Suuri siivousretki

Pimeänpelon jälkeistä lohtuaskartelua.

Kävin mökillä itsekseni parin yön ikkunanpesureissulla. Ei kovin kiinnostavaa. Voin heti kättelyssä sanoa, että ei ole tuulesta temmattu se yleinen martta-ajatus, että ikkunat pestään keväisin. Ei ollut minkään valtakunnan motivaatiota hinkata laseja pimenevää syksyä vasten. Varsinkaan kun koko ajan jäi rumia raitoja ja harmaata kelmua, yhtään en ymmärtänyt että mitä tein väärin. Oli kunnon välineet sanomalehtiä myöten. Puhti loppui oikeastaan heti. Kaikki paitsi järven eli ilta-auringon puoleiset ikkunat jäi pesemättä.


Niin kuin aina olen inhonnut ja ihmetellyt sitä, miksi ulko-oviin (lisäksi aitassa myös ikkunoihin) on asennettu aikoinaan kummat lämpölasit (vai mitkä ne on), joita ei saa välistä auki - niin tässä ikkunanpesuasiassahan se on suorastaan helpotus. Muutama ruutu vähemmän pestävänä ja kirottavana. Sitäpaitsi ystävä on ommellut vanhasta - ihan vähän vaan kahvin laikuttamasta - kankaasta oviverhot, niin ei tarvitse harmaantunutta lasia ainakaan sisältä päin katsella.

Sen sijaan voi ihailla taannoista marimekkoa, joka on palvellut luullakseni vaikka minkämoisten pippaloiden pöytäliinana perheemme historiassa. Saisivat alkaa tämänkin kankaan valmistuksen uudelleen.  

Saapuessani tälle Suurelle siivousretkelle oli sateinen ja harmaa ilta. Sinänsä tunnelmallista, joten aloin sotkea yläkertaa kun ei ollut kiire rantaankaan auringonlaskua ihailemaan. Siirtelin muun muassa kirjapinoja paikasta toiseen ja pinostin vieraspatjoja. Seuraavana päivänä sää keksi kuitenkin kirkastua ja tuli todellakin muuta hommaa.

Esimerkiksi kesän oletettavasti melko viimeisten pörriäisten tarkastelua.

Päivän mittaan sattui vaikka mitä. Kun lastasin puita laatikoihin liiterissä kotiintuomisiksi, kuulin miten hevonen kävi pihassa. Ensin luulin, että kaveri tulee sauvakävellen tervehtimään, mutta eihän äänestä lopulta voinut erehtyä. Klippa kloppa. Ratsastajapari oli näemmä päättänyt kuitenkin kääntyä takaisin auton ja talot nähdessään, ja vaikka yritin varovasti huudella perään, eivät palanneet. Se olisikin ollut meikäläisen kesän täyttymys, kun olisin saanut katsella miten hevosta uitetaan meidän rannassa. Tai miten se edes söisi vähän heinää pihassa. Ruohokin kun olisi venähtänyt juuri sopivan mittaiseksi siihen tarkoitukseen.

Illemmalla huomasin miten jätti-iso siivekäs lehahti aitan takametsiköstä viistosti alas tielle päin. Mieleen tuli se, miten lapsuudessani näin ja kuulin huuhkajan siellä samalla suunnalla. Nytkin oli kyse niin isosta otuksesta, ettei se mikä tahansa pikkupetolintu voinut olla. Ihan olin yhtä luonnon kanssa ja päädyin portaalle vielä ihmettelemään sitä, miten pörriäinen vetäytyi viileässä sulkeutuvan kukan sisälle selvästikin kertakaikkiaan nukkumaan. Kyllä se oli ikkunanpesua tärkeämpää.

Oli tulossa taas hieno tähtikirkas yö. Olisi ollut hyvä tilaisuus jälleen uppoutua taivaan tarkasteluun. Sen sijaan tapahtui jotain itselleni aika yllättävää. Nimittäin saunomisen aikana oli tullut pimeä. Ja minä aloin ennalta-arvaamattomasti kesken kaiken vähän pelätä. Muistan miten vuosi sitten istua tönötin yksin aurinkotuolissa keskellä tiluksen pimeyttä tähtiä ihaillen. Nyt ei puhettakaan. Laitoin jopa oven lukkoon. Mielikuvitus alkoi harhailla ja muistin kaikki mahdolliset tarinat sekopäisistä ihmisistä ja muutaman häiriintyneistä eläimistäkin. Ihme kyllä, henkimaailman asiat eivät tulleet kummituksineen mieleen. Ja hyvä niin.

Pulssi tapissa odotin ensimmäistä aamunkajastusta ja vannoin, etten ennen ensi kesää tule mökille yksin ollenkaan. Ei kehdannut kellekään yöllä soittaakaan. Vaikka ihan hyvin olisin varmasti voinut. Mutta kun joku järjen ääni kehtasi vielä hävetäkin sitä hölmöyttä. Nukahdin ehkä viiden maissa kun idästä näkyi vähän valoa. Aamulla olin uudesta päivästä niin iloinen, että lykkäsin loppusiivousta ja päädyin askartelemaan iloisia muumilaaksoaiheisia tulitikkuaskeja. Ihminen on irrationaalinen.

No tietenkään en voi odottaa syksyn ja talven jokaiseen mökkiyöhön turvaseuraa, kun kumminkin oma vuorotyö pitkine vapaineen mahdollistaa maalaiselämän välillä silloinkin kun muut eivät ehdi mukaan. On pärjättävä omien pelkojen kanssa. Pistettävä iskelmäradio raikaamaan kaamoksen öihin sitten kun niiden aika taas on.

Ja monesta asiasta jäisi paitsi, jos ei tutkisi ja tunnelmoisi maalla kaikkina vuodenaikoina. Nyt menee tovi seuraavaan reissuun ja sen kyllä huomasi. Tuli tarve tehdä sisätiloihin talvipesiä tai ainakin suunnitella niitä.

Viimeisenä iltana - ennen sitä kuuluisaa pimeää - tunsin itseni vähän pöljäksi, kun sain ihan todella aikaa kulumaan yhden lyhdyn "kaksoisvarjon" ihmettelyynkin. Onneksi se kanavoitui edes jossain määrin uteliaisuudeksi ja tajusin tutkia hieman myös valonlähdettä. Enpä ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että tosiaan - kyllä vedestäkin heijastuva aurinko aiheuttaa valon lisäksi varjoa. Että piti sitäkin äimistellä nyt yhtäkkiä, vaikka on koko kesän siristellyt rannassa.