Nyt kun facebookissa kohkataan aikajanasta ja sen paljastuksista, niin teemaan sopii hyvin tällainen janatyyppinen lähestymistapa myös joululauluihin.
Minulla oli pienenä Tonttujen jouluparaati -vinyylilevy. Muistan olleeni niin pieni, että luulin että kun sen laittaa soimaan, on automaattisesti joulu. Oli kevät tahi kesä. Äiti esti useimmat joulun esiinmanaamisyritykseni. Silläpä en varmaan muistakaan yhtään levyn laulua, kannen vain. Kun tuli sitä aina toivorikkaana hipelöityä. Itse asiassa en ole nimestäkään enää niin varma, mutta tonttuja siinä kannessa oli.
Ensimmäiset viralliset joululaulumuistoni liittynevät eskariaikaan. Kyllä oli mahtavaa, kun tädit olivat päättäneet järjestää jouluesityksen meille lapsille. Sai olla rauhassa yleisössä ilman paineita. Oikein oli musiikkinäytelmä Kello löi jo viisi, kostyymit ja kaikki. Muistan, miten antaumuksella yksi tädeistä haukotteli Liisinä. Ihailin sitä ja ajattelin, että noin minäkin sitten joskus esiinnyn varmaan, kun olen iso. Itse laulussa oli jo silloin jotain epäilyttävän reipasta, ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini.
Huvittavaa, että tätien joulukuvaelma sekoittuu mielessäni kevätnaamiaisiin ja Liisillä on muistoissani kissanviikset.
Seuraavana vuonna sitä olikin jo raskas enkelin viitta harteilla. Esiintymislavalla jalat täristen. Hopeinen joulukuusenkoristepunos painoi hiuksilla ja ettei se nyt vaan ollut elävä kynttilä, joka oli ekaluokkalaiselle käteen tällätty. Onneksi en sentään joutunut lukemaan evankeliumia. Ihan olin takarivin enkeli vaan. Siksikin varmaan kun olin aika pitkä. Jotenkin on muistoissa, että oltaisiin laulettu Kuului laulu enkelten mutta en ole varma.
Siitä kipaleesta olen kuitenkin aina tykännyt. Liekö se sitten se glooria-kohta, mikä tekee vaikutuksen. Aina pikku glooria hyvää tekee. Varsinkin itselle, mutta miksei joulun kunniaksi muillekin.
Loput ala-astevuodet näyttäytyät renkutuspainotteisina. Kai sitä musiikkiluokan rivikuorolaisena aina joutui lavalle veikistelemään tekohauskoja laululeikkejä, kun paremmin laulavat saivat sooloesittää ja itkettää katsomon äitejä. Vieläkin nousee verenpaine jos kuulee Tonttupolkan. Ei sillä, että itse olisin sinne yksinlaulamaankaan kaivannut. On tullut sitä aukkoa sittemmin aikuisiällä paikattua karaokessa.
Teini-ikään mennessä sitä alkoi uskaltaa olla jotain mieltä joululauluista. Varpunen jouluaamuna on aina aiheuttanut vastareaktion ja vieläkin inhoan ja itken yhtä aikaa. Jotenkin rasittaa se pikkuvelikohta ja ylipäätään luontokappaleen nälkä. Varmaan sanoisi psykologi, että minulla on torjunta päällä. Olkoon niin.
Nuorisoiässä oli ehkä ikävaiheista eniten kaipaus ja tarve täydellisiin jouluihin. (Vaikka vielähän tässä on vanhuus elämättä.) Piti olla idylliä. Oikein tykkäsin kuunnella White Christmasia, kun kerran olin englantiakin oppinut. Haaveksin aidosti valkeista jouluista ja jostain kumman syystä kuumasta kaakaosta. Niitä mielikuvia varmaan nykyään kutsuttaisiin after ski -henkisiksi. Oli pastellista pörröneuletta ja pehmennetty tukka.
