Tähtien ja veden välissä

Elokuisissa illoissa on ihan parasta se, kun tähdet alkavat taas näkyä. Mahtava on pitää kilpailua siitä, kuka havaitsee ensimmäisen yksilön yöksi tummuvalla taivaalla. Varsinkin juuri alkuvaihe vaatii erityistä tiirailua, sillä silmä tottuu syttyviin tähtiin vähitellen ja näkeminen tavallaan uppoaa sinne avaruuden syvyyteen aika hitaasti. Joskus on tullut kellittyä saaristossa aurinkoisen päivän lämmittämällä kalliolla tätä harrastamassa, mutta nyt tähteily on keskittynyt lähinnä mökille. Hienoa se sielläkin on. Vähän niin kuin olisi oma taivas.

Viime viikonloppuna oli erityisen jännittävää kun olivat luvanneet että perseidit ohittavat maamme läheltä ja tulee tosi paljon tähdenlentoja. Perjantai-iltayöstä kannettiin vasiten tähtistudio keskelle pihaa. Oliko sitten odotukset vähän korkealla - jotain ilotulitustako haikailtiin, kun sitä tuli kumminkin vähän petyttyä. Vaikka näkyi niitä lentoja aika paljon. Tai oltiinko sitä väsyneitä työviikosta. Pitäisi olla sellainen tähtiparvityöajanlyhennys, että jaksaa pitää silmät tarkkoina.

Täytyisi olla toki muitakin vuodenaikoihin ja luonnonilmiöihin liittyviä työajanlyhennyksiä. Kaamoksessa ei esimerkiksi pitäisi kenenkään joutua lähtemään liikkeelle väkisin. Keväällä puolestaan lisääntyvää valoa soisi kaikkien saavan ahnehtia kiireettä. Olen kerran kehitellyt yhden perheenjäsenen kanssa oikein manifestin tästä työaika-asiasta ja sen positiivisista vaikutuksista yhteiskuntaan. Työllisyys ja työteho paranisivat. Ihmisten mielialaongelmat ehkä vähenisivät ja sitä rataa.

Vaan enpä ala tässä politikoimaan, kun ohjelmani ei ole varmaankaan aukoton. Muuten kyllä.

Toisaalta - kun nyt tälle tielle tuli lähdettyä- voisin kyllä manifestoida vielä siitä, että minkä takia eivät sienikurssit kuulu pakollisina aikuisiän opintoihin? Ihan varmasti tukisi ihmisten motivaatiota jatkaa valitsemiensa oppiaineiden parissa, kun olisi välissä kaikille ehdoton kotimaisten sienten peruskurssi. Nyt on sienituntemus oman harrastuneisuuden varassa ja meikäläiseltäkin jäi saunapolun mahtiyksilö maahan, kun en uskaltanut myrkyn pelossa poimia.

Nyt pitää pyytää joku asiantuntijaystävä kurssia pitämään tai tunkeutua mökkinaapurin mukaan sienimetsään vakoilemaan. Yhdessä sienestys ja opiskelu voisi olla mukavaakin, kun ainakaan sieniä ei tarvitse sillä tavalla vaania, että pitäisi olla hiljaa. Ei metsästetä. Keräillään. Samalla sitä voi jutustella. Jopa onkimisessa on se hankala puoli, kun ei saa pölöttää. Toisaalta joskus on kyllä ihan mukava olla hissunkissunkin, vaikka juuri tähtien alapuolella. Paitsi jos on yksin, sitä kuulee helposti metsästä pelottavia rapinoita, jossei itse pidä pientä meteliä.

On jotenkin kodikasta, että on suhteellisen lähellä naapureita mökilläkin. Voi esimerkiksi kysellä juuri sienistä ja päivitellä mustikkasatoa. Yhdellä naapurilla oli airo katkennut katiskareissulla. Hyvä että törmättiin kaupassa ja tuli puheeksi. Meillä kun nojasi rantasaunan seinään turhanpanttina yksi vanha airopari. Puolilahot nekin, mutta naapuri arveli toisen niistä kestävän nyt sen verran mitä enää tänä syksynä tarvitsee. Ihana kun kelpasi ja tuli oltua avuksi.

Vähän huolettaa se rantasaunan vinous ja lahous, vaikka oikomista juhannuksen tienoilla aloitettiinkin. Remontti taitaa jäädä ensi kesään. Airon lainannut naapuri kertoi, että järven pintaa aiotaan nostaa pysyvästi. Noinkohan lähtee ajelehtimaan meikäläisen kylpylä. Pitää sitoa puihin kiinni ja asentaa jotkut ponttoonit. Tyhjiä tynnyreitä vastaanotetaan.

Täytyy nyt tällä erää muistaa nauttia joka hetkestä rannassa ja pistää vaan pokkana somistaen. Nyt voi naulata lyhtyrivin paikoilleen, kun sekin homma jäi kesälomalla kesken linnunpesän takia. Ei siinä voinut hakata vasaralla kun yhdet olivat vauvoja. Oli visio, että eri tasoille roikkumaan asettelen pikkulyhdyt. Mutta jäin miettimään, että miten sitten syysmyrskyissä, heiluvatko liikaa ja menevät rikki kaikki. Osahan hajosi jo juhannusjuhlissa.