Koiramessuilla

Tuli maalta pari koirakaveria meille yökylään, kun oli häppenkinki Helsingissä. Kyllä siinä oli kissoille vähän peittelemistä ja valehtelua, että ei siellä kellarissa ketään ole. Ei mennyt ihan läpi, mutta hyvin me selvittiin kun oli väliovet kunnolla kiinni. Ei voinut ottaa kohtaamisen riskiä, kun toiset olivat kuitenkin matkustaneet pääkaupunkiin asti näytille.

Olisi ollut noloa, jos katit olisivat käyneet kuonolle kynsineen. Mennä siinä sitten edustamaan naama ruvella.

Itsellenihän nämä vieraat olivat jo aika tuttuja, kun ovat poikenneet Ryötönperälläkin joskus uimassa ja tutkimassa saunanaluset. Ja voi olla, että noutajaosasto tulee joulunakin mökille kylään. Vähän niin kuin hoitoon. On se vaan näin kissojen omistajalle eksoottista kun saa olla välillä koirahommissa. Kätevää, kun on valmiiksi hyvin kasvatetut yksilöt, niin voi vaan nauttia seurasta.

Mitään en sitten näköjään itse koiraharrastusmaailmasta oikein ymmärräkään. Esimerkiksi kun menin messuille avustamaan niin yritin naamioitua professionaaliksi laittamalla ulkoiluhenkiset vaatteet. Ajattelin, että näytän siltä että alvariinsa tulee oltua koirien kanssa maastossa. Muilla ihmisillä olikin sitten ykköset päällä. Erotuin ryysyrantamaisesti.

En antanut sen kamalasti haitata, vaan tutustuin koiranäyttelyiden kummalliseen maailmaan antaumuksella. Varsinaisesti ei jäänyt kaipuu, vaikka paljon ihmeteltävää olikin. Ehkä juuri siksi.

Pitää kipittää ympyrää vaikka oikeasti tekisi mieli koluamaan luolia ja ketunkoloja. Kyllä sitä tietenkin nakinpalan toivossa voi joskus näinkin toimia.

Juokse siinä sitten, kun uimaan tekisi mieli. Öljyisen turkkinsa johdosta tämä rotu nauttii hyisestäkin talvimyrskyvedestä ja noutaa sieltä vaikka mitä, mieluiten lintuja. Metsästä myös:

Onneksi nämä meikäläisen kaverit pääsevät normaalioloissa puuhaamaan itselleen mielekkäitä asioita ja niissäkin joskus kilpailemaan. Ei ole tällainen näyttelyhomma kyllä ihan ykkösjuttu. Onneksi ei sentään turha trimmailu kuulu heidän rotuihinsa. Kyllä vähän säälitti nekin koirat, joilla oli takapuoli ajeltu paljaaksi. Kylmähän siinä tulee ja koirapuistossa hävettää.

Sekin on joku kriteeri, että on vaan ystävällinen vaikka vieras ihminen ropeloi. Joskus tulevat tällaisiin tapahtumiin ropeloimaan tai ropeloitavaksi ihan ulkomailta asti. Mahdoton vaivannäkö.

Ja sitten vertaillaan ihan avoimen törkeästi ulkoisia ominaisuuksia ja karvanlähtö katsotaan miinukseksi, vaikka se on aivan luonnollinen ja terve asia aina säännöllisin väliajoin. Ei ole reilua. 

Oli todella paljon koiria, kai yli 10 000, ja vaikka olin ajatellut, että nyt oikein opiskelen alaa, niin rupesi kumminkin ujostuttamaan. Enkä kehdannut edes ottaa melkein valokuviakaan, vaikka olisi ollut ihan käsittämättömiä rotuja ja yksilöitä joka puolella. Tuli vaan mieleen, että olikos siitä kantaisästä jo jokin muu teoria kuin että on muka kaikilla sama. Ei voi olla sama, jos yksi on ponin kokoinen ja toinen menee taskuun.

Yksi on kalju ja toisella luonnonrastat. Toisaalta, onhan ihmisilläkin.

Kehtasin valokuvata kuitenkin tässä aloittelijoiden kehässä, kun siellä oli kaikista mutkattomin tunnelma:

Ei ollut pakko kiertää kehää jos ei jaksanut.

Olisin minäkin voinut ottaa jo yli 30 vuotta hyvin palvelleen Ressun mukaan. Vaikka hän on kyllä ollut aika pitkään eläkkeellä edustustehtävistä. Yhteen aikaan oli hänen syynsä, kun oli aina keksit ja suklaat kaapista loppu. Mutta nyt on Ressun elämä ollut vähän vetäytyvämpää ja vähemmän aktiivista ihan kissojenkin takia. Kun ei Ressu niin piittaa muista eläimistä.

Mutta kyllä me agilityä lähiön pihalla aikoinaan treenattiin. Ressulla oli oikean hihnan puutteessa hyppynaru solmittu kaulan ympäri ja siitä sitten vetelin häntä pitkin asfalttia. Ihan ovat ansaittuja hänen eläkepäivänsä vierashuoneen sängyllä.

Vaikkei meikäläiselle tämä koiranäyttelymaailma periaatteineen ihan järkevänä näyttäytytkään, niin silti aina liikutti se omistajien - ja sitä kautta koirienkin - iloitseminen, kun tuli tunnustusta. Kyllä minunkin ystäväni saivat punaista nauhaa ja yhden ruusukkeenkin.

Siitä huolimatta ymmärrykseni on enemmän reilun taidoista kilpailemisen puolella, jos nyt ylipäätään kilpailla pitää. Kaikenlainen touhuilu ja oikeat haasteet ovat ainakin minun tuntemieni koirien sydäntä lähellä.

Oikein odotan, että maalla luonnossa taas nähdään. Itsehän olen aika perso sille, että tulen koirakavereideni kanssa toimeen ja on niin sanottu yhteinen sävel. On aika palkitsevaa näin maallikkona osata olla tekemisissä sellaisenkin koiran kanssa, joka voisi voimansa tai taitojensa vuoksi jättää meikäläisen alakynteen koska vaan.

Mutta kun sellainen mieluummin on minulle lempeä ystävä, niin en pistä hanttiin.