Samoihin aikoihin opin varmaan tykkäämään John Lennonin joululaulusta. Sitä sentään meillä kotonakin kuunneltiin ja sen tahdissa hipahtava äitini loiskutteli ajaxia (kyllä, meillä siivottiin jouluaattona, jos oli sellainen joulu) ja ripusteli peltisiä sydämiä. Ne ovat minulla vieläkin tallessa ja Lennonistakin tykkään, kun laulussa on mukavan konstailematon se alku. Ei turhia juhlallisuuksia, vaan suoraan asiaan. Ja sanomaakin on. Sen äärellä kelpaa vetistellä.
Kunpa sota vaan olisikin ohi joka paikassa.
No, nuorena aikuisena tuli tietenkin tarve laittaa sitä omaa joulua omaan kotiin, tuli varmaan ostettua pari halpaa joululevyäkin, kun meillä oli ehkä silloin jo cd-soitin. Olihan se sellaista hakemista, lanttulaatikkoon holahti liikaa inkivääriä ja oli liian kirkas kattovalokin. Joskus lähdettiin kohteliaisuudesta - ja varmaan kaipauksestakin - sukuloimaan ja automatkalla oli vielä hyvä tunnelma. Radio ei tainnut toimia ja imitoin viihdykkeeksi Katri Helenan Joulumaata. Aika hyvin onnistuin tavoittelemassani sinivalkoisessa soundissa. Ihan nauratti. Pahoin pelkään vakavasti keski-ikäistyneeni, kun ei Joulumaa enää ärsytä niin paljon kuin silloin.
Vaikka isovanhempani (rauha heidän muistoilleen) ja silloisen poikaystäväni sukulaiset kaikki varmasti tarkoittivat hyvää, niin kummasti se pinna aina kiristyi edustusjouluissa. Varmaan ihan omaa keskenkasvuisuuttamme vaan. Kerran lähdettiin kesken joulunvieton kotiin ja matkakin meni mököttäessä. Perillä huomattiin, että kaappiin oli jäänyt vain piparkakkuja ja kossua. Ihan siinä jo tunnelma vapautui. Harvoin on muuten ollut niin hauskaa. Tuskin sinä jouluna kuunneltiin enempää musiikkiakaan edes.
Sittemmin on tullut vietettyä monenlaisia jouluja milloin milläkin yhdistelmäkokoonpanolla ja aika usein olen ollut töissäkin. On tullut jouluradio. Kyllä muuten ihmettelen, että aika paljon soittavat tänä vuonna vähän turhankin hartaita versioita. Jos laulu on jo valmiiksi henkevä ja harras, niin miksei sitä voi laulaa tavallisesti, kysyn vaan.
Esimerkiksi Oi jouluyö, miten onkin kaunis laulu. Niin ei sitä ole pakko kailottamalla hoilata kohti taivaita. Ihan nätisti vaan voi ilmaista. Pikkuisen kerran lässähti kun kaveri väitti, ettei youtuben ihmelapsi sitä aidosti itse laula, mutta siitä versiosta kuitenkin pidän. Itku tulee, vaikka eihän sen mikään hyvän biisin mittari tarvitse olla.
On niitä hyviäkin joululauluja, joista ei heti nouse pala kurkkuun vaan voi jopa naurattaa. Kiitos vaan Juice ja muut rokkitähdet. Sekä omista kipaleistanne, että uusiksi tulkituista klassikoista. Niitä enemmän radioon! Ja pois rahastusmielessä tehdyt järkytykset, anteeksi vaan.
Hiljattain kuulin yhden sellaisen autoradiosta enkä ollut uskoa, että se voi olla yksinkertaisesti totta. Ei tullut itku eikä naurukaan. "Joka kerta on aattona jännää" - siinä laulettiin. Voi että. Ihan varmasti ovat tekijät mukavia ihmisiä ja fanittamisen arvoisia, mutta jotain rajaa. Jos on pakko jouluna esiintyä, niin kai siihen voisi vähän panostaa.
No, makunsa kullakin. Lasken toiveeni radioasema Iskelmä-Pohjanmaahan kun loppuviikosta päästään mökille. Aika usein pysyvät siellä asialinjalla ilman turhia hömpötyksiä ja Topi Sorsakoskeakin kuulee tarpeeksi.
(Kuvat ovat yhdestä joululehdestä 1900-luvun alusta, jotenkin olettaisin, että ne saa julkaista täälläkin. Jos joku muu jotain muuta tietää ja väittää, toivon ilmiantoa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti