Vieraskirja

Tuleeko se mansikka niin kuin tuosta keltaisesta keskustasta?

Muistoja on tältä kesältä kertynyt nyt jo paljon. Onneksi on kamera. Ja muisti. Mutta ihaninta on kuitenkin vieraskirja mökillä. Oikein ihmettelen, miten aika moni on jaksanut siihen kärsivällisesti tehdä muistiinpanoja. Itse aina vaivaannun kyläpaikoissa, jos niissä pitää ennen lähtöä alkaa jotain raapustaa kirjaan. Ikinä ei tule mieleen mitään. Tyhjin katsein etsin jotain sanottavaa ja häpeän käsialaa. Vaikka olisin ollut miten tyytyväinen vierailuun hyvänsä. Kummaa.

Moni kesävieras - ja talviaikaankin käynyt - oikein nimittäin hartaudella ottaa sen vieraskirjahetken omakseen. Jotkut suunnittelevat jo hyvissä ajoin, miten pitää sitten muistaa kirjoittaa. Tänä kesänä sinne on kirjattu jo piirakkareseptikin. Tosi kätevää nyt sitten, kun on jääkaappi täynnä jämiä, muttei tiedä mitä niistä tekisi. Quiche Lorrainea tietenkin. Itselläni loppuu luovuus perunasalaattiin. Mutta se onkin sitten tosi hyvää näin kesäpottujen aikaan.

Sekin on tosiaan kumma, että kyllä sitä meikäläinen pystyy omaan vieraskirjaan raportoimaan. Vuosi sitten ensimmäisenä ns. hallintakesänäni joka nipsaus, nuohoojan ja metsurien käynnit ja muut piti pistää ylös. Tärkeät puhelinnumerot löytyvät etukanteen liimattuina. Ja ruohonleikkurin takuukuitti, jonka naapuri oli kirjakaupassa käynyt meillekin kopioimassa. On yhteinen leikkuri nimittäin naapureiden kanssa. Sellaista yhteisajattelua suosittelen kaikille.

Kyllä se vaan näköjään on itsellekin tärkeää pistää merkillepanoja muistiin. Varsinkin eläinhavaintoja. Mitään kovin isoa ei ole kyllä vielä pihapiiriin ilmestynyt, vaikka metsästä välillä kuulukin että ihan selvästi joku massiivinen eläin siellä kääntää kylkeä, hui. Koskahan saan tietää mikä se on. Nyt pitäisi selvittää, mikä on saunalla pesivä ja poikasiaan oravalta varjeleva lintunen. Olen tiirannut häntä ja lintukirjaa. Vielä en ole löytänyt 100 prosenttista yhtäläisyyttä. Joku tiltaltti tai kerttunen hän on, luulisin. Yhden vähän erinäköisen pelastin  saunan takaa katiskasta räpistelemästä. Sinne mennyt hölmö.

Sitten selvityksen alla on myös se hassu uusi kanalintu, joka kuikuilee heinikossa. Jos häneen sattuu saamaan katsekontaktin, niin alkaa armoton viipotus takaisin metsänreunaan. Uhkarohkeasti hän myös ylitti saunapolun tässä kerran. Pitääpä oikein tutkia, onko joku koppelon sukulainen varsin. Onko ehkä nuorisoa, kun on vähän yksinkertaisen oloinen, vai lieneekö muuten vaan tosi ujojen lintujen yhdyskunnasta.

Vähän huolettaa, että alkaa olla kesän kaunein aika ohi.  Silläpä tuli jo vahingossa antauduttua muisteloihin vaikka on vielä puoli lomaakin jäljellä. Pitää ryhdistäytyä, ei saa antaa valtaa haikeudelle.  On oltava joka vuodenajan ystävä. Vaikka kuinka olisi muka kevätihminen. Vaan kylläpä oikeastaan tykkään loppukesänkin lämpimistä hämärtyvistä illoista. Oma tunnelmansa on siinä valaistuksessa ja muussa. Ihmiset ovat levänneitä ja hyväntuulisia. Ei ole kellään ainakaan kevätväsymystä.

Helle se on mikä väsyttää. Työt pitää suunnitella varjon liikkeiden mukaan. Ja muukin oleminen. Tuli kuumuuden vuoksi hommattua Ryötönperän ensimmäinen kauan kaivattu uimapatja. Sillä tai kajakeilla jos menee järvelle raikkauteen, voi kestää vähän olla auringossakin. Patjalta saattaisi jopa kätevästi molskahtaa välillä veteenkin ilman rannan mutavellissä vellomista. En kyllä näytä tai kerro kellekään, jos sen teen. Tulee vaan taas sitä naurua sitten. Syksymmällä voin tunnustaa vieraskirjaan.

Keskellä kuvaa ollaan keskitytty hyttystenpuremien raavintaan.

Polkupyöräkin tuli kierrätyksestä hankittua. Sillähän voi vaikka lähettää jonkun aktiivisen ystävän maitokauppaan, jos ei itse jaksa mennä. Eipä vaan, ei ole lomavieraiden aktiivisuudessa valittamista.  Itse haen maitoni. Mahtavaa oli kun isoäidiltä aikoinaan kesken jäänyt villapaita tuli valmiiksi - meikäläiseltä kun on tuo kutomisen taito unohtunut. Syksyn asialistalla on sekin. Ompelun lisäksi. Siinä vaan helteessä syntyi kaverilta viimeistely. Muistinkohan tarpeeksi kiitellä. Koko suku ihan onnessaan.

Vähän hävettää kun siemenperunat meni haaskuseen. Miten voi olla ihminen niin laiska, kysyn vaan. Hartaudella kyllä niitä on helppo säästellä, mutta annas olla jos lapion varteen pitäisi tarttua niin johan on lintubongailu pääroolissa. Ensi vuonna korjataan se tilanne. Sitä ennen korjataan muutama rapsuttelu-, hionta- ja maalauskohde. Vähän niin kuin synninpäästön hengessä. Eikä tämä ole työlista kellekään muulle kuin itselleni. Pressu varjoon ja kuumailmapuhallin laulamaan.

Vieraskirjan liitteinä on tullut myös piirustuksia, juhannusduon bändipapereita ja viimesyksyn roskalavatalkoiden ohjelma. Pitää ehkä perustaa kirjalle rinnakkaismappi. Sellaista olisikin mukava askarrella, niin kuin myös valokuvakirjaa jos ei menisi hermo tekniikan kanssa. Suostuisikohan ystäväpiirin teknisimmät ihmiset tietokonekuvakirjatalkoisiin? Jos esimerkiksi vapautan heidät klapitalkoista. Pitää pistää harkintaan. Mikähän siinäkin on, että muistojen mappaaminen on houkuttelevampaa kuin esimerkiksi asiakirjapapereiden salkuttaminen. Kaikki levällään pitkin poikin, vaikka aioin kyllä aikoinaan alkaa arkistoida. No mietitään sitten arjessa sitä taas.

Sen verran vielä pitää sanoa, että ymmärrän tosiaan kaikkia niitäkin vieraita, jotka näyttelevät kuuroa kun tulee puhe vieraskirjaan kirjoittamisesta. Ei ole pakko. Minä raportoin sitten. Ja onhan meillä valokuvat ja se muistikin tosiaan vielä tallella. Minä halua ketään ahdistella kynän kanssa pitkin tonttia. Ihan saa tulla, vaikkei tykkää vieraskirjoista. Voisin kyllä ehkä hommata sellaisen kätevän sormenjälkileimasimen. Siihen peukku ja tökkäys kirjaan. Ihana muisto olisi sekin.