen. Tulee ihan eurooppalainen olo, kun osoittelee siinä vitriinin äärellä ja saa paperipussiin käärittyjä juustolohkoja mukaansa. Palvelu oli hyvää ja kärsivällistä.)

Kävelylenkit varsinaisilla poluillani kotikulmilla ovat näin lumisina talvina vähän haastavia. Pitää varoa astumasta laduille. Vakavia hiihtäjiä suhaa edestä ja takaa. Koko ajan on sellainen olo, että kohta tulee virkavalta ja antaa tuomion jostakin. Silläpä keksin hyödyntää työmaani urbaanin sijainnin ja tehdä sunnuntaikävelyn keskustassa. Suuntasin yövuorojen jälkeen katsomaan, miltä meri tätä nykyä näyttää. Ei ollut yhtään hiihtäjää Kaivopuiston ja Hakaniemen välisillä rannoilla.

Sanoisin, että merinäköala irrotti enemmän arjesta kuin lidlien kansainvälinen tuotevalikoima. Kun mukaan olin järjestänyt valokuvaamista osaavan ystävän, tuli itsekin odotellessa näpsittyä taidevalokuvia. Tulee mahtavan anarkistinen olo kun kuvaa suoraan kohti aurinkoa. Meri oli ihana. Tuntui ihan äärettömältä, vaikka vain Suomenlahdella ollaankin. Jää piti omaa ääntään. Virtapaikkojen sulasta vedestä nousi höyryä ja aurinko oli melkein kohtuuttoman kirkas. Tuuli oli raikas. Joku voisi sitä väittää viimaiseksikin.

Ulos on mentävä. Ei saa päästää tätä helmikuuta ihan käsistä, vaikka keväthommia tässä odotellaankin. Tuli viikolla oltua myös isommalla porukalla liikkeellä maalaismaisemissa pääkaupunkiseudun laidalla. Laajemmassa kokoonpanossa on aina vähän sitä järjestelemistä, vaikka yhdessä ulkoilu mukavaa onkin. Oli vilua ja hikeä, yhdellä mahatauti ja makkaranpaistossakin omat jännitysmomenttinsa. Nenäliinat hukassa. Kokeiltiin lumikenkiä. Oltiin ihan extremeä. Pakkanen jäädytti nenäkarvat tasapuolisesti kaikilta.

Vapauttava yhteinen havainto siitä, että aurinko jo lämmittää sai kaipaamaan pilkkijakkaroita pellollekin. Ihan vaan tunnelmointimielessä. Poluilla luikerteleva jono pysähtyi kun aina jonkun piti seisahtaa paistattelemaan.