Hei mä asustan

Kauneimpia tahi erikoisimpia vaatekappaleita tulee pidettyä kodin seinillä ihan koristeinakin. Olen huomannut naistenlehdistä, että moni muukin tekee niin. Tuli aikoinaan haettua yläkerran vierashuoneeseen maalaisromanttista tunnelmaa olkihatulla ja kalastajanlankaneuleella, jonka olen saanut eräältä vaatesuunnittelijaystävältä kerran lahjaksi. On kaunis myös ihmisen päällä se. Vieläkin asetelma miellyttää silmää, vaikka yleensä saan säännöllisin väliajoin yksityiskohtien uudistuspuuskia. 

Kovin vaan tulee arjessa pukeuduttua tavallisesti. Silläpä on aina vähän mekkokriisi kun tulee kutsu juhliin. Jo pidempään seinällä ihasteltavana niin ikään roikkunut mekko pääsi ihan tuuletukseen asti ulos. Sopivasti tuli vähän niin kuin lavastettua tilanne tätäkin kirjoittelua varten ja esiteltyä naapureillekin söpöä mekkoa, jota viisi vuotta sitten käytin pikkusiskon häissä.

Jotenkin se päällä oli alaston olo. Johtui ehkä finnistä selässä. Yövuorojen jälkeen päivää ennen häitä oli mentävä vielä sukkahousujen hankintaan. Mitään muuta en inhoa ja ihmettele niin paljon kuin sukkahousuja. Ihan noin niin kuin keksintönä ylipäätään ja epämukavina asioina. Pistelevät. Samalla kieppasin toivorikkaana vielä kesäaleista jäljellä olevia vaaterekkejä. Yövuoron jälkeen kun ostelee - siihen pitäisi olla jokin kieltolaki - niin ei ikinä voi levättyään olla varma tuliko hankittua rumaa vaiko kaunista.

Se kysymys pyöri mielessä myös siitä 15 euron mekosta, joka tuli univelkaisena sovitettua, hyväksi havaittua ja ostettua. Yhtään en osannut arvioida, oliko tätimäinen hankinta vaiko kuitenkin tyylikäs. Kyllä se veti läheisetkin aika hiljaiseksi, joten mitään vahvistusta ei tullut sieltäkään suuntaan tahi toiseen.

Sitten on tietenkin juhlan alla se kenkä- ja laukkuasia. Olin tuonut muassani Ryötönperältä isoäidilleni kuuluneita ihania kenkiä. Jotenkin tiesin sisälläni, että enhän minä varmaan ne jalassa minnekään hulinoimaan uskalla lähteä. Nilkka voi muljahtaa. Mutta niin ovat viehättäviä esineinä nekin, että päätin etteivät enää ole mökin kaapin perällä pölyssä piiloksissa. Voi saada vaikka ihanan jouluasetelman jommasta kummasta parista tai nostalgiaa eteiseen.

Kun lupasivat juhlapäivästä kesän viimeistä hellepäivää en voinut ajatellakaan laittaa maihareitani mekon kanssa, vaikka se olisi tuntunut omimmalta. Olisin ollut vähän rock. Maihareiden lisäksi kotoisalta tuntuvat varvastossut ja tennarit. Silläpä olisi ollut ihana esiintyä vaihteeksi naisellisesti timanttisolkisissa kengissä. Olisi ollut niihin sopiva pinnikin. Vaan lainasin sitten kenkiä harrastavalta perheenjäseneltä ballerinat. Parhaiten ne meikäläisen pullajalkoihin istuivat. Ja käytännöllisetkin olivat.

Tärkeintä on juhlatilanteessakin mukavuus. Ja niin tuli ihanat juhlat ihan tälläkin asulla. Isoäidin kengät saavat koristaa kotia, ehkä joskus vielä kuskaan ne suutarillekin ja alan harjaannuttaa kantapäätäni nilkkaremmiin. Ehkä seuraaviin juhliin sitten. Vinkkinä vaan toiselle pikkusiskolle tässä samalla.

Kyllä jäin taas haikailemaan sellaisten hehkulamppuvärivalojen perään, kun siellä juhlapaikalla oli sellaiset. Niitä on saatava jostain. Eivät korvaa  mökille hankitut riisipaperipallovärivalot ihan kuitenkaan noita perinteisiä roikkahehkulamppuja. Vaan lohduttavat kyllä tilapäisesti sirkustunnelmaa odotellessa.

Tällä hetkellä kun on ulkona oikein ensimmäinen syyspimeä ja sataa, niin tulee mietittyä puutaloromantiikkaankin liittyviä asioita. Ihana on laitella pieniä valoja ja sirotella perintökenkiä esille iltojen iloksi. Mutta mikseivät esimerkiksi vuotava katto ja ämpäreihin kodikkaasti ropsuvat vesipisarat enää olekaan romanttisia? Kyllä ne vaan söpöiltä tuntuvat Saariston lapsia lukiessa. Nyt on edessä rautakauppareissu ja pikku puhdetyötä heti huomenna. On se hyvä, että välillä on juhlia. Niistä saa voimaa. Kiitos.