Niin vaan soi Kaija Koo päässä, vaikka aamulla vielä Eläkeläisten Humppaa taikka kuole. Nyt on jälleen niin hiljaista kun kaikki muut lähtivät Ryötönperältä maailmalle. Pikkulintupoikasetkin ovat muuttaneet metsään rantasaunalta. Kukaan ei piipitä edes siellä. Ja tyyntäkin on. Takana jännittävä viikonloppu, oli moottoripyöriäkin pihassa ja paskakaivo täynnä. Siis rikkoutuneen vesipumpun lisäksi tällainenkin tilanne. Onneksi on sellainen ystäväpiiri, että hippikakkiminen metsään onnistui ihan luontevasti. Aina tiesi mitä on tapahtumassa, kun joku kavereista harhaili lapion kanssa tontin reunoilla.
Olisin voinut pitää ihmisiä luonani vähän pidempäänkin. Siis seuran vuoksi. Vaikkei tässä yksikseen tunnelmoidessakaan mitään vikaa ole. Ja miten ihanan tuliaisen sain yhdeltä Katjalta. Toi yrttejä tullessaan ja kaivoi multaa ja rakensi ihanan, ihanan yrttimaan meikäläiselle. Tuosta noin vaan samaan aikaan kun itse seurustelin ulkomailta asti vierailulle tulleen ystävän kanssa. Miten tässä nyt raaskii edes mukavuuslaitoksen ongelmia murehtia, kun on nyt niin hienoa.
On se erikoista, miten ei ihminen osaa mihinkään ryhtyä ennen tahi jälkeen vieraiden lähdön. Se poistumisen odottelu on omituista pyörimistä. Kaverit keräilevät pyyhkeitään ja latureitaan ja minä pyörin seassa. Oikein pistän vauhtia siihen menemiseen, kun en tykkää sanoa heippa hei kellekään. Sitten kun viimeinenkin takavalo on hävinnyt mutkan taakse, istun portaalle ja olen vähän tyhjä. Tavallaan tietenkin ihan hyvässä mielessä, vaikka haikeakin. Oli ihana viikonloppu, kiitoksia vaan taas kaikille asianosaisille.
Huomenna alkaa sellainen loma-arki, että taas ravaa täällä putkimiestä ja kuljetusliikkeen paskakaivoautoa ja sen sellaista. Mutta hyvä että tulee kaikki kuntoon. Osaa kuule ihminen taas arvostaa mukavuuksia ihan uudella tavalla. Vaikka enää en stressaa vessasta kun olen yksin. Kyllä sitä näin itsekseen pystyy pottahommaankin, mutta onhan se kurja kun kerran tullaan kylään ja kaikki on hajalla.
Kun on niin mukava seurustella, niin silloin ei saa aikaiseksi mitään. Mikä on hyväkin. Itsekseen ollessakin moni puuha on toisarvoinen. Niin kuin esimerkiksi ite-taide, tuleeko se nyt väliviivalla, en tiedä. Mutta ei hullumman näköistä tullut kun maalasin muutaman vanhan puupalan niillä maaleilla, joita tuolien ehostamisesta aikoinaan jäi. Sävy sävyyn raikastin kuistin pimeää nurkkaa. Kynttilätellingit olivat ennen aitassa, mutta sielläkin on nykyään sähkö niin saatoin ottaa ne koristekäyttöön.
Lisäksi löysin isoisän vanhasta työkalupakista kaikkea ruostunutta koristeromua. Niitä kun tälläsi ja sommitteli, niin enpä parempaa taidetta oikeastaan kaipaakaan. Vaikka olisihan sitä saatavilla ihan perhepiiristäkin. Eri tavalla - mutta ei huonommalla eikä paremmalla - silmä lepää omatekemässä hommassa. Siispä huomenna, jos Putkimies suo, alkaa rapsuttelu ja hiominen. Ulkohuussiakin saatan alkaa ehostaa, koska aion laittaa sen kuntoon. Pitää vaan hankkia joku säiliösysteemi ja vanhoja elokuvajulisteita. Mukava on siellä sitten kakkia, ei tarvitse miettiä umpipaskakaivon ongelmaa.
Muuten. Huomasin juuri äänestä, että täällä on meikäläisellä omia korppeja. Jos nyt sitten ei joku muukin lintu ole niin nokkela, että osaa matkia korppia. Kiva. Kyllä linnut ne vaan rikastavat elämää. Pienen sammakonkin muuten näin tänään, ja muurahaisten toukkarumban kun vahingossa otettiin kivi pesän päältä. Hirveä kiire tuli kantaa toukkaset maan sisään. Sekunneissa olivat hävinneet kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti