Tänään keittiössä

Voi etikettien irtiliottamisessakin olla jotain meditatiivista. Vähän niin kuin sitä slow-ajattelua vaikka.

Sitä ihminen on alitajuisesti kaukaakin viisas joskus. Esimerkiksi en mitenkään voinut tietää jääkaapin sulatuspuuskan iskiessä, että ihan lähipäivinä tulen tarvitsemaan sieltä inventoituja lasisia pulloja ja purkkeja. Sulatuspuuska iskee harvoin. Niinpä jääkaapin oveen oli kertynyt kaikenmaailman osteriesansseja ja chilikastikkeita, joista vanhimpien parasta ennen oli - kehtaako sitä nyt sanoakaan, 2009.

Monessa asiassa maailman tilaa ajatellen en ehkä ole kovin valveutunut. Mutta lasipurkkien jälleenkäytön ja kierrätyksen suhteen saan melkein itsenikin hermostumaan. Kun tulee se ajatus, että mihin kaikkeen voi astiaa vielä käyttää. Että raaskiiko sitä nyt lasinkeräykseen. Kamalinta on se, että sitä jo näin elokuussa miettii että jos tänä vuonna sitten sitä sinappia joululahjoiksi. Voi alkaa nyt jo säästää purkkeja. Etikettien irti liottaminen on oma lukunsa. Se käy kätevästi isossa kattilassa, jos on lavuaarin tulppa hukassa.

Tästä tuli kuitenkin vahingossa vähän Italia-painotteinen viikonloppu. Kaikki alkoi siitä, kun ihan tavallisesti mietin taas omenoita. Etsin vaihtoehtoja hilloille ja omenasnapsille, joilla aina lahjon kaikki silloin loppuvuodesta. Jotenkin sormet sitten googlatessa lipesivät omenalikööristä sitruunaliköörin valmistuksen äärelle. Olen suuri limoncellon ystävä ja kesälomalla tuli tyhjennettyä omat ja tuliaispullot. Osa oli hyvää, osa liian makeaa. Syntyi ajatus, että itse tekemällä voisi saada parasta.

Kaunein ja maukkain limoncello-muisto on Firenzen liepeiltä Grassinan kylän monitoimitalolta. Siellä kylmäkaapista suoraan jättikokoisesta etiketittömästä huurteisesta pullosta lorotetaan limoncelloa runsas mitta juomalasin pohjalle. Sellaista mutkatonta tunnelmaa haluan omaankin keittiöön. Tuli hyvä tekosyy ostaa 1,5 litran kierrätyslasinen valkkaripullo. Siihen sitten voi pullottaa valmista juomaa, jota valitsemallamme ohjeella tulee kuulemma 2 litraa.

Tässä ensi vaiheessa laitettiin vanhaan kurkkupurkkiin kahdeksan sitruunan kuoret ja litra viinaa kahdeksi viikoksi ässehtimään. Sitä kun hölskyttelee, niin tulee sama rauhoittava olo kuin niiden lapsuuden lumihiutaleravistuslelujen äärellä. Voi vaan tuijotella ja haaveksia Vähän niin kuin olisi yhtäkkiä akvaario keittiössä. Jotteivät kuorettomat sitrukset olisi menneet hukkaan, puristelin ne mehuksi ja säilöin niihin entisiin chilipulloihin. Kokeellisessa mielessä keittelin myös pienen erän sitruunahilloketta. Ajattelin, että homejuuston kanssa tai sacher-tyyppisen leivonnaisen osana voisi olla hyvääkin.

Italia-teemaa alkoi pukata mieleen jo ensimmäisen työviikon aikana viikonloppua suunnitellessa. Kun on koko kesän syönyt enimmäkseen uutta perunaa, niin kyllä sitä ihminen alkaa kaivata jo muutakin. Risotto esimerkiksi on hyvä ruoka tällaiseen tarpeeseen. Ja sitä on sitäpaitsi mukava valmistaa jos on vaikka kaveri kylässä. Voi sitten elvistellä sillä, miten luontevasti sitä meikäläinen vaan valkoviinissä riisejään hauduttelee. Voin, viinin, kasvisliemen ja riisin lisäksi ei ihan välttämättä muuta tarvitakaan kuin aimo kasa parmesania.

Itse käytin lisäainesosina kesäsipulia, herkku- ja siitakesieniä sekä pari kokkaretta gorgonzolaa. Niin ja timjamia. Koristeeksi persiljaa, kun risotto on muuten vähän valjun näköistä. Ei ollut valittamista siinä.

Sitruunoiden äärellä syntyi tietenkin tarve tutkia, mihin kaikkeen niitä voi käyttää. Pitkään aikaan ei ollut tullut tehtyä raviolejakaan, niin niihin liittyen piti tutkia sitruunaisten pastakastikkeiden ohjeita. Niitähän on. Itse toki söisin vaikka lusikalla sitä pelkkää voi-sitruunakastiketta, mutta ei se kaikkien kanssani ruokailevien makunystyjä hivele samalla tavalla. Silläpä löydettiin sitruunan käytön suhteen muutamia maltillisiakin ohjeita.

Ravioleihin oli kätevä käyttää risoton teosta ylijääneet sienet sekä heräteostona hankittua pinaattia jota myös taikinaan laitoin vihreäksi värjäytymistä toivoen. Ei värjäytynyt, mutta ei haitannut koostumustakaan, ihan nättiä tuli. Yhdessä gorgonzolan jämän kanssa syntyi edellä mainituista mahtava täytetahna. Oikein sitä lusikalla maistelin ja totesin, että voisi hyvin sopia tapenade-ajatteluunkin. Itselleni se on vielä vähän vierasta. 

Jostain olen saanut käsityksen, että siinä pelataan  jotenkin tahnojen kanssa.

Eikä siinä vielä kaikki. Lomalta arkeen palatessani huomasin, etteivät basilikani aivan täytä kaikkia perinteisiä kriteerejä. Niitä olisi pitänyt vissiin loman aikana leikellä, että lehdet olisivat ymmärtäneet kasvaa isoiksi. Nyt on pusikkomainen rypäs laihoja kasveja, joissa on pikkuruiset lehdet vain. Mutta haisu on hyvä ja kaveri testasi maunkin. Laitoinpa siis pari oksaa oliiviöljyyn. Jos vaikka siihen liukenisi sitä makua. Kävi miten kävi, nätiltä se pullo ainakin näyttää keittiössä. Joku voi pian luulla, että oikeasti olen innostunut ruoka-asioista.